muita jotka laskee vuosia milloin elämä helpottaa?

En laske, ei sellaista aikaa oikeastaan tule koskaan. Kaksi vamamista lasta jää ikuisesti lapsiksi ja hoivattaviksi kotiin ja sen olen sisäistänyt oikeastan pikkuhiljaa vuosien aikana. Ei tule sellaista päivää, että "istuisin keinustuolissa ukkokullan kanssa" tai olisin jotenkin vapaa. Hoidamme muksuja niin kauan kuin saapas nousee ja pää jaksaa. Kuolemme tämän työn äärelle tai tulemme liian sairaiksi enää jaksamaan, silloin lasten on siirryttävä asuntolaan. Voi sitä päivää :'(

Minä! Lapset myös 1,5 vuoden välein, nyt 3& 1,5 v ja koko ajan helpottaa. Lasken vuosia siihen että kumpikin on koulussa

Hep. Lapset on 11 ja 13, ei enää kovin montaa vuotta ja I'm FREEEEE!!!

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 18:53"]En laske, ei sellaista aikaa oikeastaan tule koskaan. Kaksi vamamista lasta jää ikuisesti lapsiksi ja hoivattaviksi kotiin ja sen olen sisäistänyt oikeastan pikkuhiljaa vuosien aikana. Ei tule sellaista päivää, että "istuisin keinustuolissa ukkokullan kanssa" tai olisin jotenkin vapaa. Hoidamme muksuja niin kauan kuin saapas nousee ja pää jaksaa. Kuolemme tämän työn äärelle tai tulemme liian sairaiksi enää jaksamaan, silloin lasten on siirryttävä asuntolaan. Voi sitä päivää :'(
[/quote]
Miksi et anna heidän muuttaa aikanaan jonnekin tuettuun asuntolaan?

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 19:08"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 18:53"]En laske, ei sellaista aikaa oikeastaan tule koskaan. Kaksi vamamista lasta jää ikuisesti lapsiksi ja hoivattaviksi kotiin ja sen olen sisäistänyt oikeastan pikkuhiljaa vuosien aikana. Ei tule sellaista päivää, että "istuisin keinustuolissa ukkokullan kanssa" tai olisin jotenkin vapaa. Hoidamme muksuja niin kauan kuin saapas nousee ja pää jaksaa. Kuolemme tämän työn äärelle tai tulemme liian sairaiksi enää jaksamaan, silloin lasten on siirryttävä asuntolaan. Voi sitä päivää :'(
[/quote]
Miksi et anna heidän muuttaa aikanaan jonnekin tuettuun asuntolaan?
[/quote]
Siis jo heti täysi-ikäisinä

Taas kerran toistan itseäni: älkää tehkö lapsia niin pienellä ikäerolla!

Jaha, alapeukutus taas alkaa. Okei.

Nope. Olen vela.

H

Laskin, kun kaksoset olivat vauvoja. Ajattelin, että menisipä vuosi niin helpottaa. Ei helpottanut. Aina vuosi vierähtää ja kaikki on vain vaikeampaa. Elämä tuntuu umpikujalta, toisella lapsista on cp-vamma ja älyllinen kehitysvamma, toisella muutoin erityisvaikeuksia. Enää en edes halua ajatella tulevaisuutta. Mennään päivä kerrallaan. Joka toinen päivä on yleensä hankala ja joka toinen siedettävä.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 18:49"]

Muistan kun lapset oli ihan pieniä, syntyivät 1,5v ikäerolla ja hoin mielessäni, että viiden vuoden päästä helpottaa, viiden vuoden päästä helpottaa. No, ei helpottanut. Nuorempi diagnosoitiin vaikeasti kehitysvammaiseksi, myöhemmin puhkesi krooninen suolistosairsus. Nyt kun tämä vammainen lapsi on 13v, huomaan miettiväni taas 'viiden vuoden päästä helpottaa'.

[/quote]

se ei tule koskaan helpottamaan, kun lapset kasvavat, omat vanhemmat vanhenevat ja aiheuttavat huolta ja työtä 

Nyt odotan, että kaksi vuotta vielä ja saan nukkua viikonloppuisin pitkään, eikä tarvi herätä itkevään lapseen puoliksi silmät kiinni ja vaihtaa kakkavaippaa puoliunessa. Muuten kyllä pienet lapset ovat äärettömän suloisia. Kesällä olin onnellinen hetkistä hiekkalaatikolla ihanassa auringonpaisteessa kun lapset möyrii hiekassa, otan aurinkoa ja ei tarvitse töihin mennä. Talven tultua tuntuu rankalta, koska esikoinen on ulkoilmaihminen ja asuisi koko päivän ulkona ja itse vihaan pimeyttä, märkää ja kylmää. Eiköhän ensi kesällä ala taas elämä olemaan ihanaa, toisaalta odotan kyllä talvea, lumihankea, glögiä, joulua. Ne ei tuntuisi oikein miltään ilman lapsia. Lapset tekevät mulle joulun. 

Liian usein mietin asioita, "sitten kun", en osaa elää hetkessä. Toisaalta rahattomuus ja muu stressi painaa päälle. Ilman huolia osaisin varmaan nauttia hetkestä. Voisi ottaa auton alle ja suunnata vaikka joka päivä uimaan, eläintarhaan, joskus ulkomaille...ei meinaa olla rahaa edes siihen yhteen kertaan. Vaikkei raha tuo onnea, köyhyys vähentää sitä huomattavasti.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 19:03"]Hep. Lapset on 11 ja 13, ei enää kovin montaa vuotta ja I'm FREEEEE!!!
[/quote]

Tää on niin surullista. Miksi et pidä lapsistasi? Äitiydestä? Perhe-elämästä? Miksi lapset ovat sinulle noin suuri taakka? Kannattaisi varmaan muuttaa niitä asioita, mistä et pidä, heti tänään. Sen sijaan odottelet epätoivoisena tulevaisuutta. Kehitysvammainen lapsi on tietysti aivan eri asia, mutta muuten en ymmärrä, että odotatte pääsevänne mahdollisimman nopeasti lapsistanne eroon..

