Lue keskustelun säännöt.
Mikä psykologinen häiriö mulla on?
16.11.2014 |
Olen 27-vuotias nainen. Olen suorittanut yo-tutkinnon enkä mitään muuta. Lukioon menin, koska en tiennyt mitä haluan. En tiedä vieläkään.
En ollut koskaan kovin hyvä kouluainessa, keskitasoa, en kympin oppilas, mutta jotkut oli mua huonompia.
Nyt se varsinainen ongelma: mulla on takaraivossa koko ajan sellainen tunne, että olen aika huono. Etten tavallaan edes viitsi yrittää kun epäonnistun kuitenkin.
Mulla on nettiriippuvuus, ja avokki valittaa siitä koko ajan. Ja uhkaa suhteen loppumisella jopa.
Ja mä en korjaa tilannetta! Mä kuitenkin ajattelen, että olen niin ruma että mies jättää mut.
MULLA EI OLE ELÄMÄSSÄ TAVOITTEITA.
Mä en ole koskaan ollut sillä tavalla vallan-ja huomionhakuinen, että olisin halunnut olla missään luottamustehtävissä mukana.
Ja mun elämä pyörii ulkonäön mukaan. Mä tavallaan tiedä että olen ruma, mutta yritän silti meikillä ja voiteilla hoitaa sitä. Tietty ruokavalio on ihan ok myös.
Ja se että pitäisi ammatti opiskella, jos tulee nykyisestä duunista monoa yt:n takia, olen ansiosidonnaisen varassa. Ja kun palkka on nyt +2000e/kk, niin miksi toisaalta opiskella. Mistä ammatista tienaa ton verran, mihin mun aivoilla pääsee?
Kommentit (178)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellanen vaarallinen mielenhäiriö kuin ASENNEONGELMA.
Noi on ihan jees, mutta kaipaan enemmän lääketieteellistä (psykiatrista) kirjallisuutta.
Ainakin psykoanalyysi kiinnostaa. Vaikka en mä luota sokeasti mihinkään koulukuntaan tai pidä niiden oppeja totuutena.
Skeematerapia: Jeffrey E Young, Janet S Klosko, Marjorie E. Weishaar
Kirja on suunnattu ammattilaisille, mutta on selkeä ja sitä on helppoa opiskella itse. Skeematerapia on psykoterapian muoto, josta on saatu lupaavia tuloksia persoonallisuushäiriöiden hoidossa. Toimii:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä tuo persoonallisuushäiriö tuli kuvaan, eihän tuo alkujohdanto ainakaan viittaa mihinkään sellaiseen. Masennukseen ehkä.
No ei tarkoita välttämättä, että on persoonallisuushäiriö.. Voidaan puhua pitkään jatkuneista käyttäytymisen malleista, jolloin ihminen järjellään ymmärtää, että haluaa muutosta ja silti aina putoaa samoihin sudenkuoppiin. Usein taustalla ovat tunne-elämän ongelmat ja niiden juuret lapsuudessa. Itse se muutos on tehtävä, mutta "ota itseäsi niskasta kiinni" on maailman huonoin neuvo, jos ei ole aavistustakaan, miten sen voi tehdä. T: se skeematerapiaa suositellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nosto.
Joskus mä olen avautunut ahdistuksestani jollekin, mutta se sai kaikki tutut kaikkoamaan ympäriltäni.
Mä en tajua miksi mun ahdistus on vähemmän arvokasta kuin jonkun toisen?
Ja vielä ihmissuhteista, mulla on sillain, että jos esim. mukava työkaveri kaveraa myös mun mielestä inhottavan työkaverin kanssa. En halua olla sen mukavan kanssa tekemisissä.
MUlla on tunne että ne puhuu musta keskenään paskaa. Orastavaa skitsofreniaa? :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa nyt kyllä aika vahvasti itsetunto-ongelmilta nää kaikki kerrotut "mt-häiriöt" ja "skitsofreniat". Itsetunnon eteen pitää tehdä töitä, saada onnistumisia (treenaamalla, panostamalla parisuhteeseen/ystäviin, opiskelemalla, tekemällä uraa...) jollain itseään kiinnostavalla jutulla. Mt-ongelmaisten halveksuntaa nimetä jotain perus sosiaalista ujoutta mt-häiriöksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole elämässä koskaan ollut yhtään kannustavaa aikuista.
Opettajat eivät ymmärtäneet mua, vanhemmat ovat itsekin köyhiä eivätkä harrasta korkeakulttuuria, isovanhemmat juoppoja ja landepaukkuja, mun vanhemmilla ei ole ikinä ollut ulkomaalaisia ystäviä tms, kummit mulkkuja (eivät pidä yhteyttä ja/tai matalasti koulutettuja).
Voiko tästä itse selvitä? Toisaalta haluaisin selvittää mun pääni sisältöä. Mutta en tiedä onko mulla varaa siihen. Tykkään mukavasta elämästä. Jos kaikki rahani menisi terapiaan,( eikä siitäkään ole välttämättä hyötyä) olisin ihan kusessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas mä täällä.
Kämppä on kaaos. En tiedä mistä aloittaisin siivoamisen. Mies on töissä. Ihanaa olla välillä omassa rauhassa ilman että joku nalkuttaa koko ajan.
Pelkään että psyk.käynnit leimaavat mut loppuiäksi. En saa vakituisia työpaikkoja, tms. Koska työterveys näkee mun tiedot, eikä ne suosittele mua töihin.
ÄH perkele.
Joo ehdottomasti sinun ap kannattaa jättää terapiat väliin, koska ne voivat tuhota tulevaisuutesi ja sen sijaan keskittyä laajentamaan tajuntaasi taikasienillä ja muilla huumeilla.
Mä odotan koko ajan huipennusta mun elämälleni. Lottovoittoa tai jotain.
Valitettavasti mun itsetunto riippuu siitä miten mua on kohdeltu/kohdellaan.
He joille on lapsesta asti kerrottu, miten kauniita ja ihania he ovat, on paljon helpompaa. Kun olin teini, mua ei yritetty edes iskeä. Ja tunsin olevani täysi hylkiö.
Ja tohon vielä se ettei mulla ole kavereita.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 18:16"]
Mun elämä on vaan kompromissi. Mä en saa asua siellä missä haluan, koska ei ole varaa. Enkä saa matkustaa kaukomaille, koska ei ole varaa. En saa toteuttaa itseäni, koska ei ole varaa.
Ostaisin maalit ja pensselit, lähtisin jonnekin missä on aurinko ja hiekkaranta, maalaamaan pariksi kuukaudeksi. En voi ottaa töistä lomaa, koska ei ole varaa.
MUn unelma on muuttaa joskus Suomesta pois kokonaan.
[/quote]
Pelkuri sä oot, sori nyt vaan. Voita pelkos!
T. epävarmalla alalla loparit vuonna 2012 ottanut unelmiensa toteuttaja, köyhä kuin kirkonrotta mutta tropiikin hiekkarannalla asunut
Päiväkoti-ikäisenä "tajusin olevani muita huonompi", kun muita kehuttiin ulkonäöstä ja mua ei.
Mä olen perinyt ristiin molemmilta vanhemmiltani huonot ominaisuudet.
Miettikää semmonen vaalea, laiha, ilmin näköinen lapsi, jolla ihottumaa naamassa, ohuet hiukset, ja silmät syvällä päässä.