Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ennen kun tuomitset lapset tappaneet äidin, lue tämä:

Vierailija
28.10.2014 |

Kirjoitus oli niin suosittu, että Zonerin palvelin meni tukkoon. Laitan sen nyt kokonaisuudessaan tänne:

LUE TÄMÄ ENNEN KUIN TUOMITSET LAPSENSA TAPPANEEN ÄIDIN

Yleensä en kirjoittele tunnekuohun vallassa, koska silloin ajatteluni taso on laskenut.

Tänään teen poikkeuksen.

Juuri nyt minua itkettää, vituttaa ja tekee mieli ravistella kaikkia niitä, jotka paheksuvat pienten lasten äitiä, joka on niin sekaisin, että ajaa autolla päin bussia ja tappaa itsensä lisäksi kolme pientä lastaan.

Kahden pienen lapsen äitinä, joka on välillä ollut niin umpiväsynyt, että on kaupassa tuntenut hyllyjen kaatuvan kirjaimellisesti päälle, voin kuvitella miltä tästä äidistä on tuntunut.

Pystyn samaistumaan hänen tuntemuksiinsa äitinä, joka on maannut yön pimeydessä ajatellen, että haluaa tappaa itsensä, koska ei jaksa herätä taas puolen tunnin päästä rauhoittamaan lasta. Lasta, joka on hänelle rakkain ihminen maailmassa, mutta jonka takia hän on nukkunut useamman kuukauden ajan kaikki yöt 30-90 minuutin pätkissä.

Tiedän miltä tuntuu menettää hermonsa totaalisesti alle kymmenessä sekunnissa kun lapsi kaataa maidot ties monettako kertaa samana päivänä. Tiedän miltä tuntuu lannistua kun lapsen toista lapasta ei löydy mistään.

Tiedän miltä tuntuu maata illalla sohvalla ajatellen että lapsille pitäisi laittaa ruokaa samaan aikaan kun koko kroppa tuntuu lyijyltä tehdyltä. Tiedän myös sen, miltä tuntuu olla vainoharhainen ja alkaa epäillä omaa puolisoaan asioista, joita hän ei ole tehnyt.

Se on vitun paskaa, rumaa ja kamalaa. Se on kaikkea muuta mitä odotin äitiydeltä. Se on hävettävää. Se on itkettävää. Se on jotain sellaista, jota en toivo kokevani enää koskaan.

En tietenkään tiedä mitä Rautavaarassa oikeasti tapahtui ennen äidin epätoivoista tekoa -- saati mitä hän oikeasti ajatteli tehdessään viimeisen valintansa.

Tiedän lehtijuttujen perusteella että äidillä oli hoidettavanaan yksi eskari-ikäinen ja kaksi pientä lasta, jotka olivat syntyneet alle kahden vuoden välein. Mies teki keikkatöitä ja oli välillä viikkokaupalla pois kotoa. Äitiä on kuvattu lapsirakkaaksi, mutta sairaalloisen mustasukkaiseksi. Sitä en tiedä oliko hän sitä aina vai vasta lasten synnyttyä.

Tiedän että perheeseen oli jo kertaalleen kutsuttu poliisi, koska äiti oli yrittänyt estää isää lähtemästä työreissulle. Nyt hän oli ajanut kymmeniä kilometrejä bussin perässä pysäyttääkseen sen. Hän oli noussut busiin ja riidellyt miehen kanssa poliisin mukaan lastenhoidosta. Ei pettämisestä vaan lastenhoidosta.

Nainen oli heitetty pois bussista, hän oli ajanut bussin ohi, kääntynyt takaisin ja ajanut kohtalokkain seurauksin päin bussia kolme rakasta lastaan kyydissään.

Jos sinulla on lapsia joita rakastat, mieti miten epätoivoinen ja sekaisin sinun pitäisi olla, että bussia päin ajaminen tuntuu hyvältä ajatukselta.

Jos ajattelet ettet ikinä tekisi sellaista, vaikka olisit kuinka väsynyt ja sekaisin, mieti uudestaan.

Minä en ajatellut ennen lapsia, että voisin kokea niin hirvittävää epätoivoa kuin mitä pahimpina valvomiskausina olen kokenut.

