G: Alkaisitko sijaisperheeksi?

En ikinä. Rikottuja lapsia ei saa ehjäksi millään. Mieluummin panostan siihen, että omilla lapsilla on hyvä olla kuin siihen, että omat kärsivät, koska meillä olisi sijaislapsia, joilla on äärettömän suuria ongelmia. Terveistä perheistä ei oteta lapsia huostaan eikä sairaan perheen lapsi voi ikinä selvitä sieltä pois vaurioitumatta. Naapurustossa on sijaisperhe, jossa 13v tyttö keksi väittää sijaisisää pedofiiliksi, koska tämä piti kiinni kotiintuloajoista. Toinen 14v tyttö karkasi sijaisperheestä, myi itseään aikuisille miehille, tuli raskaaksi ja väitti sijaisperheen isää lapsen isäksi (minkä DNA-tulos tietty kumosi). Kolmas samassa perheessä elänyt poika kävi 8 vuoden ajan kahdesti viikossa terapiassa, sijaisvanhemmat kuljetti 30 km suuntaansa. Kaksi viikkoa terapian päättymisen jälkeen poika tappoi ensin perheen koiran ja sitten hakkasi teholle sijaisperheen oman lapsen. Perheen 2 muuta sijaislapsia ihan OK, mutta heillä ei olekaan taustalla yhtä pahoja asioita kuin noilla kolmella.

[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 20:14"]

En. Olen yksinhuoltaja, ja kasvatusalalla töissä. Ei riittäisi paukut, sijoitettavat lapset tarvitsevat jonkun minua jaksavamman.

[/quote]

Minäkin yksinhuoltaja ja kasvatusalalla töissä SEKÄ 3-vuotiaan pojan sijaisäiti. Tämä tuntuu ihan "minun jutulta", vaikka sijaisäitiyttä on takana vasta hieman alle vuosi. Ikioma lapsi on kouluikäinen ja aika hyvin sisäistänyt sijaisveljen roolin. Mutta tämä sijaisvanhemmuus on haastavaa ja rankkaa, joten tämä täytyy todellakin kokea omakseen, että kannattaa ryhtyä!

Pride loppui pari kuukautta sitten. Eli sijaisvanhemmuus voi alkaa päivänä minä hyvänsä. Alkaisipa jo!! :)

Haastavuus riippuu monesta asiasta. Ei sitä aina ole. En varmaankaan ole maailman ainoa sijaisäiti, jonka kotona eletään ihan tavallista arkea. 

Mua on alkanut kovasti kiinnostaa. En ole vielä valmis sijaisperheeksi, mutta sitten, kun omat lapset alkavat olla aikuisia. En halua, että omat lapseni kärsisivät, tai jäisivät vähemmälle huomiolle sijaislasten takia. Omia lapsia meillä on kolme.

Ymmärtääkseni tuohon hommaan pitää olla koko perheen sitoutunut ja epäilen, ettei mieheni ole valmis, mutta saa nähdä, jos joskus tulevaisuudessa.

Vanhempani ovat jo. Voisin itsekkin ryhtyä sitten kun elämäntilanne sen sallii mutta valitsisin niin että meille voi tulla vain suoraan synnäriltä. Olen itse kasvanut biologisena lapsena sijaisperheessä ja isompien (yli 10v) sijoitettujen elämä on ollut jo niin hajalla ettei heitä ole voitu enää auttaa, kaikki ovat meiltä lähteneet laitokseen. Pienten sijoitettujen kanssa ei ongelmia ole koska integroituvat suoraan perheeseen pienestä pitäen.

[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 21:39"]

Pienten sijoitettujen kanssa ei ongelmia ole koska integroituvat suoraan perheeseen pienestä pitäen.

[/quote]

Tämä.

[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 21:43"][quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 21:39"]

Pienten sijoitettujen kanssa ei ongelmia ole koska integroituvat suoraan perheeseen pienestä pitäen.

