Lue keskustelun säännöt.
n. 30 vuotiaiden miesten kiire perustaa perhe
13.11.2014 |
Olen jutellut netissä muutamille plus/miinus 30v miehille, ja todella monen kanssa jutellessa huomaa sen että sillä on tullut se vaihe elämässä kun on kiire löytää nainen jonka kanssa perustaa perhe, kun kaikilla kavereillakin se jo on ja sukulaisetkin kyselee että koska sinullakin. Kunhan vaan saisi jonkun naisen jonka kanssa mennä naimisiin ja tuupattua paksuksi että elämä olisi niinkuin muillakin!
Ei kiitos.. Olen vela ja sitä ei tietenkään kaikki ymmärrä millään vaan kovasti ajatellaan että "se on vain vaihe joka menee ohi" tai että "et ehkä nyt halua lapsia nyt mutta myöhemmin kyllä". En tietenkään näe kristallipallolla 10 vuoden päähän missä olen tai mitä haluan silloin, mutta kuitenkin.
Sitten se on joidenkin mielestä väärin jos katselen itseäni 10-15v vanhempia miehiä, jotka ovat jo siinä iässä että lapset on tehty jos niitä on haluttu.
Ehkä joskus mullekin vielä löytyy mukava ja sopiva mies! Onko mahdollisesti muita veloja paikalla joiden kanssa jakaa kokemuksia? Tämä on vauvapalsta, mutta ei se minusta lapsivihaajaa tee vaikka omia en halua =)
Kommentit (70)
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:04"][quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:50"]Tsemppiä ap:lle, kyllä se oikea vielä joskus osuu kohdalle. Minä törmäsin mieheeni silloin kun sitä vähiten odotin. Kymmenen vuotta ollaan oltu onnellisen lapsettomasti yhdessä. Kyllä se sielunkumppani vielä sinunkin kohdallesi osuus ap, älä huoli.
[/quote]
Onko miehesi tuhka muna joka tietää tilanteensa?
[/quote]
Onneksi hän ei ainakaan ole kirjoitustaidoton wt. "Tuhka muna"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:47"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:01"]
- Lähdin au pairiksi: perhe, johon menin, maksoi mun lennot, kielen opiskelun, osan paikan päällä matkustelusta, antoi taskurahaa ja maksoin mun elämisen + asumisen Espanjassa. Lähes kuka vaan parikymppinen voi lähteä au pairiksi, siinä oppii vieraan kielen ihan itsestään ja samalla saa ihan korvaamatonta kokemusta ja itsevarmuutta!
[/quote]
Niin.. no mun tapauksessa sen perheen olisi pitänyt maksaa myös mun Suomen asunnon vuokra (mihin olisin laittanut huonekalut siksi aikaa? Ei tosiaan olisi ollut varaa ostaa niitä kaikkia uusiksi!) tai edes niiden varastotilan vuokra + kaksi muuttoa + lemmikkien hoitopaikka + taata että saan paluun jälkeen uuden asunnon ja työpaikan. Ei ehkä olisi onnistunut? Sinä ilmeisesti asuit vielä lapsuudenperheesi luona tuossa tilanteessa, tai joku muu maksoi sun kotimaan asunnon sillä aikaa.
[/quote]
Meni lainaukset pieleen, uusi yritys:
Joo, lähdin suoraan lapsuudenperheestä, kuten au pairit yleensä, mutta olen pari kertaa tämän jälkeenkin muuttanut ulkomaille ja "jättänyt kaiken taakseni". Mä en ole halunnut parikymppisenä vielä vakiintua noin, että on vakkariasunto + työpaikka + lemmikit ym. velvollisuudet, joista ei voi luopua eikä mihinkään muuttaa maailmaa näkemään ja kokemaan. Olen pariin otteeseen siis myynyt kaikki huonekalut ja ostanut uudet. Käytettynä saa edullisesti ja monesti ollaan kavereidenkin kesken kierrätetty jotain kalusteita, osaa oon säilönyt vanhempien ullakolla. Kamoon, tavaraa se vaan on! Kimppakämppä on siitä myös kätevä opiskeluaikana, että kalusteiksi riittää sänky ja kirjotuspöytä, loput on talon puolesta -> helppo muuttaa pois. Ja kyllä, olen vaihtanut asuntoa monta kertaa. Aina olen löytänyt uuden asunnon, sekä Suomesta että ulkomailta. En aina helposti ja just sellasen kun oisin halunnut, mutta lopulta aina kyllä (Pariisista oli muuten ihan megavaikeaa löytää asuntoa!!).
