hermot menee murrosikäisen kanssa!
onko muita kohtalotovereita? Poika, 13,5 vuotias, on ihan mahdoton. Hirveää uhmaa ja vihaa varsinkin minua, eli äitiä kohtaan. Miten tommosen kanssa tulee toimeen, vinkkejä?
Kommentit (24)
Samaa meininkiä 14v pojan ja 15v tytön kanssa. Poika kiroilee aamut ku kaikki on päin v***a, ei jaksa herätä, ei mennä kouluun. Miks hänellä on 8 vuotiaiden säännöt blaa blaa. Tyttö paiskoo ovia, on nenäkäs ym. Silti seuraavassa hetkessä ovat taas herranterttuja siihen saakka että taas alkaa ottaa päähän
Koita jaksaa ap :)
muistan vielä oman tieni-ikäni ja olin ihan hirveä, avointa vihaa ja raivoa äitiä kohtaan, joka parhaansa yritti ja teki kaiken varmasti oikein.
älä anna periksi säännöistä ja tee selväksi että kaikesta huolimatta kotiin on aina ovi auki.
kyllä sinne päähän jotain jää vaikka ei aina siltä vaikuta.
olen pian 30v ja edelleenkin voin vaikka keskellä yötä soittaa äidille oli hätä mikä tahansa. Tätä toitottiin minulle toituvasti vaikka kuinka huusin vihaavani. "Senkus vihaat mutta me rakastetaan ja tuli mikä tuli sulta ei koskaan ovia suljeta"
kunnioitan vanhempiani suuresti ja kauhulla odotan oman lapseni uhmaa :)
nosto: kuules kymppi, jonkun on sinuakin täytynyt kestää, että olet isoksi kasvanyt. Tämä on lapsiperheiden palsta, kyllä täällä saa hakea vertaistukea ja puhua rehellisesti tunteistaan. Ei kai se nyt ole mikään salaisuus että lapsiperheissä on haasteita ja onnen hetkia, surua ja iloa niinkuin kaikissa muissakin ihmissuhteissa. ap
[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 19:00"]
nosto: kuules kymppi, jonkun on sinuakin täytynyt kestää, että olet isoksi kasvanyt. Tämä on lapsiperheiden palsta, kyllä täällä saa hakea vertaistukea ja puhua rehellisesti tunteistaan. Ei kai se nyt ole mikään salaisuus että lapsiperheissä on haasteita ja onnen hetkia, surua ja iloa niinkuin kaikissa muissakin ihmissuhteissa. ap
[/quote]
Ei minun ihmissuhteissani ole lähellekään tuollaisia haasteita, ongelmia ja murheita kuin aivan normaaliin vanhemmuuteen liittyy. Enkä myöskään ajattele, että koska vanhempani ovat hankkineet lapsia, minukin pitäisi. Todella surullista, jos oikeasti kuvittelet noin. Minulle sopii paremmin elämä, jossa läheiseni eivät vittuile ja haistattele päin näköä, aiheuta jatkuvaa huolta, kehittele joutavia riitoja ja saa sellaisia raivokohtauksia, joita minun pitäisi erikseen varoa ja vältellä.
Lapsiperheellisille on muuten ihat oman palstat tuolla Aihe vapaan alapuolella. -10
Älkää nyt ihan kaikkea sietäkö, rajansa se on teineilläkin ja esimerkiksi kiroilua ja rääkymistä ei meillä ainakaan kotona kuunnella. Vaikka olisi kuinka teini, niin muille ollaan asiallisia ja mölyämään voi mennä omaan huoneeseensa tai pihalle. Yrittäkää nyt teinien vanhemmat olla aikuisia lapsillenne. Rajoja voi ja pitää asettaa ja niiden rikkomisesta tulee seurauksia. Normaalia toimintaa siis, ei lepsuilua.
Näin käy, kun kannustetaan lapsia "ilmaisemaan" itseänsä. Pitäisi turhanpäiväiset hipsterimäisyydet kieltää jo nuorelta iältä asti.
no, kuules sinä, käsittääkseni tämä on VAUVA-lhden palsta, mitä te lapsettomat tulette tänne valinnoillanne elvistelemään. Onpa sulla nyt hienoa, kun olet niin onnekas että. Haista sinä p**ka.
ei meillä teinin anneta kirota ja hyppiä silmille, tiedoksi vaan. On vain hetkittäin haastatavaa ottaa vastaan sitä uhmaa, mitä ihmisen itsenäistymisprosessiin liittyy.
