Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
HS: Liian iso treffeille
20.09.2021 |
Linkki juttuun, valitettavasti taisi olla vaan tilaajille: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008223964.html
Jutun pointtina on valittaa siitä, että lihavat kokevat "painosyrjintää" deittailussa. Näkökulma on ilmeisesti se, että globaali kauneusihanne on keksitty tyhjästä. Erikseen vielä jossain kohtaa mainittiin, että jos on pluskokoinen, niin oikea tapa olla sitä olisi muistuttaa plus-malleja ja olla siis "kurvikas oikeista paikoista".
En ymmärrä, eikö oikeasti haastateltava tai toimittaja ole kumpikaan koskaan lukeneet niitä tutkimuksia, joiden mukaan vyötärö-lantiosuhde ja kasvojen naiselliset estrogeenin tuottamat piirteet ovat universaalisti viehättäviä?
Samoin mainitaan, että hintelät miehet saavat kuulla olevansa liian pieniä. Ihan yhtä lailla naisia viehättää testosteronin muokkaama keho.
Alkoi oikein ärsyttää, kun ilmeisesti se on SYRJINTÄÄ jos ihminen ei viehäty keskivartalolihavasta, hintelästä tai vaikka naamastaan väärältä sukupuolelta näyttävästä. Ihan yhtä vähän tähän on mahdollista itse vaikuttaa kuin seksuaaliseen suuntautumiseen!
P.s. AP on nainen, jolle hintelä mies ei ole ongelma, mutta iso kaljamaha on yksi suurimpia turn-offeja miehessä.
Kommentit (1374)
Vierailija kirjoitti:
En deittailisi ylipainoista, mutta en kyllä terveysnats*jakaan. Niin siis teitä, jotka lässytätte täällä ruokavaliosta ja kerrotte omista esimerkeistä ja ette ikinä syö ranskalaisia tai juo limua. Ei kiinnosta ketoilevat vinttikoirat.
Hei hei hei. Se että jättää ranskikset väliin tai limun, ei tee minusta mitään ketoilijaa. Hyi helkkari. Hampurilainen menee hyvinkin, mutta ne lisukkeet on liikaa. Ylipäätään annoskoot täällä ovat liian suuria. Ihmiset ei ilmeisesti tunnista koska ovat kylläisiä.
Mutta pidän hyvästä ruuasta, ja ne ranskikset nyt on harvoin minkään muun kuin suolan makuisia. Ihan turhia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin valmis lähtemään tuon Hesarin jutun naisen kanssa treffeille.
Myönnän, että pyöreiden, huomattavankin runsaiden naisten ulkoinen olemus viehättää minua.
On tietysti sitten eri asia, millainen henkilö noin muuten on, mutta ulkoisesti tykkään kovasti isokokoisista naisista. Heitä on todella ihanaa esimerkiksi halata.
En kuitenkaan usko, että kelpaisin ulkoisesti miehenä tuolle HS:n jutun naiselle. OK, olen myös 10 vuotta häntä vanhempi, mutta vaikka olisin hänen ikäisensäkin, tuskin kiinnostaisin häntä ollenkaan. Olen nimittäin 167 cm pitkä ja myös vartalotyypiltäni hoikahko, 56-kiloinen.
Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että ihailen isokokoisia naisia ja toivoisin löytäväni sellaisen kumppanin itselleni. Mutta en itse ole herättänyt heissä minkäänlaista kiinnostusta.
Mutta kun kerran myönnät ihailevasi isokokoisia naisia, niin olet varmaan hänen mielestään "chubby chaser", mikä taas on hänen mielestään sairasta. Saman miehen pitäisi varmaan yleisesti viehättyä missinmittaisista ja sitten juuri hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi välttyä ajatukselta, että nykypäivänä ylipainosta yritetään väkisin tehdä uutta normaalia. Joka ikinen media on täynnä näitä bodypositiivisuus juttuja, lihavia mainoksissa yms. Jutut ovat aina myönteisiä ylipainoisille. Pedataanko tulevaisuutta, jolloin ylipaino on normaalia, saat syytteen, jos et deittaile lihavaa? Entäpä se terveysaspekti? Kun nämä nuoret, lihavat saavuttavat keski- iän, kuka heitä hoitaa, kun hoitajia ei nytkään ole tarpeeksi? Mistä rahat heidän hoitoonsa?
Samaa olen miettinyt. Jokaisessa mainoksessa rehevä, 150 kg hilluu onnellisena. Miksi missään ei kerrota ylipainon vaaroista? Kuka heitä hoitaa, kun he keski- iässä saavat aivoinfarktin, joutuvat hoidettaviksi? Hoitohenkilöstöä ei ole, kukaan ei halua työskennellä huonolla palkalla, hoitaen ylipainoisia. Perheet joutuvat itse hoitamaan nämä lihavat. Kannattaisi miettiä tätäkin asiaa.
tuota, sivulla missä jankataan viikkotolkulla kuinka huumausaineet pitäisi saada kauppoihin huolesi vaikuttaa falskilta. Tuttavapiirissäni on hoidettu enemmmän aktiivi-ikäisten urheiluvammoja kuin sydän- verisuonisairauksia, mutta näistähän ei kukaan ikinä puhu, koska se on sitä parempaa hoidon tarvetta
Olen ihan hulluna etsinyt tilastoja näistä väitetyistä urheiluvammojen kuluista. Jos sinulla on, linkitä kiitos. Itse olen käynyt fyssarilla kaksi kertaa ja maksoin ne itse. Urheilua nyt takana 42 vuotta.
Liikuntavammoja ei tilastoida, kuin ei myöskään voida luotettavasti arvioida ylipainon aiheuttamia kustannuksia, koska mukana sairauksissa on niin paljon muitakin tekijöitä.
