Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää miestäni mutten voi erota koska en pärjää yksin
12.09.2021 |
En vain jaksa enää. Mutta en jaksa elämää yksinkään.
Kommentit (37)
Ap ymmärrän sua täysin. Mäki on syrjäytynyt ja en voi erota koska jäisin yksin. Koko elämäni yrittänyt sosiaalisena ihmisenä saada kavereita tuloksetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullinen aloitus vol. 895865987498
Vaikuttaisi, että osa naisista ei koskaan kasva aikuisiksi. Miehen lompakko on kuin magneetti.
Ajattelet niin paljon lompakkoasi, ettet huomannut, ettei nainen puhunut mitään taloudellisesta pärjäämisestä, vaan yksinäisyydestä ja perusasioiden hoitamisen vaikeudesta eli syrjäytymisestä. Se on paljon yleisempää miehillä kuin naisilla kuten myös maksuhäiriöt.
Tarkoitatko, että tyttö on aina uhri?
Millälailla tyttö on aina uhri? Senkö takia, etteivät naiset syrjäydy yhtä usein kuin miehet tai ajaudu yhtä usein maksuvaikeuksiin? En ymmärrä logiikkaasi.
Ap kaipasi tukea arkeensa. Hänellä ei ole ystäviä ja parisuhde on onneton.
Ala järjestellä asioitasi pikkuhiljaa. Kysy apua sosiaalitoimesta, naistenlinjalta tai muualta, jos siis on esimerkiksi väkivallaan uhkaa. Tee lista asioista, joita tarvitset ja asioista, joita et usko osaavasi. Osaatko maksaa itse laskut? Osaatko käydä kaupassa? Hakea tukia, käydä lääkärissä? Jos osaat tällaiset perusasiat, pärjäät kyllä. Jos et osaa, olet varmaan oikeutettu johonkin tukeen ja apuun. Ala katsella asuntoa. Yksi konkreettinen asia kerrallaan, niin ei se ehkä olekaan niin vaikeaa kun kuvittelit. Itsetuntosi on huono, mutta muuten saatatkin huomata olevasi aivan kykenevä huolehtimaan itsestäsi.
Usein huonossa suhteessa on yksinäisempi kuin oikeasti yksin ollessaan.
Ai sama kuin se yksi joka rahoitti loputtomiin hulttiosiskoaan jota vanhemmatkaan eivät enää sponsoroineet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä asioita tarkalleen pelkäät siinä yksin olossa? Toki jos et esimerkiksi osaa huolehtia raha-asioista hyvin niin onhan yksin eläminen kalliimpaa, että siihenkin pitää varautua. Mulla oli aluksi vaikeaa käsittää juurikin se, että sitä rahaa ei enää yksinkertaisesti ole yhtään ylimääräistä, kun pitää yksin maksaa kaikki. En kuitenkaan kadu sitä, että jäin yksin. Aina parempi olla yksin kuin huonossa parisuhteessa. Mutta kyllä se ottaa aikaa tottua. Sitten kun siihen tottuu, ei enää huoli helpolla ketään.
Onko sinulla sisaruksia/sukulaisia/vanhemmat? Ketään, kenelle voit puhua tai käydä kylässä? Mulla on vähän samankaltainen tilanne. Sisarukset ja vanhemmat asuu kaukana, kavereita ei oikein enää oo, oon miettinyt jo kauan eroa mutta se pelottaa just siksi kun jäisin ihan yksin..
Pelkään kaikkia tavallisia sosiaalisi juttuja joita normaalit ihmiset hoitaa yms. Raha-asioista osaan huolehtia tai ainakaan en päättömästi tuhlaile vähiä rahojani. Pelkään ettei sitten ole oikeasti ketään jos tarvin apua keneltä pyytää eikä kukaan auta missään.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Usein huonossa suhteessa on yksinäisempi kuin oikeasti yksin ollessaan.
Ei asiat ole ihan niin mustavalkoisia, että pelkkää huonoa...pelkään että kaipaisin kaikkea sitä hyvää ja etten saisi mitään tilalle. Että olisinkinollut kiittämätön ja jäisin vaille mitään etten olisikaan ansainnut parempaa ja että vika olikinn itsessäni
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ala järjestellä asioitasi pikkuhiljaa. Kysy apua sosiaalitoimesta, naistenlinjalta tai muualta, jos siis on esimerkiksi väkivallaan uhkaa. Tee lista asioista, joita tarvitset ja asioista, joita et usko osaavasi. Osaatko maksaa itse laskut? Osaatko käydä kaupassa? Hakea tukia, käydä lääkärissä? Jos osaat tällaiset perusasiat, pärjäät kyllä. Jos et osaa, olet varmaan oikeutettu johonkin tukeen ja apuun. Ala katsella asuntoa. Yksi konkreettinen asia kerrallaan, niin ei se ehkä olekaan niin vaikeaa kun kuvittelit. Itsetuntosi on huono, mutta muuten saatatkin huomata olevasi aivan kykenevä huolehtimaan itsestäsi.
Osaan mainitsemasi perusasiat, mutta osa voisi tuottaa ongelmiakin olosuhteista riippuen. Esimerkiksi ajan varaukset ja jos paikalle vaikea päästä julkisilla jne. Asuntoja on hankala saada jos on tukien varassa, pelkään joutuvani jollekin huonolle alueelle jossa en viihdy ja on turvatonta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Ap ymmärrän sua täysin. Mäki on syrjäytynyt ja en voi erota koska jäisin yksin. Koko elämäni yrittänyt sosiaalisena ihmisenä saada kavereita tuloksetta.
