Minun "vapaa" aamuni, ja miten kävikään..?

itse suoritan opiskelut ja työt poissa kotoa, vaikka mies hoitaisi lapset kotona niinä hetkinä, niin häiritsee ja kyselee ne kokoaika silti. helpompaa tehdä ne hommat kirjastossa tai kahvilassa

Mun mies lämmitti mikrossa vettä ja kaurahiutaleita sellaiseksi kädenlämpöiseksi ja sitten ihmetteli kun vauva ei syönyt. Pukiessa toimi aivan raivopäisesti, yllytti vauvan huutamaan suoraa huutoa ja sitten vauvan huutamisesta suuttuneena/ärsyyntyneenä ruhjoi vaatteet päälle niin että vauvaa varmasti sattui. Ja jos ehdotin, että jätän vauvan kotiin isän kanssa ja käyn lenkillä, mies ilmoitti että aikoo pelata pleikkaria, vauva huutakoot sen aikaa toisessa huoneessa.

Kyllä lapset varmaan pysyvät hengissä isän kanssakin ilman että äiti valvoo vieressä, mutta mikä se hinta on, jonka lapset joutuvat maksamaan fyysisellä tai psyykkisellä terveydellään tästä "hoitamisesta"?

Kirjallisia ohjeita olen kokeillut. Ei auta, mies tulee silti kysymään, vaikkapa että "tämäkö hedelmäsose". Mistä sille miehelle saisi itseluottamusta, että kokeilisi vaan, eihän se tosiaan ole niin tarkkaa mitä se lapsi syö (siis tyyliin vaikka syöttäisi lounaaksi tarkoitetun ruuan aamupalaksi), kunhan tulee vatsa täyteen. 

En tiedä olisiko miehelle vähän jäänyt epävarmuutta vauvan ensikuukausista, kun vauva söi tosi huonosti ja pidettiin suunnilleen millilitran tarkkuudella kirjaa, että mitä meni alas ja moneltako.

Sitäkin olen tehnyt, että menen kahvilaan vapaa-aamuinani, mutta sinnekin ne tulevat perässä jos mies ei enää keksi mitä vauvan kanssa tehdä... Ehkä ei pitäisi sitten kertoa minne olen menossa...

Kai tämä vähän on helpottanut, pikkuriikkisen koko ajan kun lapsi kasvaa... 

-ap

Meilläkin oli joskus, mutta aloin kirjottamaan paperille mitä tehdään miten ja mihin aikaan niin siitäpä se näköjään kalloon upposi, eikä nykyään tarvii enää sanoa vaan asiat tapahtuu ilmankin sanomisia. Kyllä mä edelleen kirjotan paperille ylös mitä pitää pukea  päälle ja ottaa mukaan jos ovat kaksin lähdössä erissuun tai viettävät pidemmän ajan kaksin kuin päivän.

Eka kertaa ihmettelen mistä osa on löytänyt tuollaisia moukkia ja sitten vielä tehnyt lapsia heidän kanssaan.

Vai oletteko te olleet aina se joka on oikeassa?

