Oletko kokenut selittämätöntä kaipuuta jonnekin?
Siis jonnekin eri kaupunkiin, kuntaan, lääniin tai maahan kuin missä olet syntynyt tai asut nyt? Ehkä et ole koskaan edes käynyt siellä, mutta joku siinä paikassa vain vetää puoleensa kuin magneetti? Tai olet käynyt jossain paikassa, joka tuntuu siltä kuin olisit astunut kotiin? Oletko kenties jopa muuttanut kaipuun kohteeseesi?
Itse asun E-Pohjanmaalla ja minulla on aina ollut ihan älytön sanoinkuvaamaton veto Pohjois-Karjalaan erääseen pieneen kylään. Ihan pikkutytöstä saakka. Muistan edelleen sen hämmentävän, jopa lamaannuttavan tunteen, kun katsoin auton ikkunasta ympäristöä reissatessamme ensimmäistä kertaa kyseisen kylän läpi. Olin täysin haltioitunut siitä mitä näin. Jo lapsesta saakka olen puhunut siitä, että isona muutan Pohjois-Karjalaan. Minulla ei tiettävästi ole edes sukujuuria siellä, joka selittäisi mitään verisuhdetta alueeseen, mutta joku ihme tässä kylässä ja alueessa vetoaa kuin valo yökköstä. Käyn siellä kerran vuodessa yöpymässä. Saatan joskus jopa itkeä, kun koen ihan ihmeellistä ikävää tuota paikkaa kohtaan. Viimeiset 15 vuotta olen muuttanut sinne sun tänne töiden perässä, mutta mikään ei ole tuntunut täysin omalle paikalle, jossa tuntuisi hyvältä juurtua paikalleen.
Heti, kun sopiva torppa löytyy tuolta omaan budjettiin sopivaksi, otan ja lähden. En tiedä pääseek ötästä tolkuttomasta ikävästä ja kaipuusta muuten eroon.
Kommentit (35)
Kiitos vastauksista! Mukava kuulla, että en ole ainut outoine tuntemuksieni kanssa. Jonkun esittämä teoria entisestä elämästä... ehkä siinä on jotain perää? Liekö tällaista kaipuuta tuntemattomaan koskaan tutkittu?
Lisää saa kertoa!
-ap
Minulla on ollut pienestä pitäen jokin ihme kaipuu Japaniin ja varsinkin sinne maaseuduille. Muutenkin koko maa ja kieli kiinnostanut lapsesta asti.
Lähi-itään meren rannalle. Olen Suomalainen ja täällä syntynyt sinisilmäinen, mutta kaipuu sielussani on aina vain "sinne"..
Rivendell. Harmi kun ei ole oikeasti olemassa. Hobbiton olisi myös ihana paikka.
Meri ja kivinen ranta tuntuu sellaiselta että sydän pakahtuu kun sinne pääsen. En ole koskaan asunut veden lähellä tms.
Ja toinen mihin tunnen kuuluvani on pimeät metsät ja sellaiset maailmalopun maisemat, ränsistyneet teollisuusalueet tms.
En ymmärrä mistä tämä johtuu mutta noita paikkoja nähdessä vaikka kuvista, ihan kirjaimellisesti tunnen miten sielu sinne vetää.
Opiskeluaikoina olin vaihdossa Japanissa 6kk ja se mullisti mun koko elämän. Suomeen palattuani jäi ihan hirveä kaipuu ja päätin, että joskus vielä muutan sinne pidemmäksi aikaa. Reilu vuosi vaihdon jälkeen valmistuin ja puoli vuotta siitä pakkasin kamppeet ja muutin Japaniin, tosin eri kaupunkiin kuin missä opiskelin.
Tuntui heti siltä, että nyt olen kotona ja täällä ollaan asuttu nyt yli kolme vuotta.
Viipuriin 1930-luvulle. Kaipaan sitä, vaikka olen syntynyt 1970-luvulla. Olen käynyt Viipurissa yksin ja lukenut kaiken minkä olen saanut käsiini Viipuriin liittyen. Osaan kaupungin kartan ulkoa. Se ei ole enää se sama Viipuri, mutta jollain tasolla kuitenkin on. Sitä on vaikea selittää, mutta jotenkin minulla on vahva tunne siitä.
Hei ap, minua jäi kiinnostamaan, mikä sen pienen Pohjois-Karjalan kylän nimi on? ☺️
Rannalle. Ison järven tai meren. En kyllä montaa kertaa ole edes käynyt.
Kaipaan 50-luvun Yorkshirelaiseen kylään. Siihen, missä on tehty iki-ihana tv-sarja "Kaikenkarvaiset ystäväni," jota taas kerran seuraan telkusta. Kaipuu on niin vahva, että ihan kipeää tekee. Kunpa saisin aikamatkata siihen aikaan ja paikkaan. Ja sehän on pitkälti todellisiin tapahtumiin perustuva sarja.851
Vaikka nyt kaipaan Yorkshiren maaseudulle ja 50-luvulle, niin hyvin nuorena oli ihmeellinen kaipuu Kiinaan. Kun kuulin radiosta tietynlaista kiinalaista musiikkia, niin se tuntui selittämättömän tutulta ja herätti kaipausta. En olekaan aikoihin sellaista musiikkia kuullut, mutta varmasti se vieläkin herättäisi saman kaipuun. Kai sitten olen joskus aiemmassa elämässä asunut Kiinassa?
Kaipaan fiktiivisiin paikkoihin, kuten Tolkienin Keskimaahan ja Rivendelliin ym. Siihen, millaisena näen ja koen ne paikat mielessäni, kun luen. Sain tämän kaipuun jo silloin, kun ensimmäisen kerran lotrit luin alakouluikäisenä.
Tulisipa joku oikein todentuntuinen VR-Keskimaa, jonne voisi mennä vain kävelemään ja oleskelemaan, tekemään kaikenlaisia pieniä arkisia asioita. Nauttimaan tunnelmasta. Nykyiset VR-pelit ei vielä tuo sellaista fiilistä mitä tarkoitan, näyttävät liian animoiduilta ja sitä paitsi niistä tulee pahoinvointi jos yhtään nopeampaa liikkuu siellä "maailmassa"...
UP! :)