Lasten perhe hajoaa, kun mies ei kertakaikkiaan pysty keskustelemaan, on huono omatunto

Semmoisia jotkut on. Mullekin ex sanoi vain vuosia "mieti sitä", kun yritin kysyä mikä mättää. Viikkojen puhumattomuuskausia, kieltäytymistä kaikkeen yhteiseen ym henkistä pahanteko.

Ainoastaan pariterapia voi enää auttaa tuossa tilanteessa. Mutta jos mies ei sinne suostu, niin et voi tehdä itse enää mitään.

Tee niin, että varaat ajan teille. Sanot miehelle sen selväksi, että jos ei lähde mukaan, niin sitten eroatte. Ja sen jälkeen katsot olkapäillesi, puhallat painon harteiltasi ja jatkat elämääsi. Kaikkesi teit.

Ero on ikävä paikka, mutta väkisellä ei voi yksin yrittää parantaa suhdetta.

Et ole vastuussa miehesi kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta kommunikoida.

Olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi, joka suoraan vaikuttaa lastesi hyvinvointiin.

Älä kanna huonoa omatuntoa ja vastuuta asioista, joihin et voi vaikuttaa.

Ero tuntuu varmasti kovalta paikalta, mutta kun pöly laskeutuu ja saat olla rauhassa lastesi kanssa, huomaat olosi helpottuvan.

Huomaa myös, että tuollainen kommunikaatiosta kieltäytyminen on myös henkistä pahoinpitelyä, alistamista ja vallankäyttöä.

Teet oikein sekä itsesi että lasten suhteen. Ainakin, jos valkkaat seuraavan kumppanin hyvin.

T. Ihminen, jonka vanhemmat erosivat kun olin pieni ja löysivät itselleen sopivat parit, ja minä sain kaksi toimivan parisuhteen mallia yhden huonon sijaan :)

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan pariterapia voi enää auttaa tuossa tilanteessa. Mutta jos mies ei sinne suostu, niin et voi tehdä itse enää mitään.

Tee niin, että varaat ajan teille. Sanot miehelle sen selväksi, että jos ei lähde mukaan, niin sitten eroatte. Ja sen jälkeen katsot olkapäillesi, puhallat painon harteiltasi ja jatkat elämääsi. Kaikkesi teit.

Ero on ikävä paikka, mutta väkisellä ei voi yksin yrittää parantaa suhdetta.

Pahoin pelkään, ettei puhuisi sielläkään. Ehkä oon vaan niin väsynyt tähän, etten enää itsekään jaksa. En ole ikinä ollut näin yksinäinen kuin tässä suhteessa ja se satuttaa. Tuntuu että ainoa vaihtoehto on lähteä, vaikka se vaikeaa onkin. Meillä on aika pienet yhteiset lapset, 3,5v. ja toinen hieman alle 2v. Ajattelin käydä ainakin yksin puhumassa jossain. Kiitos sinulle. Ap

Mikähän siinä naisten kanssa onkin kun juttelu ja juoruilu on kaiken ratkaisu vaikka kaikki tietää että teot olisi parempi

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä naisten kanssa onkin kun juttelu ja juoruilu on kaiken ratkaisu vaikka kaikki tietää että teot olisi parempi

Mistä sinä puhut???? Olet nyt ymmärtänyt ihan väärin!! Mene pois!!

Sinä järjestät jatkuvia riitoja ja oletat, että mies haluaisi keskustella niistä. Ymmärrän hyvin, että mies välttelee sinua

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä naisten kanssa onkin kun juttelu ja juoruilu on kaiken ratkaisu vaikka kaikki tietää että teot olisi parempi

Jos uskaltaa tehdä jotain-eli lähteä-, niin sitten vasta riemu (?) repeääkin.

Mistä riitelitte? Kenen aloitteesta riitelitte? Mitä ja millaista keskustelua odotat miehesi kanssa? Järkkää lapsille hoitaja ja menkää treffeille. Vanhoja asioita on turha kaivella.