Meillä meinaa lipsahtaa tähän ajoittain, kun luonnostani vaan teen ne asiat. Jos haluan että toimitaan tietyllä tavalla, annan ohjeet. Jos mies ei tajua jotain, huikkaan vinkin, en mene tekemään asiaa puolestaan. Tuossa ja 15 tarinassa on havaittavissa se kriittinen virhe. Ap alkoi syöttää lasta. Mies ei lue varmaan ajatuksia, että ap ei halua tehdä sitä. Sen kun sanoo, että lusikka käteen ja syötät. 15 lopetti treenin kokonaan. Miksei voinut jo aikaisemmin huikata vaan, että otappa syliin se vauva huutamasta. Täällä mies on aika aloittelija lapsen kanssa, joten joskus on vinkattava mikä saattaa auttaa. Mutta jos menen ja teen miehen puolesta, ei hän tulekaan oppimaan. Nyt mies tajuaa kyllä ottaa lapsen syliin ihan itse, antaa aamulla d-vitamiinit (tämä unohtui helposti), vaihtaa vaipan (joskus unohtuu edelleen, mutta pikkuhiljaa..). Olen pyrkinyt viimeiseen asti siuhen, että mies pärjää itse (minun ei tarvitse antaa vaatteita kaapista), mutta jos jotain ei osaa/tajua, neuvon hyvällä mielellä, mutten tee mitään. Muutaman kerran olen jopa sanonut, että ihan yhtä huonosti itsekään vielä osaan arvioida mikä on sopivasti päälle ulos mentäessä. Näin mies on lopettanut pitämästä minua sen fiksumpana ja luottaa omiin päätöksiin. Avaan säännöllisesti miehelle myös rutiineja arjessa ("tämä kerrasto oli just sopivan lämmin kun käytiin kävelyllä" "kokeillaan tota toista perusvoidetta nyt" "vauva rauhoittui näin!"). Näin miehellä on itse toimiessa ehkä joku haju mitä pitää tehdä (laitanpa sen kerraston kun oli hyvä, enpä yee tuota, jos vauva inhosi sitä...). Vihoviimeinen homma on tehdä mitään miehen puolesta. Helpommalla itse pääsee, kun sitten suoraan sanoo miehelle mitä tehdä kuin että loukkaantuu ja tekee itse.

[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 11:27"]Mun mies lämmitti mikrossa vettä ja kaurahiutaleita sellaiseksi kädenlämpöiseksi ja sitten ihmetteli kun vauva ei syönyt. Pukiessa toimi aivan raivopäisesti, yllytti vauvan huutamaan suoraa huutoa ja sitten vauvan huutamisesta suuttuneena/ärsyyntyneenä ruhjoi vaatteet päälle niin että vauvaa varmasti sattui. Ja jos ehdotin, että jätän vauvan kotiin isän kanssa ja käyn lenkillä, mies ilmoitti että aikoo pelata pleikkaria, vauva huutakoot sen aikaa toisessa huoneessa.

Kyllä lapset varmaan pysyvät hengissä isän kanssakin ilman että äiti valvoo vieressä, mutta mikä se hinta on, jonka lapset joutuvat maksamaan fyysisellä tai psyykkisellä terveydellään tästä "hoitamisesta"?
[/quote]

Ottaisin virtapiuhan mujaan lenkille ja kävisin miehen kanssa keskustelun siitä, että mitä isyys tarkoittaa.

[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 11:33"]

Eka kertaa ihmettelen mistä osa on löytänyt tuollaisia moukkia ja sitten vielä tehnyt lapsia heidän kanssaan.

Vai oletteko te olleet aina se joka on oikeassa?

[/quote]

Kerrohan sinä viisaampana, mistä miehestä näkee päällepäin, millainen se on omien lasten kanssa? Itse aikoinaan ihastelin, miten mies jaksoi leikkiä ja touhuta sukulaislasten kanssa ja muistan ajatelleeni, että tuosta miehestä tulee kyllä hyvä isä. No, se on kuitenkin ihan eri asia vaihtaa lapselle vaippa tarvittaessa, osata syöttää ja laittaa vauva nukkumaan ennen kuin väsy ja nälkä menee överiksi. Ja kyllä, etukäteen keskusteltiin, mutta enpä minäkään osannut arvata, millaista se oikeasti pienen lapsen vanhampana olo on.

29: just noin, munkin mies leikkii tosi mielellään sukulaislasten tai kavereiden lasten kanssa. Riehuu ja jaksaa touhuta. Mutta näköjään ihan eri asia ottaa sitten kokonaisvaltainen vastuu. Kyllä mies meidänkin lapsen kanssa leikkii, mutta sitten se kaikki muu: syöttäminen, pesut, vaipanvaihdot, kiukuttelujen hoitaminen...

Ja minä en kestä sitä, kun näen että miehellä on mennä pinna, jos lapsi ei toimikaan kuten hän haluaisi. En siis usko, että vauvaa satuttaisi, mutta näen että vauva itkee entistä katkerammin siksi kun aistii, että isä on huonolla tuulella. Siksi olen mennyt apuun.

