Laittakaa nyt ne pojat kuriin!!
Kirjoitan 10-vuotiaan tytön äitinä. Hänen luokallaan on poikia, jotka häiritsevät opetusta. Juttelevat vierustoverin kanssa, jopa menevät välillä sanomaan toiselle jotain, heittelevät tavaroita, pyörivät tuolleissaan kaiken aikaa. Opettaja komentaa, mutta ei auta. Ainakaan 15 sekuntia pidempään ja taas sama levoton meno päällä.
Mistä tämä johtuu? Kotikasvatuksesta!! On aivan turha sanoa, että pojat on poikia. Kotona kasvatetaan kuinka käyttäydytään koulussa. Opetetaan, että opettajalla on auktoriteetti ja häntä on toteltava. Mutta ennen kaikkea opetetaan se kuinka koulussa istutaan hiljaa, kuunnellaan opetusta, eikä ainakaan häiritä muita. Tämä pitäisi olla jokaiselle kouluun menevälle itsestään selvyys. Miksi ei ole??
Tuntuu pahalta tyttöni ja muiden puolesta, jotka istuvat kiltisti paikoillaan ja yrittävät keskittyä oppitunteihin. Nämä pojat ovat tietääkseni aivan normaaleja poikia, eli mitään tarkkaavaisuushäiriötä ei kai ole. Eli totuus on se, että kotona on menty kasvatuksessa pahasti metsään.
Kun itse kävin koulua, oli luokalla 1 tai 2 jotka häiriköivät. Mutta eipä aikaakaan kun ne siirrettiin tarkkailuluokalle. Eli heillä oli todellisia ongelmia.
Kotona vaan varmaan todetaan, että pojat on poikia ja aina pojat on olleet eloisia. Hah!! Täyttä puppua.
Olen todella kiukussani tästä asiasta. Ettekö voi kasvattaa niistä pojistanne auktoriteetteja ja muita ihmisiä ja luokkakavereita kunnioittavia poikia??