mitä vauva-arki sinulle opetti

Opin sen, miten paljon jotakuta voi rakastaa.

2

Oli yllätys miten tasaista ja tylsääkin oli. Luin enemmän kirjoja kuin koskaan. Koti kiilteli kun tekemisen puutteessa siivosin. Se yllätti että paransi parisuhdetta.

[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 22:52"]Opetti ainakin minulle sen, että olen jotenkin erilainen kuin muut.

Minusta tämä yleisesti hyväksytty systeemi, jossa lapsi viedään päivähoitoon siksi aikaa kun vanhemmat ovat töissä, alkoi tuntua täysin epäinhimilliseltä ja sietämättömältä. Ihmettelin, miten muut vanhemmat sen ajan kestävät, henkisesti. Koetin miettiä muita ratkaisuja, esim. lapsen hoitaja kotiin tai muita yhteiskunnallisia malleja esim. lastentarha työpaikan työntekijöiden lapsille. En keksinyt toimivaa vaihtoehtoa, mutta yhä ihmettelen, kuinka muut äidit kestävät henkisesti tämän yhteiskunnan toimintatavat.

Joo, en ollut niin hyvä äiti kuin luulin olevani, enkä osannut nauttia vauva-ajasta. Minulla oli ruusunpunaiset kuvitelmat siitä, että lapsia arvostetaan yhteiskunnassa. Välit anoppiin menivät osaksi rikki, koska hän sanoi suoraan, ettei välitä lapsestani yhtä paljon kuin ensimmäisestä lapsenlapsestaan. Ensimmäinen lapsi on kuulemma aina rakkain. Olen ainoa lapsi ja olin siihen saakka kuullut vain vakuutteluja, että kaikki lapset ovat yhtä rakkaita.

Tämä ehkä vaikeutti myös suhdetta omaan lapseeni. Tajusin, ettei lapsellani ole oikeastaan ketään muuta tässä maailmassa kuin minä. Toisaalta taisin tässä vähätellä mieheni osuutta. Hän on kyllä ollut niin hyvä isä kuin voi ja osaa. Mutta minulla oli semmoinen tunne, että olen ainoa, joka todella rakastaa tätä lasta, ja tunsin olevani sen vuoksi hirveän yksin.

Ihmisten oikeasti pitäisi nykyistä enemmän miettiä, mitä puhuvat ja tekevät toisilleen.
[/quote]

Kai ymmärrät, että tuo sinun ajatuksesi, että olet ainoa, joka rakastaa lastasi on syy siihen, että esim. päiväkoti tuntuu sinusta kamalalta paikalta. Lapsi solmii siellä omia ihmissuhteita ja sinä et ole niissä enää osallinen.

Tuo anoppisi kommentti on kummallinen. Mutta miestäsi kohtaan olet kyllä oikeasti epäreilu.

Luulin, että äitini olisi ollut vauvasta enemmän kiinnostunut kun oli jo vuosia lapsenlasta toivonut... No ei ollut ei... Enkä siis tarkoita, että olisin vauvani hoitoon halunnut heti heittää, mutta siis kylässä käydessä olisi ollut kiva jos olisi vauvan edes syliin ottanut, että olisin päässyt vaikka vessaan...

Vauva-arki on opettanut itsestäni aika paljon. En tiennyt tulevani niin vähillä unilla toimeen ja innostuin kotona ollessa aivan uusista asioista (ruoka leipominen).

Pettymys vauva-vuosi ei ollut ja pari viikkoa niin päästään uudestaan sitä vielä kerran elämään :)

Opin venymään ja venymään. Ja että puolisokin osaa todella venyä. Enkä ollut sellainen äiti kuinkuvittelin vaan parempi. Apua on saatavilla ainakin isossa kaupungissa, pitää vain osata pyytää.

- että olen parempi äiti kuin mitä kuvittelin

- että ei ole mitään "vauvavuotta" vaan lapsi on ihan vauva ekat 3-4v. ja jos se nukkuu yöllä kolmekin tuntia putkeen se on jo loistava saavutus.

- lapsi voi yöheräillä 15min välein vielä 4-5-vuotiaana, neuvolasta tämä on ok, lapsessa ei ole mitään vikaa eikä kunnassamme ole unikoulua tai mitään apua väsyneelle äidille. Allergiatesteihin ei myöskään pääse ja yksityisellä ne on liian kalliit.