-ap

[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 11:28"]

Kirjallisia ohjeita olen kokeillut. Ei auta, mies tulee silti kysymään, vaikkapa että "tämäkö hedelmäsose". Mistä sille miehelle saisi itseluottamusta, että kokeilisi vaan, eihän se tosiaan ole niin tarkkaa mitä se lapsi syö (siis tyyliin vaikka syöttäisi lounaaksi tarkoitetun ruuan aamupalaksi), kunhan tulee vatsa täyteen. 

En tiedä olisiko miehelle vähän jäänyt epävarmuutta vauvan ensikuukausista, kun vauva söi tosi huonosti ja pidettiin suunnilleen millilitran tarkkuudella kirjaa, että mitä meni alas ja moneltako.

Sitäkin olen tehnyt, että menen kahvilaan vapaa-aamuinani, mutta sinnekin ne tulevat perässä jos mies ei enää keksi mitä vauvan kanssa tehdä... Ehkä ei pitäisi sitten kertoa minne olen menossa...

Kai tämä vähän on helpottanut, pikkuriikkisen koko ajan kun lapsi kasvaa... 

-ap

[/quote]

Kyllä minäkin olisin sinun kumppanina epäröivä jos teillä tuollaista on että merkkaatte millimetreittäin ylös paljonko lapsi syö! :D

Joskus kauan sitten pumppasin rinnoista maitoa ja mittasin sen ylös että näin miten maidon tuotanto toimii mutta mitä jos te vaan löysäisitte? Jos miehelle on haastavaa toimia niin menkää perheneuvolaan puhumaan -jos meinaan istutte pöydässä ja ilmoitat että lapsi haisee paskalle, pese se niin onko siinä jotenkin kummallista että mies lähtee sitten tupakalle? :/

31: luitko, että vauvan ensikuukausina. Vauvan paino putosi tosi rajusti alkuun ja oli keltaisuuden vuoksi tarkkailussa ja verikokeissa käytiin viikoittain. Ja ihan siellä sairaalassa kehoitettiin pitämään kirjaa syömisistä. Tästä on siis aikaa 10 kk. Nyt on iso, potra poika, joka syö kaiken mitä annetaan.

Vaippakommenttiasi en edes ymmärtänyt.

[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 11:45"]

[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 11:33"]

Eka kertaa ihmettelen mistä osa on löytänyt tuollaisia moukkia ja sitten vielä tehnyt lapsia heidän kanssaan.

Vai oletteko te olleet aina se joka on oikeassa?

[/quote]

Kerrohan sinä viisaampana, mistä miehestä näkee päällepäin, millainen se on omien lasten kanssa? Itse aikoinaan ihastelin, miten mies jaksoi leikkiä ja touhuta sukulaislasten kanssa ja muistan ajatelleeni, että tuosta miehestä tulee kyllä hyvä isä. No, se on kuitenkin ihan eri asia vaihtaa lapselle vaippa tarvittaessa, osata syöttää ja laittaa vauva nukkumaan ennen kuin väsy ja nälkä menee överiksi. Ja kyllä, etukäteen keskusteltiin, mutta enpä minäkään osannut arvata, millaista se oikeasti pienen lapsen vanhampana olo on.

[/quote]

Tuskin kukaan on osannut arvata millaista on sen oman lapsen kanssa. Mutta yllättävän moni siihen on oppinut, myös ne miehet.

Mene vapaapäiväksi hotelliin tai mies ja lapsi menevät mummolaan/kylpylään tai mihin vain.

Isät osaavat olla lastensa kanssa, jos haluavat ja jos äiti antaa siihen mahdollisuuden.
Jotkut miehet heittäytyvät tahallaan typeriksi ja vielä typerämmät vaimot menevät siihen mukaan.
Toiset äidit taas haukkuvat isät maanrakoon, koska eivät tee lasten kanssa asioita kuten äiti haluaa ja se taas johtaa siihen, että mies kyselee epävarmana eikä uskalla tehdä mitään ilman äidin lupaa.
Molemmissa tapauksissa miehet ovat naurettavia ja naisten kannattaisi katsoa peiliin.

