Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vauvakuumeeton

Hei! Onko palstalla muita äitejä/tulevia äitejä, joilla ei ikinä ole ollut vauvakuumetta?

Itse en ikinä ole pitänyt vauvoista, mutta yhden lapsen haluan ja nyt kun ikä alkaa tulla vastaan olen sitten raskaana. Vauva-aika on mielestäni se pakollinen paha, joka pitää rämpiä läpi, kun biologisen lapsen haluaa.

Miten te muut olette selvinneet vauva-ajasta tai miten siitä ajattelette selviävänne?

  • ylös 5
  • alas 1

Kommentit (12)

Vierailija

Ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, enkä ole varsinaisesti lapsista tykännyt. Jotkut lapset on jees, jotkut ei.  Se on ihan lapsen persoonasta kiinni, siinä missä tykkäämiseni aikuisistakin.

Puolisoni halusi oikein perinteisen perhekuvion "kaksi lasta, omakotitalo, koira, farmariauto jne..". Itse olen eroperheestä ja ainut lapsi, eikä minulla ollut omaan perheeseen liittyen tai muutenkaan sen kummempia tulevaisuuden haaveita, joten sopihan ne puolison suunnitelmat minullekin. Niinhän siinä kävi, että plussa raskaustestissä mullisti kaiken  :) Raskausaika oli aivan ihmeellinen ja mielenkiintoinen. Vauva-ajat ovat olleet elämäni parhaimpia aikoja. (Omat) lapset ovat aivan maailman ihanimmat. Oma-kotitalosta en enää muualle muuta, iso auto tuntuu turvalliselta ja se lenkkikaverikin on tullut hankittua. 

Lapset ovat jo teini-ikäisiä ja itsellä on ikää sen verran, etten mitään iltatähteä edes mieti. Sitä vastoin olen miettinyt, että olisin varmaan tehnyt enemmänkin lapsia jos olisin saanut esikoisen nuorempana. Onneksi ei kuitenkaan nuoruuden kumppanin kanssa perhettä perustettu ja mitäpä näitä valintoja muutenkaan enää miettimään. Nautin suunnattomasti äitiydestä ja elämästä yleensäkin tällaisenaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista vauvakuumetta. Enkä ole kokenut vauvoja mitenkään erityisen söpöinä. Ja minulla on kuitenkin neljä lasta. Kolmannen kohdalla voin sanoa, että jopa nautin vauva-ajasta, jotenkin se oli helpompi kuin kahden vanhimman lapsen kohdalla. Ja ajatus oli, ett hän on se viimeisin. Ajatukseni siis oli, että otan ”kaiken irti” viimeisestä vauvavuodesta ja eletään niin, mikä on kaikista helpointa. Osasin myös olla stressaamatta turhista. Vauva kulki elämässä mukana, kun kahden isomman kanssa kuitenkin on eri tavalla säpinää. Nyt tämä neljäs vauva oli yllätys. Jotenkin hänestä olen eniten vauvakuplassa. Kun oli jo asennoitunut, että lapset on tehty, niin vauva tuntuu lahjalta, ja nautin hänen nuuskuttamisesta ja ”helppoudesta”. Käyn esimerkiksi vauvan kanssa kaksin mummolareissuilla, ihanaa touhottaa äitini kanssa keskittyen vauvaan. Isommat lapset ovat jo koululaisia, eli heidän kanssaan elämä on toisenlaista. Nautin tästä ajasta, mutta samalla on tää tosi raskasta. Enkä yhtään koe haikeutta, kun vauva kasvaa ja kehittyy. Vaikka nautin, niin toisaalta odotan, että vauva kasvaa taaperoksi ja isommaksi. En edelleenkään koe olevani ”vauvaihminen”.

Vierailija

Itsellänikin lapsitoive, mutta ei vauvakuumetta. Mietin uskallanko jättää ehkäisyn pois, kun nyt olisi hyvä tilanne muuten lapsen tulla.

Tuntuuko se oma lapsi sitten oikeasti erilaiselta, kuin muiden?

Vierailija

Ei mulla ollut muuta kuin äitini painostus lapsen hankintaan. 

Jostain sitten tarttui mukaan mies, joka oli suurinpiirtein normaalien kirjoissa. 

Sitten vaan lastentekoon. Raskausajat olivat todella helpot ja synnytyksistäkin selvittiin. 

Ei todella mitään suurta suunnitelmaa tai vastaavaa ole vieläkään. 

Lapset ovat nyt 7 ja 8 vuotiaita. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuko se oma lapsi sitten oikeasti erilaiselta, kuin muiden?

Kyllä tuntuu, aivan erilaiselta.

Vierailija

Selailin tuota Vauva vuodelle 2021-2022 -ketjua ja aika moni siellä kirjoittelee vauvakuumeissaan.

Laskettu aikani on joulukuussa ja raskaus ollut aika rankka ja mietin välillä mitä on oikein tullut tehtyä, kun kohta on vauva täällä. Tuntuu, kuin olisin jotenkin epänormaali tuleva äiti, kun en hypi riemusta tulevan vauvan takia, enkä ole ikinä haaveillut nimenomaan vauvasta, lapsesta vain.

