Spreadshirt - paita jota ei saa pestä
Tilasin tästä verkkokaupasta useita paitoja lapsille. Teoriassa homma on mitä mainioin. Siedettävällä hintatasolla valtava valikoima vaatteita tuhansilla erilaisilla painatuksilla, josta lasten varsinkin on kiva valita haluamansa paita haluamasta teemasta.
Paidat tuli ja olivat suosittuja siihen saakka kunnes ensimmäinen niistä piti pestä. Pesukoneellemme nimittäin tämä spreadshirt painatus oli kuin likaa vain, ja pesun jälkeen siitä oli vain vaaleat muruset jäljellä. Voitte vain kuvitella sitä pettymystä ja itkua mikä siitä seurasi.
Kun suurennuslasilla katsoo pesuohjetta, siitä juuri ja juuri erottaa ohjeen 30 asteen hienopesusta ja sellaista meillä ei todellakaan käytetä tavanonsen pyykin pesuun. Nyt meillä on spreadshirt paitoja, joita halutaan kyllä pitää, mutta joita ei saisi oikeastaan pestä. Onpa hienoa. Tarkemmin kun olen sitä painatusta katsonut niin se on todella pehmeää ja irtonaista, eli loput tulee kokemaan saman kohtalon tavallisessa pesussa.
Olen jo henkisesti luovuttanut näiden kanssa, koska mulla ei ole sellaista taikasauvaa, jolla estäisin näitä päätymästä 40 tai 60 asteen pesuun, missä kaikki muut vastaavat vaatteet meillä pestään. Konetta täyttäessä en yksinkertaisesti tule huomaamaan pyykkikorista nurin käännettyä spreadshirt paitaa, vaan ennemmin tai myöhemmin painatuksien kohtalo tulee olemaan se, että pyykkikone kuuraa ne pois ohjetta kuumemmassa pesussa.
En tiedä mitä tekisi näiden kanssa. Lapset tykkää paidoista, mutta päivän päätteeksi paitojen saaminen pyykkikoriin on toinen juttu eikä itellä tahdo into riittää asiasta vääntöön ja väistämättä jossain kohtaa seuraavakin paita päätyy ohjetta tehokkaampaan pesuun arvattavin seurauksin. Ärsyttävää... Laittakaa nyt nämä ihanat spreadshirt kokemukset jakoon - oli nimittäin ensimmäinen ja viimeinen kerta kuin tilaan sieltä yhtään mitään.
Kommentit (30)
Sanelisin selvät sävelet: joka kuvansa säilyttää tahtoo, se paitansa käsin pesee. Meillä ei haista, joten paita päätyy joko koneeseen tai ämpäriin.
Vierailija kirjoitti:

Ihan ei vielä ikä ja ymmärrys riitä heillä itse vaatteista huolehtimaan.
Oisko siellä laatu heikentynyt.
Kymmenen vuotta sitten tein siellä omista grafiikoistani pari paitaa, eikä niistä ainakaan mitään irronnut.
Vierailija kirjoitti:
Oisko siellä laatu heikentynyt.
Kymmenen vuotta sitten tein siellä omista grafiikoistani pari paitaa, eikä niistä ainakaan mitään irronnut.
Ihan suunnitellusti heikennetty kaiketi jos on ohjeena 30 asteen hienopesu puuvillaiselle paidalle.
En ymmärrä ongelmaa, pesen omien lasten vastaavat arat vaatteet erikseen 30 asteessa. Ei niitä ole vaikea bongata pesukorista.
0/5.
Vuosia tilaillut sieltä itselle ja lahjaksi, omilla kuvilla, toisten kuvilla ja eri painatustyyleillä. Ei tarvi kääntää ymäri ja 60 astettakin käy, ei kulu kuvat.
Mä oon joskus silittånyt uusien paitojen kuvia jos printti kestäisi pidempään ja painetaanhan itsekin siirtokalvoja vaatteisiin.