Voisi olla minun näppiksestä tämä... Mies ei kertakaikkiaan tajua huoltaa enää ketään. Varsinkaan lastansa ja 1 v itkee miehen mielestä pöntöistä syistä. Esim lapsi on tihutöissä, janoinen ja olo purkautuu parkuun kiellettäessä (normaalisti katsoo, että hä? ja jatkaa jokatapauksessa, kunnes poimitaan pois ja ohjataan fiksumpiin hommiin), niin tämä on sitä mieltä, että itku johtuu vain ja ainoastaan siitä, ettei lapsi saa repiä läppäriä palasiksi... Ja näitä tämän tasoisia empatian ja kellon ymmärtmättömyyksiä on ihan jatkuvasti kaiken päivää. Itsellä ihan pirttihirmu olo, kun koko ajan pitää olla ohjeistamassa, kuin down-syndroomaista 6 v:tä kaikessa. Mutta eihän sitä ohjeistustakaan voi jättää tai heittää noita sen oman suihkun ajaksi oman onnensa nojaan, kun lapsi saa huutaa janoakin siihen asti, että lähtee taju tai lentää laatta. Se on ihan kiva, että nämä, joilla on fiksut puolisot ovat aina sitä mieltä, että eukko vaan yliholhoaa ja kyllä ainakin minun mies. No sinun mies ehkä, mutta minun omani on vissiin ihan rajoilla, että saako siitä vammaistukea kelalta.

[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 10:40"]

Meillä vuoden vanha lapsi. Miehellä vapaapäivä ja minun piti saada nukkua pidempään ja sitten tehdä vähän freelancer-hommiani. Lapsi heräsi seitsemältä, minä heräsin itkuun, herätin isän, että menepä nyt. Pyörin sängyssä ja kuuntelen miten mies häärää jotain omiaan keittiössä ja lapsi itkee nälkäänsä. Huudan sängystä, että teepä aamupala nyt ensin lapselle. Mies tulee kysymään, että mitäs sille pitäisi tehdä. Selitän ja yritän torkahtaa. Lapsi itkee edelleen ja mies tulee kysymään, että teenkö sullekin paahtoleipää. Luovutan, ja nousen ylös.

Mies juo kahviaan ja syö leipäänsä ja minä syötän lapselle aamupalan. Sentään vaipan sitten vaihtoi, kun huomautin, että täällä kuules vähän haisee, taitaa olla kakat vaipassa.

Sitten miehen pitikin lähteä aamutupakalle ja minä jäin syöttämään lapselle aamupalan loppuun.

Mies palasi sisään ja kysyi, että lähtisinkö lapsen kanssa ulos. Minusta hieno idea, paitsi että minähän lapselle lopulta hain vaatteet, puin ja pakkasin vesipullon ja varavaipan mukaan laukkuun. Ja mies kehtasi siinä vielä valittaa, että mikä kestää.

Ja sitten kello onkin jo puoli kymmenen, töitä en ole saanut tehtyä yhtään vielä, kun omakin aamupala olisi kiva syödä.

Aina tämä menee näin, että vaikka mies lupaa antaa minulle aikaa nukkua tai tehdä töitä, niin silti minä teen puolet tai enemmänkin hommista lapsen kanssa. Ja sitten se ihmettelee, että miksi olen niin väsynyt, vaikka hän taas oli lapsen kanssa "koko aamun".

Oma syy vissiin, huonosti koulutettu mies, mutta en ymmärrä miten ei mene jakeluun mitä vauva aamulla syö tai mitä sille pitäisi pukea päälle. Enkä esim. koskaan ole arvostellut mitä mies on lapselle päälle pukenut, jos nyt sellainen tuli mieleen. Onko muilla tällaista ja helpottaako koskaan?

[/quote]

Olen mies ja olin itsekin aluksi juuri tuollainen, tosin ilman tupakkaa. Nykyään pärjään pitkiäkin aikoja lasten kanssa. Harjoitus on auttanut ja sen sisäistäminen, että lasten hoito ei ole ydinfysiikkaa ja antaa myös isälle paljon. Isä tulee usein lastenhoidon oppimisessa jäljessä ihan jo biologian mutta myös kulttuurin takia. Keskustelu ja onnistumisen elämykset ja myönteinen palaute voisivat auttaa?