Olen ollut kahdessa parisuhteessa ja meillä ei ole koskaan ollut riitoja jostain sellaisesta aiheesta, että niitä pitäisi selvitellä vielä päivien päästä.

Suurin osa parisuhteen riidoista liittyy rahaan ja stressiin. Kannattaa pitää omat rahat ja käydä töissä, jotta on yksi riitojen aihe vähemmän.

Kannattaa lähteä eikä antaa lapsille tuollaista parisuhdemallia, jota sitten toistavat ja pilaavat kaikki elämänsä parisuhteet. Todella monen parin kannattaisi erota nimenomaan lasten takia! Eikä näyttää mallia että avioliitto on sitä että mies saa oman mukavuudenhalunsa vuoksi rääkätä onnetonta naista.

Ootte vammassii.

"Mietipä sitä" on typerin lausahdus, minkä tuossa tilanteessa voi sanoa. Ensinnäkin, ei ole mun asiani miettiä mitä sinä mietit, ja toisakseen kysyin vain siksi, jos vaikka haluaisit purkaa mieltäsi. En oikeasti välitä mitä mustassa mielessäsi haudot. 

Meillä oli samankaltaista. Tuntuu vieläkin surulliselta, että asiat olisi voitu käsitellä pariterapiassa, mutta lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin erota. Mitään keskusteluyhteyttä ei ollut, kun mies jotenkin ajatteli, että hän tekee mitä tekee välittämättä muusta. Minä järjestelin elämäämme siten, että miehellä ja lapsilla olisi asiat hyvin, kun ajattelin, että saan myös vastakaikua ja meillä olisi asiat sitä kautta hyvin. Kun itse yritin ottaa keskusteluun omia tarpeitani ja omia haaveitani, mies kuittasi ne pelkkänä paskana tai ei reagoinut mihinkään. Eron jälkeen mies on syyttänyt minua haluttomuudesta hoitaa asioita, vaikka hän itse kieltäytyi keskusteluista ja mistään avusta. Tosin eron jälkeen tuli entistä paremmin näkyviin miehen suhtautuminen minun ajatuksiini, sillä hän on edelleen sitä mieltä, että erosimme turhaan. Eli hän edelleen ajattelee minun kokemuksieni olevan turhia ja sivuutettavissa.  Toisaalta tämä varmasti osaltaan periytyy suvussa, sillä miehen isän naisvihamielisyys on viime vuosina tullut enemmän näkyviin, joka näkyy myös miehen omassa tavassa suhtautua minuun. Olen joka tapauksessa tyytyväinen, että erosimme sillä en halunnut siirtää tuota sairasta parisuhdemallia omiin lapsiini.

Ekassa parisuhteessa olin se riitelijä, joka halusi aina saada asian nopeasti käsiteltyä. En ikinä halunnut vihaisena nukkumaan. Olin myös erittäin verbaalinen ja saatoin huutaakin sekä olla sarkastinen. En kuitenkaan ikinä haukkunut puolisoani ja pysyin asiassa. Puolisoni taas oli vetäytyjä. Varmaankin koki jokseenkin ahdistavana tempperamenttini asioiden käsittelyssä. Vetäytyminen taas sai minut suunniltani. Miksemme voineet vai käsitellä asiaa. Myöhemmin pariterapiassa puolisoni muisti jokaisen riitamme ja minä en yhtäkään. Minä olin käsitellyt asiat ja oletin toisen tehneen samoin, koska anteeksi oltiin pyydetty sekä annettu ja keskustelu asiasta oli päättynyt.

Olisi hyvä tiedostaa toisen tempperamentti ja tapa keskustella asioista. Kummankaan tapa ei ollut sinänsä oikea tai väärä, mutta tiedostamatta tuota eroa ne vain toimivat äärimmäisen huonosti yhdessä. On myös oltava rehellinen itselleen ja kumppanilleen anteeksiannosta. Jos antaa anteeksi vain päästäkseen tilanteesta ei se ole reilua itselleen eikä kumppanille sillä nuo käsittelemättömät asiat jäävät kasvamaan korkoa. Olen seuraavissa suhteissani ollut rauhallisempi ja pyrkinyt tunnistamaan kumppanini temperamenttia.

