HS: Liian iso treffeille

Sorry, en lue 28 sivua, artikkelin lukaisin mutten kovin tarkkaan... Mutta oli varman sitä käsitelty, että ottaisivatko lihavat itse lihavan kumppanin treffeille? Tai artikkelin nainen, kelpaisiko lihava mies? 

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen pohtinut. Itse olen aina ollut normaalipainon rajoissa. Yleensä puhutaan, että on ”luonnostaan hoikkia”, joilta tämä ei vaadi mitään ponnisteluja: he pysyvät painossaan vaikka söisivät mitä. Minulla kuitenkin vähentynyt hyötyliikunta alkoi heti vaikuttaa painoon. Paino nousi loivasti, alle kilon kuukaudessa, mutta lopulta keväällä painoindeksini oli jo yli 24.

En ihan käytännön syistä halua muuttua ylipainoiseksi. Jo tuossa painossa vanhat vaatteet alkoivat puristaa ja liikkuminen oli raskaampaa. Siksi keväällä aloin tarkkailla elintapojani, lisäsin liikuntaa ja pitäydyin kohtuullisissa annosko’oissa. Tällä hetkellä painoindeksini on taas 22.

Lihavuustutkija Mustajoki nosti joskus haastattelussa esiin tutkimuksen, jonka mukaan muistaakseni collegen alottaneista opiskelijoista vähemmän lihoivat ne, jotka omistivat vaa’an. Samoin suomalaisia normaalipainoisia keski-ikäisiä yhdisti se, että he kävivät säännöllisesti vaa’alla. Havaintojeni mukaan vaa’an demonisointi taas yhdistää näitä bodypositivity-vaikuttajia. On vaakakapinaa ja yksi tätäkin uutista jakanut ja kommentoinut somettaja on julistanut, kuinka ei käy vaa’alla, ei tiedä paljonko painaa eikä esimerkiksi seuraa kävelyidensä pituutta. Omien sanojensa mukaan he lihavuudesta huolimatta ovat aktiivisia ja syövät terveellisesti. Satunnaisena seuraajana kuitenkin pistää silmään, kuinka osa näistä naisista on aina viime näkemän jälkeen lihonut.

Omasta mielestäni vaaka kannattaisi päästää pannasta ja reagoida tarvittaessa jo pienehköihin muutoksiin painossa. Tuntuu, että yleensä unohdetaan se, että vaikka esim 4 kilon painonnousu on vielä aika pientä ja harmitonta, johtaa kuitenkin +4kg vuodessa elintavat siihen, että 3 vuoden päästä painoa on jo 12 kg enemmän ja 5 vuoden päästä 20 kg. Pienikin muutos osoittaa, että energiansaanti on ollut liian suurta ja jos tilanteeseen ei puutu, painoa kertyy jatkuvasti lisää ja lisää. Vaikka muutaman kilon painonnousu on pieni ja melko yhdentekevä, on se suuntana todella huono eikä yleensä jää siihen, jos ei tarkasta elintapojaan.

Vaaka on erinomainen ja yksinkertainen painonhallintaväline. 

Muita salaisuuksia siihen luonnostaan hoikkuuteen on. mm. kohtuulliset annoskoot, säännöllinen ruokarytmi, se ettei elämä pyöri pelkän syömisen ympärillä, vähintään kohtalainen arkiaktiivisuus, nälänsietokyky. 

Tässä on se toinen syy, (toinen on seksuaalinen vetovoima) miksi en haluaisi parisuhteeseen ylipainoisen kanssa. Kyllä minäkin hyvästä ruoasta ja herkuista pidän, mutta elämä ei pyöri syömisen ympärillä eikä jokaisen ruokailukerran tarvitse olla aina suurensuuri nautinto ja spektaakkeli. Jonkun kaupunkireissun tai sunnuntain kävelylenkinkin pärjään ihan hyvin ilman, että pakko päästä tankkaamaan. Samasta syystä omasta deittipoolista on suljettu ulos myös kehonrakentajat. Ruoka on liian hallitseva tekijä heidän elämässään verrattuna omiin arvoihini. 

Ennakkoluulot menevät muuten kahteen suuntaan. Moni ylipainoinen olettaa, että minä kitkutan salaatilla, ja se kerran viikossa vaa'alla käynti sekin jo tasoa hysteria. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen aihe dokumentille tai vaikka tosi-tv:lle. Toki jossain Hengenvaarallisesti lihava -sarjassa näytetäänkin kuvia lapsuudesta asti ja kerrotaan, millaisessa elämänvaiheessa sitä painoa alkoi kertyä, mutta tarkoitan vähän erilailla.

