Naurun tasapaino
Oletteko katsoneet?
Iikka Kivi on ollut suosikkini varmaan puolivälistä asti.
Minusta Jussi Simola olisi pitänyt pudottaa finaalikolmikosta. Huutaa joka kerta silmät muuminpilluina koko esityksensä ajan eikä varmaan itse muista esityksestä jälkeenpäin mitään.
Jussi Simolalla ja finaalikolmikon Tomi Haustolalla on myös tapana ilkeillä. Viimeksikin toinen heistä otti hampaisiinsa yhden yleisössä istuneen, jolle tilanne selvästi oli piinallinen. Haustola on kuitenkin Kiven jälkeen paras tämän kauden kilpailijoista.
Vertailun vuoksi: erittäin hauska Ismo Leikola ei perusta huumoriaan ilkeilylle.
Päivi Kuuva keikkui mukana yllättävän pitkään. Hänen juttunsa eivät huvittaneet kertaakaan.
Kommentit (11)
Ilkka on hyvä. Jussi notkahti ja jotenkin toisti itseään viime kerralla, muuten ollut aika suvereeni. Veikkaan että voitto menee Jussille. Tomi on hyvä kolmas sitten finaalissa. Oon iloinen, että finaaliin asti meni ne ketä itekin toivoin menevän. Päiviä liputin vielä pari eka jakson jälkeen korkealle, mutta ei ne jutut sitten kantaneetkaan enää.
Arimo oli tosi hyvä mun mielestä. Harmi että tippui.
Mielenkiinnolla odotan finaalia. Viime vuonnahan meni niin ettei kilpailua hallinnut ja minunkin mukaani paras (eli Tommi) voittanutkaan, vaan floppasi totaalisesti viimeisen setin + edellisen jakson setin. Eli katsotaan nyt mtien Ilkan laita vaikka niin suuressa suosiossa toistaiseksi onkin ollut.
Finaalissa kolme keskenään erittäin samantyylistä ja suunnilleen saman ikäistä sälliä. Vähän pettymys.
Mulla ei ole oikein selvää suosikkia. Kaikilla on ollut hyviä juttuja. Iikka on ehkä avautunut persoonana eniten ohjelmassa, Jussilta on jäänyt parhaat yksittäiset vitsit mieleen, Tomi ehkä jäänyt etäisimmäksi? Jussia on ehkä ohjelmassa kehuttu tasaisimmin, joten sen takia hän tulee ensimmäisenä suosikkina mieleen.
Päivi jäi minuakin harmittamaan vähän, sillä hänellä oli jossain alkupään jaksossa monta hauskaa juttua sekä miellyttävä tapa olla lavalla. Jutut vain lakkasivat aika nopeasti naurattamasta.
Juu ei se ilkeile Iikka....odotin että tulva olisi vienyt, mutta ei, tulisipa urpiainen ja nokkisi silmät päästä..
Kaikki kolme ovat hyviä!
Iltaa odotellessa. Toivottavasti kaikki kolme onnistuvat hyvin jotta me saadaan nauraa! :)
Voisiko joku ilmoitella miten kisa etenee, kun en omista televisiota!
En ole kyl huomannut et Tomi ilkeilisi. Jussin tyyliin kuuluu ennemminkin tuo ilkeily. Ilkka on jees, mutta mun mielest melko vaisua juttua viime jaksossa..