Miten uusioperheissä uusi puoliso VOI mennä omien lasten edelle???

Heti alkuun anteeksi, ei ole kappalejakoja kun mobiililla kirjoitan!

Heippa, oon itse elänyt uusioperheessä 2vuotiaasta alkaen kun omat vanhempani erosivat. Isäni avovaimo, äitipuoleni, ei ole tähänkään päivään mennessä hyväksynyt minua. Se on kautta vuosien juoninut mun selkäni takana mua vastaan, tehnyt kiusaa, pakkosyöttänyt kun olin pieni ym. Vuosien saatossa tämä nainen sai jopa oman isäni kääntymään minua vastaan ja tätä kirjoittaessani ei isäni ole ollut minuun yhteydessä kun viimeksi syntymäpäivänäni helmikuussa. Kuulen aina muualta isän ja avovaimon kuulumiset. Miksi en soita itse? Koska se nainen on tuhonnut välini isääni, ja saanut minut eristettyä isästäni kokonaan, en koe tarpeelliseksi olla yhteydessä ihmiseen, joka hylkäsi minut "ulkopuolisen" vuoksi.

Sittemmin isäni ja äitipuoleni ovat saaneet kaksi lasta lisää, minun pikkusiskopuoliani. En ollut kutsuttu ristiäisiin, en synttäreille - koska äitipuoli kieltää. En ollut kutsuttu isän ja äitipuolen häihin. Oksettaa, miten tällästä voi tehdä omalle lapselle...

Sen tiedän, kun oman lapseni saan, vaikka ero lapsen isästä tulisi, lapsi menee aina edelle. Sen paikasta on turha kenenkään alkaa kilpailemaan, häviää aika äkkiä.

T. 21v

Heh, taidat puhua minun perheestäni. Vanhemmat erosivat kun olin 4v. Muutimme äidin luokse asumaan ja isän luona vklp. Noh, sitten tulee uudet puolisot. Isä muuttaa 300km päähän uuden naisen kanssa asumaan, tämä nainen ei voinut eikä vieläkään siedä minua, ja tämän hän on tehnyt erittäin selväksi monella eri tapaa.

Sitten tämä äidin uusi mies onkin ihan oma lukunsa. Huutoa, haukkumista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa jatkuvasti. Kotia minulla ei koskaan eron jälkeen ole ns. "sydämmessäni" ollut. Murrosiässä asiat pahenivat lopulta niin pahoiksi, riitti että kävelin miehen ohi niin hän alkoi huutamaan ja haukkumaan ja joskus nakkelemaan tavaroilla. Hyvin räiskyvän luonteen omaavana sitä silloin lähti huutoon matkaan koska itse olin niin stressaantunut tilanteesta. Lopulta erään riidan aikana äitini tuli väliin (luulin, että sanoo miehelleen että lopettaa), mutta sanoikin minulle, että minun pitää muuttaa isälleni kun en osaa käyttäytyä ja pilaan kaikkien elämän omalla käytökselläni. Se shokerasi. Jäin kuitenkin sinne asumaan koska isän luona asuminen ei olisi ollut minulle vaihtoehto.

Tämä tilanne tasaantui hieman, mutta myöhemmin se jatkui pahempana, lopulta tulin huoneestani vain kun tämä mies ei ollut paikalla. En halunnut nähdä häntä. 14v tätä paskaa on kestetty, tällä hetkellä en käy äitini luona kuin vain veljeni ollessa siellä, hänen seurassaan mies ei uskalla aloittaa minua kohtaan mitään. Ennen kävin joka vklp, lopulta tilanne kärjistyi siihen, että piti lähteä kaverin luokse yöksi pakoon tilannetta. Yksinään vierailut loppuivat siihen.

Riitojen aikana kukaan ei puolustanut minua jos veljeni ei ollut paikalla. Te vanhemmat jotka annatte tälläistä tapahtua lapsillenne, älkää myöhemmin ihmetelkö miksi lapsenne ei halua nähdä teitä.