Hankalaa tietty napata filmille elämäntilanne, jossa päähenkilö alkaa yllättäen lihoa. Ehkä, jos oltaisiin tekemässä sarjaa ihan jostakin muusta aiheesta, ja painonnousua ja siihen johtaneita asioita tulisi siinä kuvattua vahingossa kylkiäisenä.

Olen itsekin monesti miettinyt, että missä vaiheessa painonnousua on jo mahdotonta tehdä asialle jotakin ja mitä ovat ne syyt, jotka saavat ihmiset lihomaan niin, etteivät enää hallitse painoaan. 

Prisma-dokumenttien (ei se kauppa, vaan se tiedeohjelma...) asiallista tyyliä siis kaipaan, en mitään kauhistelevaa 4D-ohjelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä itkua instagramissa kun kaikki pullukat ovat liittyneet tähän itku ketjuun mukaan. Itse ainakin laihduttaisin jos en löytäisi kumppania ja sellaisen välttämättä haluaisin. Yleensäkin jos haluaa jotain kovasti täytyy tehdä töitä. Tuskin kellekkään lääkärin paperit tippuu kouraan taivaasta tai juoksee maratonin huippu aikaan ilman treeniä. Tai sitten vain suosiolla ottaa kumppaniksi 140kg miehen.

Ihmeellistä tämä itku, kun tähän asti on vuodatettu, että miehet rakastavat hyllyviä muotoja ja sitä, että naisessa on mistä ottaa kiinni. Miten tämä nyt näin on kääntynyt.

Tässäkin tapauksessa näyttäisi Instagram-kuvien perusteella siltä, että mies voisi löytyä vanhemmista miehistä. Hän itse näyttää ainakin 45-vuotiaalta, joten siitä voitaisiin lähteä liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hs on ihan passaa nykyään. Harmittaa kun lankesi vuoden sopimukseen, harvoin tulee luettua...

Jutun ajatusvirhe on se, että eihän kyseessä ole nainen joka ei kelpaa kenellekään, vaan hän vaan ei kelpaa niille miehille, jotka kelpaisivat hänelle. Jos hän alentaisi rimaa, hän voisi valita sadoista ehdokkaista vaikka useamman miehen joka päivälle koeajettavaksi.

Tässä on valtava ero siihen, että on ihan oikeasti valtava määrä miehiä, jotka eivät kelpaa KENELLEKÄÄN naiselle. Siksi 40% kotitalouksista on Suomessa sinkkutalouksia.

En ihan usko, että Suomesta löytyisi jokaiselle vaikeasti ylipainoiselle naiselle SATOJA kumppaniehdokkaita. Voi toki olla, että muutamia löytyisi sellaisista, jotka eivät henkilöä itseään miellytä, mutta sadat  on jo räikeää liioittelua. Edes normaalipainoiselle ei välttämättä löytyisi satoja miehiä, jotka haluavat nimenomaan parisuhdetta.

Ei ehkä JOKAISELLE vaikeasti ylipainoiselle 18-100-vuotiaalle naiselle löydy satoja kumppaniehdokkaita, mutta mitä todennäköisimmin esimerkiksi tälle artikkelin henkilölle löytyisi.

Kirjaimellisesti satoja omanikäisiä kumppaniehdokkaita.

On sitten eri asia, montako kumppaniehdokasta artikkelin henkilö kelpuuttaa. Voin kuvitella listan kriteereistä, joita tällä henkilöllä on mielessään, kun matchaa Tinderissä ehdokkaita. Ja mitä todennäköisimmin vähintään 99% sovelluksen tarjoamista miesehdokkaista hän hylkää välittömästi suoralta kädeltä. Siltikin ilmeisesti matcheja syntyy, tämän käsityksen saa artikkelin tekstin pohjalta.

Tietysti matchista on pitkä matka parisuhteeseen, mutta minusta tämä henkilö valehtelee siitä, että hänen on mahdotonta edes päästä treffeille (saati parisuhteeseen).

Aivan varmasti hän pääsee sekä treffeille että parisuhteeseen - ja saisi vieläpä valita kirjaimellisesti sadoista miehistä - mutta jos ei kelpaa, niin ei kelpaa.