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/hyvinvointivaltion-terveyskustannu…
Liikunatavammojen suorien kustannusten arvioitiin vuonna 2019 olleen yhteiskunnalle 200 mil, epäsuoria ei ole pystytty arvioimaan. Kustannukset ovat kasvussa ja valtaosa niistä hoidetaan yksityisesti (no, sen vakuutusyhtiönkin kustannukset maksaa kaikki vakuutuksenottajat, ei pelkästään se kenen ristiside leikataan). Elintasosairauksien kustannukset taas mitä tahansa 3-5 miljardin välillä kokonaisuudessaan, mutta kuten sanottu, näitä ei voida ylipainon kustannuksiksi suoraan lukea. Todetaan, että lievän ylipainon terveysvaikutuksia pidetään olemattomina.
Mutta kuten totesin; minun lähipiirissäni on hoidettu useita liikuntaan liittyviä vammoja tämänkin vuoden aikana, muttei yhtään sydän/verisuonisairautta/episodia. Kuitenkin ihan hirveästi on kaikilla huoli lihavien aiheuttamasta kustannustaakasta, ei kellään kroonistuneen välilevypullistuman kuntoutuksen kustannuksista..
On vaikeaa arvioida summia, koska eihän näissä liikuntavammoissa tilastoida ihmisen painoa. Eli onko polven kuluma sitten lihavuudesta johtuvaa vai juoksusta johtuvaa, kun 120 kiloinen juoksua harrastava menee lääkärille valittamaan polvikipuja? Millaisista liikuntavammoista oikein puhumme? Nilkka vääntyi sählyä pelatessa? Vai pyöräilyonnettomuuksia?
Miksi se taas lasketaan, jos nilkka vääntyy pahasti ihmisen, kun se jalka osui kauppamatkalla kuoppaan ja painovoima vei mukanaan painavan ihmisen sivusuuntaan? Kevyelle ihmiselle ei olisi tapahtunut mitään, mutta lihavalle kaatuessaan paljonkin.
Tilastot kertovat karua luettavaa jo ihan eliniän odotuksen suhteen lihavien kohdalla. Siihen on syynsä miksi 90 vuotiaissa ei kovin lihavia näy.No sittenhän ne häipyvät pian työuran päätyttyä pois rasittamasta vanhusten huoltoa tai eläkerahastoja.
Tiedät itsekin varsin hyvin, että lihavuusepidemian kustannuksista keskustellaan maallikkokeskustelussa suhteettoman paljon verrattuna vaikkapa tupakoinnin, moottoripyöräilyn, yleisen riskeille alttiin elämäntavan tai vaikkapa ihan liikkumattomuuden kustannuksista. Se on esimerkki itsensä ylentämisestä toista alentamalla puhtaimmillaan. Lihavuus on vaan niin näkyvä piirre, että siihen on helppo tarttua ja aina saa räksyttävän lauman taakseen säestämään (ainakin anonyymilla palstalla).
Lihava ystäväni on kaunis ihminen, joka voi katsoa itseään peilistä ylpeänä. Entäs te haukkujat ja lannistajat? Tuntuuko sydän puhtaalta ja mieli kevyeltä? Katkera ja pahansuopa ihminen on aina peilikuvaansa rumempi!
Kaikki isokokoiset ihmiset eivät tosiaan ole kauniita. Osa on naamastakin kuin Miss Piggy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi välttyä ajatukselta, että nykypäivänä ylipainosta yritetään väkisin tehdä uutta normaalia. Joka ikinen media on täynnä näitä bodypositiivisuus juttuja, lihavia mainoksissa yms. Jutut ovat aina myönteisiä ylipainoisille. Pedataanko tulevaisuutta, jolloin ylipaino on normaalia, saat syytteen, jos et deittaile lihavaa? Entäpä se terveysaspekti? Kun nämä nuoret, lihavat saavuttavat keski- iän, kuka heitä hoitaa, kun hoitajia ei nytkään ole tarpeeksi? Mistä rahat heidän hoitoonsa?
Samaa olen miettinyt. Jokaisessa mainoksessa rehevä, 150 kg hilluu onnellisena. Miksi missään ei kerrota ylipainon vaaroista? Kuka heitä hoitaa, kun he keski- iässä saavat aivoinfarktin, joutuvat hoidettaviksi? Hoitohenkilöstöä ei ole, kukaan ei halua työskennellä huonolla palkalla, hoitaen ylipainoisia. Perheet joutuvat itse hoitamaan nämä lihavat. Kannattaisi miettiä tätäkin asiaa.
tuota, sivulla missä jankataan viikkotolkulla kuinka huumausaineet pitäisi saada kauppoihin huolesi vaikuttaa falskilta. Tuttavapiirissäni on hoidettu enemmmän aktiivi-ikäisten urheiluvammoja kuin sydän- verisuonisairauksia, mutta näistähän ei kukaan ikinä puhu, koska se on sitä parempaa hoidon tarvetta
Olen ihan hulluna etsinyt tilastoja näistä väitetyistä urheiluvammojen kuluista. Jos sinulla on, linkitä kiitos. Itse olen käynyt fyssarilla kaksi kertaa ja maksoin ne itse. Urheilua nyt takana 42 vuotta.
Liikuntavammoja ei tilastoida, kuin ei myöskään voida luotettavasti arvioida ylipainon aiheuttamia kustannuksia, koska mukana sairauksissa on niin paljon muitakin tekijöitä.
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/hyvinvointivaltion-terveyskustannu…
Liikunatavammojen suorien kustannusten arvioitiin vuonna 2019 olleen yhteiskunnalle 200 mil, epäsuoria ei ole pystytty arvioimaan. Kustannukset ovat kasvussa ja valtaosa niistä hoidetaan yksityisesti (no, sen vakuutusyhtiönkin kustannukset maksaa kaikki vakuutuksenottajat, ei pelkästään se kenen ristiside leikataan). Elintasosairauksien kustannukset taas mitä tahansa 3-5 miljardin välillä kokonaisuudessaan, mutta kuten sanottu, näitä ei voida ylipainon kustannuksiksi suoraan lukea. Todetaan, että lievän ylipainon terveysvaikutuksia pidetään olemattomina.
