Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen tosi kokematon parisuhdeasioissa. Auttakaa!
14.09.2021 |
Lyhyesti:
Olen hetero, mutta harvoin tunnen vetoa miehiä kohtaan. Voin viettää paljon aikaa miesten kanssa ja tulla hyvin toimeen, mutta mulla tunteet ei herää.
Jos en tunne seksuaalista vetoa saman tien, sitä ei ole syntynyt myöhemmin.
Koko elämäni aikana olen kohdannut vain muutaman miehen, jota kohtaan olen tuntenut seksuaalista vetovoimaa.
Olen ollut yhdessä parisuhteessa nuorempana. En tuntenut vetoa miestä kohtaan, mutta ajattelin että opin rakastamaan ajan kanssa. Mies taisi vain haluta perheen - en usko, että oli rakastunut. Aluksi hän vaikutti ns. hyvältä mieheltä ja siksi annoin mahdollisuuden. Hän kuitenkin kohteli mua huonosti ja erosin väkivallan vuoksi.
Mun kysymys on:
Odotanko, että tulee vastaan mies, joka saa sukat pyörimään jalassa? Tätä ei kenties enää tapahdu elämäni aikana - etenkin, kun tunteen pitäisi olla molemminpuolinen.
Vai onko parisuhde yleensäkin tyytymistä ja sitten sitoudutaan mieheen, joka on innoissaan ja sitten ajan myötä oma rakkaus ja kiintymys herää?
Ihan jääkuningatar-fiilis, kun jotkut miehet kiinnostuneita musta ja sisimmässäni ei liikahda mikään muu kuin ystävälliset ajatukset ja "en tunne mitään vetoa." Turhauttaa.
Seksi on mulle tärkeää parisuhteessa, eli aseksuaali en ole.
Kommentit (19)
Voiko jokin trauma tai kokemus vaikuttaa siihen, että et tunne vetoa juuri ketään kohtaan vai onko se vain sinun ominaisuutesi? Minulla trauma aiheutti sen, etten kiinnostunut kenestäkään ja kun trauma oli käsitelty niin löysin mieheni. Täydellistä kumppania ei ole eli aina joutuu jollain tavalla "tyytymään", ehkä kyse on enemmänkin siitä, että on realistinen toisen ihmisen suhteen. Mieheni ei ollut mitään mitä olin ajatellut kumppanissani olevan, mutta hän oli kaikkea sitä mitä en tiennyt haluavani. Eli siis kun annoin mahdollisuuden niin sainkin kaiken mitä oikeasti tarvitsin kumppanissa. En pidä blondeista, mies on blondi. Pidän laiheliineista, mies on vankempaa tekoa. Luonne onkin sitten sellainen, että en ole yhtä hyvää miestä ikinä tavannut. Seksuaalista vetoa on totta kai. Eli siis kyllä se kiinnostus voi syttyäkin, vaikka ekaksi ei olisi niin innostunut. Kumppania kannattaa kuitenkin arvioida myös järjellä eli miettiä millaista arki ja loppuelämä olisi tuon ihmisen kanssa. Pakollahan ei voi kehenkään ihastua eli onhan sitä kiinnostusta oltava. Olisi mälsää olla jonkun kanssa vain, koska hän on paperilla hyvä kumppani. Mutta mitään isoa tunteiden leiskuntaa ei ole pakko olla. Rakkaus voi erittäin syvää ja ihanaa ilmankin sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella hyviä pointteja!
Mulla on trauma-tausta. Olin seksuaalisen hyväksikäytön uhri lapsena.
Monet ns. limaiset miehet yrittäneet koskea muhun vastoin tahtoani nuorempana. Em. traumani vuoksi olen jähmettynyt noissa tilanteissa enkä ole uskaltanut sanoa "näpit irti." Sisimmässäni olen tuntenut pahoinvointia ja olen huutanut ilman ääntä.
Sitten tuli ex kuvioihin. En tuntenut spontaania vetoa, mutta psyykkasin itseni. Ajattelin, että jos olen niin onnekas, että hyvä mies tulee elämääni, on liikaa vaadittu että pitäisi olla rakastunut.
