Onko täällä muita, joilla keskosvauva nyt sairaalassa?

Ensinnäkin onnea pienen pojan syntymän johdosta!



Meidän pieni tyttömme syntyi 02/05 rv 32+4 lapsivesien mentyä pari päivää aiemmin. Tyttö painoi 1665g ja oli 40cm pitkä.

Meillä kaikki meni oikein hyvin, tyttö oli kohoneiden bilirubiiniarvojen vuoksi valohoidossa pariin otteeseen muutaman päivän ja nenämaha-letku oli syömisen tukena 3 viikkoa. Kotiuduttiin 3,5 vkon ikäisenä ja 2035g painoisena. Nyt tyttö on 1,5v, painaa 10kg ja on 76,5cm pitkä, kävelevä ja höpöttävä kullanmurumme. Keskoisuudesta ei ole jälkeäkään, kuin ehkä tuo koko.. äitinä olen itse 157cm, 50kg.. ehkä se osasyynä kokoon:=)



Lapset tietty yksilöitä ja ongelmat myös.

Toivon teille kaikkea hyvää ja uskoisin että vauvanne ei joudu pitkään olemaan sairaalassa.

Ehkä olen AP:lle jo vastaillutkin ;) Tyttömme syntyi rv 35+3, 1620 g ja 41,5 cm. Tyttö oli valoissa aluksi lähes viikon ja vielä myöhemmin vuorokauden. Tytöllämme sairaala-aika kesti suht pitkään, reilut 5 viikkoa, koska tyttö oli viikkoihin nähden pienipainoinen ja aneeminen (muutama punasolu- ja trombosyyttitankkaus tarvittiin). Hengityksessä ei sinänsä ollut ongelmaa, mutta tekniikka ei ollut oikein hallussa vaan tyttö unohteli välillä hengittää, etenkin syödessään.



Uskoisin, että kun poikasi pääsee valoista ja piristyy, syöminen alkaa sujua. Sitten vahvistuminen voikin tapahtua yllättävän nopeasti. Mitään ei koskaan pidä mennä lupaamaan, mutta voi olla, että kyse on sitten muutamasta päivästä - parista viikosta. Hyvä, jos vauva jaksaa vähänkin syödä itse. Ja toisaalta, letkutus säästää väsyneen vauvan voimia.



Yritä saada omiin päiviisi jonkinlaista rytmiä. Muista syödä ja levätä, käy ulkona, jos jaksat - yritä pitää itsesi kunnossa. Vauv on koko ajan mielessä ja saakin olla. Laittele vaikka vauvan vaatteita ja tavaroita kuntoon sitä kauan odotettua päivää varten.

Paljon onnea pojan johdosta!

Nuo keskospojat, kuten muutkin miehet ovat vähän sillälailla erilaisia, kun eivät jaksa kahta asiaa yhtäaikaa, esim. hengittää ja syödä. Meillä tahtoi olla näin. Hienoa,että vauvallasi ei ole hengitysvaikeuksia! Meillä niitä on toisinaan vieläkin. Vauva nyt yli 3kk.

Luultavasti vauvasi oppii ihan piakkoin syömään pullosta kaikki ja saatte nenämahaletkun pois ja siitä ei ole pitkä matka kotiin. :)

Tiedän, että aika on raskasta, mutta kun vauvasi muuten kuullostaa voiva todella hyvin, niin ei syytä huoleen. Veikkaisin muutamaa viikkoa.

Poika varmaan käyttää kaikki voimansa kasvamiseen, eikä siksi jaksa kaikkea syödä vielä pullosta.



Hyviä vointeja! Ja pikaista kotiutumista!

syntyivät 12.8. rv 33+4. Olivat syntyessään " hyvän kokoisia" eli A 2205 g ja 42cm ja B 2070g ja myöskin 42cm. Tytöt vietiin suoraan synnytyksestä vastasyntyneiden teholle lämpökaappeihin, eivät olleet varsinaisesti tehopaikkojen tarpeessa mutta sinne menivät koska lastenosasto oli täynnä. Hengittivät alusta asti ilman apua (olin ehtinyt saamaan aiemmin yhden kortisoni-piikin, toista ei laitettu koska sain piikistä allergisia oireita), ruoka meni nenämahaletkulla, mittareilla seurattiin verenpaineita, pulssia, hengitystiheyttä jne. A:lla oli parina ensimäisenä päivänä jotain häikkää verenpaineen kanssa, tilanne korjaantui onneksi nopeasti lääkkeillä.