[/quote]
Niin, sulla on ollut mahdollisuus lähteä au pairiksi lapsuuden kotoa, ja sulla on ollut mahdollisuus säilöä tavaroita vanhempien ullakolla. On ollut mahdollisuus asua kimppakämpässä. Se tekee jo paljon enemmän valinnanmahdollisuuksia kuin esim. minulla, joka muutin kotoa 17 vuotiaana ja olin sen jälkeen täysin oman onneni varassa.
Esim. se asunnon vaihto tai uuden tavaran hommaaminen ei varmaan ole niin stressaavaa, jos on kuitenkin olemassa edes teoreettinen tuen mahdollisuus lapsuuden kotoa. Minä olisin ollut ihan tyhjän päällä, jos en olisikaan reissusta tultua löytänyt uutta asuntoa tai työpaikkaa. Sinulla ei ilmeisesti ollut sitä työpaikkastressiäkään vaan sait toimeentulosi jostain muualta. Asuntotilannekin opiskelukaupungissani oli huono, ja käytännössä aina kun vaihtoi asuntoa, joutui itse maksamaan välityspalkkion. Ei mulla ollut siihen varaa, kun kerran siedettävän hintaisen asunnon oli löytänyt!
Ei se työpaikan ja asunnon hommaaminen mulle mikään vapaaehtoinen valinta ollut, niinkuin sait sen kuulostamaan " Mä en ole halunnut parikymppisenä vielä vakiintua noin, että on vakkariasunto + työpaikka + lemmikit ym. velvollisuudet". En kuule minäkään olisi halunnut, mutta kun oli pakko. (pl. ne lemmikit, mutta kuten sanottu, ne olivat mun ainoa perhe joten lienee aika ymmärrettävää että semmoiset tuli hommattua ja pidettyä). Jos ei ole mitään muita turvaverkkoja ja kotia kuin ne jotka itse on itselleen suurella vaivalla hommannut, niin ei silloin ihan niin vain heittäydytä matkustelemaan. Sitä voi olla vaikea tajuta sellaisen, joka on tottunut siihen, että aina on joku muu ( = lapsuudenkoti esim.) johon voi tukeutua jos heittäytymisen jälkeen huomaakin, että on tippumassa tyhjän päälle.
[/quote]
Joo, OK. Olen pahoillani, että sulla on ollut noin hankalat lähtökohdat elämään. Ehkä sun kohdalla tällainen ei sitten olisikaan ollut mahdollista. Useimmilla meistä on kuitenkin ainakin omat vanhemmat edes jonkinlaisena tukena. Vaikka rahallista tukea ei juuri saisikaan, niin saa edes tosiaan pari lamppua ja pahvilaatikkoa säilöä ullakolle ja sen pari viikkoa asua kotona siihen asti, että löytää vuokrakämpän, ja saa lainata tonnin vuokravakuuteen. Mun mielestä on myös itsestään selvää, että vanhemmat auttaa tällaisessa, jolleivat ole kuolleet tai jotakin muuta odottamatonta heille tapahtunut, ja ihmisten, joilla ei ole rahkeita auttaa mahdollisia lapsiaan edes tuon vertaa, ei tulisi hankkia lapsia ollenkaan.
