Miten uusioperheissä uusi puoliso VOI mennä omien lasten edelle???

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 07:59"][quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 04:07"]

Samaa olen pohtinut. Etenkin kun itse olen elänyt sen lapsuuden. Isäpuolen kanssa vaan ei sujunut, tai niin se kylillä juorusi, että oltiin broidin kanssa mahdottomia kakaroita. Mitäs hakkas ja dissas... jäätiin kaikesta kivasta paitsi, katteltiin vierestä kun hän vei lapsiaan Lintsille, niillä oli karkkipäivä, saivat uusia vaatteita... Me saatiin selkään ja haukut. Äidiltä yrittänyt joskus kysyä mitä säkin mietit. Vastaus oli, no se oli nyt semmoistaa aikaa. Äiti ei koskaan noussut miestään vastaan.

[/quote]Tätä en voi ymmärtää. Sydän särkyy lukiessani. Oletko pystynyt antamaan äidillesi anteeksi?
[/quote]
anteeksi ei ole pyydetty, joten.. Välit ovat viileät ja tunnustan olevani katkera äidilleni. En mä jatkuvasti haudo, pystyn sivistyneesti olemaan suvun juhlissa jne. Pitämään jopa hauskaakin. Nuo puolisisaret ovat hyviä tyyppejä, ei ole kaunaa välillä. Jotenkin sen olen ymmätänyt aina, ettei se niidenkään vika ollut. Isäpuoli on kuollut ajat sitten, että ehkä osa kiukusta meni sen mukana.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 13:11"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 12:33"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:57"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 10:53"]

Minä en ymmärrä ylipäätään, että eron jälkeen perustetaan uusperhe. Siis että lasten kotiin muuttaa joku vieras mies/nainen. Itse olen ydinperheestä ja kammosin alakouluikäisenä tuota ajatusta, kun muutamalla luokkakaverilla oli käynyt niin. Tuntui käsittämättömältä, että joku vieras muuttaisi yhtäkkiä omaan kotiini ja pahimmassa tapauksessa jotain vieraita lapsia tulisi sen mukana! Yhdellä kaverillani tilanne kärjistyi teini-iässä niin, että karkasi kotoa ja oli viikkoja poissa.

Miksi ei voi seurustella ilman, että muutetaan yhteen? Ehtiihän sitä sitten kun lapset ovat isoja ja muuttaneet pois.

[/quote]

Minä olin lapseton sinkku, kun tapasin nykyisen mieheni, joka oli tuolloin yh. 16v olisi ollut aika pitkä aika odottaa yhteenmuuttoa ja yhteisen perheen perustamista.

[/quote]

Puhuinkin lapsen näkökulmasta, en aikuisen. Näin itse lapsena ajattelin ja kammosin pelkkää ajatusta, tunti, ettei koti olisi enää koti sen jälkeen kun sinne muuttaisi vieras ihminen yhtäkkiä. Erot on aina ikäviä, lapsille ei ole mukavaa varmasti se vanhempien erokaan, saati että vieras ihminen muuttaa omaan kotiin. Mutta aikuiset harvoin ajattelevat ensin lapsia ja sitten vasta itseään, yleensä se menee toisin päin.

[/quote]

Tää on just tätä. Se uusi aikuinen nähdään jo lähtökohtaisesti vieraana ja vihollisena, mutta samalla pitäisi kuitenkin rakastaa niitä puolison lapsia kuin omiaan ja olla niille uusi turvallinen aikuinen. Onko ihme että uusperhekuviot ei usein onnistu?! 

[/quote]

Äidin/isän valitsema uusi puoliso ON vieras ihminen. Etkä voi verrata lapsen ja aikuisen ihmisen suhtautumista vieraaseen ihmiseen, ja muutenkin aikuinen on yleensä se, joka tunkee itsensä lapsen kotiin. Uusperhe nyksineen ja eksineen on täysin luonnoton kasvuympäristö lapselle, vaikka yleistä nykypäivänä onkin.

[/quote]

Teilläkö ei koskaan käy vieraita? Vanhempien kaverit eivät ole KOSKAAN olleet lapsille vieraita? Kerro mulle että KUKA muuttaa toisen kotiin tutustumatta ensin myös lapsiin? Jos lapset ovat tutustuneet uuteen kumppaniin jo hyvin ja aikaa vietetty yhdessä jne, niin miten hän voi yhä olla vieras kun yhteen muutetaan?

