Tässä vihdoin vastaus miksi aikuisena on vaikea saada ystäviä tai puolisoa.

Mikä estää aloittamasta uutta harrastusta, jossa tapaa samanhenkisiä ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää aloittamasta uutta harrastusta, jossa tapaa samanhenkisiä ihmisiä?

Taas tätä harrastusmantraa... ymmärrätkö että sielläkin on ihmisillä jo valmiit elämät porukoineen?

Ei ne kaverit tuu tekemällä ja osallistumalla!

Nykyään kaikki vaa ahdistuu kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää aloittamasta uutta harrastusta, jossa tapaa samanhenkisiä ihmisiä?

Taas tätä harrastusmantraa... ymmärrätkö että sielläkin on ihmisillä jo valmiit elämät porukoineen?

Ei ne kaverit tuu tekemällä ja osallistumalla!

Nykyään kaikki vaa ahdistuu kaikesta.

Ai kukaan ei koskaan muuta tai aloita/lopeta harrastusta.

Jos on ala-asteella aloitettu joku harrastus siinä pysytään kunnes kuolo korjaa?

Jaa no minä olen saanut 15v vuoden aikana paljon uusia kavereita, töistä, lasten kavereiden vanhemmista, kavereiden kavereista.  Minulla taitaa olla vain muutama kaveri kouluajoilta jonka kanssa pidän yhteyttä. Itseasiassa läheisimmät ystäväni tällä hetkelllä ovat tulleet aivan muualta kun koulusta. Nyt taitaa olla sinulla peiliin katsomisen paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää aloittamasta uutta harrastusta, jossa tapaa samanhenkisiä ihmisiä?

Taas tätä harrastusmantraa... ymmärrätkö että sielläkin on ihmisillä jo valmiit elämät porukoineen?

Ei ne kaverit tuu tekemällä ja osallistumalla!

Nykyään kaikki vaa ahdistuu kaikesta.

Ai kukaan ei koskaan muuta tai aloita/lopeta harrastusta.

Jos on ala-asteella aloitettu joku harrastus siinä pysytään kunnes kuolo korjaa?

Otetaanpa rautalankaa.

Harrastus voi olla uusi, mutta sen aloittaminen ei tarkoita sitä, että hakee elämäänsä uusia ihmisiä. Elämä on siis jo "täynnä" kavereiden osalta, eikä näin ollen ole yhtään kiinnostunut laajentamaan harrastuksessa syntyviä tuttavuuksia muun elämän puolelle.

Kysyjää ei kiinnostanut se yhteinen öljyvärimaalaaminen 1h/viikko, vaan hän haluaisi ystäviä, joiden kanssa tehdä ihan kaikkea. Tämä on aikuisiällä erittäin vaikeaa, kun ihmisten elämiin liittyminen ei enää jotenkin onnistu.

Minulle on mm. uudessa työpaikassa sanottu päin naamaa, että elämässä on jo riittävästi kaikkea, ystävystyminen ei kiinnosta. Tämän sanoi ihminen, jonka kuvittelin olevan uusi kaverini mahdollisesti myös työn ulkopuolella. No, en sitten pyytänytkään kylään.

Ei ap

No höpsistä. Useimmilla ihmisillä ei ole asenne, että lapsuudenkaverit ovat mukana elämän loppuun asti, eikå uusia kaivata.

Ihmiset menevät opintojen ja töiden perässä uusille paikkakunnille koko ajan. Aika harva elää samoilla sijoillaan koko elämänsä.

Esimerkiksi omista ystävistäni kaikki on hommattu aikuisena. Juuri tässä kuussa sain itse asiassa taas uuden ystävän, ja olen siis nyt 54-vuotias.

Ja se puolisokin on kyllä yleensä hommattu vasta aikuisena. Tiedän itse vain yhden pariskunnan, joka alkoi seurustelemaan jo lukiossa. Kaikki muut ovat tavanneet puolisonsa vasta aikuisena, kotoa muutettuaan.

