ketä muuta on pahoinpidelty lapsena?

Sen todettu olevan haitallista lapselle kun eristetään muusta perheestä.

Teki pahaa tosissaan, tuohan oli todella kauheaa.



Minä sain lapsena luunappeja, koivuniemen herraa ja tukkapöllyä, mutta ei mitään tuollaista alistamista ja nöyryyttämistä. Noissahan on ollut hengenlähtökin lähellä! Meillä rangaistiin, jos olin oikein pahankurinen, kiusasin kielloista huolimatta tai en kerta kaikkiaan uskonut puhetta. Ja sen jälkeen oli paha mieli puolin, jos toisin ja pyydeltiin anteeksi että meni hermot ja käyttäydyttiin huonosti.



Miestä on sen sijaan lyöty nyrkilläkin ja uhattu jopa aseella. Sovimme jo yhteenmuuttaessamme, että mahdollisia lapsiamme ei kohdella niin.



Omia lapsia ei ole piiskattu eikä tukistettu. Luunappiin sormille tunnustan syyllistyneeni uhmiksen kanssa. Tavallisin rangaistus meillä on joko omaan huoneeseen hetkeksi jäähylle (oven saa lukkoon) tai jonkun kivan jutun kieltäminen. Lelutakavarikko toimii myös. Ja julkisilla paikoilla en nolostele pitää lapsilleni kunnon raivosaarnaa.

Kuinka joku ihminen voi olla niiiin paha että lyö omaa lastaan? Ja ap: minä olisin niin v-mäinen että etsisin sen äitipuolen käsiini ja menisin sanomaan hänelle pari valittua sanaa. Samoin sanoisin isälleni suorat sanat myös.



Voimia teille!

Lisäksi kävin psykologilla juttelemassa uudestaan muutaman kerran lapseni vauva-aikana, kun tuntui, että kaikki romahtaa niskaan. Äitiyteen asettuminen oli minulle aika vaikeaa, luultavasti juuri omien lapsuudenkokemusten takia. Tenava onneksi vaikuttaa ihan normaalilta ja tasapainoiselta tapaukselta, vaikka äiti hieman sekopää onkin ;)

Itse olen vieläkin (nelikymppisenä) katkera 7-vuotiaana saadusta selkäsaunasta, mutta kuritus oli kumminkin meillä 60-luvulla syntyneillä melko tavallista ja tunnen monia henkilöitä, jotka eivät piittaa mitään noista lapsuudenkokeumsistaan. Siis saattavat todeta, jopa nauraa asialle tai haukkua omia vanhempiaan tottakai, mutta ilman katkeruutta.



Yhdeltäkin ystävältäni oikein tivasin, että miten voit kokea olevasi normaali ja onnellinen, kun sait selkääsi pienenä. No, ei se paljoa tuntunut häntä enää painavan.



Itse haluaisin päästä tähän ja tietää, mikä on näiden selviytyjien salaisuus. Kun tulin äidiksi, myös minulla nämä asiat nousivat pintaa, muistelin ja surin, kun ajattelin miten väärin minua oli kohdeltu ja olin vaipua masennukseen.

No minä olinkin varsin hankala tapaus muutenkin, mutta en silti hyväksy kurittamista minään kasvatuskeinona.

Pahin oli saada imurista... :/

Isä ei puuttunut näihin mitenkään, äiti junaili kaiken. En ole koskaan myöhemmin puhunut heidän kanssaan näistä, eikä välit ole poikki. En osaisi katkaista välejä tai syytää vihaani heille.

teidän kärsineiden puolesta :(

MITEN olette selvinneet ilman ammattiapua?

Ja miksi tuollaiset kuin teidän vanhemmat tekevät lapsia edes :(

no mua ei nyt ihan henkihieveriin hakattu, mutta musta on hyvin outoa, että sain vielä 5.luokkalaisena selkäsaunan, jos en saanut kiitettävää kokeesta. sitä tuli monta kertaa miettineeksi, kuinka pieni ero on 8, 5 ja ysi miikalla... ja kaverit piti mua ihme tyyppinä, kun en ollu siihen kasi puoleen tyytyväinen. ilmankosmusta tuli tällanen ylisuorittaja....

Meidän perheessä myös fyysinen väkivalta oli tavallinen rankaisukeino. Mummolassa oli koivuniemen herra esillä, jos kiukuteltiin ja muistan vaarin antaneen kerran remmiä. Selkään sain usein isältä, jos kiukuttelin ja äiti antoi tukkapöllyä ja luunappeja. Sain viimeisen kerran selkääni isältäni kun olin 16 v! Tuli sähköjohdosta takamuksille. Mittani tuli täyteen, kun äiti tässä iässä yritti fyysisesti rankaista: sanoin että koskepa niin läväytän takaisin. Tähän loppui meillä pahoinpitelyt.