Entinen kilpauimari lähti uuden kultansa kanssa viettämään Levin hiihtokauden avajaisia. Pojat viettää isäinpäivää ex-vaimon kanssa.  Ei tartte ihmetellä miksi välit poikiin on kehnot. Aika mautonta touhua! Varmaan kiva herätä isäinpäivän aamuna krapulassa ja miettiä missä lapset on?

En oo minäkään ikinä ymmärtänyt moista. Omat vanhenpani ovat eronneet ja heillä molemmilla meni aina uudet mies- ja naisystävät meidän lasten edelle. Itse päätin että niin ei ikinä käy itselleni. Sain esikoiseni yksin, erosin hänen isästään jo raskausaikana, joten esikoiseni ei ole koskaan asunut saman katon alla biologisen isänsä kanssa. Tapasin nykyisen mieheni kun esikoinen oli vielä pieni taapero, hän ei edes muista elämäänsä ilman isäpuolen siihen kuulumista. Olemme saaneet yhdessä vielä kaksi lasta lisää ja voin rehellisesti sanoa että olemme kuin mikä tahansa ydinperhe, lapset ovat kaikki samalla viivalla ja kokevat niin myös itse, ainoalla erotuksella muista, esikoiseni käy tapaamassa biologista isäänsä joitain kertoja vuodessa (asuu toisella puolen suomea), jossa tapaa myös sisarpuoltansa. (Ja ennenkuin innostutte sättimään minua harvoista tapaamisista isän ja lapsen välillä, tämä on ollut isän päätös: muuttaa kauas ja tavata lasta harvoin, vaikka olemme sopineet yhteishuoltajuudesta ja tehneet laajat tapaamissopimukset..) esikoiseni onneksi, hänellä on mahtava isä arkena läsnä, joskaan ei biologinen. Onneksemme löysimme hänet jo niin varhain <3.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 08:52"]

Minäkin olen ollut lapsen roolissa. Minut ja sisarukseni hylättiin molempien vanhempien taholta. Kun ero tuli, loppui samalla vanhemmuus. Oli hirveä järkytys, kun aiemmin hyvät vanhemmat yhtäkkiä huusivat meille, pallottelivat välillään jne. Aina kun joku lapsi kävi vähänkin hermoille, karjuttiin että painu sen toisen luo. Jos olisimme jotain tarvinneet niin molemmat käskivät pyytää siltä toiselta. Ero oli todella riitaisa ja meidät lapset poljettiin surutta sen jalkoihin ja meille kerrottiin kuinka kaduttaa yhteiset lapset eksän kanssa. Ja mitä siitä seurasi? Nuoreen aikuisikään mennessä yksi meistä on mielenterveyspotilas, toinen alkoholisti ja kolmas tappoi itsensä pari vuotta sitten. Ja vanhemmat ovat molemmat olleet mielestään hyviä vanhempia, ja kaikki paska on aina sen toisen syytä. Kiitti v*tusti äiti ja isä.

[/quote]

Suuri suru sydämessä seuraan juuri tällaista tapausta lähipiirissä. Eron jälkeen kumpikin vanhempi tappeli lapsestaan raivopäisesti ja kaiken maailman keksittyjä syytöksiä singahteli ilmassa. Äiti pyrki katkaisemaan lapsen kaikki yhteydet isään ja isän puolen sukuun. No, vuosien taistelun ja pallottelun jälkeen lapsi alkoi oireilla niin rajusti, että äiti ei enää tahdokaan lasta luokseen. Valitettavasti vain isä on jo löytänyt uuden puolison, joka on ilmoittanut, että hän lähtee, jos lapsi muuttaa isälle. Isä välttelee vastuutaan ja vähän näyttää siltä, että uusi puoliso on tärkeämpi. 

En voi käsittää, miten ajattelemattomia, itsekkäitä, julmia ja suoraan sanottuna idiootteja voivat aikuiset ihmiset olla.

Oma ex tarvi piian ja rahan vippaajan joten otti sen joka suostui, eli epätoivoisen tyhmän naisen.