Ovatko eläkeläiset useinkin sellaisia, että puhuvat vain omista asioistaan eivätkä kysy, mitä kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kaikki. Mutta osa on yksinäisiä, ei ole ketään kenelle kertoa asioistaan, siksi tilaisuuksiin tartutaan. Toinen juttu hyvin vanhoilla ihmisillä on ikä. Tavallaan tulee kovalevy täyteen, mitään uutta ei enää jaksa ottaa, sisälle, käsittelee vanhoja asioita ja tuttuja asioita, kyky sosiaaliseen kanssakäymiseen ohenee, asiat menee enemmän oman itsen ympärille. Kuten pienillä lapsilla jotka näkevät kaiken itsensä kautta, elämässä ympyrä sulkeutuu vanhemmiten.

Aina se on noin ollu. Ei kaikki, mutta iso osa.

Ainoo mikä on muuttunu: nykyään vanhoja ei kunnioiteta niin, että edes teeskenneltäis kuuntelevansa.

En ole eläkeläinen, mutta olen huomannut etteivät monet nuoret puhu mielellään kuulumisistaan. Kysymykseen, mitä kuuluu tulee usein vastaus, että ei tässä sen kummempaa. En ole sitten jatkanut kyselemällä, koska moni ei pidä kyselemisestä.

Tämä on kyllä kovin yleistä ihmisillä yli päätään. Juuri mietin perjantaina että kukaan viikon aikana tapaamistani ihmisistä ei kysynyt mitä minulle kuuluu, kaikki paapattivat menemään omaa tarinaansa ja pyytämään apua omiin juttuihinsa.

Suuret ikäluokat erityisesti on niin omahyväinen ja itsekäs ikäluokka, että muut ovat vain heidän elämänsä mahdollistajia ja seuraajia. Ei sellaisten asioista kysellä.

Jokainen voi pitää itse huolen, että tulee kuulluksi. Minua taas ärsyttää kun kysytään mitä kuuluu. Kerron itse kuulumisiani silloin kun minua huvittaa.

Aina ei ole puhetuulella.

Kyllä sekin on aika vaivaannuttavaa jos ollaan joukossa ja kukaan ei sano mitään. Hyvä että on niitä puheliaitakin ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen voi pitää itse huolen, että tulee kuulluksi. Minua taas ärsyttää kun kysytään mitä kuuluu. Kerron itse kuulumisiani silloin kun minua huvittaa.

Aina ei ole puhetuulella.

Kyllä sekin on aika vaivaannuttavaa jos ollaan joukossa ja kukaan ei sano mitään. Hyvä että on niitä puheliaitakin ihmisiä.

Miten voi pitää huolen että tulee kuulluksi, jos ketään ei kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että vanhemmaksi tullessaan vanhemmat kääntyy koko ajan itseensä jutuissaan. On aika rasittavaa kuunnella monologeja siitä, mitä heille on tapahtunut eli käytännössä ei mitään. Juurta jaksaen viidettä kertaa naapurin Marja-Leenan lonkkaviat ja tulppaanien istutukset.

Samalla eivät jaksa enää kuunnella meidän lasten juttuja kuin paloissa, vaikka meillä olisi ehkä jotain aidosti uutta kerrottavaakin....

Jokainen elää omassa subjektiivisessa kuplassaan. Teidän ”aidot uudet kerrottavanne” ovat vanhemmillenne niitä lonkkavikoja ja tulppaanin istutuksia = kiinnostaa kuin kilo paskaa.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Jokainen voi pitää itse huolen, että tulee kuulluksi. Minua taas ärsyttää kun kysytään mitä kuuluu. Kerron itse kuulumisiani silloin kun minua huvittaa.

Aina ei ole puhetuulella.

Kyllä sekin on aika vaivaannuttavaa jos ollaan joukossa ja kukaan ei sano mitään. Hyvä että on niitä puheliaitakin ihmisiä.

Se mitä-kuuluu on vain yksi tapa avata smalltalk, siihen saa vastata vaikka että on ilmoja pidellyt. 

Vierailija kirjoitti:

On törkeää udella muiden asioista. Omistaan voi puhua. Kerrot itsestäsi jos haluat. Ei se minulle kuulu miten sinä elät.

Tässähän se tuli se miten olen tulkinnut, kiitos edelliselle kommentoijalle.

Muistan kun asiasta puhuttiin kun olin lapsi. Ei saanut olla utelias ja pistää nenäänsä toisten asioihin, se oli huono tapa. Jokaisen tapa elää oli oma asia. Omat lapset ja nuoret oli eri juttu, omien lasten ja nuorten asiat oli omia. Kunnes aikuistuin, silloin se muuttui.

Nykyään kysytään kyllä mitä kuuluu, ja siihen on hyvä just vastata neutraalia siitä mitä on tehnyt, mutta samalla jotain jonkun yhteisen tutun asioista mikä mietityttää.

Sen jälkeen kuunnellaan mitä toinen haluaa sanoa. Tunteista ei sinänsä puhuta, se käy ilmi asioista. Naapurin lonkkaleikkauksen miettiminen tarkoittaa ehkä sitä, että oma nykyinen tai tuleva sairastuminen huolettaa. Tulppaanien istutus ehkä sitä, että vielä pystyy tekemään jotain, ja on iloisia asioita elämässä.

Saa kertoa omistaan jos haluaa, se kuunnellaan mutta ei oikein kommentoida. Kun ei tiedä mitä sanoisi, eikä pysty auttamaan konkreettisesti. Eikä ehkä halua tunkea omia mielipiteitään.

