Mikä on ollut sinun elämäsi synkin hetki?
Kommentit (53)
Vaikea pistää järjestykseen, niitä kun on ollut yhden elämän nimiin aivan riittävästi.
Kun katsoin kuollutta ystävääni, joka makasi kauniissa valkoisessa arkussa. Ystävän vanhemmat tahtoivat pitää hiljaisen hetken avatun arkun äärellä ja kaikki hautajaisvieraat, ketkä halusivat, saivat osallistua. Olin vasta 8-vuotias. Kuollut ystävä samanikäinen. Hän jäi auton alle ja menehtyi. Muistan tuon hetken ikuisesti.
Kun on ollut fyysisesti niin sairas, ettei tiedä selviääkö, ja samalla läheinen on ollut kuolemansairas, niin siinä tilanteessa ei kyennyt näkemään toivoa eikä tulevaisuutta. Edes jälkikäteen ei voi sanoa tuosta ajasta niin, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Ei se vahvistanut, vaan jätti ikuiset arvet. Elämä voi olla epäoikeudenmukaista.
Taisi olla silloin, kun olin kahden lapsen ja yhden keskenmenon jälkeen saanut uuden vauvan, oltiin muutettu, olin vaihtanut työpaikkaa, töitä oli valtavasti, tehtiin remppaa, paras ystäväni sairastui syöpään ja vuoden jälkeen kuoli, käytiin homeoikeudenkäyntiä, äiti ja sisko olivat isossa leikkauksessa ja sitten kun hartaasti odotettu loma alkoi, isä yllättäen kuoli leikkauspöydälle. Silloin tuntui että katkean.
Kun yritin tappaa itseni lääkkeillä.
Kun olin niin sairas että en välittänyt elänkö vai kuolenko. (Kuulostaa näin kirjoitettuna lähinnä masennukselta, mutta ihan fyysinen sairaus oli kyseessä.)
Täytyy myöntää , että olen päässyt vähällä.
Täytin kolmekymmentä vuotta ollessani erittäin masentunut. Mitään ihmeempää ei tapahtunut, mutta se oli sellainen virstanpylväs, joka aallonpohjassa tuntui erittäin pahalta. Nykyään kaikki hyvin.
Kun sain ekat oireet MS- taudista. Kun sain diagnoosin, se ei ollut enään niin paha. Ekat oireet romahduttivat mun elämän. Mulla oli 1- vuotias lapsi.
Kun exä kuoli heroiinin yliannostukseen.
Kun meinasin kuolla useaan otteeseen sairauksen seurauksena. Tajusin asian kunnolla vasta myöhemmin.
Mikähän olisi synkin. Äidin kuolema. Veljen itsemurha. Oma syöpädiagnoosi. Isän kuolema. Vai kenties rakkaan ystävän kuolema kaksi päivää sitten. Ja muutama muu, joita en jaksa kertoa.
Aivan sama vastaus kuin minulla. Silloin minulla ei ollut vielä lapsia, joten elämä tuntui oikeasti pysähtyneen sairauteen. Nykyisin en antaisi niin helpolla periksi ja yrittäisin nousta nopeammin omille jaloilleni.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 16:45"]
Kun olin niin sairas että en välittänyt elänkö vai kuolenko. (Kuulostaa näin kirjoitettuna lähinnä masennukselta, mutta ihan fyysinen sairaus oli kyseessä.)
[/quote]
Kun melkein kuolin synnytykseen, enkä edes välittänyt enää kuolenko vai en, toivoin vain lapsen jäävän henkiin.
Kun olin 17-vuotias, silloisen miehen pahoinpitelemä ja raiskaama. Välit olivat poikki yh-äitiini, jolla oli ja on edelleen paha persoonallisuushäiriö, hänestä ei ollut tueksi - äitini hetti minut ulos kotoa alaikäisenä ilman kummempaa syytä. Isää ei koskaan ollutkaan elämässäni, ainoa ystäväni asui kaukana eikä päässyt avuksi. Olin yrittänyt hakea sossusta apua, siellä sanottiin että äiti on vastuussa eikä kuunneltu edes asiaani. Palasin miehen luokse kun ei ollut muutakaan paikkaa, ja pahoinpitely jatkui. Tuo nimenomainen hetki, kun kaikki tuntuivat kääntäneen selän, jäi mieleeni täysin lohduttomana. Ruokaa tai rahaa ei ollut, itkin yksin pimeän asunnon lattialla ja tuntui, että en jaksa enää elää.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 17:55"]
Kun olin 17-vuotias, silloisen miehen pahoinpitelemä ja raiskaama. Välit olivat poikki yh-äitiini, jolla oli ja on edelleen paha persoonallisuushäiriö, hänestä ei ollut tueksi - äitini hetti minut ulos kotoa alaikäisenä ilman kummempaa syytä. Isää ei koskaan ollutkaan elämässäni, ainoa ystäväni asui kaukana eikä päässyt avuksi. Olin yrittänyt hakea sossusta apua, siellä sanottiin että äiti on vastuussa eikä kuunneltu edes asiaani. Palasin miehen luokse kun ei ollut muutakaan paikkaa, ja pahoinpitely jatkui. Tuo nimenomainen hetki, kun kaikki tuntuivat kääntäneen selän, jäi mieleeni täysin lohduttomana. Ruokaa tai rahaa ei ollut, itkin yksin pimeän asunnon lattialla ja tuntui, että en jaksa enää elää.
[/quote]
Voi sinua. Toivottavasti asiasi ja elämäsi olisi nyt hyvin! Halaus tuntemottomalta sinulle.
Ei ole ollut mitään konkreettisia tapahtumia. Mutta sisäisesti olen todella haavoilla lapsuudenkokemusteni takia. Niihin liittyvät oivallukset (asioiden tuleminen päivätajuntaan) nyt aikuisuudessa varmaan.
Lapseni kuolema