Muutenkin, ei ole lapsen asia selvitellä vanhempien huoltajuuskiistoja. "sano isälleni sitä ja tätä..." "voit sanoa äidillesi että..." Ja ei, lapset eivät halua kuunnella toisen vanhemman haukkumista. Jos teette lapsia ja eroatte, älkää ottako puolisoa joka ei hyväksy lapsianne. Koska vaikka puoliso olisi miten hirveä, vanhempiaan rakastaa niin paljon, ettei kykene katkaisemaan välejä. Näin ainakin omassa tilanteessani. Äiti on todella rakas, siksi onkin niin raskasta tämän tilanteen takia olla näkemättä.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 08:46"]

ps. Parisuhde on uusperheen ydin. Välillä se tarkoittaa sitä, että parisuhde asetetaan ihan kaikkien lapsien edelle - myös niiden yhteisten.

[/quote]

Hienosti ajateltu! Musta on hullua kun ei tätä ymmärretä - kun aina jätät sen uudenkin puolison tärkeysjärjestyksessä hännille niin suattaapi käydä niin että jää taas yksin entistä useamman mukulan kanssa.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 08:52"]Minäkin olen ollut lapsen roolissa. Minut ja sisarukseni hylättiin molempien vanhempien taholta. Kun ero tuli, loppui samalla vanhemmuus. Oli hirveä järkytys, kun aiemmin hyvät vanhemmat yhtäkkiä huusivat meille, pallottelivat välillään jne. Aina kun joku lapsi kävi vähänkin hermoille, karjuttiin että painu sen toisen luo. Jos olisimme jotain tarvinneet niin molemmat käskivät pyytää siltä toiselta. Ero oli todella riitaisa ja meidät lapset poljettiin surutta sen jalkoihin ja meille kerrottiin kuinka kaduttaa yhteiset lapset eksän kanssa.

Ja mitä siitä seurasi? Nuoreen aikuisikään mennessä yksi meistä on mielenterveyspotilas, toinen alkoholisti ja kolmas tappoi itsensä pari vuotta sitten. Ja vanhemmat ovat molemmat olleet mielestään hyviä vanhempia, ja kaikki paska on aina sen toisen syytä. Kiitti v*tusti äiti ja isä.
[/quote]

Tämä kosketti ja syvästi. Meillä on esikoisen isän kanssa riitaisat välit, erottiin todella pahoissa riidoissa ja vaikka kaikkeni tein, joutui lapsi välikäteen. Isä kieltäytyi häntä välillä näkemästä, koska vihasi mua niin paljon, mä taas välillä kielsin lasta menemästä isälleen jotta isä saisi tuntea, miltä tuntuu kun pettää mun luottamuksen. Välillä kun lapsi kiukuttelee, huudan vieläkin että muuta sitten isäs luokse. Varsinkin nyt kun mulla on uuden kanssa pieni vauva ja väsymys painaa päälle. Tilanne on kamala, ex ei hyväksy uutta kumppaniani ja vauvaani, ja on sanonut lapsellemme että pikkusisaresta ei saa puhua. Esikoinen on vielä mitä ihanin lapsi, mutta välillä tuntuu että kaksi täysin kakaraa yrittää kasvattaa häntä. Olen muuttanut paljon toimintatapojani, ja siis lapsi saa kaiken tämän ohella todella paljon rakkautta, haleja ja pusuja. Joskus koko kuvio vaan tuntuu niin raskaalta.

Se on uusperhe, ei uusioperhe.

vastauksena kysymykseesi, että ihan samalla lailla kuin ydinperheissäkin se puoliso voi mennä lasten edelle. Kyllähän ydinperheissäkin moni nainen/mies katsoo sivuun puolison fyysistä/henkistä väkivaltaisuutta, pedofiliaa, puolison itsekkyyttä esim. raha-asioissa, ja joskus vain siksi, ettei kokisi eroamisen "häpeää". Siihen verrattuna rakkauden vaaleanpunaiset lasit ovat jopa paljon ymmärrettävämpiä.

Minä en ymmärrä ylipäätään, että eron jälkeen perustetaan uusperhe. Siis että lasten kotiin muuttaa joku vieras mies/nainen. Itse olen ydinperheestä ja kammosin alakouluikäisenä tuota ajatusta, kun muutamalla luokkakaverilla oli käynyt niin. Tuntui käsittämättömältä, että joku vieras muuttaisi yhtäkkiä omaan kotiini ja pahimmassa tapauksessa jotain vieraita lapsia tulisi sen mukana! Yhdellä kaverillani tilanne kärjistyi teini-iässä niin, että karkasi kotoa ja oli viikkoja poissa.