Myöhemmin eron jälkeen tajusin, että vetoa en tuntenut, koska mies oli täysin väärä mulle. Hän oli myös väkivaltainen. Jälleen kerran, traumani vuoksi en osannut laittaa rajoja. En ymmärtänyt, että mua ei saa kohdella huonosti.
Erosta selvittyäni olen sitten mennyt toiseen äärilaitaan: en ole halunnut tehdä miesten kanssa enää mitään vastoin omaa fiilistä ja tahtoani. En jousta enkä tingi enää mistään minkä koen tärkeäksi. Pidän huolta rajoistani.
En etsi täydellistä miestä. Kaikki me olemme inhimillisiä omine puutteineen ja mokineen.
Mutta molemminpuolisen kemian, vetovoiman ja rakastumisen haluaisin elämäni aikana kokea. Sen lisäksi, että mies paras ystäväni ja parisuhde tasapainoinen.
Ja sitten kipuilen pelkoa, että entä jos tällainen ei kohdalle osu.
Asiaa hankaloittaa myös se, että taidan olla sapioseksuaali. Eli miehen täytyy olla poikkeuksellisen älykäs. Tai sitten alitajuisesti etsin turvallista miestä ja logiikkana on, että älykkyys ja viisaus tuo turvaa ja tasapainoa (?)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voiko jokin trauma tai kokemus vaikuttaa siihen, että et tunne vetoa juuri ketään kohtaan vai onko se vain sinun ominaisuutesi? Minulla trauma aiheutti sen, etten kiinnostunut kenestäkään ja kun trauma oli käsitelty niin löysin mieheni. Täydellistä kumppania ei ole eli aina joutuu jollain tavalla "tyytymään", ehkä kyse on enemmänkin siitä, että on realistinen toisen ihmisen suhteen. Mieheni ei ollut mitään mitä olin ajatellut kumppanissani olevan, mutta hän oli kaikkea sitä mitä en tiennyt haluavani. Eli siis kun annoin mahdollisuuden niin sainkin kaiken mitä oikeasti tarvitsin kumppanissa. En pidä blondeista, mies on blondi. Pidän laiheliineista, mies on vankempaa tekoa. Luonne onkin sitten sellainen, että en ole yhtä hyvää miestä ikinä tavannut. Seksuaalista vetoa on totta kai. Eli siis kyllä se kiinnostus voi syttyäkin, vaikka ekaksi ei olisi niin innostunut. Kumppania kannattaa kuitenkin arvioida myös järjellä eli miettiä millaista arki ja loppuelämä olisi tuon ihmisen kanssa. Pakollahan ei voi kehenkään ihastua eli onhan sitä kiinnostusta oltava. Olisi mälsää olla jonkun kanssa vain, koska hän on paperilla hyvä kumppani. Mutta mitään isoa tunteiden leiskuntaa ei ole pakko olla. Rakkaus voi erittäin syvää ja ihanaa ilmankin sitä.
Vaikea kysymys.
Kirjoituksestasi huokuu se että olet matalatasoinen viehättävyydeltäsi, joten on varsin epätodennäköistä että tulet koskaan päätymään yhteen sellaisen miehen kanssa jota oikeasti seksuaalisesti haluat.
Jos ehdottomasti haluat perheen, niin lienee järkevintä tyytyä, ja ottaa mies jonka kanssa lasten hankkiminen onnistuu. Jos taas et halua lapsia, niin lienee fiksuinta vaan elää yksin ja toivoa sitä epätodennäköistä onnenpotkua että joku hyvännäköinen mies sinut ottaisi.
Sait nauramaan ääneen 😂🤣😂
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kysymys.
Kirjoituksestasi huokuu se että olet matalatasoinen viehättävyydeltäsi, joten on varsin epätodennäköistä että tulet koskaan päätymään yhteen sellaisen miehen kanssa jota oikeasti seksuaalisesti haluat.
Jos ehdottomasti haluat perheen, niin lienee järkevintä tyytyä, ja ottaa mies jonka kanssa lasten hankkiminen onnistuu. Jos taas et halua lapsia, niin lienee fiksuinta vaan elää yksin ja toivoa sitä epätodennäköistä onnenpotkua että joku hyvännäköinen mies sinut ottaisi.