Eihän se silti niinkään mene, että ylipainoisen pitäisi kelpuuttaa kuka vain. Itse olen hoikka, mutta minullakin on vaikka mitä henkisiä ominaisuuksia, mitä toivon kumppanilta, esimerkiksi arvomaailmaan, ajattelutapaan, elämäntapoihin, persoonaan yms liittyen. Ymmärrän kyllä, että ei ylipainoisellakaan voi olla ainoana kriteerinä "kunhan nyt minut kelpuuttaa". Kyllähän hänkin varmasti kaipaa oikeaa yhteensopivuutta. Tuo artikkelin nainen selvästi laittautuu ja panostaa ulkonäköönsä, joten oikeastaan ymmärrän senkin, että swaippaa vasemmalle ne ylipainoiset, mutta kiinnostuneet, joilla on vain jotkut lököverkkarit ja collaripaita, ja jotka eivät muutenkaan yritä näyttää edes niin hyvältä kuin voisivat. Aika monella ylipainoisella miehellä tuntuu olevan asenne, että ulkonäkö on täysin toisssijainen asia, ja sitten hiukset ovat mitä ovat, vaatteet ovat mitä ovat, ja koko yleisolemus on mitä on. Eivät siis edes yritä löytää tyylikkäitä vaatteita tai hienoja asusteita, miettiä hiustyyliä tms.  Tuo artikkelin nainen sentään panostaa ulkonäköönsä kiloista huolimatta, joten ymmärrän kyllä, jos hänelläkin on jotain toiveita kumppanin ulkonäön suhteen. Aina ne toiveet eivät todellakaan ole, että haetaan jotain miesmallia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen aihe dokumentille tai vaikka tosi-tv:lle. Toki jossain Hengenvaarallisesti lihava -sarjassa näytetäänkin kuvia lapsuudesta asti ja kerrotaan, millaisessa elämänvaiheessa sitä painoa alkoi kertyä, mutta tarkoitan vähän erilailla.

Hankalaa tietty napata filmille elämäntilanne, jossa päähenkilö alkaa yllättäen lihoa. Ehkä, jos oltaisiin tekemässä sarjaa ihan jostakin muusta aiheesta, ja painonnousua ja siihen johtaneita asioita tulisi siinä kuvattua vahingossa kylkiäisenä.

Olen itsekin monesti miettinyt, että missä vaiheessa painonnousua on jo mahdotonta tehdä asialle jotakin ja mitä ovat ne syyt, jotka saavat ihmiset lihomaan niin, etteivät enää hallitse painoaan. 

Prisma-dokumenttien (ei se kauppa, vaan se tiedeohjelma...) asiallista tyyliä siis kaipaan, en mitään kauhistelevaa 4D-ohjelmaa.

Omassa elämässä homma meni näin:

Alla jo pari vuotta passiivista elämäntyyliä, ja kovin hiilaripainotteiseksi lipsunut ruokavalio. Päälle uusi vaativa työ ja työporukka joka koostui isoista raavaista miehistä. Päivittäin käytiin tunnin lounas erinäisissä buffetpaikoissa. Päälle toimisto, jossa aina herkkuja tarjolla. Oheen valtava määrä itsepetosta. Tämä on vain turvotusta, ei sitä vaakaa tarvi, 40-vuotiaana jo aineenvaihduntakin hidas, nettikaupoista tunikoita sitä "tämä on vain hetkellistä turvotusta" peittämään. Lopputulos parissa vuodessa, vihdoin kun vaa'alle uskaltauduin, se klassinen toimistokymppi. 

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin tapauksessa näyttäisi Instagram-kuvien perusteella siltä, että mies voisi löytyä vanhemmista miehistä. Hän itse näyttää ainakin 45-vuotiaalta, joten siitä voitaisiin lähteä liikkeelle.

Millä lailla tuo olisi toimiva ratkaisu? Ikäero on kuitenkin ikäero, ja suurin osa kokee, etteivät ikäerosuhteet yleensä oikein toimi (poikkeuksia on, mutta riippuu aina henkilöistä). Vai ajatteletko, että ylipainoisen parisuhteen perustaksi riittää se, että molemmat näyttävät 45-vuotiailta?

On kyllä aivan järkyttävää syrjintää ja tasa-arvon polkemista ym.!

Toivottavasti hallitus perustaa pian jonkin obesiteettiasiainvaltuutetun viran, jonka tehtävänä on parittaa paksukaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin tapauksessa näyttäisi Instagram-kuvien perusteella siltä, että mies voisi löytyä vanhemmista miehistä. Hän itse näyttää ainakin 45-vuotiaalta, joten siitä voitaisiin lähteä liikkeelle.