Meillä ei ollut koskaan noin pahaa mutta kieltämättä pikkasen noita oireita myös.

Peesi sille joka ehdotti että ap ei olisi saanut mennä syöttämään lasta. Vaan vinkata miehelle että syötä lapsi nyt. Eli jos tekee miehen puolesta niin silloin opettaa vauvalle että äiti vain kelpaisi syöttäjäksi ja miehelle että näinhän tämä hoituin hyvin.

Meillä on tyypillistä että minä syötän ensin lapsille aamupalan ja sitten vasta otan itselleni syötävää. Mies toimii juuri toisin päin. Kerran kysyin ystävällisesti miksi laittaa itselleen aamupalan ja syö sen aamulehteä lukien ja vasta sitten antaa lapsille ruokaa. Kuulemma herää kunnolla vasta aamupalana syötyään. No sama se kun lapset ovat jo niin isoja etteivät tartte ruokaa heti.

Vauvalla kun vaan on aamulla usein niin kova nälkä että vauva pitää ruokkia ensimmäisenä. Ehkä ap:n pitää muistuttaaa isää ennen seuraavaa vapaata aamuaan että vauva herää yleensä nälkäisenä ja miehen tulee ruokkia vauva heti ennen kahvinkeittoja ym. Ja vaapaa-aamulaisen tulee antaa nukkua ilman että vauvaa huudatetaan tahallaan. Ja jos mies ei halua huolehtia asiasta niin ap menee hotelliin että saa nukkua. Ihan vaan vinkkinä että miehet eivät välttämättä tajua itsestään selviä asioita ellei sano ihan selvästi. Mahtoiko ap nytkään sanoa että ei ollut tyytyväinen "vapaa-aamuunsa" ja kertoa selkeästi mitä odottaa seuraavalta kerralta ?

Meillä muuten tilanne on parantunut huimasti miehen pienellä koulutuksella ja lasten kasvettua.

[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 12:04"]

31: luitko, että vauvan ensikuukausina. Vauvan paino putosi tosi rajusti alkuun ja oli keltaisuuden vuoksi tarkkailussa ja verikokeissa käytiin viikoittain. Ja ihan siellä sairaalassa kehoitettiin pitämään kirjaa syömisistä. Tästä on siis aikaa 10 kk. Nyt on iso, potra poika, joka syö kaiken mitä annetaan.

Vaippakommenttiasi en edes ymmärtänyt.

[/quote]

Niin, mutta keltaisuus on yleinen juttu ja mekin yhtä lasta käytettiin tarkkailussa, muttei siitä tarvitse paniikkia vetää -jos se teidän arki ei pääse vieläkään normaaliin tuosta stressistä vaan panikoitte yhä sen takia niin varmaan neuvolaterapeutti voisi auttaa. Se keltaisuus meni jo ohi ja lapsi kasvaa, nyt hei hyppy nykyhetkeen! Sinäkö teet lapsen alkuhetkistä yhä ongelman vai miksi se vielä on ongelma? Oletko ajatellut että sinulla voisi olla sitten masennusta? Pelkäätkö menettäväsi lapsen? Mikä teillä on tässä se ongelma. Mieti, sehän vaikuttaa teillä siis yhä miten lapsi joskus kuukausia sitten voi.

Äläkä ota puolustuskantaa tässä vaan pohdi tämä läpi.

Se vaippajuttuni oli sinun kirjoituksesta: sinä kirjoitit että olitte syömässä, sanot kakkavaipasta ja mies lähtee tupakalle. Ihmettelet kireää ilmapiiriä ja missä mättää. Niin että jos tässä teillä olisi ongelma jota tahdot käydä läpi niin onko niin että nyt puhutaan siitä ettei mies osaa sitä tätä ja tota vai se että sinä teet ja mies sitten tekee väärin kun tekee. Oletko puhunut miten mies kokee tämän kanssasi? Mikä hänestä on vaikeaa? Antaa lapselle ruokaa -vai antaa lapselle oikea ruoka tai sinä tulet puhisemaan aiheesta.

