Mieti tarkkaan, ennen kuin eroat kirkosta!
Vaikka nykyaikana moni on vastaan kirkon perinteisiä arvoja, kannattaa muistaa että kirkko auttaa myös kotimaan vähäosaisia.
Kerron oman esimerkin kirkon avusta:
Olin kymmenen vuotta sitten yrittäjä Suomessa. Yritykselläni meni aluksi hyvin, mutta sitten alkoi alamäki. Kysyntää palveluilleni ei enää ollut ja säästöt hupeni parissa vuodessa nolliin. Työvoimatoimistosta kerrottiin, että ei ole oikeutta työttömyystukeen, koska on yrittäjä. Tämän jälkeen lopetin yrityksen toiminnan ja yritin uudestaan työttömyysturvan piiriin. Nyt tuli puolen vuoden karenssi, koska olin itse vapaa-ehtoisesti lopettanut yritystoiminnan. Myöskään kunnan sosiaalitoimisto ei ottanut kaikkia asumisen menoja huomioon (omistustalo josta ainoastaan korko osan). Meillä oli hetkessä koko elämä konkurssinpartaalla. Sitten tuttavani ehdotti kirkkoa ja heidän apua. Kävin diakonin luona pyörähtämässä ja sain yhden kuukauden laskuihin apua, joka auttoi siihen, että ehdin työpaikan etsiä ja sain jälleen elämän ja rahaliikenteen jatkumaan. Kirkko pelasti meidät konkurssilta ja luottotietojen menetykseltä.
En ole kirkon kanssa monestakaan asiasta samaa mieltä. Eniten ärsyttävät nämä Toivolat jotka valtustoihin hakevat. Mutta kirkko on demokraattinen ja seurakuntaan voi liittyä kuka tahansa. Jos eroat sen takia kirkosta, että et kestä heidän päätöksiä, saat syyttää vain siittä itseäsi. Voit itse pyrkiä seurakuntaan päättämään kirkon kannasta asioihin mitkä pidät itsellesi erittäin tärkeänä, tai äänestää henkilöitä jotka ajattelee kuin sinä.
Todella toivoisin ihmisille jotka ei kirkkoon kuullu, niin kirkossa käyntikieltoa, taikka maksua. Ei myöskään oikeutta osallistua seurakunnan kerhoihin, eikä tulevaisuudessa hautapaikkoja hautuumailta. Ymmärtääköhän ihmiset kuinka monessa asiassa seurakunnat ovat mukana heidän elämässää ja kuinka monta ihmisen elämän tärkeää asiaa seurakunta järjestää?
Miettikää, ennen kuin eroatte. Ei ne asiat pakenemalla parane...
Kommentit (43)
Minä mietin pitkään. Liiankin pitkään. Olin kirkon työntekijä vuosikausia ja niin raadollinen ja sairas työpaikka ettei moni voisi edes kuvitella.. Irtisanoin itseni ja erosin samalla kirkosta. En ole katunut.
Tiedän, että kirkko käyttää rahojaan paljon hyväänkin, eikä ainoastaan uskonnollisiin asioihin, mutta minä lahjoitan mielummin itse valitsemalleni järjestölle rahaa aika ajoin. Mielestäni kirkkoon kuuluminen kuitenkin on osoitus siitä, että seisot kirkon takana ja allekirjoitat sen sanelemat arvot, toimintamallit yms. Itse en ajattele kirkon kanssa samalla tapaa, joten miksi siis kuuluisinkaan siihen? Vain perinteiden vuoksi lapsien kastaminen kirkkoon ja kirkollisvihkiminen ovat mielestäni tekopyhyyttä, eivät toki minulle kuulu muiden ratkaisut, mutta miksi haluaisin lapsilleni tai avioliitolleni siunauksen sellaiselta taholta, jonka oppeihin en usko?
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 20:31"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 19:25"]
Ateisteilta et koskaan saa apua. Vain pelkkää vittuilua. Tämä on fakta!
[/quote]
Uskovaisilta et koskaan saa ymmärrystä. Vain pelkkää tuomitsevuutta. Tämä on fakta!
[/quote]Ei ole. Surullista jos sinun kohdallasi on käynyt niin.