Auttaisiko tuo?
Voipi olla vain pilaantunut painatus.
itsellä sieltä ja muista "suunnittele itse" kaupoista printtipaitoja, ja kyllä paimatukset kestää ja kestää.
Kaiken pesen yhdessä koneessa, väristä ja pesulapusta riippumatta 40C ja pitkä pesu.
M40
Tuollaisiahan ne toriltakin ennen nettimyynnin nousua ostetut piraattikopiot ovat aina olleet.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ongelmaa, pesen omien lasten vastaavat arat vaatteet erikseen 30 asteessa. Ei niitä ole vaikea bongata pesukorista.
Plz, meillä ei ainakaan ole mitään hienopesun järjestelyitä lasten päivittäisessä käytössä oleville vaatteille vaan kuudessakympissä pestään melkein kaikki. Pyykkiä pestään melkein päivittäin ja korjeja kun täyttää ja tyhjää useampi henkilö niin hyvin äkkiä on tällainen paita jossain muussa kuin 30 asteen hienopesussa. Yleensä pyykissä oleva nurinpäin käännetty puuvillalumppu = 60 tai 40 astetta puuvilla ohjelmalla.

Juuh. Eli huolimattomuudella pilaat vaatteita pyykkäämällä, ja sitten valitat asiasta täällä?
Hih.
Mitenkä olisi tällainen uutuudenuutukainen idea:
Katso mitä pesulapussa lukee, ja pese sen mukaisesti.
Kyllä on taas ongelmia ihmisillä.
-Ja ihan sivusta huudellen, ei kenelläkään ole niin kiire ettei tuota "ehtisi" tehdä, se on tekosyy, ja puhdasta laiskuutta/saamattomuutta.

Varmaan sinkku tai 2 h taloudessa on mahdollista käydä joka ainoan vaatteen pesuohje joka ainut kerta läpi. Mutta kun useampi lapsi täyttää pyykkikoria niin on sitä pestävää niin paljon, että ohjeet jää kyllä 95% katsomatta. Helppoahan on bongata ulkovaatteet, villapaidat ja muut helposti tunnistettavat vaatteet omaan pesuunsa, mutta joku nurinpäin käännetty lasten trikoopaita on pesukonetta täyttäessä parin nytkin kokoinen puuvillarätti miljoonan muun vastaavan seassa, joka on pian hyvin todennäköisesti 40 tai 60 asteen pesussa, lukipa ohjeessa mitä vaan.
Tällainen vain 30 asteen hienopesua kestävä painatus lasten paidassa on silkkaa pottuilua maksavia asiakkaita kohtaan, ellei ny ole sitten tarkoitus kasvattaa lapsia kohtaamaan pettymyksiä kun uusista paidoista pestään kuvat pois.
Vierailija kirjoitti:
Voipi olla vain pilaantunut painatus.
itsellä sieltä ja muista "suunnittele itse" kaupoista printtipaitoja, ja kyllä paimatukset kestää ja kestää.Kaiken pesen yhdessä koneessa, väristä ja pesulapusta riippumatta 40C ja pitkä pesu.
M40
Voi olla näinkin. Ihmetyttää vaan tuo pesuohje ja netistä löytyvät vähintäänkin vaihtelevat kokemukset laadusta tässä putiikissa.
Ap
Nettisivuilla vakuuttavat, että kuvat on testattu kestämään pesua. Lupaavat, että kuva kestää peräti 10 kertaa 30 asteisen hienopesun 😡
Vierailija kirjoitti:
Nettisivuilla vakuuttavat, että kuvat on testattu kestämään pesua. Lupaavat, että kuva kestää peräti 10 kertaa 30 asteisen hienopesun 😡
Peräti 10 kertaa? :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ongelmaa, pesen omien lasten vastaavat arat vaatteet erikseen 30 asteessa. Ei niitä ole vaikea bongata pesukorista.
