Voi miksi mä ikinä aloinkaan käyttään suoristusrautaa :(
Hiukset on nyt ihan kuivat ja katkeilevat ja haaroittuneet. Etenkin päällimmäiset hiukset. En voi olla enää käyttämättä sitä rautaa, kun päällimmäiset hiukset on niin hirveät ilman laittamista. Ja kyllä, lämpösuoja on käytössä, mutta silti nämä on pilalla. :(
Miten tuon katkeilemisen oikein saa loppumaan? Osa hiuksista katkeaa ihan tosi helposti.
Kommentit (23)
Kyllä ne korjaantuu.
Itse luovuin kokonaan suoristusraudan käytöstä, koska mulle kävi ihan samoin. Katkeilevia hiuksia oli todella paljon ja alkoi ärsyttää kun ne sojotti jatkuvasti joka suuntaan. Hiuksia myös lähti todella paljon aiemmin, verrattuna mitä nyt kun en käytä suoristusrautaa. Selvästi haurastaa hiusta, usein harjaamisen jälkeen löysin katkenneita hiuksia, pientä silppua.
Nyt olen ollut käyttämättä n.4kk ja hiukset on paljon paremmassa kunnossa. Katkeilleet on vähän kasvaneet ja pysyvät nyt paremmin ojossa, eivätkä sojota pystyssä.
Käytin suoristaessa aina suoristussuihketta, kampaamotuotteita, kosteuttavaa shampoota ja hoitoainetta, naamioita, öljyjä ja silti lopputulos oli ihan kamala.
Millä lämpöasteella pidät rautaa? Föönaatko hiuksia, sekin kuivattaa.
Paras keino saada taas terveet hiukset on jättää rauta, fööni ja värit sivuun. Tarkista mysö ruokavalio rttä saat kaikki hiusten tarvitseman vitamiinit.
Rauta ei sovi huokoiselle hiuslaadulle kuten luonnonkiharalle.
Oma tukkani tuhoutui raudan takia, tippui 20 cm pätkinä ja lämpösuojat oli kyllä. Jouduin pakkoleikkaamaan otsiksen!
Nyt siitä 2 vuotta eikä ole vieläkään toipunut. Lopetin siis raudan käytön saman tien.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:04"][quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:38"]
Jep, sama homma. Niin ja tyhmänä teininä värjäilin tukkaani tämän tästä tummasta platinaan ja päinvastoin. Nyt hiukset ovat ohuet ja katkeilevat. Kyllä kaduttaa!
[/quote] Kauanko siitä tyhmästä teinistä on? Eikö sulla ole hiukset uudistuneet?
[/quote]
10 vuotta. Mutta sairastin myös anoreksian niihin aikoihin ja silloin tippui tukottain (ei tarvinnut kuin haroa hiuksia ja oli kourallinen käsissä). En tiedä miksi eivät ole vahvistunut sen jälkeen, vaikka syön monipuolisesti ja hyvin sekä käyn kampaajalla leikkauttamassa vähän väliä. Lapsena/varhaisteininä oli todella vahvat ja paksut.
Minkälaisia tuotteita ne nuo hiusöljyt on? En ole koskaan kokeillut.
Onhan hyvä rauta? Ei todellakaan kannata käyttää mitään kaupan muutaman kympin rautaa. Kunnon keraaminen kampaamotason rauta, esim. Ghd. On kallis (150e eteenpäin), mutta kestää vuosikausia/kymmeniä. Itsellä meni kaupan halppisraudalla kanssa aina tukka kamalaksi, samaa ei todellakaan tapahdu kunnon raudalla. Joku kyseli hyviä lämpösuojia, itse voin suositella föönaukseen tigin bed head sarjan föönausnestettä (violetti pullo) ja suoristukseen saman sarjan get it Straight valmis. Todella toimivaa. Minulla siis pitkät paksut kuivat hiukset.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:21"]
Rauta ei sovi huokoiselle hiuslaadulle kuten luonnonkiharalle. Oma tukkani tuhoutui raudan takia, tippui 20 cm pätkinä ja lämpösuojat oli kyllä. Jouduin pakkoleikkaamaan otsiksen! Nyt siitä 2 vuotta eikä ole vieläkään toipunut. Lopetin siis raudan käytön saman tien.
[/quote]
Mulla on luonnonkiharaa, että ilmankos...
Pidän tosi alhaisella lämmöllä rautaa nykyisin. En föönaa ja hiuksia ei ole värjätty. Kovasti kyllä harmittaa, kun vanhoja kuvia katsoo ja niissä näkyy hyväkuntoiset ja paksut hiukset. Pitäisi lopettaa tuon käyttö, mutta mikä tilalle? Ei näiden kanssa voi ihmisten ilmoilla liikkua jos ei ensin suorista tai kiharra. Sen verran epämääräiset nämä nyt on. Onneksi tulee talvi ja pipokelit, niin vähän jeesaa... ;)
ap.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:27"][quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:04"][quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:38"]
Jep, sama homma. Niin ja tyhmänä teininä värjäilin tukkaani tämän tästä tummasta platinaan ja päinvastoin. Nyt hiukset ovat ohuet ja katkeilevat. Kyllä kaduttaa!
[/quote] Kauanko siitä tyhmästä teinistä on? Eikö sulla ole hiukset uudistuneet?