Ollaan eri sukupolvea. Ei eletä tiiviisti yhdessä, kanssakäyminen on etäisempää. Ei silloin osaa puhua läheisesti, kun ei ole tottunut. Toisen tunteita ei arvaa, kun ei ole päivittäin yhdessä. Katse ei enää kerro, nenän ja hartioiden asento ei ilmaise, kehon kieli ei kerro.

Jos itse elää ruuhkavuosia, ei ehdi pysähtyä ja kuunnella. Omat asiat pyörii mielessä.

Jos itse elää luopumisen (myös elämästä luopumisen) aikaa, on oravanpyörän ulkopuolella. Toisen "tilanne" on etäinen. Se on koettu jo itse, siihen suhtautuu tyyneydellä. Ei niin että kiinnostaisi kuin kilopaskaa, mutta vähän niin kuin se tulppaanien istutus. Ainoa on se, että tulppaaneista voi kysyä keväällä miten meni, masennuksesta, työpaikkaongelmista tms. ei voi. Ne on yksityisasioita, niistä ei voi udella. Niitä ehkä miettii ja huolehtii, mutta on epäkohteliasta kysellä. Toinen kertoo jos haluaa.

Joskus tuntuu, että sukupolvien väliset kulttuurierot on vaikeampia kuin eri maiden väliset erot.

Ai ovatko, sitten olen törmännyt sattumalta varmaan täysin erilaisiin eläkeläisiin eli eivät kerro itsestään mitään, mutta kaikesta kyselevät. Aloittajasta ilmeisesti tulossa juuri tällainen itsestään kertoja, kun nyt jo harmittaa ettei kukaan halua tietää hänen asioitaan.

En mielelläni kerro omista asioistani, mutta kuuntelen ja hyväksyn kuulemani.

-t. eläkeikäinen ei-eläkeläinen

Vanhempani alkoivat puhua omista asioistaan vieraille n.10 v ennen kuin ensimmäiset viralliset merkit dementiasta näkyi. Mun mielestä kertoo jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani alkoivat puhua omista asioistaan vieraille n.10 v ennen kuin ensimmäiset viralliset merkit dementiasta näkyi. Mun mielestä kertoo jotain.

No mitä?

Eikös se just sulla ollut viime viikolla, että eläkeläiset ovat kovin uteliaita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen voi pitää itse huolen, että tulee kuulluksi. Minua taas ärsyttää kun kysytään mitä kuuluu. Kerron itse kuulumisiani silloin kun minua huvittaa.

Aina ei ole puhetuulella.

Kyllä sekin on aika vaivaannuttavaa jos ollaan joukossa ja kukaan ei sano mitään. Hyvä että on niitä puheliaitakin ihmisiä.

Miten voi pitää huolen että tulee kuulluksi, jos ketään ei kiinnosta?

En osaa neuvoa. Itselläni on tuttavia ja tulemme kaikki kuulluksi. Kukin kyllä pääsee kertomaan kuulumisiaan suuremmin kyselemättä. Yhden sukulaisen kanssa ei tule kukaan kuulluksi, koska hän puhuu koko ajan, ettei saa suunvuoroa. Sille asialle ei voi mitään. On vain asennoiduttava, että kuuntelee sujuvasti ja jos ei jaksa niin tapaa vain harvoin. Hän ei muuksi muutu.

Tuttu ilmiö. Minun teoriani on, että lakkaavat lopulta kysymästä tai edes kuuntelemasta siksi, että eivät kuitenkaan ymmärrä (tai muista) mitään. Heillä ei ole mitään kosketuspintaa esimerkiksi opintoihini, näyttöpäätetyöhöni tai harrastuksiini, joten heille monet kuulumiseni ovat varmaan aika hepreaa. En usko että ovat koskaan kunnolla ymmärtäneet esimerkiksi sitä, mitä minä teen työkseni. Harva kai jaksaa kysyä, jos ei ymmärrä vastausta kuitenkaan.

Olisivat varmaankin kiinnostuneempia, jos tekisin tehdastyötä, harrastaisin lavatansseja, rakentaisin omakotitaloa aviomieheni kanssa ja odottaisin lasta. Asioita, jotka he ymmärtävät ja joihin he pystyvät samaistumaan.

Näköjään tämä yleistäkin, harmittaa silti kun omalle kohdalle osuu ja vanhemmat purkaa omia asioitaan niskaan eikä ole kiinnostuneita lapsensa asioista 

Lapseni ilmoitti vaimonsa kansaa olevansa aikuisia eivätkä ole tilivelvollisia.  Niinpä lakkasin kuulumisia kyselemästä, en tiedä edes heidän osoitettaan kun eivät ole kertoneet.  Harvakseltaan soitellaan.

En mielestäni ole tunkeileva enkä sotkeudu lasten asioihin mutta nyt näin.  Nelikymppusiltä ehkä hiukan jopa lapsellista.  En tyrkytä lapsille myös omia asioitani kuin mitä oerikunnan aaioiden takia pakko.

Vierailija kirjoitti:

Näköjään tämä yleistäkin, harmittaa silti kun omalle kohdalle osuu ja vanhemmat purkaa omia asioitaan niskaan eikä ole kiinnostuneita lapsensa asioista 

Kuka aikuinen tahtoo vanhemmilleen asiansa tarkalleen selvittää?  

Keskustellaan sujuvasti puolin ja toisin. Hyvät käytöstavat jokaisella sukupolvella kun tapaillaan. Kaipa nuo ominaisuudet periytyy ja kasvatuksellakin on osuutensa. Yleensä meillä on erittäin hauskaa kun on eri-ikäisiä ihmisiä yhdessä.