Tosin, mulla on myös yksi kaveri, jonka vanhemmat kuoli kaverin ollessa jotain 16-17-v, ja hyvin on tämäkin kaveri päässyt elämässään eteenpäin vaikkei ole vanhempien tukea eikä kauheasti rahaakaan. Oma asennekin auttaa paljon!
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:11"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:35"][quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:10"] [quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:01"] - Lähdin au pairiksi: perhe, johon menin, maksoi mun lennot, kielen opiskelun, osan paikan päällä matkustelusta, antoi taskurahaa ja maksoin mun elämisen + asumisen Espanjassa. Lähes kuka vaan parikymppinen voi lähteä au pairiksi, siinä oppii vieraan kielen ihan itsestään ja samalla saa ihan korvaamatonta kokemusta ja itsevarmuutta! [/quote] Niin.. no mun tapauksessa sen perheen olisi pitänyt maksaa myös mun Suomen asunnon vuokra (mihin olisin laittanut huonekalut siksi aikaa? Ei tosiaan olisi ollut varaa ostaa niitä kaikkia uusiksi!) tai edes niiden varastotilan vuokra + kaksi muuttoa + lemmikkien hoitopaikka + taata että saan paluun jälkeen uuden asunnon ja työpaikan. Ei ehkä olisi onnistunut? Sinä ilmeisesti asuit vielä lapsuudenperheesi luona tuossa tilanteessa, tai joku muu maksoi sun kotimaan asunnon sillä aikaa. [/quote] Meni lainaukset pieleen, uusi yritys: Joo, lähdin suoraan lapsuudenperheestä, kuten au pairit yleensä, mutta olen pari kertaa tämän jälkeenkin muuttanut ulkomaille ja "jättänyt kaiken taakseni". Mä en ole halunnut parikymppisenä vielä vakiintua noin, että on vakkariasunto + työpaikka + lemmikit ym. velvollisuudet, joista ei voi luopua eikä mihinkään muuttaa maailmaa näkemään ja kokemaan. Olen pariin otteeseen siis myynyt kaikki huonekalut ja ostanut uudet. Käytettynä saa edullisesti ja monesti ollaan kavereidenkin kesken kierrätetty jotain kalusteita, osaa oon säilönyt vanhempien ullakolla. Kamoon, tavaraa se vaan on! Kimppakämppä on siitä myös kätevä opiskeluaikana, että kalusteiksi riittää sänky ja kirjotuspöytä, loput on talon puolesta -> helppo muuttaa pois. Ja kyllä, olen vaihtanut asuntoa monta kertaa. Aina olen löytänyt uuden asunnon, sekä Suomesta että ulkomailta. En aina helposti ja just sellasen kun oisin halunnut, mutta lopulta aina kyllä (Pariisista oli muuten ihan megavaikeaa löytää asuntoa!!). [/quote] Luuletko että jonkun parikymppisenä kokemukset ulkomailla asumisesta ja rinkka matkoista ovat maailman mielenkiintoisin asia.
[/quote]
Öö, en luule. Mut se oli mulle sen ikäisenä mielenkiintoisinta. Sitten tuli muita mielenkiinnonkohteita. Mikä sulle on mielenkiintoisinta?
Nää velojen arvosteluksi kääntyvät keskustelut tuntuu välillä aika uskomattomilta sen valossa, että maailmassa on n. 7 274 278 739 ihmistä. Eiköhän tuohon joukkoon mahdu jokunen omasta halustaan lisääntyvä eikä joka ainoaa tarvitse käännyttää lapsia hankkimaan.
No haukkukaapa nyt minutkin. Minä reissasin jo silloin parikymppisenä reppu selässä low budgetina, ja reissaan nyt kolme-nelikymppisenä samsonite -turistina high-end kohteissa. Mikä minussa on vikana, kun en halua lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mitä ihmettä.. Mä oon omakustanteisesti reppureissannu koko Euroopan ja Aasian ristiinrastiin, asunut 3 vuotta ulkomailla, opiskellut kahdessa eri yliopistossa ja hankkinut kansainväliset maisterinpaperit.. Ja oon 24. Pian palaan Suomeen aloittelemaan uraa ja nyt jo vähän harmittaa kun ei enää pääse pyörimään vapaasti maailmalla niinkuin tähän asti. Ihanko tosissaan jotkut ajattelee toisin päin? Huh!
