Koiran kastrointi kokemuksia
Heippa!
Onko kellään kokemuksia uroskoiran kastroinnista? Vaikuttaako aktiivisuuteen esim. Jaksaako koira enää niin hyvin, lihoiko kovasti, mistä syystä päädyit leikkaukseen? Oletko tyytyväinen päätöksesi?
.
Itsellä on 1.v ikäinen kääpiökokoinen uros, jonka leikkaamisen kannalle olen kallistumassa kovasti. Koira Pissaa ja merkkailee sisälle. Kun koiralla on housut sisällä, monesti kotiin tullessa on housut ollut märät ja pissatut eli ei mitään merkitystä .Ulkona merkkailee hysteerisesti joka paikan, nuolee narttujen pissoja, rähisee remmissä, ulkona ei keskity ja kuuntele ollenkaan ja karkaa heti jos tilaisuus sallii. Sisätiloissa tekee ja haluaa tehdä vaikka mitä temppuja namilla motivoiden. Uroksia nylkyttää ja yrittää näin alistaa, narttuja yrittää nylkyttää myös.
.
Koira asuu vanhemman uroksen ja nartun kanssa. Vanhemmalla uroksella käytös on täysin erilaista, vaikka ei ole leikattu. Kuuntelee sisällä ja ulkona, on sisäsiisti täysin, ei karkaile. Täysin erilainen käytökseltään, vaikka samaa rotua ovat. Koirat ovat tottakai yksilönä, mutta urokset on uroksia ja eikai nuoremman uroksen käytös ole enää normaalia.
.
.Koirapuistoihin ei nuoren kanssa voi mennä, kun rähisee ja haastaa riitaa uroksien ja itseään suurempien koirien kanssa. Nuorempi uros pissaa sisätiloihin röyhkeästi, naapurin nartut kulkevat hissillä ja koira aikansa nuuhki lattiaa ja nosti jalkaa hissin seinään.
.
Olen yrittänyt kouluttaa ja tehdä kaikkeni koiran kanssa, mutta mikään ei auta. Asunto haisee pissalle, matot ja sänkyni menee uusiksi kun Pissan haju on imeytynyt niin pahasti.
Olen hyvin varma, että tuo käytös johtuu ainoastaan liiallisesta hormonaalisesta toiminnasta. Onko kellään muilla samanlaisia kokemuksia, auttoiko ongelmakouluttaja vai oliko leikkaus ainut vaihtoehto.
Jalostukseen koira ei aijota käyttää, joten senkin puolesta leikkaaminen onnistuisi....
Kommentit (3)
Suosittelen lämpimästi. Meilläkin on kääpiökokoinen uros ja käytös oli melko samanlaista. Lenkeillä ihan älyttömät kierrokset pissoista, väkisin sai kiskoa irti jos halusi matkan jatkuvan. Jokaisen uroksen kanssa rähisemistä, lenkillä ei kuunnellut mitään koska hajut veivät kaiken keskittymiskyvyn. Merkkailua todella paljon, onneksi ainoastaan ulkona. Lopulta hormonit aiheuttivat eturauhasongelmia, jolloin päädyimme kastrointiin.
Ja hetkeäkään en sitä kadu, ainoa mikä harmittaa, on se että emme tehneet sitä aiemmin vaan syytin ja ruoskin itseäni osaamattomuudestani kouluttaa koiraani. Kastroinnin jälkeen jo parissa viikossa käytös muuttui paljon, koira rauhottui selkeästi, lenkillä pakonomainen haistelu loppui ja koira ei käynyt enää kierroksilla. Pystyi keskittymään käskyihin ja harjoituksiin, sai oman luonteensa takaisin ja käyttäytyi kiltisti.
Ainoa huono puoli jonka keksin, on lihominen ja ahneus ruokaa kohtaan. Se muuttui selkeästi ja koira haluaisi syödä koko ajan ja ihan mitä vain. Eli painoa kertyy helposti, jos ei ole tarkkana ruuan kanssa. Itse panostin enemmän lenkkeilyyn, toinen vaihtoehto olisi ollut antaa vähäkalorisempaa ruokaa.
Minusta on järkevää leikkauttaa koira aina jos sitä ei meinata käyttää jalostukseen. Tuntuu että varsinkin pikkukoirat on yliseksuaalisia energiapakkauksia, joille leikkaus tekee vain hyvää. Pientä kokoa pitää kompensoida ylimaskuliinisella käytöksellä.
Meillä on leikattu pikkukoira. Leikattiin koska toinen kives ei laskeutunut. Koira on nykyisin säyseämpi luonteeltaan, ehkä hellyydenkipeämpi. On lihonut 100g, vuosi sitten leikattiin. Aloin antaa kevyempää ruokaa leikkauksen jälkeen, koska ruokahalu kasvoi selvästi. Aiemmin ei ollut juuri ruuan perään, nykyisin tahtoo ruokaa ja tykkää syödä. Kevyellä ruualla ja pitämällä herkut minimissä linjat pysyy. Toipui tosi nopeasti leikkauksesta, jo seuraavana päivänä oli kuin ei olis mitään tapahtunut. Uroskoirien kiinnostus meidän poikaa kohtaan on lisääntynyt, luulevat kai tytöksi :D Suosittelen leikkausta.