M44

Vierailija kirjoitti:

Naisen aloitteesta riideltiin. Aiheet olivat naisen aiheita eli täysin mitättömiä pikkuasioita, jotka tasapainoiselle ihmiselle eivät ole edes maininnan arvoisia. Lisäksi mies pitää itsensä kunnossa samaan aikaan kun nainen on rupsahtanut ja levinnyt.

Tämä on totuus.

Joo, minunkin ex-mieheni mielestä otin ihan naurettavia pikkuseikkoja esiin, kuten hänen jokaviikonloppuisen juomisen, mikä aiheutti sen, että meillä kävetiin munankuorilla. Oli turhaa nipotusta, että mies valvotti minua aamuyöhön asti, kunnes meni nukkumaan. Minua ei kuulema mitenkään voinut häiritä se, että mies ramppasi tupakalla, jääkaapilla, kilisytteli astioita ja lämmitti mikrolla yöpalaa. Sen lisäksi olin nalkuttava akka, kun mielestäni ei ollut hyväksyttävää, että mies kävi umpitunnelissa nukkumaan vasta aamuyöllä, jos minun piti aamulla lähteä töihin. Lapset jäivät humalaisen miehen huomaan. Onneksi eivät heränneet heti, mutta ei mies ollut hoitokunnossa. Miehen oma uni oli pyhää, eikä häntä saanut häiritä, koska hänen työnsä oli paljon minun työtäni raskaampaa ja vaativampaa. Olin myös ikävä ihminen, kun pyysin miestä osallistumaan lastensa asioiden hoitoon ja edes päiväkotiin kuskauksiin. Mies valitti, että tuhlaan liikaa ruokakauppaan ja lasten vaatteisiin, mutta ei suostunut itse käymään kaupassa, joten hänellä ei ollut mitään käsitystä paljonko noihin meni rahaa. 

Tekemättä jättäminen ja puhumatta jättäminen on vahva teko ja vahva viesti. Samanarvoinen kannanotto ja viesti kuin tekeminen ja puhuminen ovat.

Hiljaisuus ei ole "ei mitään"

Hiljaisuus on valtavan suuri teko joka vaikuttaa koko parisuhteen perusteisiin ja joko pitää sen pystyssä tai kaataa sen.

Onhan se täysin mahdoton käsittää jos edes sen vertaa ei avaa ajatuksiaan elämänkumppanilleen että olisi molemminpuolinen kommunikaatio asioista arjessa, sekä konkreettisista asioista että tunneasioista. Ei tälle käytökselle ole kertakaikkiaan mitään hyväksyttävää perustetta.

Yksikään mies tässä maailmassa ei jaarittele kanssasi hetkeäkään jos ei oikeesti kiinnosta. Parempi että hyväksyt ettei miestä kiinnosta sinun ajatuksesi tai tunteesi. Anna p*skan olla. Opetelkoot olemaan sitten vuoroviikko isä, jospa se sitten alkaisi toisenkin tuntemukset kiinnostaa.

Ihminen osoittaa teoillaan miten paljon toista arvostaa. Vastauksen tiedät itse missä arvossa olet. Hyvä että laitoit asuntohakemuksen, sitähän se mies toivoo kun ei mitenkään reagoi. Tai sitten se luulee ettet ole tosissasi. Tee itsellesi palvelus ja näytä pellelle kerrankin että olitkin tosissasi. Ehkä olet uhkaillut liikaa ja mies ei ota sanojasi todesta.

No eikö nuo umpimielisen piirteet tulleet esille seurusteluvaiheessa? Onhan miehen silloin pitänyt osata puhua, kun on saanut sinut följyynsä. Milloin alkoi muuttua?