Jotain iltapäiväroskan juttua ei voi pitää minään lainvoimaisena totuutena ihmisten elämästä. Tuo voi päteä joihinkin ihmisiin, ei todellakaan kaikkiin.

Mutta SE on varmaa, että jos luovutat ja heität hanskat tiskiin, mitään ei AINAKAAN tapahdu. Oma on valintasi, ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää aloittamasta uutta harrastusta, jossa tapaa samanhenkisiä ihmisiä?

Taas tätä harrastusmantraa... ymmärrätkö että sielläkin on ihmisillä jo valmiit elämät porukoineen?

Ei ne kaverit tuu tekemällä ja osallistumalla!

Nykyään kaikki vaa ahdistuu kaikesta.

Ai kukaan ei koskaan muuta tai aloita/lopeta harrastusta.

Jos on ala-asteella aloitettu joku harrastus siinä pysytään kunnes kuolo korjaa?

Otetaanpa rautalankaa.

Harrastus voi olla uusi, mutta sen aloittaminen ei tarkoita sitä, että hakee elämäänsä uusia ihmisiä. Elämä on siis jo "täynnä" kavereiden osalta, eikä näin ollen ole yhtään kiinnostunut laajentamaan harrastuksessa syntyviä tuttavuuksia muun elämän puolelle.

Kysyjää ei kiinnostanut se yhteinen öljyvärimaalaaminen 1h/viikko, vaan hän haluaisi ystäviä, joiden kanssa tehdä ihan kaikkea. Tämä on aikuisiällä erittäin vaikeaa, kun ihmisten elämiin liittyminen ei enää jotenkin onnistu.

Minulle on mm. uudessa työpaikassa sanottu päin naamaa, että elämässä on jo riittävästi kaikkea, ystävystyminen ei kiinnosta. Tämän sanoi ihminen, jonka kuvittelin olevan uusi kaverini mahdollisesti myös työn ulkopuolella. No, en sitten pyytänytkään kylään.

Ei ap

Väännetäänpä sitä rautalankaa vähän lisää...

Ei tietenkään kaikki uuden harrastuksen aloittavat etsi uusia ystäviä. Mutta sieltä voi myös semmoinen löytyä. Varmemmin kuin kotona nyhjöttämällä.

Ja riippuu tosi paljon millä paikkakunnalla asuu. Jossakin on niin pienet ympyrät, ettei ulkopaikkakuntalainen pääse millään sisään.

Koen itse tämän henkilökohtaisen helvetin joka päivä. Lasten kanssa kotona yksin. Ei lenkkiseuraa ei ketään kelle laittaa edes whatsup viestiä. Leikkikentillä ei ole lapsiperheitä ja jos on ja menet sinne iloisesti tervehtien niin takas mumistaan ehkä "moi" ja käännetään selkä heti.

Työpaikka on sellaista yksin tehtävää työtä jossa työkaveria tapaa vuoronvaihdossa ehkä 5min. Siinä ei ehdi ystävyyttä paljoa tehdä.

Kaipaan takaisin kotipaikkakunnalleni missä oli ihan normaalia jutella leikkipuistoissa muille vanhemmille ja nauraa työpaikalla työkaverin kanssa jotain älytöntä juttua.

Yhdistyselämä, kylä- tai kaupunginosien puuhaihmiset ottavat taatusti mukaan. Mannerheimin lastensuojeluliitto tarjoaa mitä kivointa vapaaehtoistyötä, muutakin kuin perhekahvilaa. Martat, Punainen Risti, ammattiyhdistyselämä, jos ei muu, niin puolueiden paikallisyhdistykset. Ainakin vaalilautakuntaan pääsee taatusti mukaan. Ehkä pitää hyväksyä, että ihmisten elämä on täyttä ja kaikki eivät kiinnosta. Mutta jos menee mukaan sinne, missä muut toimivat yhdessä, niin saa edes ne toiminnalliset uudet ihmissuhteet, vaikka kahville kenenkään luokse ei kutsutakaan. Kyläreissut on ehkä hiukan mennyttä maailmaa.