Miksi ei voi seurustella ilman, että muutetaan yhteen? Ehtiihän sitä sitten kun lapset ovat isoja ja muuttaneet pois.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:53"]

Minä en ymmärrä ylipäätään, että eron jälkeen perustetaan uusperhe. Siis että lasten kotiin muuttaa joku vieras mies/nainen. Itse olen ydinperheestä ja kammosin alakouluikäisenä tuota ajatusta, kun muutamalla luokkakaverilla oli käynyt niin. Tuntui käsittämättömältä, että joku vieras muuttaisi yhtäkkiä omaan kotiini ja pahimmassa tapauksessa jotain vieraita lapsia tulisi sen mukana! Yhdellä kaverillani tilanne kärjistyi teini-iässä niin, että karkasi kotoa ja oli viikkoja poissa.

Miksi ei voi seurustella ilman, että muutetaan yhteen? Ehtiihän sitä sitten kun lapset ovat isoja ja muuttaneet pois.

[/quote]

Minä olin lapseton sinkku, kun tapasin nykyisen mieheni, joka oli tuolloin yh. 16v olisi ollut aika pitkä aika odottaa yhteenmuuttoa ja yhteisen perheen perustamista.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:57"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:53"]

Minä en ymmärrä ylipäätään, että eron jälkeen perustetaan uusperhe. Siis että lasten kotiin muuttaa joku vieras mies/nainen. Itse olen ydinperheestä ja kammosin alakouluikäisenä tuota ajatusta, kun muutamalla luokkakaverilla oli käynyt niin. Tuntui käsittämättömältä, että joku vieras muuttaisi yhtäkkiä omaan kotiini ja pahimmassa tapauksessa jotain vieraita lapsia tulisi sen mukana! Yhdellä kaverillani tilanne kärjistyi teini-iässä niin, että karkasi kotoa ja oli viikkoja poissa.

Miksi ei voi seurustella ilman, että muutetaan yhteen? Ehtiihän sitä sitten kun lapset ovat isoja ja muuttaneet pois.

[/quote]

Minä olin lapseton sinkku, kun tapasin nykyisen mieheni, joka oli tuolloin yh. 16v olisi ollut aika pitkä aika odottaa yhteenmuuttoa ja yhteisen perheen perustamista.

[/quote]

Puhuinkin lapsen näkökulmasta, en aikuisen. Näin itse lapsena ajattelin ja kammosin pelkkää ajatusta, tunti, ettei koti olisi enää koti sen jälkeen kun sinne muuttaisi vieras ihminen yhtäkkiä. Erot on aina ikäviä, lapsille ei ole mukavaa varmasti se vanhempien erokaan, saati että vieras ihminen muuttaa omaan kotiin. Mutta aikuiset harvoin ajattelevat ensin lapsia ja sitten vasta itseään, yleensä se menee toisin päin.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:57"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:53"]

Minä en ymmärrä ylipäätään, että eron jälkeen perustetaan uusperhe. Siis että lasten kotiin muuttaa joku vieras mies/nainen. Itse olen ydinperheestä ja kammosin alakouluikäisenä tuota ajatusta, kun muutamalla luokkakaverilla oli käynyt niin. Tuntui käsittämättömältä, että joku vieras muuttaisi yhtäkkiä omaan kotiini ja pahimmassa tapauksessa jotain vieraita lapsia tulisi sen mukana! Yhdellä kaverillani tilanne kärjistyi teini-iässä niin, että karkasi kotoa ja oli viikkoja poissa.

Miksi ei voi seurustella ilman, että muutetaan yhteen? Ehtiihän sitä sitten kun lapset ovat isoja ja muuttaneet pois.

[/quote]

Minä olin lapseton sinkku, kun tapasin nykyisen mieheni, joka oli tuolloin yh. 16v olisi ollut aika pitkä aika odottaa yhteenmuuttoa ja yhteisen perheen perustamista.

[/quote]

Puhuinkin lapsen näkökulmasta, en aikuisen. Näin itse lapsena ajattelin ja kammosin pelkkää ajatusta, tunti, ettei koti olisi enää koti sen jälkeen kun sinne muuttaisi vieras ihminen yhtäkkiä. Erot on aina ikäviä, lapsille ei ole mukavaa varmasti se vanhempien erokaan, saati että vieras ihminen muuttaa omaan kotiin. Mutta aikuiset harvoin ajattelevat ensin lapsia ja sitten vasta itseään, yleensä se menee toisin päin.