Millä lailla tuo olisi toimiva ratkaisu? Ikäero on kuitenkin ikäero, ja suurin osa kokee, etteivät ikäerosuhteet yleensä oikein toimi (poikkeuksia on, mutta riippuu aina henkilöistä). Vai ajatteletko, että ylipainoisen parisuhteen perustaksi riittää se, että molemmat näyttävät 45-vuotiailta?

Ei riitä. Mutta tässähän ongelma kuulosti olevan nimenomaan se, ettei hän pääse nettideiteille ulkonäkönsä vuoksi. Jos halutaan pelkästään kiinnostavuutta ja lähestymisiä tuossa suhteessa, niin siihen voisi ikärajan korotus auttaa.

Realistisesti ja parisuhteen löytämisen kannalta ajattelisin, että hän varmasti tapaa sopivan kumppanin todennäköisemmin tosielämässä kuin netin lihamarkkinoilla.

Sitten voi vielä miettiä, onko hänen käsityksensä itsestään ja muista ihmisistä kuinka vinoutunut ja voiko suhteesta siksi tulla mitään yhtään kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hs on ihan passaa nykyään. Harmittaa kun lankesi vuoden sopimukseen, harvoin tulee luettua...

Jutun ajatusvirhe on se, että eihän kyseessä ole nainen joka ei kelpaa kenellekään, vaan hän vaan ei kelpaa niille miehille, jotka kelpaisivat hänelle. Jos hän alentaisi rimaa, hän voisi valita sadoista ehdokkaista vaikka useamman miehen joka päivälle koeajettavaksi.

Tässä on valtava ero siihen, että on ihan oikeasti valtava määrä miehiä, jotka eivät kelpaa KENELLEKÄÄN naiselle. Siksi 40% kotitalouksista on Suomessa sinkkutalouksia.

En ihan usko, että Suomesta löytyisi jokaiselle vaikeasti ylipainoiselle naiselle SATOJA kumppaniehdokkaita. Voi toki olla, että muutamia löytyisi sellaisista, jotka eivät henkilöä itseään miellytä, mutta sadat  on jo räikeää liioittelua. Edes normaalipainoiselle ei välttämättä löytyisi satoja miehiä, jotka haluavat nimenomaan parisuhdetta.

Ei ehkä JOKAISELLE vaikeasti ylipainoiselle 18-100-vuotiaalle naiselle löydy satoja kumppaniehdokkaita, mutta mitä todennäköisimmin esimerkiksi tälle artikkelin henkilölle löytyisi.

Kirjaimellisesti satoja omanikäisiä kumppaniehdokkaita.

On sitten eri asia, montako kumppaniehdokasta artikkelin henkilö kelpuuttaa. Voin kuvitella listan kriteereistä, joita tällä henkilöllä on mielessään, kun matchaa Tinderissä ehdokkaita. Ja mitä todennäköisimmin vähintään 99% sovelluksen tarjoamista miesehdokkaista hän hylkää välittömästi suoralta kädeltä. Siltikin ilmeisesti matcheja syntyy, tämän käsityksen saa artikkelin tekstin pohjalta.

Tietysti matchista on pitkä matka parisuhteeseen, mutta minusta tämä henkilö valehtelee siitä, että hänen on mahdotonta edes päästä treffeille (saati parisuhteeseen).

Aivan varmasti hän pääsee sekä treffeille että parisuhteeseen - ja saisi vieläpä valita kirjaimellisesti sadoista miehistä - mutta jos ei kelpaa, niin ei kelpaa.

Rempseän pukeutumistyylin lisäksi myös kirjallinen ilmaisutapansa vaikuttavaa olevan kovin rempseä. Aavistuksen jopa piilohyökkäävä. Ja ilmeisen ekstrovertti markkinointi-ihminen. 

Tuo jo karsii helposti pois ne kivat tavalliset ujommat perusmiehet, ja rohkeat hyvän itsetunnon omaavat miehet ovat taas sellaisia, joista muutenkin on alitarjontaa.

Puhumattakaan siitä, josko lisäkriteereinä kliseiset pitkä, komea. Hän ehkä toivoo lisäksi kumppaniltaankin jotain räväkämpää (pukeutumis)tyyliä. 

No ei sellainen keskipituinen tylsä tavismieskään hoikkanakaan oikein kelpaa minnekkään. Kun on tylsä vuokra-asunto, tavistyö ja tehoton tavisauto. No deal. Aika turhaa pitää mekkalaa xl-neitojen jos ajattelevat että voivat valita niitä kaikkein suosituimpia suosittuja 5% ikäluokasta-miehiä kuten  hoikat gymittävät muotihottiksetkin.

