Oletko sinä koskaan pelästynyt tunteittesi intensiteettiä?

PMS:n aikoihin joskus olen suuttunut aika voimakkaasti ja paiskonut tavaroita. Sen verran onneksi on pahimmassakin raivonpuuskassa pysynyt järki kädessä, että en paisko mitään rikkimenevää. Lähinnä tyynyjä tai jotain vastaavaa. Kyllä se silti jälkikäteen on hämmästyttänyt, miten tunne voi viedä mukanaan.

Eilen kun luin uutisia, sain valtavan raivon, että haluan ne lapset takaisin eloon. Tuntui niin väärältä. Teki mieli potkia koko toimisto paskaksi.

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 18:57"]

Eilen kun luin uutisia, sain valtavan raivon, että haluan ne lapset takaisin eloon. Tuntui niin väärältä. Teki mieli potkia koko toimisto paskaksi.

[/quote]

Voimattomuus tuollaisen asian edessä on kyllä tosi valtava. Ei tuollaista haluaisi hyväksyä.

Minulla ne tapaukset ovat liittyneet ihastumisiin. Olen lyönyt jarrut päälle, kun olen ollut etenemässä harrastamaan seksiä miehen kanssa, koska tunteet ovat vyöryneet yhtäkkiä yli. Kerran myös suutuin epäselvälle tapailemalleni miehelle ja ihmettelin kyvyttömyyttäni itsehillintään. Jätin hänet sen jälkeen ja tunnemyrsky oli jälleen valtaisa. Ja niin edelleen.

Toisaalta kaipaan tuota, enää en nimittäin tunne mitään vastaavaa. Tai melkeinpä mitään miehiä kohtaan.

En raivon tunteita, koska en ole aggressiivinen. Suutun äärimmäisen harvoin. 

Mutta rakkauden ja himon tunteet on todella vieneet mennessään. Hullu rakkaus. 

Olen. Hermostuin lapseni kiukutteluun. En tosin tehnyt lapselle mitään, mutta se suunnaton raivon tunne yllätti.

Mies pettänyt vuosia, lopulta tilanne kärjistyi suurimmaksi riidaksi, mitä meillä oli koskaan ollut. Teki mieli hakata miehen pää muussiksi, mutta tyydyin motaisemaan kaukosäätimellä otsaan. Mutta se raivon tunne oli kamala. Silmissä sumeni ja korvissa soi.

Olen. Vihanhallintaa kehiin.

En silti ole murhannut ketään.

Olen. Heitin lautasia lattiaan vaikka lapset oli läsnä. Kammottavaa käytöstä! Mies kyllä provosoi taitavasti, mutta silti raivostuin ihan luokattomasti.

Valitettavan tuttu asia. Hain ja sain siihen kuitenkin apua. Jooga ja mindfulness auttavat minua merkittävästi. Tärkeintä on ollut sallia kaikki ajatukset ja tunteet ja tiedostaa niiden ohimenevyys.

Raivari pitkän itsehillinnän jälkeen, ihastuminen, ennalta odottamaton tapahtuma.

Ex-mies provosoi, haukkui, pilkkasi ja nimitteli jatkuvasti. Viimeisinä aikoina havahduin erään riidan jälkeen siihen, että ihan todella yritin kuristaa mieheni sähköjohdolla. Huusin ihan kammottavia asioita. Enkä yleensä edes huuda tai menetä malttiani helposti. Pelästyin, kun en enää tuntenut itseäni.

Kuuntelin eron jälkeen usein PMMP:n "Joku raja"-biisiä. Siinä jotenkin kiteytyi se kaikki mitä sisälläni oli, vaikka fyysistä väkivaltaa ei meillä ollutkaan.

En. Onneksi olen tasainen ihminen, joka reagoi asioihin pohtimalla ennemmin kuin räiskymällä.

Kyllä yllätyin, ällistyin ja hämmästyin, kun ihastuin aivan odottamattomasti ihmiseen, joka on minua 20 vuotta nuorempi. Ja pitkin matkaa minua on hämmästyttänyt, miten voimakkaita tunteeni ovat. Ja ihmetyttää, miten usein unohdan, ettei se oikeesti ole mun poika, pikkuveli tai muuten läheinen.

Käskin exän tappaa itsensä ja häntä ja yhtä toista exää on tosissaan tehnyt mieli lyödä. Silmät sumentava raivo on todella pelottava tunne. En kuitenkaan ikinä pystyisi oikeasti lyömään ketään.

Raivossa ja rakkaudessa. Vaihtaisin heti osani tuohon pohdiskelijaan, tästä saa energiaa, mutta se myös kuluttaa. Joskus on ihan loppu kun se alien mun sisältä pyrkii ulos voimalla : ( eikä kivaa läheisillekään aina. Toisaalta pidän rakkaistani huolta ja heidän puoliaan viimeiseen hengenvetoon asti, vaikka painimalla.