[/quote]

No itse kirjoitin tuolla aiemmin, kuinka sain teini-iässä isäpuolen, mulle se ei ole ollut koskaan ongelma, päinvastoin. Me taas pyrittiin toimimaan yhteenmuuton ym. kanssa hissukseen ja hienovaraisesti ja hyvin tässä on mennyt. Tilanteita on erilaisia, en lähtisi suoralta kädeltä lynkkaamaan ja yleistämään.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:03"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:57"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:53"]

Minä en ymmärrä ylipäätään, että eron jälkeen perustetaan uusperhe. Siis että lasten kotiin muuttaa joku vieras mies/nainen. Itse olen ydinperheestä ja kammosin alakouluikäisenä tuota ajatusta, kun muutamalla luokkakaverilla oli käynyt niin. Tuntui käsittämättömältä, että joku vieras muuttaisi yhtäkkiä omaan kotiini ja pahimmassa tapauksessa jotain vieraita lapsia tulisi sen mukana! Yhdellä kaverillani tilanne kärjistyi teini-iässä niin, että karkasi kotoa ja oli viikkoja poissa.

Miksi ei voi seurustella ilman, että muutetaan yhteen? Ehtiihän sitä sitten kun lapset ovat isoja ja muuttaneet pois.

[/quote]

Minä olin lapseton sinkku, kun tapasin nykyisen mieheni, joka oli tuolloin yh. 16v olisi ollut aika pitkä aika odottaa yhteenmuuttoa ja yhteisen perheen perustamista.

[/quote]

Puhuinkin lapsen näkökulmasta, en aikuisen. Näin itse lapsena ajattelin ja kammosin pelkkää ajatusta, tunti, ettei koti olisi enää koti sen jälkeen kun sinne muuttaisi vieras ihminen yhtäkkiä. Erot on aina ikäviä, lapsille ei ole mukavaa varmasti se vanhempien erokaan, saati että vieras ihminen muuttaa omaan kotiin. Mutta aikuiset harvoin ajattelevat ensin lapsia ja sitten vasta itseään, yleensä se menee toisin päin.

[/quote]

No itse kirjoitin tuolla aiemmin, kuinka sain teini-iässä isäpuolen, mulle se ei ole ollut koskaan ongelma, päinvastoin. Me taas pyrittiin toimimaan yhteenmuuton ym. kanssa hissukseen ja hienovaraisesti ja hyvin tässä on mennyt. Tilanteita on erilaisia, en lähtisi suoralta kädeltä lynkkaamaan ja yleistämään.

[/quote]

Se olikin minun oma mielipiteeni, miten ajattelin lapsena ja ajattelen kyllä edelleen. Ydinperheessä kun olen itse kasvanut, niin ajatus oli itselleni käsittämätön ja kauhea.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:06"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:03"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:57"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:53"]

Minä en ymmärrä ylipäätään, että eron jälkeen perustetaan uusperhe. Siis että lasten kotiin muuttaa joku vieras mies/nainen. Itse olen ydinperheestä ja kammosin alakouluikäisenä tuota ajatusta, kun muutamalla luokkakaverilla oli käynyt niin. Tuntui käsittämättömältä, että joku vieras muuttaisi yhtäkkiä omaan kotiini ja pahimmassa tapauksessa jotain vieraita lapsia tulisi sen mukana! Yhdellä kaverillani tilanne kärjistyi teini-iässä niin, että karkasi kotoa ja oli viikkoja poissa.

Miksi ei voi seurustella ilman, että muutetaan yhteen? Ehtiihän sitä sitten kun lapset ovat isoja ja muuttaneet pois.

[/quote]

Minä olin lapseton sinkku, kun tapasin nykyisen mieheni, joka oli tuolloin yh. 16v olisi ollut aika pitkä aika odottaa yhteenmuuttoa ja yhteisen perheen perustamista.