Lämpökaapeissa tytöt olivat kolme päivää, koppasänkyihin pääsivät 15.8. Ruoka meni edelleen nm-letkulla, 16.8. siirtyivät lastenosastolle jolloin myös kokeiltiin ensimmäisen kerran pullosta syömistä. Lastenosastolla nukkuivat alkuun lämpöpatjoilla ja sängyissä oli apneahälytin hengityskatkosten varalta (niitä ei onneksi tullut). Ruokaa saivat kolmen tunnin välein, syömään tytöt täytyi herättää. Pullosta syöminen oli alkuun hyvin vaihtelevaa, välillä jaksoivat syödä melkein kaikki, välillä letkutettiin isompiakin annoksia. Tytöt reipastuivat syömisessä aivan yhtäkkiä, käytännössä yhden päivän aikana alkoi mennä isompia määriä. Kotiin tytöt pääsivät viime vkon tiistaina eli 29.8. 2vkoa ja 3päivää syntymän jälkeen. Kotiutuessa heillä oli yhä nenämahaletkut, melkei kaikki ruoka meni kuitenkin käytännössä pullosta. Kotiuduimme ns.kotisairaalaan eli kotisairaanhoitaja kävi punnitsemassa tytöt. Nm-letkuja ei tarvittu kotiutumisen jälkeen kuin yhden kerran A-neidillä ja viime la eli 2.9. letkuista luovuttiinkin kokonaan =) Kotish kävi toissapäivänä viimeisen kerran, nyt siirrymme normaaliin neuvolaseurantaan. Tytöt syövät erittäin reippaasti pullosta sekä rinnasta (myös rinnasta syöminen alkoi sujua tosi nopeasti kotiutumisen aikoihin vaikka alkuun tuntui etteivät ymmärrä ko.kapineesta mitään, rintakumi tosin vielä tarvitaan avuksi).

Nyt syövät n.3-4h välein, enää ei tarvitse herätellä syömään vaan osaavat itse vaatia, toinen tosin herätetään jos ei satu heräämään samaan aikaan jotta söisivät yhtäaikaa.



Tässä tuli aikas pitkä sepustus, mutta ajatukseni oli että nämä pienet ihmiset ovat käsittömättömän nopeita kehityksessään ja muutoksia voi tapahtua yhdessä päivässä eli ei kannata huolestua vaan antaa heidän kerätä voimia, kasvaminen on yllättävän rankkaa puuhaa ;) Omasta jaksamisesta pitää huolehtia, lepohetkiä täytyy ottaa vaikka vauva onkin luonnollisesti koko ajan mielessä!! Iseäni ainakin helpotti ajatus siitä, että vauvat ovat hyvässä ja tarvitsemassaan hoidossa vaikka en itse heidän luonaan jokaista sekuntia ollutkaan. Ajattelin myös, että vauvojen ollessa sairaalassa minulla on mahdollisuus palautua synnytyksestä erilailla kuin jos vauvat olisivat olleet heti vierihoidossa (tietysti olisin mieluummin valinnut tuon vierihoitomahdollisuuden).



Tsemppiä ja jaksamista siis teille, usko pois, asiat etenevät yllättävän nopeasti!! :)



:) elaine + " Aada ja Bertta" (nyt olisi rv 37+2)

meille syntyi 27.8. poika rv 32+6 painoa miehellä oli 2030g ja 42cm keskoskaapissa oli lisähapella muutaman päivän valohoitoa sai 1 yön ja nyt on siirtynyt koppaan nm-letkulla menee vielä osa ruuasta ja syömään pitää herätellä, kovin on vielä väsy kaveri! tissille on jo päästy ja tänään saldona oli 1 syötöllä huimat 30ml ja toisella 20ml normaali päivä annos on 50mlx8/päivä joten loput annettiin letkulla! lämpöpatja saatiin eilen pois! apnea mittari on vielä mutta sitä ei ole tarvittu! kotiin jo pojan haluaisin mutta toisaalta ymmärrän että hänen on hyvä sielläkin! nyt on taas paino lähtenyt nousuun ja sitä on jo 2050g!!

Hei ja onnittelut!



Meillä myös on tilanne, että vauvat ovat sairaalassa. Meillä tosin kaksospojat syntyivät jo rv 24+1 (hyvin yllättäen, ehdin olla sairaalassa ennen sitä vain 2 pv mutta sain myös nuo kortisonit) ja ovat nyt biologiselta iältään lähes rv 37. Syntymäpainot 790 ja 810 g, nyt aika tarkalleen 2-kiloisia. Sairaalassa on tullut vietettyä jo lähes 3 kuukautta, ja tiedän tuon tunteesi, kotona ei osaa oikein muuta ajatella. Siksi olenkin ollut hyvin paljon sairaalassa poikien luona. Isäkin oli ekat 6 vkoa, mutta joutui sitten palaamaan töihin ja näkee poikia vain viikonloppuisin, sillä meiltä kotoa sairaalaan on kahden tunnin ajomatka. Itse asun miehen siskon luona.