[/quote]

Tämä.
[/quote]
Tai siis tottakai sieltä voi tulla kehitysvammaa yms mikä on aiheutunut jo raskauden aikana, mutta sieltä ei kumpua sitä ehdotonta rakastamista biologisia vanhempia kohtaan joita palvotaan jumalina vaikka kuinka olisivat olleet pahoja ja huonoja vanhempia eikä sijaisperhettä pidetä paskana paikkana jonka sossut nyt sattuivat määräämään ja viemään heidät vanhemmilta missä olisi heidän mielestä parempi olla, ei haittaa vaikka isä hyväksikäyttää ja äiti rahoittaa huumeensa myymällä itseään.

Ennen olisin vastannut, että en missään nimessä. Ennakkoluuloja oli niin paljon. Nyt kuitenkin oma äitini on uuden aviomiehensä kanssa toiminut sijaisvanhempina vuoden ja en voi muuta sanoa kun että nostan hattua.  Ovat mielettömän hyviä sijaisvanhempia ja kohtelevat sijoitettuja lapsia kuin omiaan. On antoisaa nähdä, miten he ovat positiivisesti vaikuttaneet lasten elämään unohtamatta kuitenkaan lasten omia oikeita vanhempia. Välillä ihmettelen, miten kauniiseen sävyyn he  osaavat puhua sijoitetuille lapsille heidän biologisista vanhemmistaan, vaikka lasten sijoittaminen on johtunut  täysin biologisten vanhempien virheistä ja kyvyttömyyfdestä toimia vanhempina.

Uskon, että äiti ja hänen aviomiehensä ovat hyviä sijaisvanhempia, koska heidän parisuhteensa on niin hyvällä pohjalla.  Huono parisuhde heijastuu väistämättä perheen arkeen, joten huonossa parisuhteessa elävien ei kannata edes harkita sijaisvanhemmiksi ryhtymistä. Lisäksi he pystyvät rakastamaan näitä lapsia kuin omiaan ja osaavat näyttää sen.  

Itse olen parikymppinen enkä enää asu samassa taloudessa perheeni kanssa, mutta hyvin läheisissä väleissä olen ja pidän näitä sijoitettuja lapsiakin ihan omina pikkusisaruksinani.

En. Yh ja kun omani saan maailmalle, haluan aikaa itselleni! En ole muutenkaan tarpeeksi motivoitunut lapsihommaan, että muutkin lapset menisi sivussa

Kyllä

En ikinä. Kuolkoot vaikka, mutta meille eivät tule.

Mielelläni ryhtyisin, mutta ei me olla kelvollisia sijaisperheeksi. Riidellään liikaa.

M

En, sillä en pystyisi enkä haluaisi tehdä yhteistyötä niiden sekopääbiovanhempien kanssa.

Kyllä. En ole vielä tarpeeksi varakas, mutta sitten kun olen niin haluan ottaa lapsia huostaani.  Olen vapaaehtoisesti lapseton.

En ryhtyisi, tiedän ettei minusta ole siihen. Minulla on aivan täysi työ omissa lapsissani, että saan heistä elämässään pärjääviä, onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä, koska itse en ole mikään superyksilö itsekään. 

Itse alkaisin, ja varmasti sopisi lapsillemmekin, mutta ei miehelleni. Siispä en.

En. olen töissä kasvatusalalla ja annan jo kaikkeni siltä saralta. Kotona omat lapset, jotka tarvitsevat vielä vanhempiaan.

Tavallista ei sijaisperheen elämä kyllä ole. Vai onko sinusta tavallista huostaanotto,
päihde-mielenterveys ym ongelmat, väkivalta, hyväksikäyttö, traumataustoista johtuvat psyyken ongelmat, fas, käytöshäiriöt ym. Tavallista palaveerata sossujen kanssa jatkuvasti, viedä lasta valvottuihin tapaamisiin esim ensi-ja turvakodille tai vankilaan, muuttaa osoite ym tiedot salaisiksi...