[/quote]

Puhuinkin lapsen näkökulmasta, en aikuisen. Näin itse lapsena ajattelin ja kammosin pelkkää ajatusta, tunti, ettei koti olisi enää koti sen jälkeen kun sinne muuttaisi vieras ihminen yhtäkkiä. Erot on aina ikäviä, lapsille ei ole mukavaa varmasti se vanhempien erokaan, saati että vieras ihminen muuttaa omaan kotiin. Mutta aikuiset harvoin ajattelevat ensin lapsia ja sitten vasta itseään, yleensä se menee toisin päin.

[/quote]

No itse kirjoitin tuolla aiemmin, kuinka sain teini-iässä isäpuolen, mulle se ei ole ollut koskaan ongelma, päinvastoin. Me taas pyrittiin toimimaan yhteenmuuton ym. kanssa hissukseen ja hienovaraisesti ja hyvin tässä on mennyt. Tilanteita on erilaisia, en lähtisi suoralta kädeltä lynkkaamaan ja yleistämään.

[/quote]

Se olikin minun oma mielipiteeni, miten ajattelin lapsena ja ajattelen kyllä edelleen. Ydinperheessä kun olen itse kasvanut, niin ajatus oli itselleni käsittämätön ja kauhea.

[/quote]

Omien mutu-tuntumien perusteella ei kannata tehdä suuria yleistyksiä.

toinen ydinperheellinen.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 07:07"]

ei se ole niin helppoa. nyt 7 vuoden yhdessä olon jälkeen alkaa sujumaan paremmin viimeisenkin lapsen ja uuden puolison kanssa. uusi puoliso on eri persoona kuin isä ja lapset kapinoi. uusi puoliso kapinoi, äiti sukkuloi välissä. 

ei kaikille ole helppoa sopeutua toisenlaisiin ihmisiin. ei ydinperheessäkään kaikilla suju yhtä hyvin jonkun lapsen kanssa.  miten näitä voi tietää tai ennustaa. 

saapa nähdä, onko tullut traumoja..mielestäni hyvä perhe meillä on, joskin uusperheen ja etä-lähivanhemmuuden haasteet. toivon todella, että lapset ovat samaa mieltä aikuisena.

[/quote]

siis lasten lapsuudesta 7 vuotta mennyt tuohon aikuisten itsekkääseen kotileikkiin?! Miksi ette ole muuttaneet erillenne?

Lapsuus on ainutlaatuista aikaa, heillä on nyt usean vuoden ahdistavat muistot teidän uusperhe-pelleilystä. Minkä helvetin takia pitää sitä kotia leikkiä jos ei kerran vaan suju ja lapset kapinoivat(eli kärsivät)? En käsitä yhtään.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:57"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:53"]

Minä en ymmärrä ylipäätään, että eron jälkeen perustetaan uusperhe. Siis että lasten kotiin muuttaa joku vieras mies/nainen. Itse olen ydinperheestä ja kammosin alakouluikäisenä tuota ajatusta, kun muutamalla luokkakaverilla oli käynyt niin. Tuntui käsittämättömältä, että joku vieras muuttaisi yhtäkkiä omaan kotiini ja pahimmassa tapauksessa jotain vieraita lapsia tulisi sen mukana! Yhdellä kaverillani tilanne kärjistyi teini-iässä niin, että karkasi kotoa ja oli viikkoja poissa.

Miksi ei voi seurustella ilman, että muutetaan yhteen? Ehtiihän sitä sitten kun lapset ovat isoja ja muuttaneet pois.

[/quote]

Minä olin lapseton sinkku, kun tapasin nykyisen mieheni, joka oli tuolloin yh. 16v olisi ollut aika pitkä aika odottaa yhteenmuuttoa ja yhteisen perheen perustamista.

[/quote]

Puhuinkin lapsen näkökulmasta, en aikuisen. Näin itse lapsena ajattelin ja kammosin pelkkää ajatusta, tunti, ettei koti olisi enää koti sen jälkeen kun sinne muuttaisi vieras ihminen yhtäkkiä. Erot on aina ikäviä, lapsille ei ole mukavaa varmasti se vanhempien erokaan, saati että vieras ihminen muuttaa omaan kotiin. Mutta aikuiset harvoin ajattelevat ensin lapsia ja sitten vasta itseään, yleensä se menee toisin päin.