Myöhemmin olen ollut suhteissa, joissa olen saanut miehiltä selkääni, uskon tämän kaiken johtuvan lapsuduen kokemuksista. Nykyinen aviomieheni ei pahoinpitele ja minäkin olen päättänyt katkaista pahoinpitelyn kierteen, joka on ties kuinka kauan jatkunut sukupolvelta toiselle. Tosin eilen oli lähellä etten antanut 2 v tytölle tukkapöllyä kun hajoitti kännykkäni :( Sai oikein mennä itseensä ja miettiä mitä olin tekemässä :(

Sairastahan se lapsuus oli. Meillä sekä minä, että veljeni saatiin aina selkään millon mistäkin syystä. Tai siis ei ne mitään oikeita syitä ollut. Faija vaan oli niin hermot riekaleina omista stresseistään, että heti lävähti, jos teki pienenkin virheliikkeen. Muista montakin kertaa, kun sain piiskaa. Sitähän meille pääasiassa tarjottiin. Joko vyöllä, tai millä vaan remmillä. Kädellä, koivunoksalla, sähköjohdolla. Mikä nyt siinä tilanteessa sattu käteen sopimaan. Faija tosiaan paino duunia kovasti ja tietty stressaa ihan hulluna, kun 90 luvun lama veti talouden raakasti miinukselle. Takkiin tuli yhden omakotitalon verran ja vähän päälle. Se purki sit sitä omaa stressiä än lapsiin, eli meihin. Jos koulusta tuli läksyjä ne piti aina tehdä viimisen päälle oikein. Jos jätti tekemättä, ni sai selkään. Jos ei tullu läksyjä, ni sitä ei uskottu. Taas tuli selkään, kun läksyt oli mukamaste tekemättä. Siitä sitä oppi sit antaa itte ittelleen läksyjä, ettei sais selkäänsä. Joskus olin jättänyt kengät eteiseen sikin sokin. Faija tuli duunista himaan ja kompuroi mun kenkiin. Ei menny, kun sekunti ja taas sai piiskaa. Kerran olin oksennistaudissa ja en kerenny pöntölle asti. Laatta lensi paska huussin lattialle. Siitäkin sain selkääni. Yhteen aikaan meillä kävi kodinhoitaja. Jos sitä ei totellut, taikka jos sitä härnäs, niin se kanteli faijalle ja taas sai selkään. Jos myöhästyi kotiintuloajoista, niin aika herkästi sai selkään. Ja monia muita kertoja millon mistäkin sai piiskaa.

Eikä tuokaan, että se piiskaaminen sattuu. Vaan se jatkuva pelko. Ainainen jatkuva pelon ilmapiiri kotona. Melkein paskat housussa, kun jännitti aina, että koskahan seuraavan kerran saa piiskaa. Ja sitä koitti kaikin keinoin olla ärsyynnyttämättä faijaa. Se oli, kun ruutitynnyri. Pienikin kipinä ja koko paska räjähtää silmille. Voin kertoo, että ei ollut mitenkään herkullinen lapsuus.

Nyttemmin jo reilusti aikuisena meillä on kyllä välit tavallaan ihan ok. Ei ne mitenkään erityisen lämpimät ole, mutta tullaan kyllä toimeen. Joitain kertoja ollaan asiasta puhuttu, mutta ei ne aina oikein ole tuottanut toivottua tulosta. Joko faija naurahtaa koko asialle ja vääntää sitä huonoksi vitsiksi, tai väittää, ettei edes muista kun ihan muutaman hassun kerran millonka anto piiskaa. Huono on muisti, kun todellisuudessa sitä piiskaa sai viikottain. Muistan lapsena kuinka vihasin koko äijää ja toivoin sille kuolemaa. Odotin aina, että kasvan isommaksi, että sitten kun olen tarpeeksi iso, niin läväytän takasin. Mutta lopulta se sitten vaan loppu ihan ittestään. Ehkä n. 15-16 vuotiaana. Koskaan en kerennyt kasvaan niin isoksi, että olisin antanut takasin. Varmaan hyvä niin, ettei tullut mitään verilöylyä. Sellasta se meillä oli. Laki oli tullut voimaan siihen aikoihin, kun synnyin. Itte en vain tiennyt koko asiaa, eikä mistään lasten kurittamisesta edes puhuttu koulussa, tai ylipäätään missään. On se varmaan jättänyt faijaankin omat jälkensä. Uskoisin ainakin niin. Muistan yhden kerran, kun se oli antanut piiskaa, niin hetken kuluttua se tuli pillittään kuinka on niin huono isä ja pyyteli anteeks. Itte annoin asiat anteeksi, kun olin jotain vähän reiluparikymppinen. Moni varmaan ihmettelee, että miksi, tai mitenkä pystyin? Ihan vaan sen takia, että se helpotti omaa oloani. Katkeruus ei tuota mitään hyvää. Mitä se olisi ketään auttanut, jos olisin vain vihannut loputtomiin sitä äijää? Ei mitään, eikä ketään. Ei siitä tartte tehdä mitenkään hyväksyttävää. Mutta anteeks voi silti antaa. Se helpottaa omaa oloa. Suosittelen muitakin ainakin harkitseen.

Meillä isä harrasti lähinnä henkistä väkivaltaa; mykkäkoulua, vähättelyä, alistamista... toki selkäänkin saatiin juuri koiranremmillä vielä isoina likkoina kun esim. tultiin liian myöhään kotiin. Yhdessä valokuvassa, jossa olen n. 2-vuotias, olen isän sylissä mutta en muista koskaan olleeni.

Muistan kerran kun minut oli oikeasti pahoinpidelty kaupungilla (yksi eksä) - ei mitenkään nyrkillä mutta olin aivan ruhjeilla kun tulin itkien kotiin niin isä tokaisi, että "sulle ihan oikein". Tuosta on aikaa reilu 40 vuotta mutta silti se saa kyyneleet silmiin ja palan kurkkuun edelleen.

Jos sain kokeista ysin, isä sanoi että mahtoi olla helpot kokeet, kaikki muut sai varmaan kympin.