Aika naamarumatkin miehet kelpaa muodikkaille hoikille naisille kunhan on monipakoputkinen saksalainen auto, tatskat, parta komea ja pituutta lähelle pari metriä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.

Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.

Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hs on ihan passaa nykyään. Harmittaa kun lankesi vuoden sopimukseen, harvoin tulee luettua...

Jutun ajatusvirhe on se, että eihän kyseessä ole nainen joka ei kelpaa kenellekään, vaan hän vaan ei kelpaa niille miehille, jotka kelpaisivat hänelle. Jos hän alentaisi rimaa, hän voisi valita sadoista ehdokkaista vaikka useamman miehen joka päivälle koeajettavaksi.

Tässä on valtava ero siihen, että on ihan oikeasti valtava määrä miehiä, jotka eivät kelpaa KENELLEKÄÄN naiselle. Siksi 40% kotitalouksista on Suomessa sinkkutalouksia.

En ihan usko, että Suomesta löytyisi jokaiselle vaikeasti ylipainoiselle naiselle SATOJA kumppaniehdokkaita. Voi toki olla, että muutamia löytyisi sellaisista, jotka eivät henkilöä itseään miellytä, mutta sadat  on jo räikeää liioittelua. Edes normaalipainoiselle ei välttämättä löytyisi satoja miehiä, jotka haluavat nimenomaan parisuhdetta.

Ei ehkä JOKAISELLE vaikeasti ylipainoiselle 18-100-vuotiaalle naiselle löydy satoja kumppaniehdokkaita, mutta mitä todennäköisimmin esimerkiksi tälle artikkelin henkilölle löytyisi.

Kirjaimellisesti satoja omanikäisiä kumppaniehdokkaita.

On sitten eri asia, montako kumppaniehdokasta artikkelin henkilö kelpuuttaa. Voin kuvitella listan kriteereistä, joita tällä henkilöllä on mielessään, kun matchaa Tinderissä ehdokkaita. Ja mitä todennäköisimmin vähintään 99% sovelluksen tarjoamista miesehdokkaista hän hylkää välittömästi suoralta kädeltä. Siltikin ilmeisesti matcheja syntyy, tämän käsityksen saa artikkelin tekstin pohjalta.

Tietysti matchista on pitkä matka parisuhteeseen, mutta minusta tämä henkilö valehtelee siitä, että hänen on mahdotonta edes päästä treffeille (saati parisuhteeseen).

Aivan varmasti hän pääsee sekä treffeille että parisuhteeseen - ja saisi vieläpä valita kirjaimellisesti sadoista miehistä - mutta jos ei kelpaa, niin ei kelpaa.

Eihän se silti niinkään mene, että ylipainoisen pitäisi kelpuuttaa kuka vain. Itse olen hoikka, mutta minullakin on vaikka mitä henkisiä ominaisuuksia, mitä toivon kumppanilta, esimerkiksi arvomaailmaan, ajattelutapaan, elämäntapoihin, persoonaan yms liittyen. Ymmärrän kyllä, että ei ylipainoisellakaan voi olla ainoana kriteerinä "kunhan nyt minut kelpuuttaa". Kyllähän hänkin varmasti kaipaa oikeaa yhteensopivuutta. Tuo artikkelin nainen selvästi laittautuu ja panostaa ulkonäköönsä, joten oikeastaan ymmärrän senkin, että swaippaa vasemmalle ne ylipainoiset, mutta kiinnostuneet, joilla on vain jotkut lököverkkarit ja collaripaita, ja jotka eivät muutenkaan yritä näyttää edes niin hyvältä kuin voisivat. Aika monella ylipainoisella miehellä tuntuu olevan asenne, että ulkonäkö on täysin toisssijainen asia, ja sitten hiukset ovat mitä ovat, vaatteet ovat mitä ovat, ja koko yleisolemus on mitä on. Eivät siis edes yritä löytää tyylikkäitä vaatteita tai hienoja asusteita, miettiä hiustyyliä tms.  Tuo artikkelin nainen sentään panostaa ulkonäköönsä kiloista huolimatta, joten ymmärrän kyllä, jos hänelläkin on jotain toiveita kumppanin ulkonäön suhteen. Aina ne toiveet eivät todellakaan ole, että haetaan jotain miesmallia.