[/quote]
10 vuotta. Mutta sairastin myös anoreksian niihin aikoihin ja silloin tippui tukottain (ei tarvinnut kuin haroa hiuksia ja oli kourallinen käsissä). En tiedä miksi eivät ole vahvistunut sen jälkeen, vaikka syön monipuolisesti ja hyvin sekä käyn kampaajalla leikkauttamassa vähän väliä. Lapsena/varhaisteininä oli todella vahvat ja paksut.
[/quote]
Ehkä sulla on jäänyt jotain imeytymishäiriötä? Käy tutkituttamassa, tuollekin voi tehdä jotain.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:31"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:27"][quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:04"][quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:38"] Jep, sama homma. Niin ja tyhmänä teininä värjäilin tukkaani tämän tästä tummasta platinaan ja päinvastoin. Nyt hiukset ovat ohuet ja katkeilevat. Kyllä kaduttaa! [/quote] Kauanko siitä tyhmästä teinistä on? Eikö sulla ole hiukset uudistuneet? [/quote] 10 vuotta. Mutta sairastin myös anoreksian niihin aikoihin ja silloin tippui tukottain (ei tarvinnut kuin haroa hiuksia ja oli kourallinen käsissä). En tiedä miksi eivät ole vahvistunut sen jälkeen, vaikka syön monipuolisesti ja hyvin sekä käyn kampaajalla leikkauttamassa vähän väliä. Lapsena/varhaisteininä oli todella vahvat ja paksut. [/quote] Ehkä sulla on jäänyt jotain imeytymishäiriötä? Käy tutkituttamassa, tuollekin voi tehdä jotain.
[/quote]
Se, millaiset hiukset on lapsena/teininä, ei kerro mitään siitä, millaiset hiuksista tulee kun henkilö on aikuinen.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:31"][quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:27"][quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:04"][quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:38"]
Jep, sama homma. Niin ja tyhmänä teininä värjäilin tukkaani tämän tästä tummasta platinaan ja päinvastoin. Nyt hiukset ovat ohuet ja katkeilevat. Kyllä kaduttaa!
[/quote] Kauanko siitä tyhmästä teinistä on? Eikö sulla ole hiukset uudistuneet?
[/quote]
10 vuotta. Mutta sairastin myös anoreksian niihin aikoihin ja silloin tippui tukottain (ei tarvinnut kuin haroa hiuksia ja oli kourallinen käsissä). En tiedä miksi eivät ole vahvistunut sen jälkeen, vaikka syön monipuolisesti ja hyvin sekä käyn kampaajalla leikkauttamassa vähän väliä. Lapsena/varhaisteininä oli todella vahvat ja paksut.
[/quote]
Ehkä sulla on jäänyt jotain imeytymishäiriötä? Käy tutkituttamassa, tuollekin voi tehdä jotain.
[/quote]
Jep, täytyy kyllä ottaa asia työn alle. Kampaajatkin ovat ihmetelleet kuinka ohuet ja kuivat hiukseni ovat (vaikken taustojani sen enempää ole heille kertonut).
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:27"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:04"][quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:38"] Jep, sama homma. Niin ja tyhmänä teininä värjäilin tukkaani tämän tästä tummasta platinaan ja päinvastoin. Nyt hiukset ovat ohuet ja katkeilevat. Kyllä kaduttaa! [/quote] Kauanko siitä tyhmästä teinistä on? Eikö sulla ole hiukset uudistuneet? [/quote] 10 vuotta. Mutta sairastin myös anoreksian niihin aikoihin ja silloin tippui tukottain (ei tarvinnut kuin haroa hiuksia ja oli kourallinen käsissä). En tiedä miksi eivät ole vahvistunut sen jälkeen, vaikka syön monipuolisesti ja hyvin sekä käyn kampaajalla leikkauttamassa vähän väliä. Lapsena/varhaisteininä oli todella vahvat ja paksut.
[/quote] Niin, jos hiuksen elinikä on se 2-6 vuotta niin ei kai se pitäisi värjäysten vaikuttaa. Tai sitten on koko päänahka ja hiustupet myrkyttyneet. Onkohan vaan niin että se tukan laatu saattaa iän myötä muuttua, kuten värikin.
Käytätkö lämpösuojaa? Mulla on hiukset paksut ja yltävät alaselkään asti ja käytän suoristusrautaa harvasen päivä mutta ovat silti hyvässä kunnossa. Ytän reilusti hoitoainetta, hiuksiin jätettävää hoitoainetta, lämpösuojaa, hiusöljyä ja luonnonkarvaista hiusharjaa.
Jep, sama homma. Niin ja tyhmänä teininä värjäilin tukkaani tämän tästä tummasta platinaan ja päinvastoin. Nyt hiukset ovat ohuet ja katkeilevat. Kyllä kaduttaa!
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:36"]
Nips naps
[/quote]
Nips nappasin jo latvoista paljon pois, mutta joko en tarpeeksi tai sitten nämä on haaroittuneet ja kuivahtaneet taas ja supernopeasti... Tuo katkeilu on häiritsevää, kun on pää täynnä lyhyttä hiusta.
Plus syön monipuolisesti ja otan vitamiinit.
-3
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:38"]