Kannattaisiko ensin laittaa se on pääkoppa kuntoon, ennenkuin alkaa pilaamaan muidenkin elämiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin että en mä ainakaan tuntenut alussa seksuaalista vetovoimaa erityisemmin. Ihastuin miehessä pikemmin siihen että hänen kanssaan oli mukavaa ja yhteistä puhuttavaa tuntui riittävän. Halut heräsi vasta myöhemmin. Silti tuo sama mies on edelleen lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen mies joka saa ne sukat pyörimään jalassa, jos ei ihan päivittäin niin viikottain jokatapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa välttelevältä kiintymyssuhteelta. Mullakin on, traumataustasta varmaan tulee.
Yhtä sekopäistä teini-ihastusta lukuun ottamatta en ole koskaan kokenut mitään suuria tunteita muihin ihmisiin. Semmosta se nyt vaan on. Menin yhteen hyvän miehen kanssa ja ollaan onnellisesti naimisissa. Nautin kaikista avioliiton eduista ja pidän niitä tärkeämpinä kuin ryntäillä etsimässä jotain päätöntä fantasiahullaantumista. Mieheni on minuun erittäin tyytyväinen, mutta jos häneltä kysyisi niin sanoisi varmaan, että tunnun usein etäiseltä ja vetäytyvältä ja voisin ottaa häntä enemmän huomioon, mikä on ihan totta ja on just sitä välttelevää kiintymyssuhdetta. Tiedosta tämän ja yritän olla parempi.
Eli ajattelet, että väkivallan uhriksi joutunut on mennyt pilalle?
Kun olin eron jälkeen vielä rikki, pysyin poissa parisuhteista. Olen analyyttinen ja mietin asiat tarkkaan.
Nyt olen eheytynyt ja valmis tutustumaan, jos sopiva mies tulisi vastaan. Ja tutustumisvaihe vie aikaa. En hyppäisi suhteeseen, koska mulle on todella tärkeää, että perusta on hyvä ystävyys ja samankaltainen arvomaailma.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ensin laittaa se on pääkoppa kuntoon, ennenkuin alkaa pilaamaan muidenkin elämiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli ajattelet, että väkivallan uhriksi joutunut on mennyt pilalle?
Kun olin eron jälkeen vielä rikki, pysyin poissa parisuhteista. Olen analyyttinen ja mietin asiat tarkkaan.
Nyt olen eheytynyt ja valmis tutustumaan, jos sopiva mies tulisi vastaan. Ja tutustumisvaihe vie aikaa. En hyppäisi suhteeseen, koska mulle on todella tärkeää, että perusta on hyvä ystävyys ja samankaltainen arvomaailma.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ensin laittaa se on pääkoppa kuntoon, ennenkuin alkaa pilaamaan muidenkin elämiä?
Ihmisiin on tutustuttava ennen kuin voi tietää onko se oikea vai ei. Ei kenestäkään vastaantulijasta voi sanoa tutustumatta tyyppiin että toin mä haluan puolisoksi. Voi olla että joudut tutustumaan kymmeniin ennen kun tulee vastaan edes se vähän kiinnostava eikä hänkään välttämättä ole se oikea.
Kiitos kommentistasi. Se sai ajattelemaan.
Luulen, että jossain määrin mulla taitaa olla tuota välttelevää kiintymyssuhdetta. Tämä näkyy siten, että mua esimerkiksi ahdistaa, jos miehet ns. jahtaa ja osoittavat kiinnostuksensa (liian) suorasukaisesti.
Tarvitsen tilaa ja aikaa tutustua mieheen "neutraalisti." Jos mies samantien flirttailee ja haluaa mukaan romanttisia juttuja, mulla menee jarrut pohjaan. Vielä enemmän jarrutan, jos en tunne vetoa.
Yksi syy tähän on myös pelko, että satuttaisin jotakuta. Olen todella varovainen etten vain särkisi kenenkään sydäntä.