-sen että lapsi vielä eskarivuonnakin voi pissiä/oksentaa öisin sänkyyn, tämäkin on normaalia. Ja kasvukivut öisin jotka itkettää.

- sen että kun lapsi on saatu aikaan mies katoaa kuin tuhka tuuleen ja unohtaa kertoa minne muuttaa

- kun jäät yh:ksi, kukaan parisuhteessa oleva äiti/nainen ei puhu sinulle enää vaan seura on löydettävä muista yh-äideistä

- yksin jäätyä taloudellinen vastuu on päätähuumaava! Koko ajan kaikki loppu ja hirveän kallista.

- sen että maailmassa ei ole ketään jota kiinnostaisi se sinun kakarasi. Olet ihan yksin sen kanssa

-sen että isovanhempia EI KIINNOSTA, sun murhe toteaa he.

- kun lapsi viimein lähtee kouluun, jättäydyt kotiin mielelläsi hyödyttömäksi työttömäksi ja nukut ekat 2 talvea ne vanhat univelat raskausajalta lähtien pois. Hallelujaa! Viimeinkin!

- kun saat fyysiset univelat pois, pystyt viimein tuntemaan jotain ja nyt joudut käsittelemään kaikki tunteet jotka tulee jälkijunassa, esim. Katkeruus kun puoliso hylkäsi ja samoin koko muu maailma.

- kun lapsi viimein on koulussa, et edelleenkään voi mennä töihin koska lapsi olisi yksin kotona kesä-, heinä-, ja elokuun ajan + syys-, hiihto- ja joululoma. Lapseni tuntien sossutädit hakisi hänet hyvin äkkiä pois. On nyt 3-luokalla, pystyy olemaan 1,5h maksimissaan yksin. Ei tunne kelloa, unohtaa avaimet jne...

- sen että erityislapsi ei ole tarpeeksi "vammainen" että se riittäisi saamaan mitään apua tai korvauksia mistään. Lääkärit välttelee diagnoosin tekemistä viimeiseen asti "emme halua lokeroida". Erityisluokalle ei myöskään pääse koska "integrointi".

-tukiperheen tmv. saa vain jos on lastensuojelun asiakkaaksi. Lastensuojelun asiakkaaksi et pääse ilman päihdeongelmaa. V*ttu.

- mutta positiivista, koululainen kelpaa viimein isovanhemmille pariksi tunniksi hoitoon edes kerran kuussa. Sen pari tuntia makaat sohvalla väsyneenä. Jeee.

Miettikää ennen kuin teette lapsia!! Ja miettikää uudestaan. Hankkikaa koira. Oikeasti! Oon niin väsynyt!

2

Että paska on paskaa vaikka voissa paistais, mutta vaavit ovat silti..ah niin ihania!

2

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 08:06"]- että olen parempi äiti kuin mitä kuvittelin

- että ei ole mitään "vauvavuotta" vaan lapsi on ihan vauva ekat 3-4v. ja jos se nukkuu yöllä kolmekin tuntia putkeen se on jo loistava saavutus.

- lapsi voi yöheräillä 15min välein vielä 4-5-vuotiaana, neuvolasta tämä on ok, lapsessa ei ole mitään vikaa eikä kunnassamme ole unikoulua tai mitään apua väsyneelle äidille. Allergiatesteihin ei myöskään pääse ja yksityisellä ne on liian kalliit.

-sen että lapsi vielä eskarivuonnakin voi pissiä/oksentaa öisin sänkyyn, tämäkin on normaalia. Ja kasvukivut öisin jotka itkettää.

- sen että kun lapsi on saatu aikaan mies katoaa kuin tuhka tuuleen ja unohtaa kertoa minne muuttaa

- kun jäät yh:ksi, kukaan parisuhteessa oleva äiti/nainen ei puhu sinulle enää vaan seura on löydettävä muista yh-äideistä

- yksin jäätyä taloudellinen vastuu on päätähuumaava! Koko ajan kaikki loppu ja hirveän kallista.

- sen että maailmassa ei ole ketään jota kiinnostaisi se sinun kakarasi. Olet ihan yksin sen kanssa

-sen että isovanhempia EI KIINNOSTA, sun murhe toteaa he.