Mutta kuten totesin; minun lähipiirissäni on hoidettu useita liikuntaan liittyviä vammoja tämänkin vuoden aikana, muttei yhtään sydän/verisuonisairautta/episodia. Kuitenkin ihan hirveästi on kaikilla huoli lihavien aiheuttamasta kustannustaakasta, ei kellään kroonistuneen välilevypullistuman kuntoutuksen kustannuksista..
On vaikeaa arvioida summia, koska eihän näissä liikuntavammoissa tilastoida ihmisen painoa. Eli onko polven kuluma sitten lihavuudesta johtuvaa vai juoksusta johtuvaa, kun 120 kiloinen juoksua harrastava menee lääkärille valittamaan polvikipuja? Millaisista liikuntavammoista oikein puhumme? Nilkka vääntyi sählyä pelatessa? Vai pyöräilyonnettomuuksia?
Miksi se taas lasketaan, jos nilkka vääntyy pahasti ihmisen, kun se jalka osui kauppamatkalla kuoppaan ja painovoima vei mukanaan painavan ihmisen sivusuuntaan? Kevyelle ihmiselle ei olisi tapahtunut mitään, mutta lihavalle kaatuessaan paljonkin.
Tilastot kertovat karua luettavaa jo ihan eliniän odotuksen suhteen lihavien kohdalla. Siihen on syynsä miksi 90 vuotiaissa ei kovin lihavia näy.No sittenhän ne häipyvät pian työuran päätyttyä pois rasittamasta vanhusten huoltoa tai eläkerahastoja.
Tiedät itsekin varsin hyvin, että lihavuusepidemian kustannuksista keskustellaan maallikkokeskustelussa suhteettoman paljon verrattuna vaikkapa tupakoinnin, moottoripyöräilyn, yleisen riskeille alttiin elämäntavan tai vaikkapa ihan liikkumattomuuden kustannuksista. Se on esimerkki itsensä ylentämisestä toista alentamalla puhtaimmillaan. Lihavuus on vaan niin näkyvä piirre, että siihen on helppo tarttua ja aina saa räksyttävän lauman taakseen säestämään (ainakin anonyymilla palstalla).
Lihava ystäväni on kaunis ihminen, joka voi katsoa itseään peilistä ylpeänä. Entäs te haukkujat ja lannistajat? Tuntuuko sydän puhtaalta ja mieli kevyeltä? Katkera ja pahansuopa ihminen on aina peilikuvaansa rumempi!
Kaikki isokokoiset ihmiset eivät tosiaan ole kauniita. Osa on naamastakin kuin Miss Piggy.
Ihan niinkuin kaikki laihatkaan ei ole kauniita. Hyvin harva nyt yleensäkään on häikäisevän kaunis ja kaikissa ihmisissä on aina joku valuvika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hs on ihan passaa nykyään. Harmittaa kun lankesi vuoden sopimukseen, harvoin tulee luettua...
Jutun ajatusvirhe on se, että eihän kyseessä ole nainen joka ei kelpaa kenellekään, vaan hän vaan ei kelpaa niille miehille, jotka kelpaisivat hänelle. Jos hän alentaisi rimaa, hän voisi valita sadoista ehdokkaista vaikka useamman miehen joka päivälle koeajettavaksi.
Tässä on valtava ero siihen, että on ihan oikeasti valtava määrä miehiä, jotka eivät kelpaa KENELLEKÄÄN naiselle. Siksi 40% kotitalouksista on Suomessa sinkkutalouksia.
En ihan usko, että Suomesta löytyisi jokaiselle vaikeasti ylipainoiselle naiselle SATOJA kumppaniehdokkaita. Voi toki olla, että muutamia löytyisi sellaisista, jotka eivät henkilöä itseään miellytä, mutta sadat on jo räikeää liioittelua. Edes normaalipainoiselle ei välttämättä löytyisi satoja miehiä, jotka haluavat nimenomaan parisuhdetta.
Ei ehkä JOKAISELLE vaikeasti ylipainoiselle 18-100-vuotiaalle naiselle löydy satoja kumppaniehdokkaita, mutta mitä todennäköisimmin esimerkiksi tälle artikkelin henkilölle löytyisi.
Kirjaimellisesti satoja omanikäisiä kumppaniehdokkaita.
On sitten eri asia, montako kumppaniehdokasta artikkelin henkilö kelpuuttaa. Voin kuvitella listan kriteereistä, joita tällä henkilöllä on mielessään, kun matchaa Tinderissä ehdokkaita. Ja mitä todennäköisimmin vähintään 99% sovelluksen tarjoamista miesehdokkaista hän hylkää välittömästi suoralta kädeltä. Siltikin ilmeisesti matcheja syntyy, tämän käsityksen saa artikkelin tekstin pohjalta.
Tietysti matchista on pitkä matka parisuhteeseen, mutta minusta tämä henkilö valehtelee siitä, että hänen on mahdotonta edes päästä treffeille (saati parisuhteeseen).
Aivan varmasti hän pääsee sekä treffeille että parisuhteeseen - ja saisi vieläpä valita kirjaimellisesti sadoista miehistä - mutta jos ei kelpaa, niin ei kelpaa.
Eihän se silti niinkään mene, että ylipainoisen pitäisi kelpuuttaa kuka vain. Itse olen hoikka, mutta minullakin on vaikka mitä henkisiä ominaisuuksia, mitä toivon kumppanilta, esimerkiksi arvomaailmaan, ajattelutapaan, elämäntapoihin, persoonaan yms liittyen. Ymmärrän kyllä, että ei ylipainoisellakaan voi olla ainoana kriteerinä "kunhan nyt minut kelpuuttaa". Kyllähän hänkin varmasti kaipaa oikeaa yhteensopivuutta. Tuo artikkelin nainen selvästi laittautuu ja panostaa ulkonäköönsä, joten oikeastaan ymmärrän senkin, että swaippaa vasemmalle ne ylipainoiset, mutta kiinnostuneet, joilla on vain jotkut lököverkkarit ja collaripaita, ja jotka eivät muutenkaan yritä näyttää edes niin hyvältä kuin voisivat. Aika monella ylipainoisella miehellä tuntuu olevan asenne, että ulkonäkö on täysin toisssijainen asia, ja sitten hiukset ovat mitä ovat, vaatteet ovat mitä ovat, ja koko yleisolemus on mitä on. Eivät siis edes yritä löytää tyylikkäitä vaatteita tai hienoja asusteita, miettiä hiustyyliä tms. Tuo artikkelin nainen sentään panostaa ulkonäköönsä kiloista huolimatta, joten ymmärrän kyllä, jos hänelläkin on jotain toiveita kumppanin ulkonäön suhteen. Aina ne toiveet eivät todellakaan ole, että haetaan jotain miesmallia.
