Hoitajat ja lääkärit, mitä mieltä olette uudesta Syke ohjelmasta?
Tännän se alkaa! Paljon on mainostettu ohjelmaa ja puhuttu, että olisi hyvinkin todenmukainen ja faktat kunnossa. Itselläni ainakin odotukset korkealla.
Kommentit (814)
Ihan hirveää kuraa, eniten häiritsi lääkärien asenne. Kirurgit todella luulee monesti olevansa jumalia ja he voivat todella vaikka sanoa omaisille, että leikkaus onnistui mutta potilas kuoli. Mutta teho-osastolla hoito on tiimityötä ja meillä ainakin hoitajien mielipidettä arvostetaan enkä ole koskaan törmännyt tuollaiseen hierarkiaan. Teholla siis, epäilemättä jossain pienen sairaalan vuodeosastolla hierarkia on edelleen kova.
En tiedä miltä teho-osaston arki näyttää omaisten silmiin, mutta yleensä kyllä siellä ollaan aivan potilaan vierellä koko ajan, ei missään ringissä tiskin takana. Toki on hiljaisempiakin päiviä mutta yleensä kyllä potilaiden hoito ja tarkkailu vie ihan kaiken ajan. Minusta tuo sarja ei kuvannut kovinkaan hyvin teho-osaston arkea.
En tiedä yhtään hoitajaa joka tekisi kakkostyötä prostituoituna mutta epäilemättä heitä on. Varsinkin jos on opiskeluaikana hankkinut sillä helppoa rahaa niin miksi sitä ei sitten jatkaisi työssä ollessaankin.
Realistisesti kuvasi sairaanhoitajien ylimielisyyttä.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 16:09"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 14:53"][quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 14:50"] sh 23v, eihän tämä ylilääkäri ole parisuhteessa tai naimisissa....? [/quote] En suoraansanottuna tiedä. En ole vastuussa mitenkään jos onkin. Mahdollinen parisuhde on kahden kauppa ja ei kuulu minulle. Ei hänen kämpällään ainakaan koskaan ketään ole. :) Itse olen sinkku. [/quote] Vastailet itsellesi?
[/quote]
En todellakaan. Ei kuulu tapoihini enkä saa sellaisesta minkäänlaisia kiksejä. :)
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 16:23"]
Ihmettelin tossa tokassa jaksossa tuota hengitysputken asettamiskohtausta. Eikö sen yleensä tee nukutuslääkäri?
[/quote]
Et tainnut huomata, että Max lahjoi anestesialääkärin joka nukutusaineet annettuaan lähti hetkeksi pois että Max sai opettaa JOhannalle intubaatiota.
Mulle ainakin opetettiin intubointi ihan sh- koulussa, mutta Johannalle ilmeisesti ei? Sitä mä en tiedä, miten paljon sitä taitoa pääsee oikeesti hyödyntämään, kun itse lähdin heti valmistumisen jälkeen yliopistoon enkä ole alalle palannut ( enkä palaa).
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 18:45"]
Mulle ainakin opetettiin intubointi ihan sh- koulussa, mutta Johannalle ilmeisesti ei? Sitä mä en tiedä, miten paljon sitä taitoa pääsee oikeesti hyödyntämään, kun itse lähdin heti valmistumisen jälkeen yliopistoon enkä ole alalle palannut ( enkä palaa).
[/quote]
samoin, minullekin opetettiin. Se taito on jo tosin unohtunut kauan sitten kun Suomessa hoitajat eivät saa intuboida.
Käsikirjoittajilla taitaa olla jotain pahasti hampaankolossa lääkäreitä kohtaan, kun dissaavat joka jaksossa. Totta kai osa varsinkin kokeneemmista lääkäreistä saattaa olla vähän ylpeitä, mutta en ole koskaan törmännyt vastaavaan.
T: hoitajaopiskelija
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 20:22"]Töölön sairaalan ruokalassa on kirurgien pöytä, jossa saavat syödä vain kirurgit. Vaikka ruokala olisi täynnä, mutta kirurgien pöytä tyhjä, ei siihen saa istua.
[/quote]
Ekana itsekin ihmettelin, mutta onhan tuossa ajatusta. Pitkän seisomisjakson jälkeen, kiireessä ja vitutuksessa vituttaisi varmaan enemmän jos ei pääsisi suoraan syömään silloin kun ehtii. Mun mielestä ihan ok että ruokailussa ei tarvitse hermoja kiristellä kun vastuu salissa on sitä mitä on. Ja jaksamisen kannalta toisten kirurgien kanssa puhuminen on suht tärkeää. Ei ne sentään jonossa etuile (?) joten lippujen lopuksi tosi harmiton etu. Lounaansa syönyt kirurgi on aina vähän parempi kirurgi.
T. Tuleva kirurgi
Antaa väärän kuvan lääkärien ja hoitajien välisestä "kuilusta". Meidän osastolla ainakin kaikki tulevat hyvin juttuun ja toimimme tiiminä.