[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 19:20"][quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 19:00"]
nosto: kuules kymppi, jonkun on sinuakin täytynyt kestää, että olet isoksi kasvanyt. Tämä on lapsiperheiden palsta, kyllä täällä saa hakea vertaistukea ja puhua rehellisesti tunteistaan. Ei kai se nyt ole mikään salaisuus että lapsiperheissä on haasteita ja onnen hetkia, surua ja iloa niinkuin kaikissa muissakin ihmissuhteissa. ap
[/quote]
Ei minun ihmissuhteissani ole lähellekään tuollaisia haasteita, ongelmia ja murheita kuin aivan normaaliin vanhemmuuteen liittyy. Enkä myöskään ajattele, että koska vanhempani ovat hankkineet lapsia, minukin pitäisi. Todella surullista, jos oikeasti kuvittelet noin. Minulle sopii paremmin elämä, jossa läheiseni eivät vittuile ja haistattele päin näköä, aiheuta jatkuvaa huolta, kehittele joutavia riitoja ja saa sellaisia raivokohtauksia, joita minun pitäisi erikseen varoa ja vältellä.
Lapsiperheellisille on muuten ihat oman palstat tuolla Aihe vapaan alapuolella. -10
[/quote]
Nii, tällä mentaliteetillä me oltaisiin jo kuoltu sukupuuttoon. Ei niitä realiteettejä valitettavasti tiedä oikeasti, ennenkuin on sen kokenut.
Meepä nuivis muualle täältä vauvalehden sivuilta. Ihan sinne kuivien korppujen kerhoon, ripi rapi!!
Tytär, meidän esikoisemme, oli aivan järkyttävä murrosiässä. Alkoi n 14-vuotiaana. Ajautui kaiken lisäksi vielä huonoon kaveripiiriin, jouduimme tekemisiin ls-viranomaisten kanssa, minä sain lähes vatsahaavan kaikesta murehtimisesta ja vahtimisesta, etsin tyttöä iltaisin kyliltä. Koulu sujui kuitenkin hyvin.
Nyt on 18v ja kaikki on kuin pahaa unta. En olisi ikinä uskonut että näin suuri muutos on mahdollinen. Tytär on lukiossa, kirjoittaa keväällä, seurustelee kivan pojan kanssa, miettii yliopistoon menoa, puhuu asioistaan ja ottaa vastuun omasta elämästään. Voin luottaa
Elämä on niin pienestä kiinni, entinen kaveri käyttää huumeita ja liikkuu erittäin epämääräisessä porukassa. Oli varmaan aika lähellä ettei tyttärenikin ajutunut samaan jamaan.
Ei mitenkään. Paras neuvo on kasvattaa itselleen Teflon kuori, sain neuvon täältä. Anna mennä korvien ohi ja älä taistele joka asiasta. Voimia. Täällä myös ajoittain raskasta.
no siinäpä se, en meinaa omat hermot mennä :(. Koko perhe ihan kiukkuisena.
Kohtalon tovereita...
Meillä tyttö kohta 14. Valittaa kaikesta, jota teen. Kuuntelee heviä täysillä huoneessaan eikä välitä muiden mielipiteistä.
Sama täällä. 14v tyttö. Olen yrittänyt ottaa lehmän hermot vaikka vaikeaa on mulle äkkipikaiselle ihmiselle. Kun alkaa raivota jistain nuin yritän vaivihkaa kääntää puheenaiheen johonkin kivaan. Usein onnistuu.
Kannattaa kunnioittaa yksityisyyttä, tietysti jos on jotain päihdeongelmaa, niin siihen pitää puuttua.
Silloin kun huomaa, että on otollinen tilaisuus puhua, niin puhu ja kysele kuulumisia, mutta älä utele liikaa.
Tehdä selväksi että olet olemassa ja tukena, vaikka näyttää ettei teiniä kiinnosta.
Sinnittele:)
no, on kyllä tosi vaikea suhtautua. Mikään ei ole hyvin, kaikesta valitetaan, jatkuvaa jankuttamista, huutamista, raivoamista. Kauanko tämä kestää?
[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 11:44"]no, on kyllä tosi vaikea suhtautua. Mikään ei ole hyvin, kaikesta valitetaan, jatkuvaa jankuttamista, huutamista, raivoamista. Kauanko tämä kestää?
[/quote]
mietin samaa. Nyt 14.5v. Luulisin että pari vuotta ainakin vielä.pitää kestää :)
up. Ei ole päihdeongelmaa, koulusta tulee hyviä numeroita, kaveriasiat ok, kaikki periaatteessa ok. On vain niin kauhea uhma ja uhittelu päällä, haluaa itse päättää asioistaan jne. Poika on aina ollut vahvatahtoinen ja vähän hankala kotona, muualla hyväkäytöksinen ja pidetty poika.
Jännä, kun se paljon hehkutettu lapsiperhe-elämä on sitten todellisuudesa pelkkää "kestämistä."