Plz, meillä ei ainakaan ole mitään hienopesun järjestelyitä lasten päivittäisessä käytössä oleville vaatteille vaan kuudessakympissä pestään melkein kaikki. Pyykkiä pestään melkein päivittäin ja korjeja kun täyttää ja tyhjää useampi henkilö niin hyvin äkkiä on tällainen paita jossain muussa kuin 30 asteen hienopesussa. Yleensä pyykissä oleva nurinpäin käännetty puuvillalumppu = 60 tai 40 astetta puuvilla ohjelmalla.
Juuh. Eli huolimattomuudella pilaat vaatteita pyykkäämällä, ja sitten valitat asiasta täällä?
Hih.
Mitenkä olisi tällainen uutuudenuutukainen idea:
Katso mitä pesulapussa lukee, ja pese sen mukaisesti.
Kyllä on taas ongelmia ihmisillä.
-Ja ihan sivusta huudellen, ei kenelläkään ole niin kiire ettei tuota "ehtisi" tehdä, se on tekosyy, ja puhdasta laiskuutta/saamattomuutta.
Varmaan sinkku tai 2 h taloudessa on mahdollista käydä joka ainoan vaatteen pesuohje joka ainut kerta läpi. Mutta kun useampi lapsi täyttää pyykkikoria niin on sitä pestävää niin paljon, että ohjeet jää kyllä 95% katsomatta. Helppoahan on bongata ulkovaatteet, villapaidat ja muut helposti tunnistettavat vaatteet omaan pesuunsa, mutta joku nurinpäin käännetty lasten trikoopaita on pesukonetta täyttäessä parin nytkin kokoinen puuvillarätti miljoonan muun vastaavan seassa, joka on pian hyvin todennäköisesti 40 tai 60 asteen pesussa, lukipa ohjeessa mitä vaan.
Tällainen vain 30 asteen hienopesua kestävä painatus lasten paidassa on silkkaa pottuilua maksavia asiakkaita kohtaan, ellei ny ole sitten tarkoitus kasvattaa lapsia kohtaamaan pettymyksiä kun uusista paidoista pestään kuvat pois.
Heips!
Jos ei pysty katsomaan mitä sinne koneeseen änkee, niin
A: ei kannata keittää niitä, vaan pestä kaikki 30 asteessa. -Kyllä niistä tulee puhtaita tuolloinkin, erityisesti kun lasten vaatteita pestään niin usein.
tai
B: pestä kaikki vaikka laavan peitossa olevassa alligaattorijärvessä n. 800 asteessa, mutta tällöin täytyy pidättäytyä nurisemasta somessa siitä ettei paitojen printit ja saumat pysy kuosissa.
Jos on niin kiire, ettei ehdi 5min käyttää siihen pesukoneen täyttämiseen, pelottaa oikein ajatella miten niitä lapsia ehditään kasvattamaan sellaisen kaaoksen ja kiireen keskellä.
-Älkää peltäkö pyytää apua arkeen, sosiaalistoimistosta voi saada perhetyöntekijän jos aito tarve on.

AMEN molemmille :D :D
Kyllähän nyt puuvillaisen arkivaatteen pitäisi vähintään se neljänkympin pesu kestää, erikoispesun vaativat jää sinne pyykkikopan pohjalle pyörimään ja pestään joskus harvoin jos tulee koneellinen täyteen. Aika harvassa on nimittäin ainakin meidän taloudessa semmoiset vaatteet jotka ei 40 asteen pesusta selviäisi. Lapset voi kyllä opettaa laittamaan vaatteensa oikeaan pyykkikoriin, jos muuten menee sekaisin, että ei sen pitäisi olla ongelma. Onnistuu jo reippaasti alle kouluikäisiltä. Mutta en kyllä silti lähtökohtaisesti ostaisi vaatetta joka ei kestä normaalia pesua.
1/5