Jopa nyt, kun olen vähän väsynyt herättyäni viime yönä kaksi kertaa siihen, että lapsi puhui unissaan, en pysty enää kunnolla muistamaan miltä tuntui seistä kaupassa ja tuntea hyllyjen kaatuvan päälle.

Ja silti tiedän, että minä olen joskus ollut tilassa, josta ei ollut enää kauhean paljon matkaa siihen, että pikaistuksissani olisin tehnyt jotain tyhmää ja peruuttamatonta.

Se pelottaa, hävettää ja surettaa minua, mutta haluan sanoa tämän ääneen, koska pelkään, että jos äiti leimataan nyt "hulluksi mustasukkaiseksi akaksi, joka pimahti", suljemme silmämme kaikilta niiltä uupuneilta, masentuneilta ja epätoivoisilta äideiltä, jotka tarvitsevat apuamme.

Minä olin onnekas. Minulla on puoliso, äiti, sisaruksia ja ystäviä, jotka tajusivat että olin kovilla ja olivat tukenani. Minä ymmärsin että mieleeni nousseet hullut ajatukseni kertoivat siitä, että olen aivan järkyttävän väsynyt -- ei siitä, että minun pitäisi toteuttaa kyseiset ajatukset. Minä osasin hyödyntää kirkkaat hetket ja hakea apua lapseni päiväkodista, neuvolasta, varhaisen tuen yksiköstä ja lastenlääkäriltä.

Kolmen kuukauden valvomisen jälkeen pääsimme sairaalaunikouluun, jossa lapsi oppi nukkumaan ja äiti nukuttamaan lastaan. Sinne pääsyä sai odottaa kuukauden ajan. Se oli elämäni pisin kuukausi.

Olisin voinut saada apua vieläkin nopeammin, jos en normaalisti olisi niin hyvin pärjäävä ja jos väsyneenä avun pyytäminen ei tuntuisi niin ylivoimaisen vaikealta.

Koska en ollut ulospäin "hullu mustasukkainen akka" vaan olin usein päivisin hyvällä tuulella ja jaksoin huolehtia lasten perustarpeista, väsymykseni todellinen syvyys ei ollut niin ilmiselvää.

Mikään ei oikeuta Rautavaaran äitiä toimimaan niin kuin hän toimi. Hänen lähipiirinsä syyttely tapahtuneesta on turhaa. Mutta hänen leimaamisensa sairaaksi ihmiseksi ja poikkeustapaukseksi on vaarallista.

Sinunkin lähipiirissäsi voi olla pienten lasten umpiväsynyt äiti, joka on katkeamispisteessä. Se voi olla jopa oma puolisosi tai tyttäresi. Väsynyt äiti voi jättää hakematta apua koska ei jaksa hakea apua -- ei siksi ettei tarvitsisi sitä.

Jos kyseinen nainen on vieläpä tottunut tulemaan hyvin toimeen omin avuin, avun pyytäminen ja vastaanottaminen voi tuntua väsyneenä nöyryyttävältä ja hävettävältä. "Kyllähän jokaisen äidin pitäisi jaksaa hoitaa omat lapsensa."

VÄÄRIN!

Ihmiskunnan historiassa on täysin ennenkuulumatonta, että äidit jäisivät täysin yksin kotiin pienten lastensa kanssa. Muissa kulttuureissa ja muina aikoina äideillä on aina ollut tukena mummoja, vaareja, vanhapiikatätejä, kotiapulaisia ja lapsenpiikoja.

Vaikka lähipiiriisi kuuluva äiti ei ikinä ajautuisi niin synkkään hetkeen, että aidosti uskoisi oman ja lasten elämän lopettamisen olevan ainoa vaihtoehto, hän tarvitsee apuasi.

Monista toisten asioiden puuttuminen tuntuu kiusalliselta. Voi olla että äiti ensialkuun jopa torjuu apua. Se ei tarkoita sitä etteikö hän tarvitsisi sitä.

Kysele lähipiirisi äideiltä miten hyvin he nukkuvat. Jos äiti valittaa valvottavasta lapsesta, hän tarvitsee jo apua. Ehdota että viet hänen lapsensa rataskävelyllä että äiti saa ottaa päiväunet. Tarjoudu käymään kaupassa. Tule pitämään seuraa ja viihdytä vauvaa sen aikaa että äiti pääsee suihkuun rauhassa. Tuo tullessasi runsaat eväät, joista riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi.

