Vanhemmat, jotka tietävät kaikesta kaiken
Mitä tehdä vanhemmille, jotka tietävät kaikesta kaiken? Siis he suhtautuvat asioihin niin, että heidän mielipiteensä ja tapansa tehdä on ainoa oikea ja jos sitä kyseenlaistaa, ollaan hiljaa ja ei puhuta mitään. Otan esimerkin: Vanhempien WC:ssä on saippuapullo, jossa ei ole saippuaa juuri lainkaan, kun sitä on lantrattu ja lantrattu. Huomautan asiasta. Vastauksena on "kyllä siinä vielä ihan riittävästi on tehoa." Vastaan tähän: "Jos kerran tuollainen on riittävän tehokasta, niin miksi sitten kaupat eivät myy sitä ainetta laimennettuna? Luulisi heillekin olevan parempi kate niin?" Vastauksena pelkkä hiljaisuus.
Toinen esimerkki: Kerron, että sivun kesämökillä on riittävästi puita ja että niitä ei tarvitse lähteä nyt tekemään lisää. Olen mitanuut puupinot ja laskenut paljonko, milläkin kertaa kuluu. Laskelmien perusteella puita riittää yli 10 vuodeksi. Kerron tänä laskelmat ja vastauksena on "ei sitä tiedä". Kun pyydän perusteluja, ollaan taas aivan hiljaa.
Vastaavia tapauksia on loputtomiin. Ihan sama, mistä aiheesta on kyse ja millaisia perusteluja toisella puolella on. Ja aiheen ei tarvitse olla edes omasta elämästä. Myös esimerkiksi internetin toiminnasta, kansainvälisestä politiikasta ja mistä muusta vaan tiedetään kaikki ja muiden neuvoja ei oteta vastaan. Jos kantaan pyytää perusteluja, on aina vastassa hiljaisuus.
Joskus tekisi mieli vain kävellä ulos ja katkaista välit niin pitäksi aikaa, että niitä järkeviä perusteluja alkaa tulemaan. Lasten takia en kuitenkaan viitsi.
Saamari, että ärsyttää
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Mitä sulle kuuluu sun vanhempiesi saippua?
Korona-aikaan käsihygienia kuuluu. Lisäksi se oli pelkkä esimerkki noista keskusteluista.
Joko pidät vain minimisti yhteyttä tai et ollenkaan.
Elä sinä tavallasi ja he omallaan. Mulla on sama juttu. Ei kaikkien kanssa voi keskustella, se on aika yleistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sulle kuuluu sun vanhempiesi saippua?
Korona-aikaan käsihygienia kuuluu. Lisäksi se oli pelkkä esimerkki noista keskusteluista.
Kannattaa pitää käsidesi muutenkni aina mukana.
Nuo esimerkkisi kertovat vain siitä, että sinä roikut sellaisena kummallisena puolilapsena siellä vanhempiesi nurkissa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sulle kuuluu sun vanhempiesi saippua?
Aloittajan on lapsellinen.
Olen lopettanut vanhempieni opettamisen. Olen monesta asiasta eri mieltä, mutta ihan sama, ei vaikuta omaan elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sulle kuuluu sun vanhempiesi saippua?
Aloittajan on lapsellinen.
Tämä! En jaksanut edes loppuun asti lukea, koska oli niin lapsellista tekstiä.
Isäni on tällainen aina-oikeassa -tyyppi. En pidä mitään yhteyttä ja jos olen käymässä vanhemmillani niin välttelen kaikkea kontaktia, koska se menee aina saarnaamiseen milloin mistäkin aiheesta. Harmi, että äitini on mukava, mutta isän takia en halua siellä vierailla.
Sinähän se tässä tunnut tietävän kaikesta kaiken, ja haluat opettaa sen jokaiselle muullekin.
Sama homma minun vanhempien kanssa. Järkipuhetta ei kuunnella. Taitaa heitä vain vaivata kaavoihin kangistuminen, itsepäisyys ja se ettei viitsitä asioita muuttaa kun ovat niin laiskoja ja itsepäisyys pahentaa asiaa.
Vanhempi ikäpolvi saisi oikeasti väistyä sivuun kaikesta politiikasta ja auktoriteetti duuneista jne kun eivät tajua että maailma muuttuu ja fiksummin ja helpomminkin voisi asiat hoitaa. Kommunikaation tasokin on heillä surkea ja usein tulee vastaan kyynisyyttä ja puhumattomuuden kulttuuria.
Ne on hiljaa sen takia, koska sä olet ärsyttävä besserwisseri, ja yrität tylyttää niitä ja olla olevinasi parempi. Ne on viisaampina hiljaa, eikä halua alentua samanlaiseen käytökseen.
Heh, ap on itse ihan jäätävä kaikkitietäjä.
Vierailija kirjoitti:
Sinähän se tässä tunnut tietävän kaikesta kaiken, ja haluat opettaa sen jokaiselle muullekin.
Pelkällä vedellä käsien peseminen ei ole kauhean hyödyllistä, ja mökille on turha pilkkoa puita lisää, jos niitä on jo 10 vuodeksi.
Ap ei saanut aikaiseksi edes järkevää otsikkoa.
Kai niitä puita voi tehdä ihan vaan ajankuluksi vaikka niitä si-nus-ta on riittävästi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinähän se tässä tunnut tietävän kaikesta kaiken, ja haluat opettaa sen jokaiselle muullekin.
Pelkällä vedellä käsien peseminen ei ole kauhean hyödyllistä, ja mökille on turha pilkkoa puita lisää, jos niitä on jo 10 vuodeksi.
Vanhempiesi saippua, vanhempiesi mökki, vanhempiesi säännöt. Et sä ole niiden opettaja.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen ap on? Arvauksia?
Keski-ikäinen täti ihminen, jolla ei ole miestä jolle nalkuttaa?
Ymmärrän kyllä, mitä ajat takaa.
Ovat persoonina joustamattomia ja tapoihinsa piintyneitä ja vanhempinasi katsovat olevansa aina sinulle auktoriteettejä.
Ei kannata jäädä tivaamaan, vaan anna olla.
Mitä sulle kuuluu sun vanhempiesi saippua?