- kun lapsi viimein lähtee kouluun, jättäydyt kotiin mielelläsi hyödyttömäksi työttömäksi ja nukut ekat 2 talvea ne vanhat univelat raskausajalta lähtien pois. Hallelujaa! Viimeinkin!

- kun saat fyysiset univelat pois, pystyt viimein tuntemaan jotain ja nyt joudut käsittelemään kaikki tunteet jotka tulee jälkijunassa, esim. Katkeruus kun puoliso hylkäsi ja samoin koko muu maailma.

- kun lapsi viimein on koulussa, et edelleenkään voi mennä töihin koska lapsi olisi yksin kotona kesä-, heinä-, ja elokuun ajan + syys-, hiihto- ja joululoma. Lapseni tuntien sossutädit hakisi hänet hyvin äkkiä pois. On nyt 3-luokalla, pystyy olemaan 1,5h maksimissaan yksin. Ei tunne kelloa, unohtaa avaimet jne...

- sen että erityislapsi ei ole tarpeeksi "vammainen" että se riittäisi saamaan mitään apua tai korvauksia mistään. Lääkärit välttelee diagnoosin tekemistä viimeiseen asti "emme halua lokeroida". Erityisluokalle ei myöskään pääse koska "integrointi".

-tukiperheen tmv. saa vain jos on lastensuojelun asiakkaaksi. Lastensuojelun asiakkaaksi et pääse ilman päihdeongelmaa. V*ttu.

- mutta positiivista, koululainen kelpaa viimein isovanhemmille pariksi tunniksi hoitoon edes kerran kuussa. Sen pari tuntia makaat sohvalla väsyneenä. Jeee.

Miettikää ennen kuin teette lapsia!! Ja miettikää uudestaan. Hankkikaa koira. Oikeasti! Oon niin väsynyt!
[/quote]
Apua, ei tarvitse kahta kertaa käskeä!

Pitkää pinnaa. Apaattisuutta. Mitään tekemättömyyttä.

Että katko työelämästä oli tervetullut. Osasin nauttia siitä kaikesta huolimatta.

Kaukana asuvat ystävät ei ehdi koskaan tulla kylään. Lapsettomilla ystävilläkin aina kalenteri täynnä.

No eipä oikeastaan mitään. Siinähän se meni, niin yhden kuin sitten myöhemmällä iällä kaksosten kanssa. Aluksi raskasta, mutta sitä toki osasin odottaakin.

Miten vähän hankalan alun jälkeen helpottaa, ns vaativasta vastasyntyneestä tuli ihana ja helppohoitoinen vauva. Miten ymmärrämme toisiamme sanattomasti.
Miten sitä voikin olla väsynyt.

Vauvavuosi opetti sen, että ilman unia pärjää. Hätätilanteessa jaksaa noin parin tunnin katkonaisilla unilla vuoden ja toisenkin. Kaikki, aivan kaikki ruusunpunaiset unelmat sortuivat, kun vauva olikin sairas. Miestä opin arvostamaan eri tavalla, ihan mahtava ukko! Osa sukulaisista ja ystävistä on ollut kaikkea muuta kuin ymmärtäviä, sillä eihän lapsi voi olla sairas. Huokaus sentään. 

Koliikkivauvan kanssa ainakin oppi paljon yhdellä kädellä tekemistä kun toisella käsivarrella oli vauva. Opin organisoimista, monen asian tekemistä yhtä aikaa, ennakoimista, toisesta huolehtimista, omien tarpeiden asettamista taka-alalle. Opin luottamaan itseeni. 

Vauva aika opetti minulle paljon. Erosin väkivaltaisesta miehestäni, kun toinen lapseni oli 5 kk. Se rauha ja onnellisuus, mikä vallitsi uudessa kodissamme oli sanoinkuvaamaton. Isoveljen vapautunut ilo pikkuveljestä, minun onni siitä lämmöstä ja välittämisestä, mitä osoitimme toisillemme.

Etten olekaan niin hyvä äiti kuin luulin. Minulla on kolme lasta, ja joka kerta laitokselta lähtiessä olen tiennyt, että tällä kertaa mukaan lähtee lapsi, jolla on erilainen tempperamentti kuin sisaruksella/sisaruksilla.