Jos kyseessä on oma puolisosi, pysähdy, vedä henkeä ja mieti miten paljon voisit vielä itse joustaa.

Voi tuntua vaikealta myöntää että oma puoliso on katkeamispisteessä, etkä ole nähnyt sitä. Jos itse tekee pitkää päivää, voi tehdä mieli viettää vapaa-aika omien harrastusten parissa. Kukapa meistä haluaisi herätä keskellä yötä monta kertaa.

Se että puolisosi pärjää jotenkuten ei tarkoita sitä, että hän voi hyvin. Ja jos hän ei voi hyvin, se heijastuu pian lapsiinkin. SINUN lapsiisi.

Onneksi pikkulapsiaika on oikeasti aika lyhyt. Valitettavasti se on lapsen kehityksen kannalta tärkeintä aikaa. Vastuu lapsen hyvinvoinnista ei voi olla vain äidin harteilla -- se kuuluu jakaa. Ei vain puolisoiden kesken, vaan koko lähipiirin kesken.

Äläkä tuomitse äitejä, jotka eivät saaneet apua ajoissa, vaan tuomitse tilanne, jossa äitien uupumus ja mielenterveysongelmat jäävät huomaamatta ja hoitamatta.

Auta koska voit. Auta koska se on hirvittävän tärkeää.

Kommentit (267)

Vierailija
1/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Järkyttäviä kommentteja!! Ei saa tuomita! Äidillä oli varmasti paha olla! Ja ei mitä ilmeisemmin apua saanut! Järkyttävä tapahtuma mutta se kertoo siitä että hän olisi tarvinnut apua ja tukea, kohtuutonta syytellä ja arvostella haukkua ja moittia kaikinpuolin tätä naista!! Menkää ihmiset itseenne, kukaan ei kukaan ole täydellinen missään nimessä kaikki teemme virheitä! Ja nyt puhuu 4 lapsen äiti! Lapset 5,4,2,1 vuotiaat!! Luojan kiitos minun uupumukseni huomattiin ja sain apua ja lapsillani on nyt kaikki hyvin ja perheellämme! Olisipa tämäkin naisparka saanut ja isäkin olisi voinut auttaa lasten kanssa enemmän ja oll kotona. Kyllä olisi pitänyt hälytyskellojen Soida ajoissa niin nämä ihmis parat olisivat hengissä!

Vierailija
2/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

rouva M kirjoittaa, että lapsensa murhaavia ei pidä tuomita mielisairaiksi tai epänormaaleiksi poikkeustapauksiksi. Nnnoooh, minun mielestäni kyllä. Luulisin että aika mone muunkin mielestä.

En yleensä lue murhaamista teoksi, johon normaali ihminen kykenee. Siellä on kyllä taustalla hyvin poikkeava ja epänormaali tunnepuoli, harvemmin mielisairaus, mutta poikkeuksetta persoonallisuuden vääränlainen kehittyminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 18:27"]

Järkyttäviä kommentteja!! Ei saa tuomita! Äidillä oli varmasti paha olla! Ja ei mitä ilmeisemmin apua saanut! Järkyttävä tapahtuma mutta se kertoo siitä että hän olisi tarvinnut apua ja tukea, kohtuutonta syytellä ja arvostella haukkua ja moittia kaikinpuolin tätä naista!! Menkää ihmiset itseenne, kukaan ei kukaan ole täydellinen missään nimessä kaikki teemme virheitä! Ja nyt puhuu 4 lapsen äiti! Lapset 5,4,2,1 vuotiaat!! Luojan kiitos minun uupumukseni huomattiin ja sain apua ja lapsillani on nyt kaikki hyvin ja perheellämme! Olisipa tämäkin naisparka saanut ja isäkin olisi voinut auttaa lasten kanssa enemmän ja oll kotona. Kyllä olisi pitänyt hälytyskellojen Soida ajoissa niin nämä ihmis parat olisivat hengissä!

[/quote]

 

Okei, meinasitko tappaa siis lapsesi ja tämähän on aivan oikeutettua tietysti koska sulla on masennus?