Jos hän haluaisi panostaa ulkonäköön niin esim. Lihavuusleikkaus olisi parempi sijoituskohde kuin vaatteet tai meikit.
Jännä, kun minun silmissäni hän panostaa ulkonäköönsä todella paljon.
Ylipainon kokoajan yleistyessä myös nuorilla naisilla, ja sen nimenomaan reippaan ylipainon, tämä on ihmetyttänyt itseä jo aiemmin.
Panostus omaan ulkonäköön voi olla todella massiivinen. Arkenakin jo aamukahdeksalta koko kattaus contourista, irtoripsistä, kaksi tuntia kestäneestä meikistä ja taidokkaasti laitetuista hiuksista lähtien. Päällä todella kalliit merkkivaatteet, olkapäällä tietty Luiska. Ja sitten se yksi asia, johon panostaminen ja minkä ylläpito parikymppisenä vielä jossei ihan helppoa mutta käytännössä ilmaista, eli kehonkoostumus laiminlyöty täysin.
Nykyajan nettideittailukulttuuri ja some ovat tuoneet lisää ulkonäköpaineita ja vaatimuksia. Mutta kyllä kaltaiseni ikälopun joka oli 20-vuotias 90-luvulla mielestä asenneilmapiiri on nykyään päinvastoin paljon sallivampi. Ihannoidaan kurveja, on pluskokoiset, body positivity-liike jne. Ysärillä kärjistetysti kaikki naisella yli alipainon oli läskiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En deittailisi ylipainoista, mutta en kyllä terveysnats*jakaan. Niin siis teitä, jotka lässytätte täällä ruokavaliosta ja kerrotte omista esimerkeistä ja ette ikinä syö ranskalaisia tai juo limua. Ei kiinnosta ketoilevat vinttikoirat.
Sellainen kaksinaismoralismi sitten siellä. Syytät toisia ulkonäön arvostelusta, toisten ruokavalioista mielipiteen esittämisestä, ja itse yleistät ja solvaat pahimman kautta.
En syyttänyt ketään ulkonäön arvostelusta. Sanoin vain, että jos en fyysisesti viehäty ylipainoisista en myöskään viehäty ihmisista, joiden elämänsisältö tuntuu olevan ruoan kontrollointi ja itsensä ylentäminen muita neuvomalla. En halua viettää romanttista ravintolailtaa ihmisen kanssa, joka laskee kaloreita hulluna ja listalta on mahdotonta löytää mitään omaan ruokavalioon sopivaa, eikä joskus voi katsoa leffaa syöden pizzan ja limun kera, koska sellainen on vain laiskoille läskeille. Se vain on preferenssini ja varmaankin tuollaista elämäntyyliä harrastava, ei halua rasvalle haisevia pizzojani kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin valmis lähtemään tuon Hesarin jutun naisen kanssa treffeille.
Myönnän, että pyöreiden, huomattavankin runsaiden naisten ulkoinen olemus viehättää minua.
On tietysti sitten eri asia, millainen henkilö noin muuten on, mutta ulkoisesti tykkään kovasti isokokoisista naisista. Heitä on todella ihanaa esimerkiksi halata.
En kuitenkaan usko, että kelpaisin ulkoisesti miehenä tuolle HS:n jutun naiselle. OK, olen myös 10 vuotta häntä vanhempi, mutta vaikka olisin hänen ikäisensäkin, tuskin kiinnostaisin häntä ollenkaan. Olen nimittäin 167 cm pitkä ja myös vartalotyypiltäni hoikahko, 56-kiloinen.
Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että ihailen isokokoisia naisia ja toivoisin löytäväni sellaisen kumppanin itselleni. Mutta en itse ole herättänyt heissä minkäänlaista kiinnostusta.
Mutta kun kerran myönnät ihailevasi isokokoisia naisia, niin olet varmaan hänen mielestään "chubby chaser", mikä taas on hänen mielestään sairasta. Saman miehen pitäisi varmaan yleisesti viehättyä missinmittaisista ja sitten juuri hänestä.
Fetissi on eri asia kuin viehättyminen tapailu- tai parisuhdemielessä. Luulisi tämän olevan kaikille selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti mikään ei ole liian härskiä enää kun voidaan jo tunkea ihmisten mieliin ja vaatia haluamaan kumppania johon ei oikeasti tunne vetoa. Minusta ylipaino ei ole vetävää. Jotkut harvat ylipainoiset on niin itsevarmoja, että se taas on viehättävää.
Summattuna nykymaailman suurin syöpä: ihmisiä yritetään pakottaa syyllistämällä tai lainpykälillä rakastamaan. Rakkaus ei ole pakkoasia. Ihan sairasta kirjoitella tuollaisia juttuja.
Tätä tämä nyt näyttää olevan. Lesbojenkin pitää tykätä miehistä, ellei haluta tulla kivitetyksi transfoobikkona.
Osui vissiin johonkin hermoon taas tämä.
