Lue keskustelun säännöt.
Ymmärrän täysin sitä kolarin ajanutta äitiä.
28.10.2014 |
Ymmärrän täysin myös Katri Mannisen tekstin aiheesta, paitsi että minusta Mannisen väsymyksestä saa ainakin tekstistä tosi kevyen kuvan. Osaan hyvin samaistua siihen tunteeseen, joka lapsensa surmanneella äidillä oli elämänsä viime aikoina - viikkoina, kuukausina, vuosina.
Olen selvästi itsekin siis ollut aika lailla pimeän rajamailla. Olen siis itsekin heikko.
Kommentit (91)
Tämä sama ymmärämätön tuomitsija porukka on varmasti niitä, jotka eivät koskaan osaa laittaa itseään toisen saappaisiin. Sama porukka täysin omista lähtökohdistaan tuomitsi Pekka-Eric Auvisenkin teot, vaikka eivät pysty ymmärtämään sitä tuskaa, mitä Pekka-parka sisimmässään kantoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 17:49"]
Juntti sisälukutaidoton WT- äityli porukka käyttelee taas sanaa "ymmärtää" ihan pikksen väärässä yhteydessä....
minkässille voi, jos on lukihäiriö ja muutenkin idiootti...
[/quote]
Ei tunnu olevan helppoa sinullakaan.
Kaverini sairastui jo synnärillä masennukseen. Hän jopa pyysi jo siellä apua siihen kun ihan kaikki itketti ja mieli oli maassa. Se kuitattiin vain hormooneilla ja maidon nousulla. Laitettiin lapsen kanssa kotiin. Kuukauden hän odotti että helpottaa ja hän alkaisi rakastaa lasta. Lopulta oli tullut hetki, että hän olisi halunnut heittää itkevän vauvan seinään. Sillä hetkellä hän soitti itse lastensuojeluun ja pyysi nopeasti apua. Hän ja vauva pääsivät ensi-ja turvakotiin heti seuraavana päivänä. Hän kertoi nukkuneensa ensimmäiset kolme vuorokautta lähes tauotta. Muutaman kerran oli vauvan syöttänyt. Nyt pärjää varsin hyvin kaksi vuotiaansa kanssa ja voi hyvin.
Hän kuitenki sai myös apua äidiltään, siskoltaan ja mieheltään, mutta heillä ei ollu mahdollisuus olla 24/7 paikalla ja siksi tilanne meni tuohon.
Kyllä tuollaiseen pitäisi puuttua jo synnärillä ja varsinkin jos äiti on jo itsekin voinnistaan huolissaan ja pyytää apua.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 16:46"]
Ymmärrän täysin myös Katri Mannisen tekstin aiheesta, paitsi että minusta Mannisen väsymyksestä saa ainakin tekstistä tosi kevyen kuvan. Osaan hyvin samaistua siihen tunteeseen, joka lapsensa surmanneella äidillä oli elämänsä viime aikoina - viikkoina, kuukausina, vuosina. Olen selvästi itsekin siis ollut aika lailla pimeän rajamailla. Olen siis itsekin heikko.
[/quote]Oletko hakenut apua? Jos et, miksi et?
[/quote]
Kyllä, kävin muutaman vuoden terapiassa todella hyvällä psykologilla. Tapaamisia oli jopa kaksi viikossa. Tukena oli myös psykiatri ja lääkitys. Mutta ennen avun saamista ennätin voida niin huonosti monia, monia vuosia. Lopullinen toipuminen tapahtui kuitenkin vasta sitten, kun vihdoin sain nukkua yöni pääosin kokonaan, kymmenen vuoden valvomisen jälkeen. ap
Olen itse kokenut elämässä pohjattoman epätoivon tunteita, joten siksi ymmärrän. Tosin olen mielisairas ja ajatukseni liittyivät myös lapsiini, mutta tässä ei tainnut ihan sellaista olla.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 17:49"]
Ei äiti halua jättää lapsiaan isän uuden naisen hoidettavaksi.
[/quote]Totta. Ja tämä on itsekästä, sairasta egosentrisyyttä jossa lapsella ei ole mitään itseisarvoa. Lapsi on omaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 17:36"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 17:33"]Väsynyt, loppuunajettu ja kertakaikkisen rikki oleva äiti soittaa sossuun ja pyytää lastensuojelua hakemaan lapsensa pois tai äärimmäisessä väsymyksessä tappaa itsensä. Murhaaja ja narsisti tappaa lapsensa. Siinä on vissi ero. On narsistista ajatella, että lasten on parempi olla kuolleita kuin ilman äitiä. Jos on edes ripaus äidinrakkautta jäljellä väsyneessä ihmisessä, niin tajuaa, että lapset kyllä pärjäävät uudessa kodissa ja ansaitsevat elää, vaikka itse haluaisikin kuolla. [/quote] tismalleen näin!!!
