Puoliso haluaa että hän on tärkein
Meillä on myös lapsi. Mitä teen?? Rakastan molempia todella paljon, mutta joudun usein kysymyksen ääreen kumpi menee edelle hän vai lapsi. Miksi minun pitäisi valita?!?! Mistä tämä kertoo? On totta, että pieni vie paljon aikaa.
Kommentit (10)
Lapsen laittaminen puolison edelle on OK silloin, kun kyseessä on todellinen valintatilanne. Varo vaan ettet valitse aina automaattisesti lapsen "etua" silloinkin, kun sinulla olisi mahdollista valita myös puolisosi tuottamatta lapselle haittaa. Eli siis tee aikaa silloin kun siihen on mahdollisuus esimerkiksi hankkimalla lastenhoitajan yhden illan ajaksi tms.
Joillekin tuosta tulee tapa, jonka seurauksena parisuhde kuihtuu. Keskustelkaa asiasta!
Hulluja on joka lähtöön. Sano sille, että lopettaa nuo lapselliset järjestykseen asettamiset. Ei tavallisessa elämässä tarvitse laittaa rakkautta järjestykseen. Rakkautta lapseen ja rakkautta puolisoon ei voi verrata, koska se rakkaus on lähtökohtaisesti erilaista.
Pari kirjoitusta siitä, miten ja miksi puolison jättäminen aina kakkoseksi ei ole hyvä ratkaisu ja miksi parisuhteelle pitää löytyä aikaa kaikesta kiireestä huolimatta.
http://www.vau.fi/Perhe/Parisuhde-ja-seksi/Pakeneeko-tuore-aiti-parisuhdetta-aitiyteen/
Lapsen kuuluu olla teidän molempien ykkönen
kuka on hänen ykkösensä - hän itsekö?
Tietenkin lapsen pitää olla tavallaan ykkössijalla, koska tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa, mutta kuuntele myös puolisoasi. Hän voi oikeasti kokea jääneensä syrjään ja ettet sinä enää rakasta häntä niin kuin ennen.
Hyi mikä äijä. :-( Tuollainen äijä vaatisi potkua persuksille ja kunnon puhuttelua. Menköön mies äitinsä luokse jos haluaa olla huomion keskipiste - vai onko hänellä joku äitiongelma? Pitäisi olla sanomattakin selvää, että lapsi menee vauvana miehen edelle ja reilusti meneekin. Jos mies ei tätä ymmärrä niin menkööt kerjäämään huomiota muualta. Kaikenlaisia miehiä teillä taas on...
Jos ap ei vääristele, niin puoliso on omituinen. Jos vääristelee, puoliso haluaa, että myös hän on tärkeä, jos ap on lapsen saatuaan omistautunut täysin lapselle ja unohtanut hänet.
Sano sille että nälkään syödään ja janoon juodaan. Samoin rakkaus puolisoa kohtaan ja rakkaus lasta kohtaan eroaa toisistaan, niitä ei voi verrata. Nälkä ei poistu vettä juomalla eikä jano korppua syöden.
Sitten kysy häneltä kumpi hänellä menee edelle. Avuton olento joka tarvitsee fyysisesti apua vai aikuinen joka pystyy itse syömään ja hoitamaan vessassa käynnin?
Jos ei ala raksuttamaan puolisollasi niin sitten kannattaa erota koska tuollainen vanhempi ei ole hyväksi lapselle.