Ei, tuo on ihan faktaa ja laajalle levinnyttä tänä päivänä. Tässä 900 kuvakaappausta siitä mitä mieltä transit ovat homoista ja heteroista jotka haluavat kumppaniksi toisen biologisen miehen/naisen: https://oursuperstories.com/wall-of-coercion/
(tuo termi supersexual otettiin käyttöön jotta voisi selkeästi tuoda esille että etsii nimenomaan biologista naista/miestä)
Ei kiinnosta oikeasti enkä katsonut. Sukupuoli on biologinen asia eikä siitä pitäisi tehdä mitään fantasialandian neuvoston päätöstä. Näin tässä yksi päivä kaupassa miehen, jolla oli mekko ja rintaliivit. Ihan sama kuin pitäisin lumilapiota mukanani kesällä, koska fantasiassani on koko ajan talvi. Ei oikeasti kiinnosta lähteä tähän ralliin mukaan edes alkumetreille. Ketään ei kiinnosta noin paljon jonkun yksilön poikkeamat tai kehityshäiriöt. Jos minulta olisi syntymästä asti puuttunut käsi, en vaatisi kaikkia vastaantulevia näkemään kuvittelemaani tervettä kättä, or else.
Harmi että ns. normaalit ihmiset on niin arkoja että sallii kaiken maailman pompottamisen tällaisilta ihmisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin valmis lähtemään tuon Hesarin jutun naisen kanssa treffeille.
Myönnän, että pyöreiden, huomattavankin runsaiden naisten ulkoinen olemus viehättää minua.
On tietysti sitten eri asia, millainen henkilö noin muuten on, mutta ulkoisesti tykkään kovasti isokokoisista naisista. Heitä on todella ihanaa esimerkiksi halata.
En kuitenkaan usko, että kelpaisin ulkoisesti miehenä tuolle HS:n jutun naiselle. OK, olen myös 10 vuotta häntä vanhempi, mutta vaikka olisin hänen ikäisensäkin, tuskin kiinnostaisin häntä ollenkaan. Olen nimittäin 167 cm pitkä ja myös vartalotyypiltäni hoikahko, 56-kiloinen.
Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että ihailen isokokoisia naisia ja toivoisin löytäväni sellaisen kumppanin itselleni. Mutta en itse ole herättänyt heissä minkäänlaista kiinnostusta.
Mutta kun kerran myönnät ihailevasi isokokoisia naisia, niin olet varmaan hänen mielestään "chubby chaser", mikä taas on hänen mielestään sairasta. Saman miehen pitäisi varmaan yleisesti viehättyä missinmittaisista ja sitten juuri hänestä.
Tämä on toinen vaihtoehto - tämä ajatusmalli on tullut vastaan yrittäessäni lähestyä isokokoisia naisia.
Tuntuu epäreilulta ja masentavalta.
En ole mielestäni mikään sairas fetisisti, vaan ihan aidosti tykkäisin pluskokoisista naisista. Mitä sairasta siinä on?
En oikein tiedä, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Pelata, valehdella?
Haluaisin mielelläni isokokoisen naisen elämänkumppanikseni. Kukapa ei haluaisi tutustua vastakkaisen sukupuolen edustajiin, jotka vaikuttavat kauniilta ja puoleensavetäviltä?
En haluaisi deittailla sellaisen naisen kanssa, joka ei herätä minussa oikein minkäänlaista kiinnostusta (olen tehnyt näin). Se on väärin sitä naista ja itseäni kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?
Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.
Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.
Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?
Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.
Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?
Mulle lihavuus kertoo siitä, että ihminen ei pysty vastustamaan tuollaisia melko alkeellisia nautintoja. Ja siis siitä, että elämässä ei ole oikein muutakaan mistä pitää. Eikä ehkä pidä itsestäänkään. Usein syöminen on isoa ja suurieleistä. En pidä sellasesta ääriajattelusta, että pitää syödä paljon. Mieluummin paremman makuista ja harkiten, että ehtii nauttimaan kunnolla.
Tavallaan lihavat tykkäävät määrästä, itse arvostan laatua.
Vai niin. Minä teen niin hemmetin paljon töitä, ettei mulla ole minkäänlaista halua vastustaa mitään nautintoja. Ei herkkuja, ei viikottaista kukkakimppua tai jokailtaista takkatulta, kuten ei myöskään raskasta ja kuormittavaa säännöllistä liikuntaa. Mitään puritanistia en kyllä kumppanina katselisi -aivan hemmetin rasittavia nämä rahkan imijät, jotka on tehneet kieltäymyksestä jonkun ihmisen arvon mittapuun. Kavereissa on näitä, eikä niiden kanssa voi puhuakaan nykyisin muusta kuin jostain fitness-kelloista ja palkkareista. Seuraavaa hurahdusta odotellessa...
"Alkeellisia" :'D Anna mun nauraa. Tapasin kerran tällaisen miehen eräässä hiihtokeskuksessa, jonka mielestä kaikki alkaen ravintolavalinnoista kavereiden juomiin, mun viinimieltymyksiin tai ihan seksiin, oli alkeellista. Jotain, johon hän ei alennu, koska hänellä on kehittyneempi maku. Aamuyöstä tämä samainen mies änkesi viereen itkemään kun elämä on aivan sekaisin, eikä mikään tunnu miltään, ei ota edes eteen kun psyykenlääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?
Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.
Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.
Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?
Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.
Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?
Mulle lihavuus kertoo siitä, että ihminen ei pysty vastustamaan tuollaisia melko alkeellisia nautintoja. Ja siis siitä, että elämässä ei ole oikein muutakaan mistä pitää. Eikä ehkä pidä itsestäänkään. Usein syöminen on isoa ja suurieleistä. En pidä sellasesta ääriajattelusta, että pitää syödä paljon. Mieluummin paremman makuista ja harkiten, että ehtii nauttimaan kunnolla.
Tavallaan lihavat tykkäävät määrästä, itse arvostan laatua.
Vai niin. Minä teen niin hemmetin paljon töitä, ettei mulla ole minkäänlaista halua vastustaa mitään nautintoja. Ei herkkuja, ei viikottaista kukkakimppua tai jokailtaista takkatulta, kuten ei myöskään raskasta ja kuormittavaa säännöllistä liikuntaa. Mitään puritanistia en kyllä kumppanina katselisi -aivan hemmetin rasittavia nämä rahkan imijät, jotka on tehneet kieltäymyksestä jonkun ihmisen arvon mittapuun. Kavereissa on näitä, eikä niiden kanssa voi puhuakaan nykyisin muusta kuin jostain fitness-kelloista ja palkkareista. Seuraavaa hurahdusta odotellessa...