[/quote]
SAMAA MIELTÄ
Sinä suunnittelit ITSESI tappamista. Soitit miehellesi, pyysit ja sait APUA. Tällä idioottimurhaaja äidillä ei käynyt mielessäkään jättää niitä lapsiparkoja pois kyydistä. Kylmä ja säälimätön ämmä. Mädätkööt helvetissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 17:38"]
Samoin. Vaikean synnytyksen jälkeisen masennuksen kokeneena tiedä, ettei siinä tilassa välttämättä tajua tai osaa saati kykene hakemaan apua.
Minä soitin miehelleni töihin yhtenä aamuna ja sanoin, etten kykene nousemaan sängystä nostamaan tuota huutavaa lasta tuolta pinnasängystä. Mies tuli viivana kotiin. Uskoi kyselemättä, kun sanoin, ettei minua voi jättää nyt kaksin lapsen kanssa. Menetin elämästäni lähes vuoden mustaan sumuun, josta en muista muuta kuin järkyttävän ahdistuksen ja itseni tappamisen suunnittelun.
[/quote]
Tässä on se ero, että sinä ymmärsit tilanteen ja pyysit apua. Ymmärsit sanoa ääneen, ettei sinua saa jättää vauvan kanssa kahden. Kaiken masennuksen ja sumun ja mielen sairastumisen alta löytyi se vaisto, joka käski suojella lasta.
Tämä äiti ei suojellut lapsiaan vaan teki tietoisen ratkaisun päättää heidän elämänsä.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 17:46"]
Vaikka ei rakastaisi lastaan, niin kuka murhaa lapsensa?
nyt menee taas ihan yli hilseen, kuinka paljon tämän alotuksen tekijä on saanut tykkäyksiä ja komppausta "väsyneiltä äideiltä" jotka Ymmärtävät TÄYSIN lapsensa murhannutta äitiä. MITÄ VITTUA??!
:O
taidan todellakin olla erilainen kuin keskiverto perheenäiti tän palstan mukaan.... Onneksi osa ei myöskään ymmärrä tätä murhatapausta. Mutt miten niin niin moni ymmärtää?!
eihän tossa ole mitään järkeä tai ymmärrystä?! Miten miten miten???
[/quote]
Ymmärtämisellä tarkoitetaan eri asiaa kuin hyväksymisellä.
Monilla lienee vaikeuksia ko asian tiimoilta.
Kuvittele katsovasi elokuvaa, ymmärrätkö juonta?Ymmärrätkö asioiden johtavan toisiin erilaisiin asioihin?
Sillä sitä ymmärtämistä tarkoitetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 18:14"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 17:38"]
Samoin. Vaikean synnytyksen jälkeisen masennuksen kokeneena tiedä, ettei siinä tilassa välttämättä tajua tai osaa saati kykene hakemaan apua.
Minä soitin miehelleni töihin yhtenä aamuna ja sanoin, etten kykene nousemaan sängystä nostamaan tuota huutavaa lasta tuolta pinnasängystä. Mies tuli viivana kotiin. Uskoi kyselemättä, kun sanoin, ettei minua voi jättää nyt kaksin lapsen kanssa. Menetin elämästäni lähes vuoden mustaan sumuun, josta en muista muuta kuin järkyttävän ahdistuksen ja itseni tappamisen suunnittelun.
[/quote]
Tässä on se ero, että sinä ymmärsit tilanteen ja pyysit apua. Ymmärsit sanoa ääneen, ettei sinua saa jättää vauvan kanssa kahden. Kaiken masennuksen ja sumun ja mielen sairastumisen alta löytyi se vaisto, joka käski suojella lasta.
Tämä äiti ei suojellut lapsiaan vaan teki tietoisen ratkaisun päättää heidän elämänsä.
[/quote]
Kriittinen hetki on se, kun äiti viimeisillä voimillaan kuukausia/vuosia kärsittyään pyytää apua ja ilmoittaa, ettei häntä saa jättää lapsen kanssa kahdestaan. Mitä tekee hän, joka avunpyynnön kuulee? Nauraako halveksuvasti, että "mitenkähän ne entisaikojen äidit on jaksaneet kun sinä olet noin paska ettet jaksa, minä lähden tästä nyt töihin", tai tyynnytteleekö "väsyttäähän sitä kaikkia äitejä joskus, katotaan teille tästä seuraava neuvola-aika tuonne kuukauden päähän". Vai ottaako tosissaan, katsoo silmiin, kuuntelee ja auttaa. ap
Juurikin näin! Amen!
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 17:33"]
Väsynyt, loppuunajettu ja kertakaikkisen rikki oleva äiti soittaa sossuun ja pyytää lastensuojelua hakemaan lapsensa pois tai äärimmäisessä väsymyksessä tappaa itsensä. Murhaaja ja narsisti tappaa lapsensa. Siinä on vissi ero. On narsistista ajatella, että lasten on parempi olla kuolleita kuin ilman äitiä. Jos on edes ripaus äidinrakkautta jäljellä väsyneessä ihmisessä, niin tajuaa, että lapset kyllä pärjäävät uudessa kodissa ja ansaitsevat elää, vaikka itse haluaisikin kuolla.
[/quote]