Lue keskustelun säännöt.
En voi lukea siitä lapsen kidutuksesta
07.11.2014 |
Aina ennen kun olen lukenut tällaisia juttuja, saatan mennä tolaltani moneksi päiväksi. Olen ihan kuin paniikissa, yököttää, sydän hakkaa ja ihon alla pistelee. Ajatukseni palaa siihen tapaukseen jatkuvasti. Niinkuin se Eerikankin juttu.
On käsittämätöntä, miten täällä maailmassa on niin pahaa ja jotkut ihmiset saavat nautintoa toisen satuttamisesta.
Jollakin tavalla haluaisin tietää mitä siellä on käynyt, mutten voi tehdä sitä itselleni. On omat lapset hoidettavana ja he tarvitsevat hyvin voivan äidin.
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vittu, kun mua pistää se vihaksi. Katselen omaa kaksivuotiastani ja mietin, että voisin tappaa ne vanhemmat. Ja mietin ystäviäni, jotka eivät hoidoista huolimatta tule ikinä saamaan lapsia, ja sitten tollaset kusipäät sikiää kun puput ja huolehtii karmivalla tavalla lapsistaan. En yleensä hyväksy ajatusta kuolemanrangaistuksesta mutta näissä lasten kidutuksissa se olisi kyllä täysin aiheellinen. Miten, joku voi olla noin käsittämättömän paha.
Mulla on ihan samanlainen yllätys/yökötysfiilis noiden uutisten suhteen, eli en lukenut minäkään. Saatan olla viikonkin ihan pois tolaltani jo pelkästä otsikosta. Tulee niin surku. Tosin asiaan varmaan vaikuttaa se että itsellä on pieniä lapsia. Ennen lastensaantia tällaista pitkäaikaista pahaa oloa ei tullut vaikka uutiset toki surullisia olivat, sitä jotenkin nyt taitaa kokea ne uutiset ihan eri tasolla.
Tällaisten tapausten vuoksi olen kuolemantuomion kannattaja.
Jos menet noin sekaisin maailman hirveyksistä, niin ei sekään ihan normaalia ole...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä luin sen ja pisti kyllä todella vihaksi. Tuntui että pää räjähtää.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:36"]Tällaisten tapausten vuoksi olen kuolemantuomion kannattaja.
[/quote]
Kuolemantuomio on liian pieni rangaistus lapsensa kiduttajalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en myöskään lue. Luin just iltiksestä noitten 4- ja 8-v saattohoidosta ja oon itkeny silmät päästä yksikseni.
Aloittaja ymmärrän sinua. Kun oma lapseni oli n.7 kl, satuin elämäni ensimmäistä kertaa lukemaan erehdyksissäni näitä lasten kidutus yms juttuja.
Luin Baby Briannasta ja oksennin. Menin suihkuun, itkin ja en saanut happia. Samaan syssyyn luin Baby Peteristä enkä nukkunut koko yönä. Meni kuukausia että ennen kuin lakkasin ajattelemasta noita päivittäin. Huono olo loppui siihen kun näin unta että nämä kaksi pientä oli elossa ja hoidin heitä, pidin sylissä ja rakastin ihan kauheasti.
Sen jälkeen tuli rauha, ovat nyt paremmassa paikassa.
Voi kuulostaa häiriintyneeltä, mutta ne kosketti minua syvästi.
Samoin Eerikan kohtalo kun paljastettiin yksityiskohtaisesti, niin nousi kylmä hiki sitä lukiessa ja tuntui ettei vain voi olla..
Ei niitä kannata lukea jos tuntuu ettei pää kestä. Yrite
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi virheet
*kun oma lapseni oli noin 7 kk.
-11
Minäkään en lue tarinaa, minulle riittää otsikko. Mutta lupaan rukoilla pienen 3-vuotiaan puolesta. Jos on herkkä, on pakko suojella itseään. Valita sen oman tonttinsa tässä elämässä, sen missä tekee hyvää. Kaikesta pahuudesta tietäminen ja lukeminen lamauttaisi, ja silloin ei olisi kenellekään hyödyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä juttu tämä on? Älkää nyt sanoko että joku uusi tapaus taas?!
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:37"]Jos menet noin sekaisin maailman hirveyksistä, niin ei sekään ihan normaalia ole...
[/quote]
En mene muista jutuista niinkään. Esim. jotkut lentotapaturmat yms. ovat sattuman varaisia ja traagisia nekin, mutta voi osua ihan kenen kohdalle vaan ja niissähän kuollaan yleensä nopeasti.
Ne on kaikki tällaiset kidutusjutut, niinkuin sodissakin uutisoidaan tapahtuvan ja varsinkin kaikki lapsiin kohdistuva paha.
On se ihan eri asia, että vaikka joku Tsunami iskee, kuin että jotkut ihmiset satuttavat toisia systemaattisesti ja pitkään, varsinkin lasta.
Se on sairainta mitä on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samat fiilikset. Luin pelkän otsikon (ja ehdin nähdä tekijöiden kuvat), sitten menin lasteni luokse, joille olin aiemmin ärjynyt kun eivät totelleet, halasin ja suukotin ja kerroin että ovat minulle rakkaimpia maailmassa. Pelattiin vielä lautapeliä ja juteltiin, sitten peittelin heidät ja annoin iltapusut ja sanoin että tehdään huomenna jotain kivaa.
Kiitos teidän vastauksista. On hyvä tietää, että on muitakin, joiden mielestä se että tällaista tapahtuu, on niin hirveää, ettei sitä saata edes ajatella.
Välillä tuntuu niin absurdilta, kun sama pinnallinen ja rahan ympärillä pyörivä maailma vaan jatkaa rullaamistaan, vaikka mitä tapahtuisi. Mainoslaulut raikaa ja tavarat tekevät meidät onnellisiksi. Tekisi mieli mennä vapaaehtoiseksi jonnekin kriisialueelle, missä tarvitaan.
Monesti olen miettinyt, että kunhan lapset pärjäävät omillaan, menenkin.
Mutta se onkin jo toinen keskustelu :D
Sama juttu. Kirjoituksesi oli kuin minun kirjoittamani. Ei lueta sitä.