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 21:10"]

Ei, se päivä ei koskaan tullut, kun nainen sai huolehtia vain itsestään.

[/quote]

Tarkoittanet äiti. Nainen olen tietääkseni minäkin, eikä mulla ole ketään huolehdittavia.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:01"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 19:48"]

Ei se "vapaus" koita, kun lapset ovat 18 tai 20 Huolet jatkuvat yhä suurempina, vaikka eivät asuisi enää edes samassa talossa. Lapsille voi olla ongelmia opiskelun kanssa, masennusta, työttömyyttä, eroja, omien lasten vakavia sairauksia, päihdeongelmia... Ja ne musertavat yhtä kovasti kuin pikkutaaperon keukokuume tai ekaluokalisen kaverisuhteiden solmuun meno. Yläasteikäisen koulukiusaamisen uhriksi joutuminen. On musertavaa katsoa miten oma lapsi tai puolison lapsi luisuu pois yhteiskunnasta, käyttää huumeia ja menettää tyttökaverinsa ja koko otteensa. MItään ei voi enää tehdä, kun hänelle joutuu soittamaan poliisitkin kotona vierailun aikana.

Sitä voisi luulla, että aikuisen lapsen kohdalla vain nostetaan kädet pystyyn "hoida itse omat sotkusi". Ei se vain niin mene, oma lapsi se on silti vaikka töppäilisi totaalisesti. Ja on hirvottävän vaiketa sanoa, ettet ole tervetullut kotiin sekoilemaan tai etten anna sinulle enää yhtään rahaa ruokaan. Kun ne omat rahat ovat menneet aineisiin.

[/quote]

Niinpä. Pieni lapsi painaa syliä, mutta isompi painaa sydäntä. Sen tietää vasta kun itse kokee.
[/quote]
Niin totta...

Sit ku -elämää on pakko viettää, jos haaveilee sellaisesta, minkä toteutus ei vaan ole mahdollista just nyt. Esim rahallisesti.

En mä ainakaa voi tästä nyt lähteä elämään sitä ihan omaa elämääni, koska mulla nyt on nuo lapset ja tuo ukko tuossa. a) ei mulla ole rahaa vielä tarpeeksi, b) olen vastuussa noista lapsista.

Mun mielestä on hyvä, että ihmisellä on tavoitteita ja haaveita. En voisi elää sellaista elämää, että kaikki on tässä ja nyt. Olen sitä elänyt ja se oli todella puuduttavaa, päivä kerrallaan äheltämistä vailla päämäärää. Nyt mulla on selkeä visio siitä, mitä sitten kun lapset on isoja ja ukon naama ärsyttää.

Eihän kaikki haaveet toteudu, voihan tässä tulla eteen vielä vaikka mitä, mutta jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut niin hyvä sitten niin.

Hoidetaan nyt tämä elämänvaihe kunnialla ja sitten kohti uusia tuulia.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 19:08"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 18:53"]En laske, ei sellaista aikaa oikeastaan tule koskaan. Kaksi vamamista lasta jää ikuisesti lapsiksi ja hoivattaviksi kotiin ja sen olen sisäistänyt oikeastan pikkuhiljaa vuosien aikana. Ei tule sellaista päivää, että "istuisin keinustuolissa ukkokullan kanssa" tai olisin jotenkin vapaa. Hoidamme muksuja niin kauan kuin saapas nousee ja pää jaksaa. Kuolemme tämän työn äärelle tai tulemme liian sairaiksi enää jaksamaan, silloin lasten on siirryttävä asuntolaan. Voi sitä päivää :'( [/quote] Miksi et anna heidän muuttaa aikanaan jonnekin tuettuun asuntolaan?

[/quote]

Tietenkin "annan" muuttaa, jos sellainen halu heille syttyy aikuisina. Nyt vain valmistaudun siihen, että monivammainen kehitysvammainen ei välttämättä kasva koskaan ulos lapsen mielestä niin paljoa. Jos kehitys jää vaikkapa 10-vuotiaan oloiseksi, isi ja äiti ovat eri tavalla tärkeitä kuin 20-vuotiaalle. Tuntuisi todella vaikealta työntää ovesta ulos oam lapsi, jolla kasvaa parta mutta mieli on kuin leikkivällä pikkupojalla ja öisin ikävä äitiä ja isää.

Joka tapauksessa en odota sitku-aikaa, kun on jotenkin helpompaa. Nyt elämä tuntuu jatkuvan tällaisena niin kauan kuin saamme elää.

Pitäisi aina elää täsaä ja nyt. Vaikka eläisi satavuotiaaksi, elämä on lyhyt.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 21:55"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 18:49"]

Muistan kun lapset oli ihan pieniä, syntyivät 1,5v ikäerolla ja hoin mielessäni, että viiden vuoden päästä helpottaa, viiden vuoden päästä helpottaa. No, ei helpottanut. Nuorempi diagnosoitiin vaikeasti kehitysvammaiseksi, myöhemmin puhkesi krooninen suolistosairsus. Nyt kun tämä vammainen lapsi on 13v, huomaan miettiväni taas 'viiden vuoden päästä helpottaa'.

[/quote]

se ei tule koskaan helpottamaan, kun lapset kasvavat, omat vanhemmat vanhenevat ja aiheuttavat huolta ja työtä 

[/quote]

Joillakin meistä ei ole niitä omia vanhempia.

2