Vierailija
4/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 18:27"]

Järkyttäviä kommentteja!! Ei saa tuomita! Äidillä oli varmasti paha olla! Ja ei mitä ilmeisemmin apua saanut! Järkyttävä tapahtuma mutta se kertoo siitä että hän olisi tarvinnut apua ja tukea, kohtuutonta syytellä ja arvostella haukkua ja moittia kaikinpuolin tätä naista!! Menkää ihmiset itseenne, kukaan ei kukaan ole täydellinen missään nimessä kaikki teemme virheitä! Ja nyt puhuu 4 lapsen äiti! Lapset 5,4,2,1 vuotiaat!! Luojan kiitos minun uupumukseni huomattiin ja sain apua ja lapsillani on nyt kaikki hyvin ja perheellämme! Olisipa tämäkin naisparka saanut ja isäkin olisi voinut auttaa lasten kanssa enemmän ja oll kotona. Kyllä olisi pitänyt hälytyskellojen Soida ajoissa niin nämä ihmis parat olisivat hengissä!

[/quote]

 

taisit ottaa vähän mallia kirjoittajalta 174?

Vierailija
5/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 16:41"]

Miksi lastenhoidosta on tehty niin vaikeaa tänä päivänä? Joo on joskus rankkoja aikoja ja väsymystä mutta se on vain elämää. Jos on mielenterveysongelmainen niin älä hanki lapsia. Minä tuomitsen äidin joka vei pienet lapset mukanaan.

[/quote]

Länsimaissa kaikki on nykyään vaikeaa, esimerkiksi tavallinen perhe-elämä. Mitä enemmän elintasoa, sitä enemmän ihmiset kiinnittää huomiota pikkuongelmiin ja paisuttelee niitä. Huom! en tarkoita pikkuongelmalla äitien tai isien väsymystä, se on vakava asia.

Kyllähän sen tälläkin palstalla näkee, et ihmisten suhteellisuudentaju on täysin kadonnut: kauhistellaan jos joku pesee muoviastioita astianpesukoneessa tai miks joku ruma ihminen pitää blogia. Samaan aikaan monessa maassa äiti miettii mistä saa seuraavan ruoka-annoksen lapsellensa. 

Vittu tätä touhua. 

Vierailija
6/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä kirjoitus. Tiedän juuri, miltä sinusta, kirjoittaja, on tuntunut. Ja me olemme selvinneet siitä harmaasta vaiheesta. Suren niiden puolesta, joiden mieli on musta. Kiitos tästä jakamisesta.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mmmmhhhmpf... Ja taaaaas erottaisin mielisairaat ja heidän halunsa tai potentiaalisuuden murhata herkemmin toisia kuin ei -mielisairas.... Psykopaatismi tai narsismi EI ole mielisairaus, vaan persoonallisuuden kehittymisen tapa!!!

Mielisairaat eli masentuneet, skitsofreenikot, bipolaarit yms eivät ole sen murhanhimoisempia kuin muutkaan ihmiset!!! He osaavat ainakin hakea apua helposti myöskin uupumiseen lasten kanssa, mikäli he sellaiseen tilanteeseen joutuvat koska usein heillä on jo kokemusta tukitoimista joita on saatavilla. 

MUTTA persoonnallisuuden tunnekylmyyteen tai psykopatismiin liittyvät häiriöt ja siihen liitettynä uupumus ja masennus voivat toki ajaa ihmisen murhaamaan muita ja itsensä. Pelkkä uupumus ja masennus ei tee ihmisestä edes ajatustasolla arvaamatonta ketään toista kohtaan kuin itseään ainakaan...

 

Vierailija
8/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän, miltä tuntuu olla pohjattoman uupunut ja väsynyt. Kyllä minunkin mielessäni on käynyt vaikka mitä, on ollut pinna kireänä, olen huutanut ja itkenyt ilman syytä... Täälläkin sen näkee, että osa ummistaa silmät: "En mä vaan koskaan tappaisi lapsiani, vaikka olisin kuinka väsynyt." Se mikä ei kosketa itseä, ei kiinnosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koskettava teksti. Hyvin jäsennelty, erittäin helppolukuinen. Itse asiaan en ota tässä kantaa, mutta suuresti ihmettelen niitä jotka sanoivat että en lukenut loppuun. Onko tämä maa täynnä ADHD-tapauksia, vai miksi ei edes tuollaista pätkää pystytä lukemaan. Täällä netin ihmeellisessä maailmassa on myös sellaisia jöötejä, mitä ei todellakaan viitsi lukea.