Miehet kiinnostuvat musta helposti. Minä en kiinnostu miehistä helposti. Tämä on epäsuhta, joka voi johtaa nopeasti pettymyksiin. Haluan varjella kaikkien osapuolten tunteita.
Mutta on tässä muutakin. Vaikka unelmien mies tupsahtaisi tielleni, tarvitsen silti tilaa ja aikaa rauhassa tutustumiseen ystävinä ensin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa välttelevältä kiintymyssuhteelta. Mullakin on, traumataustasta varmaan tulee.
Yhtä sekopäistä teini-ihastusta lukuun ottamatta en ole koskaan kokenut mitään suuria tunteita muihin ihmisiin. Semmosta se nyt vaan on. Menin yhteen hyvän miehen kanssa ja ollaan onnellisesti naimisissa. Nautin kaikista avioliiton eduista ja pidän niitä tärkeämpinä kuin ryntäillä etsimässä jotain päätöntä fantasiahullaantumista. Mieheni on minuun erittäin tyytyväinen, mutta jos häneltä kysyisi niin sanoisi varmaan, että tunnun usein etäiseltä ja vetäytyvältä ja voisin ottaa häntä enemmän huomioon, mikä on ihan totta ja on just sitä välttelevää kiintymyssuhdetta. Tiedosta tämän ja yritän olla parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkevä neuvo! Mua on kritisoitu siitä, että työnnän miehet nopeasti pois.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ajattelet, että väkivallan uhriksi joutunut on mennyt pilalle?
Kun olin eron jälkeen vielä rikki, pysyin poissa parisuhteista. Olen analyyttinen ja mietin asiat tarkkaan.
Nyt olen eheytynyt ja valmis tutustumaan, jos sopiva mies tulisi vastaan. Ja tutustumisvaihe vie aikaa. En hyppäisi suhteeseen, koska mulle on todella tärkeää, että perusta on hyvä ystävyys ja samankaltainen arvomaailma.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ensin laittaa se on pääkoppa kuntoon, ennenkuin alkaa pilaamaan muidenkin elämiä?
Ihmisiin on tutustuttava ennen kuin voi tietää onko se oikea vai ei. Ei kenestäkään vastaantulijasta voi sanoa tutustumatta tyyppiin että toin mä haluan puolisoksi. Voi olla että joudut tutustumaan kymmeniin ennen kun tulee vastaan edes se vähän kiinnostava eikä hänkään välttämättä ole se oikea.
Vierailija kirjoitti:
Järkevä neuvo! Mua on kritisoitu siitä, että työnnän miehet nopeasti pois.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ajattelet, että väkivallan uhriksi joutunut on mennyt pilalle?
Kun olin eron jälkeen vielä rikki, pysyin poissa parisuhteista. Olen analyyttinen ja mietin asiat tarkkaan.
Nyt olen eheytynyt ja valmis tutustumaan, jos sopiva mies tulisi vastaan. Ja tutustumisvaihe vie aikaa. En hyppäisi suhteeseen, koska mulle on todella tärkeää, että perusta on hyvä ystävyys ja samankaltainen arvomaailma.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ensin laittaa se on pääkoppa kuntoon, ennenkuin alkaa pilaamaan muidenkin elämiä?
Ihmisiin on tutustuttava ennen kuin voi tietää onko se oikea vai ei. Ei kenestäkään vastaantulijasta voi sanoa tutustumatta tyyppiin että toin mä haluan puolisoksi. Voi olla että joudut tutustumaan kymmeniin ennen kun tulee vastaan edes se vähän kiinnostava eikä hänkään välttämättä ole se oikea.
Harvoin siinä ehtii tutustua jos heti työntää pois. Parhaimmillaan tai pahimmillaan suhde on kestänyt noin kolme vuotta ennen kuin tajusin että tyyppi ei sittenkään ole se oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin just, että taidan työntää miehet nopeasti pois, koska mulla taitaa olla alitajuinen pelko, että joutuisin uudelleen huonoon parisuhteeseen kuten nuorempana. Ja sama kuvio toistuisi: mies todella aktiivinen sitoutumaan ja mulla ei aikaa miettiä omia tunteita.