"Alkeellisia" :'D Anna mun nauraa. Tapasin kerran tällaisen miehen eräässä hiihtokeskuksessa, jonka mielestä kaikki alkaen ravintolavalinnoista kavereiden juomiin, mun viinimieltymyksiin tai ihan seksiin, oli alkeellista. Jotain, johon hän ei alennu, koska hänellä on kehittyneempi maku. Aamuyöstä tämä samainen mies änkesi viereen itkemään kun elämä on aivan sekaisin, eikä mikään tunnu miltään, ei ota edes eteen kun psyykenlääkkeet.
Joo nämä hemmetin fitnesskellot ja mittarit, unikirjat ja tavoittellinen harrastaminen kilpailu- ei kehittymismielessä (ja jakaminen somessa). Ruokavaliot muuttuvat trendien mukaan aina vaan ankeammaksi. Ikinä ei relata (ja ei, meditaatio ei ole relaamista).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En deittailisi ylipainoista, mutta en kyllä terveysnats*jakaan. Niin siis teitä, jotka lässytätte täällä ruokavaliosta ja kerrotte omista esimerkeistä ja ette ikinä syö ranskalaisia tai juo limua. Ei kiinnosta ketoilevat vinttikoirat.
Hei hei hei. Se että jättää ranskikset väliin tai limun, ei tee minusta mitään ketoilijaa. Hyi helkkari. Hampurilainen menee hyvinkin, mutta ne lisukkeet on liikaa. Ylipäätään annoskoot täällä ovat liian suuria. Ihmiset ei ilmeisesti tunnista koska ovat kylläisiä.
Mutta pidän hyvästä ruuasta, ja ne ranskikset nyt on harvoin minkään muun kuin suolan makuisia. Ihan turhia.
Minusta se hamppari on kuvottavaa moskaa. "majoneesia", puolalaista sika-nautaa ja vehnäleipä. En tajua kuka itsestään huolta pitävä myrkyttää itseään sellaisella transrasvamöykyllä. Sen sijaan ranut syön joskus ravintola-annoksen lisukkeena.
Vierailija kirjoitti:
Näissä lihavuutta (tai laajemmin ulkonäköä) ja parisuhteita koskevissa keskusteluissa mua ärsyttää pinnallisuus ja sokeus argumentoinnissa. Jos sanoo, että ei halua deittailla ylipainoista ihmistä koska ylipaino ei miellytä ulkoisesti tai ei pidä lihavan ihmisen oletetusta elämäntavasta, se on kehäpäätelmä eikä vielä selitä yhtään mitään. Pitäisi osata kysyä, miten tietyt ulkonäköarvostukset sosiaalisesti syntyvät ihmisyhteisöissä ja millaisia ominaisuuksia tietynnäköisiä kehoja ja niitä kantavia ihmisiin liitetään. Ne eivät ole kiveen hakattuja tai taivaasta meille tipahtaneita, vaan ovat muuttuneet ja muuttuvat ajan saatossa ja paikasta toiseen. Niitä yksilöiden ja yhteisöjen pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti ja kysyä, olisiko jokin muu ajattelu ja toiminta mahdollista.
Kelpaako kaksi syytä? Toinen on oletus oletetusta elämäntavasta, eli että ruoka on liian keskeinen elementti henkilön elämässä joillain, tai monin tavoin suhtetutettuna omaan elämäntapaan.
Toinen on omat rajoitteet. Jonkun verran läskiä kumppanilla on ok. Se että sitä läskiä on niin, että löllyy ja hyllyy koskettaessa, tuntuu käteen taikinamaiselta, on ihan ok sekin, muttei minun sängyssäni. Koska on itselleni hyvin turn off. Tekisin mielestäni myös kumppanille epäreilusti josko yrittäisin muuta itselleni uskotella. Ja olen muuten aikoinaan yrittänyt. Piti lennossa keksiä erinäisiä meriselityksiä, koska totuus olisi ollut kumppania kohtaan loukkaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En deittailisi ylipainoista, mutta en kyllä terveysnats*jakaan. Niin siis teitä, jotka lässytätte täällä ruokavaliosta ja kerrotte omista esimerkeistä ja ette ikinä syö ranskalaisia tai juo limua. Ei kiinnosta ketoilevat vinttikoirat.
Sellainen kaksinaismoralismi sitten siellä. Syytät toisia ulkonäön arvostelusta, toisten ruokavalioista mielipiteen esittämisestä, ja itse yleistät ja solvaat pahimman kautta.
En syyttänyt ketään ulkonäön arvostelusta. Sanoin vain, että jos en fyysisesti viehäty ylipainoisista en myöskään viehäty ihmisista, joiden elämänsisältö tuntuu olevan ruoan kontrollointi ja itsensä ylentäminen muita neuvomalla. En halua viettää romanttista ravintolailtaa ihmisen kanssa, joka laskee kaloreita hulluna ja listalta on mahdotonta löytää mitään omaan ruokavalioon sopivaa, eikä joskus voi katsoa leffaa syöden pizzan ja limun kera, koska sellainen on vain laiskoille läskeille. Se vain on preferenssini ja varmaankin tuollaista elämäntyyliä harrastava, ei halua rasvalle haisevia pizzojani kotiinsa.
Elän mielestäni ihan normaalia elämää. Olen hoikka, samoin puolisoni.
Voidaan tilata pizzat. Voidaan juoda limua ja siideriä ja punaviiniä. Syödä jätskiä ja karkkia.