[/quote]

Meidän tapauksessa luulisin lapsen saaneen enemmän traumoja siitä että äiti otti ja lähti lapsen ollessa 1,5v eikä alkuun edes tavannut lastaan pitkään aikaan. Itse tulin kuvioon kun lapsi oli 5v, eikä suostunut tuohon aikaan kenenkään naisen syliin, olin ensimmäinen joka teki tähän poikkeuksen.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 09:13"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 07:07"]

ei se ole niin helppoa. nyt 7 vuoden yhdessä olon jälkeen alkaa sujumaan paremmin viimeisenkin lapsen ja uuden puolison kanssa. uusi puoliso on eri persoona kuin isä ja lapset kapinoi. uusi puoliso kapinoi, äiti sukkuloi välissä. 

ei kaikille ole helppoa sopeutua toisenlaisiin ihmisiin. ei ydinperheessäkään kaikilla suju yhtä hyvin jonkun lapsen kanssa.  miten näitä voi tietää tai ennustaa. 

saapa nähdä, onko tullut traumoja..mielestäni hyvä perhe meillä on, joskin uusperheen ja etä-lähivanhemmuuden haasteet. toivon todella, että lapset ovat samaa mieltä aikuisena.

[/quote] 7 vuotta on suuri osa lapsen lapsuudesta. Itse en odottaisi noin pitkään mikäli lapset joutuvat kärsimään tilanteesta. 

[/quote]

Uusperheillä on kehitysvaiheensa, jotka ottavat oman aikansa eikä niitä voi hoputtaa. Kaikki ei aina ole niistä uusista kumppaneista kiinni, myös lapsille täytyy antaa aikaa sopeutua. Jos hyvin käy, ovat kaikki tämän prosessin jälkeen tyytyväisiä ja voidaan todella puhua uusPERHEESTÄ.

Lue vaikka tuolta http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/perheiden_monimuotoisuus/uusperheet/uusperheen_kehitysvaiheet/.

Tätä asiaa minäkin mietin. Isäpuoli oli yksi ihmisperse, mutta äiti ei sitä nähnyt. Samaan aikaan isällä oli nainen, joka oli meille lapsesta saakka tehnyt selväksi sekä elein että sanoin, ettemme ole siskoni kanssa tervetulleita heille. Yritti myös kieltää meitä tapaamasta muita isänpuolen sukulaisia, jotka asuivat samassa kaupungissa.

No, tänä päivänä äiti on tullut järkiinsä, eikä ole ollut sen miehen kanssa enää moniin vuosiin. On tavallaan myöntänyt virheensä, mutta ei koskaan ole pyytänyt anteeksi.
Ja mies, jota isäksi joku voisi kutsua, lopetti isänä olemisen vuosia vuosia sitten. Sanoi, ettei minä ja sisko olla hänen ongelmia vaan äitimme. Pitkän aikaa toivoin isän tulevan järkiinsä, koska en voinut ymmärtää, miten kukaan voi hylätä ja kääntää selkänsä lapsillensa. Viime äitienpäivänä laitoin lopulta kokonaan välit poikki tekstiviestillä, jossa luki mm. "Toivon, että viimeistään silloin tunnet tehneesi jotain väärin, kun tulevaisuudessa et tule tapaamaan lapsenlapsiasi tai näe, kun tyttäresi menee naimisiin." Isän vastaus oli kuin märkä rätti vasten kasvoja, "Kaikkea hyvää sinulle ja tuleville lapsenlapsilleni."

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:47"]

Tätä asiaa minäkin mietin. Isäpuoli oli yksi ihmisperse, mutta äiti ei sitä nähnyt. Samaan aikaan isällä oli nainen, joka oli meille lapsesta saakka tehnyt selväksi sekä elein että sanoin, ettemme ole siskoni kanssa tervetulleita heille. Yritti myös kieltää meitä tapaamasta muita isänpuolen sukulaisia, jotka asuivat samassa kaupungissa. No, tänä päivänä äiti on tullut järkiinsä, eikä ole ollut sen miehen kanssa enää moniin vuosiin. On tavallaan myöntänyt virheensä, mutta ei koskaan ole pyytänyt anteeksi. Ja mies, jota isäksi joku voisi kutsua, lopetti isänä olemisen vuosia vuosia sitten. Sanoi, ettei minä ja sisko olla hänen ongelmia vaan äitimme. Pitkän aikaa toivoin isän tulevan järkiinsä, koska en voinut ymmärtää, miten kukaan voi hylätä ja kääntää selkänsä lapsillensa. Viime äitienpäivänä laitoin lopulta kokonaan välit poikki tekstiviestillä, jossa luki mm. "Toivon, että viimeistään silloin tunnet tehneesi jotain väärin, kun tulevaisuudessa et tule tapaamaan lapsenlapsiasi tai näe, kun tyttäresi menee naimisiin." Isän vastaus oli kuin märkä rätti vasten kasvoja, "Kaikkea hyvää sinulle ja tuleville lapsenlapsilleni."

