Kaikki ex-karjalaiset: lopettakaa se ainainen marina!

Sinun komentti tuli nyt vähän myöhässä, he ovat jo haudassa.

Karjalan menettämisestä on kulunut 70 vuotta. Ei ole jäljellä monta ihmistä, jotka silloin saivat kotikonnuiltaan äkkilähdön. Itseltänikin ovat kuolleet molemmat isovanhempani, isäni, isäni sisarukset ja äitini sisarukset. Jäljellä on vielä 85-vuotias äitini, joka muistaa hyvin kotikontunsa. Mutta ei kitise.

Kotiinsa Karjalankannakselle Viipurin kupeeseen hän silti voisi mielelläänkin palata. Mutta ei pääse. Joku sen estää - voisitko ap keksiä, kuka?

Venäjän Karjalaan ei kannata perustaa edes kesämökkiä nykyään, vaikka olisi hienot rannat Laatokalla.

Loputtomasti saa maksaa korruptiomaksuja, infra heikko.

Olisi se hienoa, kun Laatokan jylhät kalliorannat olisivat osa Suomea, mutta ei.

Ap, jos oveesi juuri nyt kolkutettaisiin ja siellä olisi hengästynyt sotilaspukuinen mies. Joka sanoisi, että rintama on murtunut ja se on menoa nyt, jos haluat pysyä hengissä. Että sinulla on tasan tunti aikaa pakata mukaasi se, mitä haluat kotoasi ottaa. Mutta saat ottaa vain sen verran, mitä - lasten lisäksi - pystyt itse kantamaan. Ja sitten painaa kotisi ovi kiinni ilman, että koskaan saat palata takaisin.

Jos sinut sitten kuljetettaisiin karjankuljetusvaunussa sen yhden reppusi tai kapsäkkisi kanssa, lapset  jaloissasi itkien, hyvässä tapauksessa ehkä mukana mummo tai anoppi, jonnekin turvallisempaan paikkaan toisessa osassa Suomea. Matka kestäisi ehkä vain vuorokauden tai kaksi, joten sen jaksaisitte ilman ruokaa ja juomaakin.

Ja majoitettaisiin tyhjennetyn koulun lattialle muiden evakkojen kanssa. SPR:n ihmiset onneksi toisivat kenttäkeittiössä puuroa tai keittoa. Ja marttakerhot ja muut avustusjärjestöt haalisivat jostain vaatteita sinulle ja lapsillesi, ettei teidän tarvitsisi pitää pelkästään sitä ainoaa päällenne sattunutta vaatekertaa.

Jos sitten menisi muutama kuukausi, ehkä muutama vuosi ja olisit lopulta asettunut toiseen paikkaan ja eläisit taas eteenpäin. Niin tulisiko itsellesi koskaan mieleen entinen kotiseutusi ja itkisitkö joskus vaikka illalla lasten nukkuessa sitä, että sinne jäivät kaikki valokuvasi, kaikki pienet rakkaat esineesi, kaikki muistosi?

Jos vastaat kaikkiin kysymyksiin ei, sitten sinulla on oikeus käskeä karjalaisia olemaan muistelematta.

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 19:11"]

Vaikka sinne jäi flyygeli ja hopeat ja rikkaudet ja kartano, niin nyt olisi aika jo lopettaa se ainainen kitinää. Jos niin kovasti sinne haluatte, menkää - kukaan ei estä! Mutta älkää enää KITISKö!!!

[/quote]

Pahoin kyllä pelkää, että joku estää, jos tästä nyt lähden pyrkimään Viipuriin isoisäni taloon (jonne tosiaan jäi se flyygelikin, isoäitini oli musiikinopettaja).

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 19:14"]

Sinun komentti tuli nyt vähän myöhässä, he ovat jo haudassa.

[/quote]

Isäni kyllä elää ja voi hyvin. Kaks kertaa Karjalasta lähti, toisella kertaa lopullisesti. Kävi vielä sotalapsenakin Ruotsissa. Eikä muuten ole koskaan halunnut Karjalaa takaisin.

Siellä kun käy paikan päällä katsomassa, että tässä olisi meidän suvun talo, rantamaisema, pihakoivu, koulutie... Niin sitä alkaa kummasti ymmärtää, että uusi asuinpaikka, metsäkorpeen raivattu pelto, ei ole pystynyt peittämään mielestä sitä Karjalan kotipaikkaa.

Niillä, jotka Karjalasta lähtivät, olkoon oikeus muisteloihin, mutta sitä en tajua, kun on näitä joilla vanhemmat tai isovanhemmat ovat Karjalasta ja käyttäytyvät kuin heille kuuluisi suuretkin rantatontit, jos Karjala joskus palautettaisiin.

Mä olen myös käynyt katsomassa sekä äidin että isän puoleisten isovanhempien taloja (talonpaikkoja, talot tuhoutui sodassa) Kannaksella. Molemmat ihan järven rannalla, omaa hiekkaista rantaa satoja metrejä. Lehtometsää, pellot viljavaa mustaa multaa Kannaksen mikroilmastossa.  Entiset pellot tietysti pusikoituneet, eihän venäläiset niitä viljele kun eivät mihinkään olisi tarvinneet koko Kannasta.

Ymmärsin kyllä mummojen haikeuden jo ennen kuin pääsin siellä käymään, nyt ymmärrän vielä paremmin. Olivat molemmat silloin nuoria naisia, maatilojen emäntiä jotka pienten lasten kanssa joutuivat pakenemaan, eivät tiennet miten miesten käy, ovat jo haavoittuneet tai kaatuneet. Koti jäi sinne, sukuhaudat jäi sinne, maat joita suvun miehet oli viljelleet 1600-luvulta asti.

Voin sanoa, että evakkojen suru on periytynyt polvesta polveen vaikka ne pakenijat ovat itse maan povessa jo. Omat lapseni vein katsomaan juuriaan ja vien vielä lapsenlapsenikin jos sinne vielä silloin pääsee. Edes vilkaisemaan.

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 20:24"]

Niillä, jotka Karjalasta lähtivät, olkoon oikeus muisteloihin, mutta sitä en tajua, kun on näitä joilla vanhemmat tai isovanhemmat ovat Karjalasta ja käyttäytyvät kuin heille kuuluisi suuretkin rantatontit, jos Karjala joskus palautettaisiin.

[/quote]

Ei Karjalaa koskaan palauteta. Enkä ole törmännyt ihmisiin, jotka haikailisivat suvun rantatontteja. Jokainen tietää tuon turhaksi. Mutta kuuntelen kyllä kun mummo kotitaloaan, navettaansa ja lehmiään ja lampaitaan, omaa rantaa ja rantaniittyään usein muistelee. Mummo myös laittaa yhä pienestä eläkkeestään joka kuukausi rahaa Punaiselle ristille ja pakolaisjärjestöille, koska muistaa ja tietää minkälainen trauma se on, kun yhtäkkiä ihmiseltä viedään kaikki.