Lääkärithän tästä mielensä pahoittivat. Itse ainakin nauroin hoitaja hahmoille, yksi lääkkeiden väärinkäyttäjä, h****, ja ei ne loputkaan ihan normaaleja olleet. Toki tässä poimittiin ääripäät kiinnostavuuden lisäämiseksi.
Eikös ne hoitajatkin seiso yhtälailla leikkaussalissa? Siinä kirurgin ajatusmaailmaa taas..
Ongelma minusta tässä(kin) sarjassa on se, että se on suomalaisella budjetilla ja suomalaisiin olosuhteisiin tehty amerikkalainen draamasarja, mikä aiheuttaa aika paljon tahatonta koomisuutta. Katson silti, mutta usein mietin että eikö suomalaisesta luonteenlaadusta vaan irtoa mitään mielenkiintoista..kun olemmehan me aika tunnekylmiä tosikkoja niin ehkä siitä on hankala saada mitään irti.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 22:43"]
Käsikirjoittajilla taitaa olla jotain pahasti hampaankolossa lääkäreitä kohtaan, kun dissaavat joka jaksossa. Totta kai osa varsinkin kokeneemmista lääkäreistä saattaa olla vähän ylpeitä, mutta en ole koskaan törmännyt vastaavaan.
T: hoitajaopiskelija
Heh, odota kun olet ollut alalla 10 vuotta. Itse teen duunia 34-39 v takakireiden naislääkärien kanssa. Tsiisus. Aivan mielenvikaisia sutturoita.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:00"]
Oliko yhtään naislääkäriä?
[/quote]
Olihan siinä se sydänkirurgi ja ylilääkäri naisia.
[quote author="Vierailija" time="01.11.2014 klo 01:41"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 20:22"]
Töölön sairaalan ruokalassa on kirurgien pöytä, jossa saavat syödä vain kirurgit. Vaikka ruokala olisi täynnä, mutta kirurgien pöytä tyhjä, ei siihen saa istua.
[/quote]
Tää on niin kuuluisa juttu, että sitä käytetään esimerkkinä johtamisen peruskurssin luennoilla.
[/quote]
Esimerkkinä mistä?
Kirurgit on kyllä oikeasti usein sieltä narsistisemmasta päästä. Kokevat olevansa lääkärikunnan kermaa, ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Onneksi seassa fiksujakin tapauksia.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 21:56"]Eikös ne hoitajatkin seiso yhtälailla leikkaussalissa? Siinä kirurgin ajatusmaailmaa taas..
[/quote]
Hoitajista osa voi istua ainakin hetken silloin tällöin ja ennenkaikkea, kaikilla hoitajilla on mahdollisuus istua. (Näkeehän noita ihan lehtiä lukemassa) Kaikilla paitsi kirurgilla, joka joutuu olemaan vielä se raskain varustus päällä, kirkkaiden kattovalojen paisteessa ja johtamaan sitä showta. En sanoisi helpoksi.
Hahaha toi munuaispariskunta-juonenkäänne oli niin ennalta-arvattava! Greyn Anatomiassa on ollut jo sama tarina. Niin osasin ennustaa tän.
Miljonäärimaksamies oli kanssa vähän liian jenkki, epäilen, että Suomesss voisi ostaa itselleen jonopaikan ja tuo "yleisen sairaanhoidon" haukkuminen oli jotenkin epäluontevaa ja naurettavaa
Ylilääkärinainen on musta hirveän epämiellyttävän näköinen, eikö ois voitu valita vähän siistimpää, harjata hiukset ja kattoa, ettei huulipuna mene huulien yli, kun ollaan niin "ykkösluokassahan lensit" ja "meillä on toi lääkärien hienompi kahvitila tuolla". Hirveen homssuinen ilmestys.
Hahmot on kyllä kiinnostavia, kaikista sai paljon enemmän irti tässä nelos jaksossa! Max on ihana! Tämäkin kolmiodraama niin nähty tosin. Toivon että Johanna hakee ja pääseelääkiksee, jättää miehensä ja ottaa Maxin. Tai keskittyy uraansa eikä ainakaan tee toista lasta jos ei sitä itse halua.
Tappoko Iiris ne maksapotilaat?
[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 19:58"]
Tappoko Iiris ne maksapotilaat?
[/quote]
tuskin ainakaan sitä ekaa? Tai miksi olisi sen tappanut?
Mutta muistakaa että lähes joka sarjassa, joka on ns keskittynyt johonkin tiettyyn alaan, on asiavirheitä ja muita vastaavia. Minä olen suurella mielenkiinnolla seurannut "oman alan" sarjoja ja eihän ne tosiaankaan todenmukaista kuvaa anna.
Mutta näin sairaanhoidosta juuri mitään tietämättömänä se minun silmään vaikutti ihan katsomisen arvoiselta sarjalta :)