[/quote]

Mitä isäsi olisi pitänyt vastata? Hänhän toivotti sinulle hyvää vaikka laitoit välit poikki.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 09:38"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 08:46"]

Meillä taas miehen ex vaikuttaisi olevan sitä mieltä, että mies on hylännyt lapsensa ja aiemmin hyvästä isästä on nyt tullut epäkelpo isä. Näin uusikon näkökulmasta mies on kuitenkin edelleen aivan erinomainen isä sekä meidän yhteisille lapsille, että ex liiton lapsille. Viettää (kaikkien!) lastensa kanssa aamusta iltaan aikaa aina etäviikonloppuina, ja on lapsilleen läsnä mielestäni enemmän kuin moni ydinperheen isä. Mutta ex näkee vain ajan määrän, ei laatua. Joka toinen viikonloppu on ilmeisesti liian vähän, vaikka välimatkasta ja koulukuvioista johtuen muu ei olisi varmasti lastenkaan kannalta järkevää. 

ps. Parisuhde on uusperheen ydin. Välillä se tarkoittaa sitä, että parisuhde asetetaan ihan kaikkien lapsien edelle - myös niiden yhteisten.

[/quote]

No kyllähän joka toinen vkl ON aivan älyttömän vähän. Lapsi nimenomaan ei kaipaa niinkään laatua vaan määrää, ihan sitä normaalia arkea, omalta vanhemmaltaan. Tuo on kuin isovanhempisuhde missä tehdään vaan kaikkea kivaa. Helppo siinä on tietysti ollakin "hyvä isä" ja läsnä, kun ei arki paina vaan voidaaan harrastaa ja lomailla...

[/quote]

No muu ei ole näissä olosuhteissa mahdollista, eikä järkevää. Vai olisiko sinun mielestäsi lasten kannalta hyvä, että koulumatka olisi joka toisella viikolla 50km per suunta? Ja ihan normaaleja juttuja täällä tehdään noina isäviikonloppuina, ulkoillaan, pelaillaan ja leikitään. Ei siis ole pelkkiä sirkushuveja silloinkaan, vaan ihan tavallista viikonloppuarkea. En ymmärrä tuota määrä korvaa laadun -ajattelua kyllä tässä yhteydessä ollenkaan. Olisiko mielestäsi parempi, että isä vain katselisi telkkaria mutta lapset olisivat täällä vaikka viikko-viikko-systeemillä?

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:47"]

Tätä asiaa minäkin mietin. Isäpuoli oli yksi ihmisperse, mutta äiti ei sitä nähnyt. Samaan aikaan isällä oli nainen, joka oli meille lapsesta saakka tehnyt selväksi sekä elein että sanoin, ettemme ole siskoni kanssa tervetulleita heille. Yritti myös kieltää meitä tapaamasta muita isänpuolen sukulaisia, jotka asuivat samassa kaupungissa. No, tänä päivänä äiti on tullut järkiinsä, eikä ole ollut sen miehen kanssa enää moniin vuosiin. On tavallaan myöntänyt virheensä, mutta ei koskaan ole pyytänyt anteeksi. Ja mies, jota isäksi joku voisi kutsua, lopetti isänä olemisen vuosia vuosia sitten. Sanoi, ettei minä ja sisko olla hänen ongelmia vaan äitimme. Pitkän aikaa toivoin isän tulevan järkiinsä, koska en voinut ymmärtää, miten kukaan voi hylätä ja kääntää selkänsä lapsillensa. Viime äitienpäivänä laitoin lopulta kokonaan välit poikki tekstiviestillä, jossa luki mm. "Toivon, että viimeistään silloin tunnet tehneesi jotain väärin, kun tulevaisuudessa et tule tapaamaan lapsenlapsiasi tai näe, kun tyttäresi menee naimisiin." Isän vastaus oli kuin märkä rätti vasten kasvoja, "Kaikkea hyvää sinulle ja tuleville lapsenlapsilleni."