Se miehen häipyminen tupakalle KESKEN LAPSEN RUOKINNAN (sinähän siihen tulit ruokkimaan -etkä edes itse syö siinä vaan alat puuhaamaan omaa aamupalaa marttyyrinä "joskus myöhemmin") niin minusta se on miehen pakeminen paikalta.

Eli onko se lapsen kaltaisuus aiheuttanut sinussa jonkun pelon? Miksi sinä menet sinne keittiöön syöttämään lasta? Sinähän et siinä itse syönyt omaa aamupalaa vaan menet ihan täysin vaan ottamaan ohjat. Ajattele miten kurjalta sun miehestä tuntuu? Kai sinä otit lusikankin miehen kädestä?

Miksi sinä ihmettelet teidän parisuhdedynamiikkaa enää?

Aloitus kuulosti kovin tutulle. Lasten ollessa pieniä mies oli paljon pitkillä työreisuilla, (on vieläkin). Kotona ollessaan mies halusi antaa minulle aikaa levätä. Kuitenkin muutaman minuutin välein joko mies tuli kysymään jotakin tai lapset ihmettelemään iskän sääntöjä. Useamman kuukauden reissujen aikana lapset ehtivät kasvaa ja kehittyä paljon, joten sääntöjä oli tarpeen muuttaa lasten kehitystason mukaan. Puheluissa parin viikon välein ei ehtinyt tai jaksanut selostaa kaikkia muutoksia, ihan kuulumisten vaihtamiseen menivät nuo kalliit minuutit. Jaksoin sanoa tuhansia kertoja miehelleni, että teet niin kuin parhaaksi näet ja lapsille, että nyt on iskän säännöt. Olen huonouninen, joten nukkumisesta ei tietenkään tullut mitään. Sen sijaan aloin lukemaan kirjoja sängyssä, rentoutumista sekin on. Nykyäänkin mies tuo mulle uuden kirjan reissuiltansa aina, nätisti paketoituna ja korttiin runoiltuna viesti häneltä. Lapset ovat jo teinejä, mutta edelleen iskän tullessa kotiin aina tekevät jotain mukavaa yhdessä ja minä saan lukea kirjaani rauhassa.

Jotkut miehet vain eivät osaa olla käytännöllisiä arjen asioissa, mutta ei se tee heistä yhtään vähemmän rakastettavia. Edelleen miehen ollessa kotona keräilen hänen likapyykkinsä sängyn vierestä pesuun, pesen kaikki pyykit ja lasten kanssa siivoamme kodin. Mies käy mielellään kaupassa ja laittaa ruoan, minä hoidan tiskit. Mies vie lapsia harrastuksiin ja touhuaa heidän kanssaan, minä luen kirjaani! 

Minun mieheni on paljon parjattu insinööri, joka ei siis avlaisten mielestä osaa eikä tiedä yhtään mitään. Mutta! On hoitanut meidän lapsiamme esikoisen sairaala-ajoista lähtien varmoin ottein ja itsenäisesti ja aivan yhtä hyvin kuin minäkin. Vie lapsia ulos, menee kauppaan lasten kanssa, on oma-aloitteinen ja hoitaa lähes tulkoon aina illat, kun minä hoidan kaikki aamupuuhat. Vaihtoi vaipat silloin kun niitä vielä meillä käytettiin, lämmitti ruoat yms.

Meillä "minun juttujani" on ruoanlaitto ja pyykit, mutta molemmat siivoaa ja tekee kaikkea muutakin. Itse olen ottanut ohjat noissa kahdessa koska olen sekä mukavuudenhaluinen että tarkka. 

Minusta ap:n mies ainakin yritti, mutta ap itse meni sössimään väliin. Ja koska mies tietää että mäkättää se kuitenkin ja mikään ei sille kelpaa, niin viitsisitkö itse samassa tilanteessa yrittää yhtään paremmin?