En osaa oikein muuta sanoa noin isoilla viikoilla syntyneen keskosen sairaala-ajasta, kuin sen, että edistystä voi tosiaan tapahtua sykäyksittäin nopeastikin. Olen jutellut tämän 3 kk aikana monien äitien kanssa ja monet lähellä kotiinlähtöhetkeä olleet ovat sanoneet, että vauva nukahtelee kesken ruuan, ei jaksa syödä annoksia kokonaan jne. ja sitten kuitenkin jonain päivänä koittaa se hetki, että ruoka alkaakin maistua ihan eri tavalla. :) Varmasti aika tuntuu pitkältä, ja jos ei muuta syytä sairaalassa olemiseen ole, kuin syömisen opettelu, se voi tuntua jotenkin turhauttavalta... Meillä on ollut niin paljon kaikkea ongelmaa, että toisaalta aika on mennyt kuin siivillä, kesä hujahti ohi vauvateholla istuessa. Mutta syömisen opettelu meilläkin on tällä hetkellä merkittävin juttu, tosin happiviiksien kanssa toki, kun pojat ovat niin pieniä olleet syntyessään.



Itse olen saanut päiväni rytmitettyä niin, että aamuisin nukun pitkään (poikien osastolla ei saa kuitenkaan vierailla klo 9-12 lääkärikierron vuoksi), pesen pyykkiä, laittelen ruokaa jne, iltapäivällä menen sairaalalle, siellä käyn välillä kahvilla/jätskillä/jaloittelemassa, illalla lähden " kotiin" noin kahdeksan maissa, kotona katselen telkkaria, surffaan netissä, valvon usein aika myöhään (olen aina ollut yökyöpeli) ja käyn nukkumaan vasta riittävän väsyneenä, koska muuten pyörin sängyssä kaikenlaista murehtien. Tähän sitten koitan sovittaa lypsämiset kotona ja osastolla. Mies soittaa aamulla töihin lähtiessään osastolle ja kysyy poikien kuulumiset, minä puolestaan soitan miehelle iltapäivällä, kun olen itse nähnyt poikien voinnin, ja isä sitten soittaa osastolle vielä myöhään illalla ennen nukkumaanmenoa. En osaa sanoa, mikä olisi sinulle paras tapa rytmittää päiväsi, mutta koita hakea itsellesi sopivin rytmi ja sinne sopivat ruoka-ajat, mieti sellaista ruokaa, mitä haluaisit syödä, jotta tulee syötyä edes jotain, ja ulkoile edes vähän, jos mahdollista. Itse olen viimeiset 7 vkoa kävellyt sairaalalle ja takaisin ja kummasti auttaa tuo tunti ulkoilua per päivä, vaikken alkuun sitä uskonutkaan, kun hoitajat hoputtivat kävelylle. Kävellessä kuuntelen joskus musiikkia, se auttaa siihen, etteivät ajatukset kierrä koko ajan samaa kehää...



Vauvaa tulee varmasti mietittyä lähestulkoon koko ajan ja sille ei voi mitään, eikä minusta pidä väkisin yrittääkään. Aikaa myöten tilanne helpottaa ja te varmaankin pääsette joka tapauksessa kotiin aika pian. Tsemppiä!



terv. Tiikeriankka ja poikaset s. rv 24+1

ajattelin tulla sanomaan meille kaikille mammoille ja isille jolla lapset nyt sairaalassa että koitetaanhan jaksaa!!! Ja että kyllä sekin päivä koittaa että kotiin nyyttimme saamme! vaikka ainakin minusta välillä tuntuu ettei se päivä koita koskaan, vaikkei meillä poika ole ollut sairaalassa vasta kuin reilut 3 viikkoa! niin kyllä tämä jo aika raskaaksi alkaa käymään!



T:Suzu79 ja poika nyt rv 36 (syntyi rv 32)

Hei!



Ensin haluan onnitella sinua sitkeästä pikku prinssistä!



Me ollaan oltu tammikuusta asti kotona, mutta se aika sairaalassa, yli kolme kuukautta on hyvin tuoreessa muistissa. Meille syntyi keskostyttö 24+1, ja alku oli todella taistelua.



Toivon voivani auttaa sinua näillä sanoilla. Hienoa, kun jaksat olla noin tiiviisti poikasi lähellä. Sinun läsnäolosi ja se kun vauva on sylissäsi auttaa vauvaa toipumaan, kasvamaan ja kehittymään. Muista myös oma jaksaminen eli kävelyt ja jo pelkkä ulkona oleminen antaa voimia. Myös tunteista puhuminen joillekin sinulle tärkeille ihmisille auttaa vaikka he eivät ole kokeneet samaa. Silti se, että puhut omista tunteista " selvittää" päätäsi ja ainakin itse huomasin että sitä kautta saatoin kannustaa itseäni samalla olemalla onnellinen että minua jaksettiin kuulla.



Tsemiä teille vanhemmille ja poitsulle!!!!