Kuin myös. Pitkä liitto takana. Toki meillä menee kohtalaisen hyvin puolisoni kanssa nykyään joten ei syytäkään erota. Mutta koen syvää ahdistusta ja jopa paniikkia siitä että mies kuolisi ennen minua. 😔 Kavereita ei ole, sukulaisiin ja sisarukseeni en ole pitänyt koskaan yhteyttä. Äiti elää mutta on vanha ja hänenkin menetys pelottaa. Sairastan masennusta ja epävakaata persoonallisuus häiriötä, kaverisuhteet aina kaatuu johonkin, syynä minä. Johtuu vissiin sairauksistani.en keksi muuta syytä. Yksin jääminen pelottaa ja aiheuttaa kauhun tunteita. Se ettei olisi ketään jolta kysyä apua. Voiko aikuinen ihminen jäädä jotenkin lapsen tasolle? Koen jotenkin itse niin etten pysty itse ottamaan vastuuta elämästä vaan tarvitsen siihen jonkun muun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap ymmärrän sua täysin. Mäki on syrjäytynyt ja en voi erota koska jäisin yksin. Koko elämäni yrittänyt sosiaalisena ihmisenä saada kavereita tuloksetta.
Minä olen onneksi introvertti (hehe ._.) Olen oikeasti pahoillani puolestasi. Kiitos vertaistuesta!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ymmärrän sua täysin. Mäki on syrjäytynyt ja en voi erota koska jäisin yksin. Koko elämäni yrittänyt sosiaalisena ihmisenä saada kavereita tuloksetta.
Kuin myös. Pitkä liitto takana. Toki meillä menee kohtalaisen hyvin puolisoni kanssa nykyään joten ei syytäkään erota. Mutta koen syvää ahdistusta ja jopa paniikkia siitä että mies kuolisi ennen minua. 😔 Kavereita ei ole, sukulaisiin ja sisarukseeni en ole pitänyt koskaan yhteyttä. Äiti elää mutta on vanha ja hänenkin menetys pelottaa. Sairastan masennusta ja epävakaata persoonallisuus häiriötä, kaverisuhteet aina kaatuu johonkin, syynä minä. Johtuu vissiin sairauksistani.en keksi muuta syytä. Yksin jääminen pelottaa ja aiheuttaa kauhun tunteita. Se ettei olisi ketään jolta kysyä apua. Voiko aikuinen ihminen jäädä jotenkin lapsen tasolle? Koen jotenkin itse niin etten pysty itse ottamaan vastuuta elämästä vaan tarvitsen siihen jonkun muun.
Minulla on tuo sama kokemus, ja taipumusta epävakauteen.
Olet kuitenkin onnekas että on hyvä parisuhde. Ehkä asiat tulevaisuudessa järjestyy parhain päin.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
toki toki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä aika paljon vapaita ihan hyviä miehiä olemassa (kuten minä, kröhöm).
Eli etsit vain uuden miesystävän, miksi jäädä yksin.
Toki on paljon hyviä vapaita miehiä, muttei heille syrjäytyneet naiset kelpaa.
Halusit varmaan sanoa: "Toki on paljon hyviä miehiä, mutta heillä ei ole paksua lompakkoa."
No tänne sitten yhteystietoja laittamaan hyvät miehet, jotka haluavat syrjäytyneen naisen, joka ei pysty omia asioitaa hoitamaan, parisuhteeseen.
XD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asuminen on parasta! Ja ihan varmasti pärjäät yksin. Niin me muutkin pärjätään.
Viihdyn kyllä yksinkin, mutten kestä olla yksin koko maailmassa ilman ketään. Te "muut" varmaan käytte n ormaalisti töissäkin yms?
-ap
Olen 64-vuotias ja asunut suurimman osan aikuiselämääni yksin. Pari lyhyttä yritystä miehen kanssa, mutta ei niistä oikein mitään tullut. Enkä ole enää työelämässä. Harrastuksia ja ystäviä minulla toki on, mutta en todellakaan enää edes haluaisi enkä ole vuosiin halunnut ketään miestä nurkkiini. Elämä on hyvää näin. Mihin minä sitä miestä edes tarvitsisin, kun seksuaalisia halujakaan ei ole ollut enää ainakaan kymmeneen vuoteen. Kaikki kotona tehtävät pienet hommat osaan tehdä ja mummokärryillä tulee ostokset kotiin kaupasta. Lihasvoimaa ei tarvitse mihinkään. Kauhistuttaa ajatuskin, että joku ukonköriläs tulisi hyvää elämäni sekoittamaan.
Opit kun on opittava. Mä opin lapsena ja viimeistään 18 vuotiaana olemaan yksin, pärjäämään yksin. Nyt 12 vuotta jälkeenpäin olen oppinut sen verran hyvin olemaan yksin ja pärjäämään yksin, että sain terapeutilta käskyn alkaa pyytämään apua ja keskustelemaan ihmisten kanssa elämän haasteista. Se ei kuulemma ole valittamista tai heikkoutta, jos pyytää jotain muuta tekemään ruokaa tai auttamaan koulusta saaduissa kotitehtävissä.
En ole vieläkään valmis jakamaan arkielämääni kenenkään kanssa, mutta nykyään pystyn sanomaan reilusti jos en jaksa esimerkiksi tehdä sähkötöitä tai asentaa pyykinpesukonetta yksin. Voin ostaa palveluna asennuksen. Tai ruoan. Tai kysyessä saada apua eri virastoissa. Ihmiset auttavat mielellään kun kysyy. Olen tästä yllättynyt.
Ei yhtään. kelpaako? XD
-ap