Jos hän haluaisi panostaa ulkonäköön niin esim. Lihavuusleikkaus olisi parempi sijoituskohde kuin vaatteet tai meikit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin tapauksessa näyttäisi Instagram-kuvien perusteella siltä, että mies voisi löytyä vanhemmista miehistä. Hän itse näyttää ainakin 45-vuotiaalta, joten siitä voitaisiin lähteä liikkeelle.

Millä lailla tuo olisi toimiva ratkaisu? Ikäero on kuitenkin ikäero, ja suurin osa kokee, etteivät ikäerosuhteet yleensä oikein toimi (poikkeuksia on, mutta riippuu aina henkilöistä). Vai ajatteletko, että ylipainoisen parisuhteen perustaksi riittää se, että molemmat näyttävät 45-vuotiailta?

Ei riitä. Mutta tässähän ongelma kuulosti olevan nimenomaan se, ettei hän pääse nettideiteille ulkonäkönsä vuoksi. Jos halutaan pelkästään kiinnostavuutta ja lähestymisiä tuossa suhteessa, niin siihen voisi ikärajan korotus auttaa.

Realistisesti ja parisuhteen löytämisen kannalta ajattelisin, että hän varmasti tapaa sopivan kumppanin todennäköisemmin tosielämässä kuin netin lihamarkkinoilla.

Sitten voi vielä miettiä, onko hänen käsityksensä itsestään ja muista ihmisistä kuinka vinoutunut ja voiko suhteesta siksi tulla mitään yhtään kenenkään kanssa.

Joku gameryhteisö voisi olla myös hyvä vaihtoehto. Pinnallisimmasta pinnallisimmassa deittisovellusalustassa ei natsaa ja by-hyyy. Muiden syy.

Siihen muiden syy liittyen: Se on aina helpompaa syyttää muita, kuin kohdata tosiasia, että ehkä omassa itsessä on jotain, mikä sabotoi menestystä kumppaniehdokkaiden kanssa. Eikä kyseessä ole suinkaan aina se ulkoinen tekijä päällimmäisenä. 

Jotkut, eivät tietenkään kaikki, myös ylikompensoivat. Tavalla lyhyen miehen pakko olla se huomion keskipiste aina, lihavan miehen porukan koomikko, lihavan naisen todella räiskyvän persoonallinen jne. 

Minä diskriminoin tasaisesti kaikkia mainittuja käyttäytymismalleja. En pidä ihmisistä, joiden on pakko olla jotenkin se kaikkein eniten jotain aina muiden seurassa. 

Vasemmistolainen evoluution kielto on sitä parempaa.

rantapallo kirjoitti:

Niin, on tosi vaikeaa olla yhtä lyhyt kuin pyöreä.  Ilman vyötäröä ja pienirintaisena. 

Voi sanoa, että on ollut hyvä tuuri syntyä muutama vuosikymmen sitten, nimittäin vielä kasariaikaan onnistui tosi hyvin jopa meikäläiseltä miehen iskeminen ja tainnuttaminen baaritiskillä.  Kyllä olisi jäänyt suku jatkamatta ja perhe perustamatta, jos olisin kakskymppinen vuonna 2021

Mukava kirjoitus, tulin suorastaan hyvälle tuulelle tämän luettuani.. Olisin minäkin saattanut suostua iskettäväksi ja tainnutettavaksi tuollaisen asenteen omaavan naisen kanssa :) Toivottavasti onnellinen perhe-elämä jatkuu edelleen. Olen toki itsekin naimisissa mutta en ihan noin suorasukaisen toiminnan seurauksena..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hs on ihan passaa nykyään. Harmittaa kun lankesi vuoden sopimukseen, harvoin tulee luettua...

Jutun ajatusvirhe on se, että eihän kyseessä ole nainen joka ei kelpaa kenellekään, vaan hän vaan ei kelpaa niille miehille, jotka kelpaisivat hänelle. Jos hän alentaisi rimaa, hän voisi valita sadoista ehdokkaista vaikka useamman miehen joka päivälle koeajettavaksi.

Tässä on valtava ero siihen, että on ihan oikeasti valtava määrä miehiä, jotka eivät kelpaa KENELLEKÄÄN naiselle. Siksi 40% kotitalouksista on Suomessa sinkkutalouksia.