Tulihan se vapaaehtoistyökin sieltä. :D

Vierailija kirjoitti:

Tulihan se vapaaehtoistyökin sieltä. :D

Nää on nää vanhukset jotka näitä aina ehdottelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää aloittamasta uutta harrastusta, jossa tapaa samanhenkisiä ihmisiä?

Taas tätä harrastusmantraa... ymmärrätkö että sielläkin on ihmisillä jo valmiit elämät porukoineen?

Ei ne kaverit tuu tekemällä ja osallistumalla!

Nykyään kaikki vaa ahdistuu kaikesta.

Ai kukaan ei koskaan muuta tai aloita/lopeta harrastusta.

Jos on ala-asteella aloitettu joku harrastus siinä pysytään kunnes kuolo korjaa?

No ei kuule tänne pikkukylään muuta yhtään ketään.

Ei pääsee koskaan mukaan yhtään mihinkään. Jää aina jalkoihin.

Monet vaikka toiseen maahan muuttavat tietävät aina että Suomessa on rakas oma porukka aina valmiina näkemään.

Mulla on aina vaa haihtunut pois KAIKKI ihmisuhteet. Se tapahtuu niin ettei kukaan koskaan ikinä suostu tulemaan syömään tai kahville.

Tää asia on mulle niin kipeä että olen vaipunut syvään masennukseen. 20 vuotta kun olen yrittänyt katsoa peiliin. Ikä mulla 35.

Olen jäänyt paitsi vaikka mitä! Elämä on jäänyt tyhjäksi. Ei muistoja. Ei jaksa edes enää käydä töissä eikä opiskella kun ei ole jaettavaa ajatuksensa

Sellaista se vähän on. Olen itsekin kipuillut asian kanssa joskus, ja muutama kaverisuhde on kuihtunut vaikka olen yrittänyt pitää heistä kiinni. En ymmärrä miksi eivät ole arvostaneet kaveruuttamme, mutta antaa heidän mennä jos ei kerran kiinnosta. Ajan kanssa olen sopeutunut tähän kuitenkin aika hyvin, en ole hirveän sosiaalinen tyyppi joten näin on oikeastaan ihan hyvä. Olen lähinnä mieheni kanssa ja joskus näen harvoin niitä jotka yhä jaksavat molemminpuolisesti pitää yhteyksiä. Olen aika varma että niin kauan kun asun Suomessa en saa uusia kavereita, täällä on niin sisäänpäinkääntynyttä. Ulkomailla saa helpommin kavereita. Mutta tässähän tämä menee. Jos eroaisimme mieheni kanssa olisin toki hajalla, mutta varmaan muuttaisin sitten pois ja aloittaisin uuden elämän toisaalla. Eli nautin siitä mitä nyt on.

Sepä se kun ei mies pelasta. Kyllä elämän pitäisi muuta olla.

Oispa kivaa kokea viikonloppu porukassa tai juhlia ennen kun täyttää 50v. :(

Ystävyyden syntyminen on kyllä on monitahoinen juttu.

Minä olen hidas ystävystymään, vaikka näennäisesti sosiaalinen olenkin. Jotkut toiset laskevat uudet mukavat ihmiset paljon nopeammin ystäviksi. Ja saattavat olla ihan yhtä aitoja ystävyyksiä, minä olen ehkä turhankin hidas.

Kyllähän koulu- ja opiskeluaikana ystävyyssuhteita syntyi kuin itsestään. Nyt aikuisena on erilaista. Sitä saattaa töissä tutustua johonkin ihmiseen hyvinkin, mutta sitten kun jomman kumman työpaikka vaihtuu, yhteys unohtuu. Yhteen työkaveriin olen tutustunut niin, että kyläilemme toistemme luona. Olen myös ystävystynyt joiden naapureiden kanssa. Avain tähän on ollut aika. Monta vuotta tuntemista.

Minä olen huomannut, että nykyään kaipaan ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista ja samanhenkisiä, en ketä tahansa kivaa tyyppiä, jolla sattuu olemaan sama elämäntilanne.

Täällä kolmekymppinen jolla kaikki ihmisuhteet kadonneet.