Vierailija
10/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 18:09"]

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 16:09"]

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:58"]

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:24"]

Hirveetä lässytystä. Saavatko miespuoliset perhesurmaajat samanlaista posken paijausta? 

[/quote]

Saa ne, laajasalon perhesurmaaja vältti jopa vankilatuomion. Joutui pakkohoitoon. Sossutädit teilattiin siinä tapauksessa jossa isä tappoi huostaanotetut lapset kotikäynnillä. Tyrnävän isää sympatiseerattiin kovasti alkuvaiheessa, olihan se kammottavaa kun vaimo oli pikkujouluissa ja uusi mieskin ehkä kuvioissa. No, isä sitten paljasti itse todellisen luonteensa. Pomarkun äidistä liikkui hyvin ilkeitä huhuja. Kyllä se on aika tyypillistä että naista syyllistetään perhesurman yhteydessä. Miksei se lähtenyt pois, miksi se jätti lapset, mies raataa ja sitten nainen jättää. Luepa vaikka murha.infon sivuja tai etsi tältä sivustolta vanhoja ketjuja noihin liittyen. Huomaat että kyllä naisetkin saa paskaa niskaansa, jopa enemmän kuin miehet. 

[/quote]

Yritin aiemmassa viestissä osoittaa useiden ihmisten harjoittamaa kaksinaismoralismia: Miespuolinen perhesurmaaja ei saa samanlaista ymmärrystä kuin naispuolinen perhesurmaaja. En ottanut kantaa perhesurmaajien puolisoiden saamaan kohteluun.

Esimerkiksi kriminaalipsykiatrian ylilääkäri Lauerma on todennut, että perhesurmaajat ovat yleensä sairaalloisen itsekeskeisiä naristeja: http://yle.fi/uutiset/ylilaakari_lauerma_perhesurmaajat_ovat_yleensa_sairaalloisen_itsekeskeisia_narsisteja/6810660 

Naispuolinenkin perhesurmaaja on siis todennäköisesti sairaalloisen narsistinen kuin äärimmäisen masentunut henkilö. Miksei tätä saa sanoa ääneen?

[/quote]

Anteeksi vaan mutta luepa tästä ihan itse. Aika paljon saa tämäkin miespuolinen perhesurmaaja ymmärrystä. Toki joukossa on niitäkin jotka eivät ymmärrä, mutta kokonaisuudessaan sanoisin että aika paljon lempeämpää on miehen kohtelu. Ja aika moni pohtii oliko vika äidissä...

http://www.vauva.fi/keskustelu/1641837/ketju/ja_taas_perhesurma_pomarkussa

[/quote]

Ei lähellekään niin raivopäistä kirjoittelua kuin tässä ketjussa. Vaikka isä vei lapsensa kuivaajaan ja ampui yksitellen. Mutta kai se on ymmärrettävämpää jos isä sekoaa. Äiti ei sellaista saa tehdä, äidin pitää vaan jaksaa ja jaksaa. Lukekaa tuo ketju ja sanokaa, että naisia muka ymmärretään enemmän ja silitellään päähän. Kyllä tuossa miespuolinen kolmen lapsen tappaja saa melkoista ymmärrystä osakseen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

181 äsh eka kappale /lause huonosti sanottu! Siis mielisairas ei eroa murhanhimoisuuden osalta tai murhaamisen haluissaaan terveistä ihmisistä mitenkään! Ei pidä sekoittaa psykopatismia ja mielisairauksia keskenään!