En ihan usko, että Suomesta löytyisi jokaiselle vaikeasti ylipainoiselle naiselle SATOJA kumppaniehdokkaita. Voi toki olla, että muutamia löytyisi sellaisista, jotka eivät henkilöä itseään miellytä, mutta sadat  on jo räikeää liioittelua. Edes normaalipainoiselle ei välttämättä löytyisi satoja miehiä, jotka haluavat nimenomaan parisuhdetta.

Ei ehkä JOKAISELLE vaikeasti ylipainoiselle 18-100-vuotiaalle naiselle löydy satoja kumppaniehdokkaita, mutta mitä todennäköisimmin esimerkiksi tälle artikkelin henkilölle löytyisi.

Kirjaimellisesti satoja omanikäisiä kumppaniehdokkaita.

On sitten eri asia, montako kumppaniehdokasta artikkelin henkilö kelpuuttaa. Voin kuvitella listan kriteereistä, joita tällä henkilöllä on mielessään, kun matchaa Tinderissä ehdokkaita. Ja mitä todennäköisimmin vähintään 99% sovelluksen tarjoamista miesehdokkaista hän hylkää välittömästi suoralta kädeltä. Siltikin ilmeisesti matcheja syntyy, tämän käsityksen saa artikkelin tekstin pohjalta.

Tietysti matchista on pitkä matka parisuhteeseen, mutta minusta tämä henkilö valehtelee siitä, että hänen on mahdotonta edes päästä treffeille (saati parisuhteeseen).

Aivan varmasti hän pääsee sekä treffeille että parisuhteeseen - ja saisi vieläpä valita kirjaimellisesti sadoista miehistä - mutta jos ei kelpaa, niin ei kelpaa.

Eihän se silti niinkään mene, että ylipainoisen pitäisi kelpuuttaa kuka vain. Itse olen hoikka, mutta minullakin on vaikka mitä henkisiä ominaisuuksia, mitä toivon kumppanilta, esimerkiksi arvomaailmaan, ajattelutapaan, elämäntapoihin, persoonaan yms liittyen. Ymmärrän kyllä, että ei ylipainoisellakaan voi olla ainoana kriteerinä "kunhan nyt minut kelpuuttaa". Kyllähän hänkin varmasti kaipaa oikeaa yhteensopivuutta. Tuo artikkelin nainen selvästi laittautuu ja panostaa ulkonäköönsä, joten oikeastaan ymmärrän senkin, että swaippaa vasemmalle ne ylipainoiset, mutta kiinnostuneet, joilla on vain jotkut lököverkkarit ja collaripaita, ja jotka eivät muutenkaan yritä näyttää edes niin hyvältä kuin voisivat. Aika monella ylipainoisella miehellä tuntuu olevan asenne, että ulkonäkö on täysin toisssijainen asia, ja sitten hiukset ovat mitä ovat, vaatteet ovat mitä ovat, ja koko yleisolemus on mitä on. Eivät siis edes yritä löytää tyylikkäitä vaatteita tai hienoja asusteita, miettiä hiustyyliä tms.  Tuo artikkelin nainen sentään panostaa ulkonäköönsä kiloista huolimatta, joten ymmärrän kyllä, jos hänelläkin on jotain toiveita kumppanin ulkonäön suhteen. Aina ne toiveet eivät todellakaan ole, että haetaan jotain miesmallia.

Jos hän haluaisi panostaa ulkonäköön niin esim. Lihavuusleikkaus olisi parempi sijoituskohde kuin vaatteet tai meikit.

Ehkäpä. Mutta eihän tässä pointtini ollutkaan, että hän teki ulkonäön eteen kaikkensa, vaan hän teki sen eteen edes jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että moni pitää esim. sporttisesta kehosta. Se on ok, tottakai saa olla mieltymyksiä. Mutta se on mielestäni outoa, että lihavia pidetään yleensä aina laiskoina. Itsellä on kaveripiirissä muutama ylipainoinen henkilö ja he ovat kaikkein aktiivisempia: hyötyliikunnassa ja yleisesti harrastuksissa. Saan aina halutessani lenkkiseuraa. Ei tietenkään voi yleistää tämänkään perusteella, mutta laiskuus-oletus on outoa.

Mä olen ylipainoinen ja todella paljon treenaava. Juoksen 5x7 km ja käyn salilla kahdesti viikossa, lisäksi yksi jooga. Joka päivä on siis urheilua.

Keski-ikäisenä ei liikunta vaikuta mitenkään painoon. Syön 1800-2200kcal päivä. Olen kokeillut että alan laihtua vasta kun nettosaanti on 1200-1300 päivässä ja tuolla määrällä ei kukaan jaksa urheilla.