Kysymys on siitä, että miksi niitä pitää syödä liikaa? Tilaa pizza ja syö kolme palaa. Äläkä syö sitä ihan joka viikko. Kyllä mä nautin enemmän siitä, että kannan itseni kevyesti ja olen hoikka, kuin siitä että vedän mässypussin naamaani harva se ilta. Se ähkysyöminen on jotenkin sairasta, siitä tulee lähinnä huono olo. Maku merkitsee ruuassa eniten, ja makuja on muitakin kuin suola ja rasva ja sokeri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä lihavuutta (tai laajemmin ulkonäköä) ja parisuhteita koskevissa keskusteluissa mua ärsyttää pinnallisuus ja sokeus argumentoinnissa. Jos sanoo, että ei halua deittailla ylipainoista ihmistä koska ylipaino ei miellytä ulkoisesti tai ei pidä lihavan ihmisen oletetusta elämäntavasta, se on kehäpäätelmä eikä vielä selitä yhtään mitään. Pitäisi osata kysyä, miten tietyt ulkonäköarvostukset sosiaalisesti syntyvät ihmisyhteisöissä ja millaisia ominaisuuksia tietynnäköisiä kehoja ja niitä kantavia ihmisiin liitetään. Ne eivät ole kiveen hakattuja tai taivaasta meille tipahtaneita, vaan ovat muuttuneet ja muuttuvat ajan saatossa ja paikasta toiseen. Niitä yksilöiden ja yhteisöjen pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti ja kysyä, olisiko jokin muu ajattelu ja toiminta mahdollista.
Kelpaako kaksi syytä? Toinen on oletus oletetusta elämäntavasta, eli että ruoka on liian keskeinen elementti henkilön elämässä joillain, tai monin tavoin suhtetutettuna omaan elämäntapaan.
Toinen on omat rajoitteet. Jonkun verran läskiä kumppanilla on ok. Se että sitä läskiä on niin, että löllyy ja hyllyy koskettaessa, tuntuu käteen taikinamaiselta, on ihan ok sekin, muttei minun sängyssäni. Koska on itselleni hyvin turn off. Tekisin mielestäni myös kumppanille epäreilusti josko yrittäisin muuta itselleni uskotella. Ja olen muuten aikoinaan yrittänyt. Piti lennossa keksiä erinäisiä meriselityksiä, koska totuus olisi ollut kumppania kohtaan loukkaavaa.
Täällä tuntuu monelle olevan melko keskeinen elämänsisältö toisten elopainon ihmettely ja inhoaminen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En deittailisi ylipainoista, mutta en kyllä terveysnats*jakaan. Niin siis teitä, jotka lässytätte täällä ruokavaliosta ja kerrotte omista esimerkeistä ja ette ikinä syö ranskalaisia tai juo limua. Ei kiinnosta ketoilevat vinttikoirat.
Hei hei hei. Se että jättää ranskikset väliin tai limun, ei tee minusta mitään ketoilijaa. Hyi helkkari. Hampurilainen menee hyvinkin, mutta ne lisukkeet on liikaa. Ylipäätään annoskoot täällä ovat liian suuria. Ihmiset ei ilmeisesti tunnista koska ovat kylläisiä.
Mutta pidän hyvästä ruuasta, ja ne ranskikset nyt on harvoin minkään muun kuin suolan makuisia. Ihan turhia.
Minusta se hamppari on kuvottavaa moskaa. "majoneesia", puolalaista sika-nautaa ja vehnäleipä. En tajua kuka itsestään huolta pitävä myrkyttää itseään sellaisella transrasvamöykyllä. Sen sijaan ranut syön joskus ravintola-annoksen lisukkeena.
Makuasioita on monia, ja kyllä hyvistä aineista tehty hamppari on itsestäni parempi kuin ne ranut. Mutta molemmilla on preferenssinsä tietenkin. Itse vaan en saa mahtumaan ihan kauhean suurta määrää ruokaa kerralla, et ranskiksia menee viisi tosiaankin lisukkeena. Ja sen voi käytännössä vaihtaa johonkin salaattiinkin. Mielellään vähän eri makuja useampaa sorttia, kuin yhtä mättöä kauheesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?
Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.
Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.
Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?
Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.
Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?
Mulle lihavuus kertoo siitä, että ihminen ei pysty vastustamaan tuollaisia melko alkeellisia nautintoja. Ja siis siitä, että elämässä ei ole oikein muutakaan mistä pitää. Eikä ehkä pidä itsestäänkään. Usein syöminen on isoa ja suurieleistä. En pidä sellasesta ääriajattelusta, että pitää syödä paljon. Mieluummin paremman makuista ja harkiten, että ehtii nauttimaan kunnolla.
Tavallaan lihavat tykkäävät määrästä, itse arvostan laatua.
Vai niin. Minä teen niin hemmetin paljon töitä, ettei mulla ole minkäänlaista halua vastustaa mitään nautintoja. Ei herkkuja, ei viikottaista kukkakimppua tai jokailtaista takkatulta, kuten ei myöskään raskasta ja kuormittavaa säännöllistä liikuntaa. Mitään puritanistia en kyllä kumppanina katselisi -aivan hemmetin rasittavia nämä rahkan imijät, jotka on tehneet kieltäymyksestä jonkun ihmisen arvon mittapuun. Kavereissa on näitä, eikä niiden kanssa voi puhuakaan nykyisin muusta kuin jostain fitness-kelloista ja palkkareista. Seuraavaa hurahdusta odotellessa...
"Alkeellisia" :'D Anna mun nauraa. Tapasin kerran tällaisen miehen eräässä hiihtokeskuksessa, jonka mielestä kaikki alkaen ravintolavalinnoista kavereiden juomiin, mun viinimieltymyksiin tai ihan seksiin, oli alkeellista. Jotain, johon hän ei alennu, koska hänellä on kehittyneempi maku. Aamuyöstä tämä samainen mies änkesi viereen itkemään kun elämä on aivan sekaisin, eikä mikään tunnu miltään, ei ota edes eteen kun psyykenlääkkeet.
Mutta huomaatko miten paljon sä lisäät asioita tuon kirjoittamani edellisen kommentin päälle?