Vierailija
12/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en oikeuta tätä tapahtumaa, olen vihainen kun tämä nainen ei saanut apua! Ja aika kohtuutonta sanoa että älä hanki lapsia jos on mielenterveys ongelmia koska niitä ei välttämättä ole kun hankkii lapsia vaan joskus elämä tahtomattaan ja väistämättään mennä siihen pisteeseen että tulee pahoja vastoin käymisiä,masennusta yms.. !!! Kukaan tuskin tahalleen haluaa sairastuvan tai romahtavan! Eiköhän jokainen äiti halua olla hyvä ja paras äiti lapsilleen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinun kohdallasi vaan tílanne kuitenkin se, että sinulla oli mies joka tuki sinua. Silloin kun hän on ollut kotona hän on varmaan myös antanut sinulle vapaata olla hetken rauhassa ja hän on hoitanut heitä. Oletan että tämä mies on ollut jatkuvasti menossa eli asunut toisella paikkakunnalla milloin missäkin viikkoja ja tullut vain hetkeksi ehkä viikonlopuksi silloin tällöin kotiin ja lähtenyt taas jo sunnuntai-iltana takaisin tullakseen takaisin taas viikkojen päästä. Eikä tällä naisella ole ollut hetkeäkään aikaa olla omissa oloissaan ja nukkua kunnon yöunia. Lisäksi mies oli jättämässä tämän naisen lopullisesti vaikka naisella ei ollut edes työpaikkaa. Kuinka lohdullinen tämä tieto on naiselle ollut.

En kiistä etteikö teko olisi ollut hirveä koska sitä se oli. Toisaalta en mene tuomitsemaan häntä kun en hänen nahoissaan ollut mutta voin jonkin verran kuvitella mitä se on ollut yksin jatkuvasti ilman miehen tukea siis käytännössä yksinhuoltajana. Teko on selvästi tehty valtavan tunnekuohun vallassa, jossa järjen ääni on kadonnut kokonaan täydellisen epätoivon vallassa. Tilannetta on edeltänyt kuukausien ehkä jo parin vuoden aikainen tora siitä, että hän ei jaksa yksin tätä hommaa pyörittää. Mies ei kuitenkaan ole tehnyt ilmeisesti mitään asiaintilan parantamiseksi. Esimerkiksi hakenut toista työtä mikä olisi rauhoittanut tilannetta kummasti. 

Vierailija
14/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 18:37"]

Mmmmhhhmpf... Ja taaaaas erottaisin mielisairaat ja heidän halunsa tai potentiaalisuuden murhata herkemmin toisia kuin ei -mielisairas.... Psykopaatismi tai narsismi EI ole mielisairaus, vaan persoonallisuuden kehittymisen tapa!!!

Mielisairaat eli masentuneet, skitsofreenikot, bipolaarit yms eivät ole sen murhanhimoisempia kuin muutkaan ihmiset!!! He osaavat ainakin hakea apua helposti myöskin uupumiseen lasten kanssa, mikäli he sellaiseen tilanteeseen joutuvat koska usein heillä on jo kokemusta tukitoimista joita on saatavilla. 

MUTTA persoonnallisuuden tunnekylmyyteen tai psykopatismiin liittyvät häiriöt ja siihen liitettynä uupumus ja masennus voivat toki ajaa ihmisen murhaamaan muita ja itsensä. Pelkkä uupumus ja masennus ei tee ihmisestä edes ajatustasolla arvaamatonta ketään toista kohtaan kuin itseään ainakaan...

 

[/quote]

Ei tämä valitettavasti mene AV-mammojen jakeluun. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 15:54"]

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 15:32"]

olipa hyvä teksti ja luin loppuun! Kommentti: täällä on toverituimioistuin jatkuvasti käynnössä! Haukutaan rääkyviä lapsia kaupassa missä tahansa. Haukutaan monilapsisia äitejä jotka eivät jaksa tai kykene. Ei löydy ihmistä joka sanoisi: mä voin auttaa ilman mitään korvausta. Mä voin ottaa sun isommat lapset leikkimään vauvan päiväunien ajaksi. Mä voisin tulla kauppa-avuksi sulle. Te tuomitsijat; ette nosta persettänne auttamaan kanssaihmistä vaan läsdytätte paskaa täällä palstalla päivästä toiseen! Missä on lähimmäisenrakkaus Rautavaaralla tai missä perhe asui? Missä kirkon diakonit ja kunnan kotiapu? Pitääkö kaikesta avusta tehdä byrokraattista, hankalaa ja nöyryyttävää saajalleen!? Mihin tämä vitun Suomi menee?!

[/quote]

Ihan oikeasti, aikuisen pitäisi pystyä ymmärtämään se, että jos vääntää niitä lapsia ison läjän, niin niiden hoitaminen on todella raskasta.

