muita jotka laskee vuosia milloin elämä helpottaa?

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 19:03"]

Hep. Lapset on 11 ja 13, ei enää kovin montaa vuotta ja I'm FREEEEE!!!

[/quote]

Ja muutaman vuoden päästä teinit pyrkii irrottautuun äidin helmoista ja äiti on sydän syrjällään huolesta. Oma isä on kuollut ja äiti huonossa kunnossa. Siinähän teet täyttä työpäivää, opiskelet työn ohella, huolehdit äidistäsi ja murehdit niitä teinejä. 

Aina saa lukea kuinka pienten lasten äidit elää RUUHKAvuosia. Kyllä ne ruuhkavuodet ainakin minulla tuli nyt, kun lapset on teinejä. 

Muille ei lapset ole koskaan riesa tai taakka. Päinvastoin. Mutta odotan vaihdevuosia ja eläkkeelle pääsyä jo kovasti. T:45v

En usko ap:n ajattelevan ettei nyt olisi mitään kivaa?

Meillä "iso" ikäero 5v ja perusterveet lapset. Saatiin jo maistaa sitä helppoa elämää pari vuotta esikoisen kanssa ennen kuin toinen tuli. Nautin pienestä taaperosta(kin) täysillä ja elämä on ihanaa, mutta TODELLAKIN odotan, että pari vuotta kuluisi!

Esim. 300km automatka mummolaan sisältää 1h kivaa aikaa, 45min-1h päikkäriaikaa, vähän "tavallista" ja 1h huutoa.

Ei tarvitse, kun ei ole tullut lapsia koskaan hankittua. Kun työtä ja terveyttäkin on riittänyt, saa elää aika lailla toiveidensa mukaista elämää.

2

Näin miehenä odotan että nuorempi lähtee omillee. Seuraavan kuukauden aikana downshiftaan eli vaihdan johonkin vähemmän vaativaan duuniin, muutan omilleni johonkin käpykylän rivariin ja elän vihdoinkin itselleni. Joku muu saa sitten vanheta tuon ahneen keskiluokkaisen naisen kanssa, jolle en ole ollut koskaan miitä muuta kuin keino keveähköön ja helppoon elämään.

Ikävää olla ilonpilaaja, mutta ei se vapaus välttämättä koskaan koita. Meillä nuorin oli juuri muuttanut pois kotoa, kun anopilla diagnosoitiin muistisairaus. Seuraavat 5 vuotta menivät hänestä huolehtiessa. Hän kuoli viime keväänä. Saman tien isäni sai sydäninfarktin. Varmaan heti, kun neljä lähestä vanhusta on saatu hautaan, tulee lapsenlapsia, tai jo sitä ennen. Ei, se päivä ei koskaan tullut, kun nainen sai huolehtia vain itsestään.

Joskus huomaan, että lasken aikaa siihen kuin viimeinenkin lapsi menee kouluun. Olen siis hieman kyllästynyt päiväkotiroudailuun :P

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että minun elämäni rankin vaihe oli, kun hoidin rakkaan äitini lepoon. Omaishoito yhdistetynä opiskeluun, työntekoon ja siinä sivussa seuruseluun oli rankkaa. Nyt on kevyempää ja ehkä voisi näin kolmekymppisenä miettiä jopa lapsia, mutta kaikesta rankkuudesta huolimatta ottaisin ennemmin ne kiireet ja huolet ja äitini takaisin..:(. 

Hankala kuvitella, että omien rakkaiden lapsien kasvatus olisi raskaampaa. Vielä kun se on sentään "normaalia" yhteiskunnan silmissä. Toisin kuin vanhemmasaan huolelhtimisen hautaan asti, dumppaamatta hoitokotiin.

Eivätkö lapset sentään ole rikkaus ja onni, ennemin kuin jokin suunaton taakka?

Yksi psykiatri juuri sanoi, että.ei ole hyvä ajatella, että joskus myöhemmin sitten on paremmin. Ei saa haaveilla paremmasta tulevaisuudesta. Pitää haea onnea juuri nyt.

En laske. Olen joskus elänyt "sitkun" -elämää ja huomannut että elämä menee ohi. Meillä on pienet lapset, joka päivä pieniä ilon aiheita, lasten hassuja juttuja ja perusarkea. Musta tuntuu, että aina on joku vaihe menossa ja omat hankaluutensa. Meilläkin monenlaista huolta lasten terveyden kanssa, mutta näillä mennään ja eletään. Tässä hetkessä.

En koe lastani taakaksi. Kaikki hetket hänen kanssaan eivät ole miellyttäviä, mutta en vaihtaisi niitä poiskaan. En odota minkään helpottavan, kun ei tämä elämä kovin raskasta ole.