Hyvä tietää, että on muitakin, niin en tunne itseäni täysin ulkopuoliseksi.

Vierailija

Vauva on vauva alle vuoden, ja sen jälkeen paljon kaikkea muuta seuraavat 18 vuotta, joten ei siinä kuumessakaan järkeä ole. Omani on 20. Vauvakuumetta ei koskaan tullut, homma hoitui silti. Vaiheita riittää, vauvuus on vain yksi niistä.

Vierailija

Ei kai minullakaan sellaista vauvakuumetta ollut ollut, ehkä lapsikuumetta. Lähipiirissä ei ollut ollenkaan vauvoja ja pieniä lapsia, joiden seurassa olisi fiilistellyt, että vauva olisi ihana. Vasta kun lapsiluku on tullut täyteen olen alkanut vauvakuumeilemaan, mutta sekin meni onneksi ohi kun nuorin oli sen 3 v. Ehkä sitä vain ei meinannut olla valmis vielä irrottamaan siitä pikkulapsiajasta, tuntui että se päättyi kuitenkin liian pian. Vaikka huh hel vetti, onneksi on ohi :D en myöskään kokenut kuumetta tulla raskaaksi vaan heti napanneet plussat ahdistivat jonkin verran koska pelkäsin kehollisia muutoksia todella paljon, varsinkin ensimmäisessä raskaudessa. Onneksi itse asiassa ,itään pysyviä muutoksia ei tullut, mutta ei kauheasti olisi haitannut vaikka haikara olisi tuonutkin. Mielestäni nyt kouluikäisten lasten kanssa on kyllä kivointa, mutta odotan myös innolla näkeväni millaisia aikuisia lapsista kasvaa. Teini-ikä tässä välissä menee toivottavasti jotenkin ok.

Vierailija

Ei ole ikinä ollut vauvakuumetta. Lapset on ok, mutta en jaksa ihailla ja hehkutella kun random-työkaverit näyttää kuvia lapsenlapsistaan. 

Nyt 2 lasta ja ne on aivan ihanimpia maailmassa. Miksi hankin lapsia jos ei ollut vauvakuumetta tai en ole lapsirakas? Nyt tulen saamaan varmaan paljon alapeukkuja, mutta  kai se oli vaan mielenkiinto, en halunnut jättää sitä korttia käyttämättäkään. 

Vauva-arjesta selvisi hyvin, en kokenut missään kohti ongelmaa, toki mukana oli/on auttava puoliso.

Vaikka en ennen syntymää kokenut minkäänlaista rakkautta/yhteyttä vatsassa olevaa lasta kohtaan, enkä heti synnytyksen jälkeenkin tuntenut sitä "palavaa äidin rakkautta"/"Rakkautta ensi silmäyksellä", niin silti koin halua alusta alkaen huolehtia lapsista ja päivä päivältä kasvavaa rakkautta. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei ole ikinä ollut vauvakuumetta. Lapset on ok, mutta en jaksa ihailla ja hehkutella kun random-työkaverit näyttää kuvia lapsenlapsistaan. 

Nyt 2 lasta ja ne on aivan ihanimpia maailmassa. Miksi hankin lapsia jos ei ollut vauvakuumetta tai en ole lapsirakas? Nyt tulen saamaan varmaan paljon alapeukkuja, mutta  kai se oli vaan mielenkiinto, en halunnut jättää sitä korttia käyttämättäkään. 

Vauva-arjesta selvisi hyvin, en kokenut missään kohti ongelmaa, toki mukana oli/on auttava puoliso.

Vaikka en ennen syntymää kokenut minkäänlaista rakkautta/yhteyttä vatsassa olevaa lasta kohtaan, enkä heti synnytyksen jälkeenkin tuntenut sitä "palavaa äidin rakkautta"/"Rakkautta ensi silmäyksellä", niin silti koin halua alusta alkaen huolehtia lapsista ja päivä päivältä kasvavaa rakkautta. 

Minullakin vauvan liikkeet tuntuivat lähinnä vatsanväänteiltä ja maha muutenkin epämukavalta, enkä kokenut raskausaikana enkä syntymän jälkeenkään mitään maagista henkistä yhteyttä lapseen. Rakkaus voimistuu päivä päivältä ja haluan pitää huolta lapsestani ja tunnen huolta lapsestani, mutta eivät kaikki koe jotain ihmeellistä taikaa, mistä moni hehkuttaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Selailin tuota Vauva vuodelle 2021-2022 -ketjua ja aika moni siellä kirjoittelee vauvakuumeissaan.

Laskettu aikani on joulukuussa ja raskaus ollut aika rankka ja mietin välillä mitä on oikein tullut tehtyä, kun kohta on vauva täällä. Tuntuu, kuin olisin jotenkin epänormaali tuleva äiti, kun en hypi riemusta tulevan vauvan takia, enkä ole ikinä haaveillut nimenomaan vauvasta, lapsesta vain.

Hyvä tietää, että on muitakin, niin en tunne itseäni täysin ulkopuoliseksi.

Sama! Minulla laskettu aika helmikuussa. Jotenkin kaikki tuntuvat olevan jossain euforiassa tai kuplassa ja itse lähinnä haluan hoitaa raskauden ja vauvavaiheen pikaisesti pois alta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla