Rikkinäisestä ehjäksi?

Olen vuosi sitten tullut petetyksi ja jätetyksi pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Menetin tästä syystä rakkaan kotini, parisuhteeni, perheeni, lemmikkieläimeni, unelmani ja luottamukseni. Pärjään lapseni kanssa ihan hyvin, minulla on ystäviä, oma lapsuudenperheeni jne. mutten osaa vieläkään hyväksyä tilannetta ja mennä eteenpäin. Eksältä en ole saanut asiallisia selityksiä tilanteeseen, pelkkiä syyttelyjä ja edelleen jatkuvia loukkauksia, anteeksipyynnöstä puhumattakaan. Hän ei näe toiminnassaan mitään väärää, eikä tunne minkäänlaista empatiaa minua tai lastamme kohtaan, ammattiauttajat (joiden kanssa olen puhunut) arvioivat hänellä olevan melko lailla narsistisia piirteitä. Häntä en takaisin halua enää millään tavalla, mutta haluaisin päästä tästä epäoikeudenmukaisuuden tunteesta eroon ja jatkaa elämääni. Onko teillä saman kokeneilla vinkkejä ja ohjeita oman olotilan parantamiseen? Tunteitani kuvailee hyvin Sam Vakninin kuvaus surun tuntemuksista (narsistista) eroamisen jälkeen:

Kun olemme tulleet petetyiksi ja väärin kohdelluiksi - me suremme. Me suremme sitä mielikuvaa, joka meillä oli kiduttajastamme ja kiusaajastamme - kuvaa joka oli niin häilyväinen ja niin virheellinen. Me suremme sitä tuhoa jonka hän meissä teki. Me kohtaamme pelon, että emme enää koskaan kykene rakastamman tai luottamaan - ja me suremme tämän menetyksen. Yhdellä iskulla me kadotimme jonkun johon me luotimme ja jota rakastimme, me kadotimme luottavan ja rakastavan itsemme, ja me kadotimme sen luottamuksen ja rakkauden jota me tunsimme. Voiko mikään olla tämän pahempaa?