[/quote] Järkyttävää käytöstä omilta vanhemmilta. Sulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta huolehtia vanhemmistasi, varsinkaan isästäsi, kun hän joskus on vanha ja sairas. Omalla miehellä on isä, joka on käyttäytynyt ihan samalla tavalla lapsiaan kohtaan. Näen hänet todella vastenmielisenä ihmisenä, jota en halua edes tavata, ja olen samalla surullinen mieheni puolesta.

Onnelliset ovat lapset ja aikuiset jotka saavat elää elämäänsä hyvässä ydinperheessa jos saa näin sanoa. Olen itse viettänyt veljeni kanssa onnellisen lapsuuden ydinperheessä, oli mummot ja vaaritkin, kaikki aitoja ja alkuperäisiä. Koen iloa siitä että myös omat lapseni ovat saaneet kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi asti omassa tavallisessa kodissa meidän rakastavien vanhempien kanssa. Onhan se hyvä kun ei ole molempien exiä, lapsia eri ihmisten kanssa, oikeita ja vääriä mummoja yms. eikä hyppelyä viikottain sinne ja tänne. Liian moni lapsi joutuu kaltoin kohdelluksi, riepotellaan ja käytetään jopa koston välineenä. Liian moni saa tuntea huonommuutta ja väheksyntää. Totista totta, turha sitä on lakaista maton alle, ei onnistu ja tulee näkymään tuhansien lapsien elämässä ja vaikuttaa aikuisuuteen ja ihmissuhteisiin. Mikä pahinta, tunnen muutamankin uusioperheen joissa vanhemmat elivät huonossa uusioperheessä ja periýttävät sitä mallia ja kostavat sitä taas uusille lapsille. Ei ollenkaan hyvä, hyvä kun näistä puhutaan, aikuisten silmät saisivat avautua. Tottakai on hyviä uusioperheitä mutta huonoja on liikaa ja sehän ei ole lasten vika vaan vanhempien.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:51"][quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:47"]

Tätä asiaa minäkin mietin. Isäpuoli oli yksi ihmisperse, mutta äiti ei sitä nähnyt. Samaan aikaan isällä oli nainen, joka oli meille lapsesta saakka tehnyt selväksi sekä elein että sanoin, ettemme ole siskoni kanssa tervetulleita heille. Yritti myös kieltää meitä tapaamasta muita isänpuolen sukulaisia, jotka asuivat samassa kaupungissa. No, tänä päivänä äiti on tullut järkiinsä, eikä ole ollut sen miehen kanssa enää moniin vuosiin. On tavallaan myöntänyt virheensä, mutta ei koskaan ole pyytänyt anteeksi. Ja mies, jota isäksi joku voisi kutsua, lopetti isänä olemisen vuosia vuosia sitten. Sanoi, ettei minä ja sisko olla hänen ongelmia vaan äitimme. Pitkän aikaa toivoin isän tulevan järkiinsä, koska en voinut ymmärtää, miten kukaan voi hylätä ja kääntää selkänsä lapsillensa. Viime äitienpäivänä laitoin lopulta kokonaan välit poikki tekstiviestillä, jossa luki mm. "Toivon, että viimeistään silloin tunnet tehneesi jotain väärin, kun tulevaisuudessa et tule tapaamaan lapsenlapsiasi tai näe, kun tyttäresi menee naimisiin." Isän vastaus oli kuin märkä rätti vasten kasvoja, "Kaikkea hyvää sinulle ja tuleville lapsenlapsilleni."

[/quote]

Mitä isäsi olisi pitänyt vastata? Hänhän toivotti sinulle hyvää vaikka laitoit välit poikki.
[/quote] En tiedä, jotenkin kuvittelin, että lähettämäni viesti olisi herätellyt häntä ja saanut miettimään omaa käytöstään isänä minulle ja siskolleni. Toivoin viimeiseen asti, että hän oikeasti vielä välittää meistä. Olisi edes yrittänyt selittää omaa käytöstään tai jotain. -35