Olen siis mieluummin urheileva ylipainoinen kuin laiha ja urheilematon. Mulle ei ulkonäöllä ole väliä, vain terveydellä/kunnolla/voimalla on.

-Liikunta ei vaikuta painoon suoraan, vaan polttaa kaloreita tietyn määrän, joka on mahdollista laskea netin laskureilla

-2200kcal on miehellekin ihan kunnioitettava määrä kaloreita

-300kcal vaje riittää laihtumiseen, mutta tietenkään et huomaa sitä puntarilla yhtä nopeasti kuin huomaisit näännyttämisdieetillä; laadukas laihtuminen vie aikaa ja vaatii uusien tapojen opettelua

-urheilu nostaa kaloritarvetta yllättävän vähän

-painoa pudottavan tulee oppia erottamaan mielihalut oikeasta nälästä ja myös ruuan koostumuksella on valtava merkitys; pieni määrä energiatiheää ruokaa täyttää vatsaa vähän ja nälkä tulee nopeammin, vaikka on saanut jo paljon kaloreita

-juokseminen ei ole lihavalle paras mahdollinen liikuntamuoto 

-monella ylipainoisella ihmisellä tapahtuu syömistä 'varastoon' esim.liikuntaa varten. Tällöin ihminen ei ole oppinut luottamaan oman kehonsa kantokykyyn, vaan syö liikaa, koska on ennenkin tehnyt niin eikä usko pärjäävänsä vähemmällä. Oikeasti tämä ihminen on usein vahvempi kuin kuvittelee ja tottuisi nopeasti vähempään syömiseen ja kaloreihin. 

Ihan hyvää asiaa, mutta tätä ihmettelen: "juokseminen ei ole lihavalle paras mahdollinen liikuntamuoto".

Mulle ei mikään muu laihdutuskeino koskaan tepsinyt kuin juokseminen. En edes usko, että teho perustui kulutukseen vaan mielestäni ennemminkin keskivartalon pienten syvien lihasten aktivoimiseen ja sitä kautta ns jälkipolttoon.

Kehoja on erilaisia, laihduttaminen on vaikeaa kun kerran on päässyt lihomaan. Siksi vanhempien pitäisi erityisesti auttaa lapsia ja nuoria pitämään liikapainon poissa!

Istumatyötä tekevällä keski-ikäisellä saattaa jo puolestaan peruskulutus olla niin matala, että ilman vapaa-ajan aktiivisuutta jäisi syömiset todella pieneen määrään, jolla on jo vaikea täyttää eri ravintoaineiden tarvetta.

Juokseminen on kova rasite jo normaalipainoisenkin nivelille. Aineenvaihdunnan hidastumista liioitellaan. Se on iän myötä prosentteja. Huomattavampi se droppaus on vasta eläkeiässä. Ne kahvihuoneen pullat ovat se, mikä keski-ikäisen istumatyöläisen "peruskulutusta hidastaa". 

Olet ilmeisesti opettaja tai hoitaja päätelleen kahvihuoneen pullista. Teollisuudessa en ole mitään kahvihuonepullia nähnyt missään ja työtkin tehdään nykyään kotoa käsin ja kahvi juodaan koneen äärellä.

Täällä syitä energiankulutuksen vähenemiseen iän myötä: 

https://kuntoplus.fi/laihdutus/energiankulutus/kalorilaskuri#energianta…;

Perusaineenvaihdunta laskee puberteetin päätyttyä n 2% /10 vuotta, ja menopaussin yhteydessä /tai muuten estrogeenin vähentyessä kehossa, rasva alkaa kertyä vyötärölle. Eli 40ikävuoden paikkeilla voi jo laskea ylimääräisen voileivän tai puolikkaan suklaapatukan kerryttävän kalorinsa varastorasvaksi. Tämä tarkoittaa n vajaan kilon painonnousua vuodessa, joka taitaakin olla aikalailla suomalaisen keski-ikäisen keskimääräinen painonnousutahti.

Kirjoittaja, jolle vastasit ei kuitenkaan puhunut yksin perusaineenvaihdunnasta vaan peruskulutuksesta, joka huomioi mm päivittäisen työn luonteen. Monelle tämä peruskulutuksen taso saattaa olla yllätys, esim keski-ikäisellä 70-kiloisella päätetyötä tekevällä naisella se voi olla vain n 1500kcal/pvä, kun esim hoitajalla se olisi vastaavana aikana > 2000kcal.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.

Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.

Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?

Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.

Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?