Jos ei tuota ymmärrä ja vaan vääntää ja vääntää kiloittain lapsia ulos, pitäisi olla holhouksen alla.

Me muut, jotka on ollaan järjestetty elämämme omien voimavarojemme mukaan emme ole vastuussa toisten ihmisten lapsista, ja joistakin heikkolahjaisten vauvatehtaiden jaksamisesta, ymmärtäkää se.

Ja täällä vielä te äipylit jaksatte haukkua jotain veloja, sitten jaatte kilpaa jotain tarinoita siitä miten haluatte tappaa omat lapsenne "kun ette vaan jaksa". 

Tämä mitenkään liittymättä tähän lapsenmurhaan erityisemmin, kommentoin lähinnä lainaamani viestiä.

[/quote]

Ja ihan oikeasti niiden lasten vääntäminen ei tarkoita että tietäisi etukäteen miten raskasta se on. Ethän sinäkään näytä tietävän siitä yhtään mitään vaikka kaikki tietävänä tuomioitasi jakelet.

Vierailija
16/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ei saisi tuomita? Jos tekijä olisi ollut mies ja isä hänet olis jo manattu alimpaan helvettiin äidin noustessa pyhimykseksi muistoissanne.

Se äitihän oli sekaisin riippuvuudestaan mieheen, ei väsymyksestä.

 

Vierailija
17/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 18:43"]

Minä en oikeuta tätä tapahtumaa, olen vihainen kun tämä nainen ei saanut apua! Ja aika kohtuutonta sanoa että älä hanki lapsia jos on mielenterveys ongelmia koska niitä ei välttämättä ole kun hankkii lapsia vaan joskus elämä tahtomattaan ja väistämättään mennä siihen pisteeseen että tulee pahoja vastoin käymisiä,masennusta yms.. !!! Kukaan tuskin tahalleen haluaa sairastuvan tai romahtavan! Eiköhän jokainen äiti halua olla hyvä ja paras äiti lapsilleen!

[/quote]

Entäs jos hän EI HALUNNUT apua? Näissä teoissa on usein taustalla tunnekylmä persoonallisuudeltaan häriöinen henkilö, joka ei siis sanan varsinaisessa mielessä ole mieleltään sairas. Persoonallisuushäiriöiset henkilöt hyvin harvoin kokevat tarvitsevansa häiriöönsä apua. Etenkään kun eivät tunnista itsessään mitään häiriötä. Älkää nyt uhriuttako tätä naista! Hän on ollut yli kolmikymppinen henkilö, jolla on ollut kaikki avaimet ja mahdollisuudet käsissään suojella omaa jälkikasvuaan. Sen sijaan hän tietoisesti valitsi toisin.

Vierailija
18/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä ketjussa on ymmärtäjiä ihan liikaa. Voisiko ne jalat ristiä jo ekan lapsen jälkeen jos ei omiaan kestä. Toisaalta, ei terve ihminen sikiä vuoden välein niin et lapsia on liikaa joten kaipa nää ymmärtäjät tietävät mistä puhuvat. 

Vierailija
19/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pienten lasten murhaamiseen syypää on kyllä vain äiti. Joka ajoi auton bussin keulaan tarkoituksella.

Vierailija
20/267 |
28.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surmatyön tehnyt äiti on itse sanonut tuttavapiirissä olevansa hyvin lapsirakas. 


 

Toisaalta hänet tuntevat kuvailevat äitiä henkilöksi, jonka mielialat vaihtelivat voimakkaasti.

Pariskunnan hyvin tuntevat henkilöt kuvailevat, että kun mies oli ollut ajoittain poissa Nurmeksesta, avovaimo oli reagoinut kodin ulkopuoliseen elämään kielteisesti ja kontrolloinut miehensä menoja voimakkaasti.

-Iltalehti

 

Ajatuksia herättävä tuo keskustelun alun kirjoitus, mutta Iltalehden kirjoitus laittoi kuitenkin miettimään josko taustalla olisi tosiaan jotain persoonallisuushäiriöön viittavaa, Lauerman kommentteihinkin pohjaten. Mietin voiko "pelkkä" uupumus ja stressaava elämäntilanne saada tekemään jotakin tällaista? Oliko äiti halukas ottamaan apua vastaan?  

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan kolme