Viikottaiset takkatulet, ehkä jopa päivittäiset. Sauna. Kukkakimput, muutama superhyvä karkki tai joku viineri. Tietty ne on ihan sairaan hyviä. Itselläni ei ole mitään fitness-mittarivälineitä, ei salikorttia. Liikun normaalisti, juoksen jos juoksuttaa ja treenaan kahvakuulalla kohtuullisen usein. Sellasta ylläpitävää, lajit vaihtelee vähän vuodenajan mukaan. Ja toi viiniknoppailu on naurettavaa minustakin, en oikein tajua niistä muuta kuin että maistuu hyvältä / ei maistu hyvältä.
Syön mitä tykkään, mutta kohtuullisesti. Idea on huomata koska on tarpeeksi. Varuiksi ei kannata syödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä lihavuutta (tai laajemmin ulkonäköä) ja parisuhteita koskevissa keskusteluissa mua ärsyttää pinnallisuus ja sokeus argumentoinnissa. Jos sanoo, että ei halua deittailla ylipainoista ihmistä koska ylipaino ei miellytä ulkoisesti tai ei pidä lihavan ihmisen oletetusta elämäntavasta, se on kehäpäätelmä eikä vielä selitä yhtään mitään. Pitäisi osata kysyä, miten tietyt ulkonäköarvostukset sosiaalisesti syntyvät ihmisyhteisöissä ja millaisia ominaisuuksia tietynnäköisiä kehoja ja niitä kantavia ihmisiin liitetään. Ne eivät ole kiveen hakattuja tai taivaasta meille tipahtaneita, vaan ovat muuttuneet ja muuttuvat ajan saatossa ja paikasta toiseen. Niitä yksilöiden ja yhteisöjen pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti ja kysyä, olisiko jokin muu ajattelu ja toiminta mahdollista.
Kelpaako kaksi syytä? Toinen on oletus oletetusta elämäntavasta, eli että ruoka on liian keskeinen elementti henkilön elämässä joillain, tai monin tavoin suhtetutettuna omaan elämäntapaan.
Toinen on omat rajoitteet. Jonkun verran läskiä kumppanilla on ok. Se että sitä läskiä on niin, että löllyy ja hyllyy koskettaessa, tuntuu käteen taikinamaiselta, on ihan ok sekin, muttei minun sängyssäni. Koska on itselleni hyvin turn off. Tekisin mielestäni myös kumppanille epäreilusti josko yrittäisin muuta itselleni uskotella. Ja olen muuten aikoinaan yrittänyt. Piti lennossa keksiä erinäisiä meriselityksiä, koska totuus olisi ollut kumppania kohtaan loukkaavaa.
Mitä tulee tuohon ekaan, niin avainsana on oletus. Et ihmisen ulkomuodon perusteella tiedä, miten paljon ruoka hänen elämäänsä ja ajatuksiaan hallitsee. Tämä olisi hyvä jokaisen ymmärtää. Deittailin joskus urheilijaa, ja hänen elämäänsä ruoka vasta hallitsikin. Ruokailu oli minuutintarkkaa ja ilman vaakaa ei ruokaa valmistettu. Ulkoisesti hän näytti atleettiselta. Olisiko tässä tilanteessa ulkonäkö ja siitä vedetyt johtopäätökset ruokasuhteesta ollut syy swaipata vasemmalle?
Ja tuo toinen taas on yksi esimerkki siitä, että arvotuksemme ja makumme eivät ole kokonaan henkilökohtaisia vaan niiden taustalla on paljon sosiaalistumista ja oppimista. Vähän kömpelö esimerkki, mutta esimerkiksi voimakas hyönteispelko on hyvin pitkälti muilta ihmisiltä opittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä lihavuutta (tai laajemmin ulkonäköä) ja parisuhteita koskevissa keskusteluissa mua ärsyttää pinnallisuus ja sokeus argumentoinnissa. Jos sanoo, että ei halua deittailla ylipainoista ihmistä koska ylipaino ei miellytä ulkoisesti tai ei pidä lihavan ihmisen oletetusta elämäntavasta, se on kehäpäätelmä eikä vielä selitä yhtään mitään. Pitäisi osata kysyä, miten tietyt ulkonäköarvostukset sosiaalisesti syntyvät ihmisyhteisöissä ja millaisia ominaisuuksia tietynnäköisiä kehoja ja niitä kantavia ihmisiin liitetään. Ne eivät ole kiveen hakattuja tai taivaasta meille tipahtaneita, vaan ovat muuttuneet ja muuttuvat ajan saatossa ja paikasta toiseen. Niitä yksilöiden ja yhteisöjen pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti ja kysyä, olisiko jokin muu ajattelu ja toiminta mahdollista.
Kelpaako kaksi syytä? Toinen on oletus oletetusta elämäntavasta, eli että ruoka on liian keskeinen elementti henkilön elämässä joillain, tai monin tavoin suhtetutettuna omaan elämäntapaan.
Toinen on omat rajoitteet. Jonkun verran läskiä kumppanilla on ok. Se että sitä läskiä on niin, että löllyy ja hyllyy koskettaessa, tuntuu käteen taikinamaiselta, on ihan ok sekin, muttei minun sängyssäni. Koska on itselleni hyvin turn off. Tekisin mielestäni myös kumppanille epäreilusti josko yrittäisin muuta itselleni uskotella. Ja olen muuten aikoinaan yrittänyt. Piti lennossa keksiä erinäisiä meriselityksiä, koska totuus olisi ollut kumppania kohtaan loukkaavaa.
Täällä tuntuu monelle olevan melko keskeinen elämänsisältö toisten elopainon ihmettely ja inhoaminen...
Oikeastaan ihmetyttää se, että jos se on ok, niin miksi muiden hyväksyntä on niin oleellista? Ja miksi siitä omasta painosta pitää jauhaa, jos se ei kerran ole oleellinen asia.
Alue: Aihe vapaa
Eihän kuvasta näe myöskään, että toisen henki haisee tai toinen on väkivaltainen. Kuitenkin ihminen tunnistaa ne näkyvimmät sairauden ja huonojen geenien merkit, kuten nyt vaikka sen ylipainon.