Mulla siis selvästi on vielä traumoja työstettävänä.
Tämä keskustelu ja muiden kommentit ovat olleet todella hyödyllisiä! Ne haastavat mua ajattelemaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Järkevä neuvo! Mua on kritisoitu siitä, että työnnän miehet nopeasti pois.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ajattelet, että väkivallan uhriksi joutunut on mennyt pilalle?
Kun olin eron jälkeen vielä rikki, pysyin poissa parisuhteista. Olen analyyttinen ja mietin asiat tarkkaan.
Nyt olen eheytynyt ja valmis tutustumaan, jos sopiva mies tulisi vastaan. Ja tutustumisvaihe vie aikaa. En hyppäisi suhteeseen, koska mulle on todella tärkeää, että perusta on hyvä ystävyys ja samankaltainen arvomaailma.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ensin laittaa se on pääkoppa kuntoon, ennenkuin alkaa pilaamaan muidenkin elämiä?
Ihmisiin on tutustuttava ennen kuin voi tietää onko se oikea vai ei. Ei kenestäkään vastaantulijasta voi sanoa tutustumatta tyyppiin että toin mä haluan puolisoksi. Voi olla että joudut tutustumaan kymmeniin ennen kun tulee vastaan edes se vähän kiinnostava eikä hänkään välttämättä ole se oikea.
Ai ettäkö ihan vaan muutamaan mieheen elämäsi aikana olet tuntenut vetoa. Minäpä en ole tuntenut yhteenkään naiseen vaikka muuten olenkin saattanut ihastua ja olen sentään mies, jonka pitäisi yleisen mielipiteen mukaan panna kaikkea liikkuvaa. Joo ja homokaan en ole.
Minäkin ihastun ja tunnen vetovoimaa äärimmäisen harvoihin miehiin, mutta niin on tapahtunut. Kun tiedän miltä se tuntuu, en mitenkään pystyisi tyytymään vähempään. En näkisi mitään järkeä suhteessa, jossa ei olisi aitoa fyysistä vetovoimaa ja jossa joutuisin väkipakolla kehittämään tunteita. Ne tunteet eivät välttämättä koskaan heräisi. Tuollaisessa suhteessa olisi hitosti enemmän miinuksia kuin plussia ja pelkkä ajatuskin puistattaa. Itse olen valmis suhteeseen vasta sitten, kun kohtaan ihmisen jonka seura voittaa yksinolon.
Miten AINA onkin niin, että tällaiset keskustelut lähtevät liikkeelle traumaoletuksesta.
Ja heti natsasi.
Onko tämäkin aloitus taas provo? Jos ei ole provo, niin onko muuten vaan aikuisten satuilua, kuten merkittävä osa keskusteluista tällä palstalla?
Just tämä! Kiitos kommentistasi. Se motivoi mua jatkamaan tätä "yksinäistä taivalta" kunnes aidosti kolahtaa. Olen muutaman kerran kokenut mitä on älyllinen, fyysinen ja seksuaalinen vetovoima yhdessä paketissa, enkä haluaisi mitään vähempää tulevaisuudessa.
Kiitos, että muistutit!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ihastun ja tunnen vetovoimaa äärimmäisen harvoihin miehiin, mutta niin on tapahtunut. Kun tiedän miltä se tuntuu, en mitenkään pystyisi tyytymään vähempään. En näkisi mitään järkeä suhteessa, jossa ei olisi aitoa fyysistä vetovoimaa ja jossa joutuisin väkipakolla kehittämään tunteita. Ne tunteet eivät välttämättä koskaan heräisi. Tuollaisessa suhteessa olisi hitosti enemmän miinuksia kuin plussia ja pelkkä ajatuskin puistattaa. Itse olen valmis suhteeseen vasta sitten, kun kohtaan ihmisen jonka seura voittaa yksinolon.
Alue: Aihe vapaa
Käsittääkseni on aika paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita parisuhteeseen, vaikka eivät ole rakastuneita.
Omalle kohdalle osui molemminpuolinen rakkaus sopivassa iässä, enkä ole koskaan ryhtynyt parisuhteeseen ilman rakkautta/ihastumista.