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:38"]
Siis mitä ihmettä.. Mä oon omakustanteisesti reppureissannu koko Euroopan ja Aasian ristiinrastiin, asunut 3 vuotta ulkomailla, opiskellut kahdessa eri yliopistossa ja hankkinut kansainväliset maisterinpaperit.. Ja oon 24. Pian palaan Suomeen aloittelemaan uraa ja nyt jo vähän harmittaa kun ei enää pääse pyörimään vapaasti maailmalla niinkuin tähän asti. Ihanko tosissaan jotkut ajattelee toisin päin? Huh!
[/quote]
Mikset pääse pyörimään vapaasti maailmalla? Ei kannata mennä sellaiseen työpaikkaan, josta ei pääse irrottautumaan.
T:Kahden viikon päästä kuukaudeksi Etelä-Amerikkaan reissaamaan lähtevä 37-vuotian uraohjus vela.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:35"][quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 12:01"]
- Lähdin au pairiksi: perhe, johon menin, maksoi mun lennot, kielen opiskelun, osan paikan päällä matkustelusta, antoi taskurahaa ja maksoin mun elämisen + asumisen Espanjassa. Lähes kuka vaan parikymppinen voi lähteä au pairiksi, siinä oppii vieraan kielen ihan itsestään ja samalla saa ihan korvaamatonta kokemusta ja itsevarmuutta!
[/quote]
Niin.. no mun tapauksessa sen perheen olisi pitänyt maksaa myös mun Suomen asunnon vuokra (mihin olisin laittanut huonekalut siksi aikaa? Ei tosiaan olisi ollut varaa ostaa niitä kaikkia uusiksi!) tai edes niiden varastotilan vuokra + kaksi muuttoa + lemmikkien hoitopaikka + taata että saan paluun jälkeen uuden asunnon ja työpaikan. Ei ehkä olisi onnistunut? Sinä ilmeisesti asuit vielä lapsuudenperheesi luona tuossa tilanteessa, tai joku muu maksoi sun kotimaan asunnon sillä aikaa.
[/quote]
Meni lainaukset pieleen, uusi yritys:
Joo, lähdin suoraan lapsuudenperheestä, kuten au pairit yleensä, mutta olen pari kertaa tämän jälkeenkin muuttanut ulkomaille ja "jättänyt kaiken taakseni". Mä en ole halunnut parikymppisenä vielä vakiintua noin, että on vakkariasunto + työpaikka + lemmikit ym. velvollisuudet, joista ei voi luopua eikä mihinkään muuttaa maailmaa näkemään ja kokemaan. Olen pariin otteeseen siis myynyt kaikki huonekalut ja ostanut uudet. Käytettynä saa edullisesti ja monesti ollaan kavereidenkin kesken kierrätetty jotain kalusteita, osaa oon säilönyt vanhempien ullakolla. Kamoon, tavaraa se vaan on! Kimppakämppä on siitä myös kätevä opiskeluaikana, että kalusteiksi riittää sänky ja kirjotuspöytä, loput on talon puolesta -> helppo muuttaa pois. Ja kyllä, olen vaihtanut asuntoa monta kertaa. Aina olen löytänyt uuden asunnon, sekä Suomesta että ulkomailta. En aina helposti ja just sellasen kun oisin halunnut, mutta lopulta aina kyllä (Pariisista oli muuten ihan megavaikeaa löytää asuntoa!!).
[/quote]
Luuletko että jonkun parikymppisenä kokemukset ulkomailla asumisesta ja rinkka matkoista ovat maailman mielenkiintoisin asia.