Hesarin linja Laajasalon tapauksessa
Todellakin mielenkiintoista. Ensin sisarlehti julkaisee murhaajan nimen ja kuvan ja kertoo olleen Kokoomusnuorten piirijärjestön toiminnanjohtajan. Todisteidn kera, mm. patentti- ja rekisterihallituksen ote. Hesari otsikoi, että "väitettyjä kokoomusyhteyksiä" ja lieventää vielä myöhemmin vetämällä otsikkoon mukaan, että on ollut matkaopaskin sesonkiluonteisesti.
Sitten julkaistaan sääliviä kolumneja, joissa torutaan, ettei kokoomusyhteyttä olisi saanut ottaa keskusteluun ja kuinka tämä nyt oli hetkellinen mielenhäiriö, jota tekijä katuu. Tässä vaiheessa muut lehdet olivat jo julkaisseet poliisilta saadut tiedot siitä, että ei ollut todellakaan ensimmäinen väkivaltainen tilanne vaan oli eläinsuojelurikos tutkinnan alla jo aiemmalta ajalta. Yritin tästä laittaa Hesarin juttuun kommenttia, sitä ei tietenkään julkaistu. Facebookissa nähtävästi joku muu yritti kommentoida samaa asiaa myös Hesarin juttuun, kommentti poistettiin pian.
Hesarissa on nyt päätetty maalata kuva tekijästä kerran hairahtaneena ihmispolona, joka nyt vähän kenties jotain joskus puuhaili kokoomusnuorten piiritoimistolla. Tämä ei vain yksinkertaisesti pidä paikkaansa!
Kyseessä on entinen koko Suomen kokoomusnuorten viestintäpäällikkö, joka oli avainasemassa sorvaamassa näiden ohjelmaa, joka sai pyyhkeet vanhemmilta kokoomuslaisilta. Kyseessä on myös jo ennenkin eläinsuojelurikkomuksista poliisitutkinnassa ollut ja oleva tyyppi, joka nyt suuntasi vihansa vanhaan maahanmuuttajanaiseen, joka yritti estää koirien pahoinpitelyn. Tyyppi ei edes suinkaan epäonnisella kertahuitaisulla aiheuttanut kuolemaa vaan jätti uhrin virumaan, kun tämä olisi ollut vielä pelastettavissa, ja palasi myöhemmin viimeistelemään tekonsa. Sen jälkeen jatkoi somen päivittämistä kuin ei mitään eikä todellakaan ilmiantanut itseään vaan otettiin kiinni.
Kommentit (63)
Vasta nyt olen huomannut kuinka media mainostaa ilmaiseksi (onko se ilmaista?) kokoomuspoliitikkoja näin vaalien alla, mutta hyvissäajoin. Laura Räty Gloriassa, Susanna ja Susannan kirja kaikkialla esim. Suomen Kuvalehdessä jne jne.
Hyvä että Romppainen avaa meidän hyväuskoisten ja kilttien kansalaisten silmät tarkkaavaisemmiksi ja analyyttisemmiksi. Itse olen uskonut jo kauan Sipilään, enkä kärsi piilomainonnasta, mutta onhan se huvittavaa ja pelottavaa samanaikaisesti.
Jos ei sensuurilla, niin piilomielistelyllä sitten...
Laajasalon murhaaja oli...
-Stubbin ja Laura Rädyn puoluetoveri
-Susannan aatetoveri ja läheinen työkaveri
-Käteisen ihailija
-kokoomuslaisen arvomaailman käytännön toteuttaja
Jaa että turha yhdistää Kokoomukseen?
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 12:20"]Voi kun yhden ihmisen toilailut vaikuttaisivatkin puolueen äänestäjiin! Silloin Kauko Juhantalo ja Anneli Jäätteenmäki olisivat esim Keskustaa pahemmin vahingoittaneet, Teuvo Hakkarainen Persuja ja sitä rataa. Vaalirahasotku oli aika helvetinmoinen jupakka, liittyi suoraan politiikkaan tosin kuin tämä väkivallanteko, ja se aiheutti ihan pikkuisen dipin Kepun kannatuksessa, joka oikaistiin taas uudella puheenjohtajalla ja paremmalla oppositiopolitiikalla. Mun mielestä on naiivi ajatus, että kokonainen lehti keskittyisi kaunistelemaan yhtä järjetöntä väkivallantekoa, josta jokainen tietää, että se oli yksilön toteuttama eikä siinä ollut puolueen kanssa mitään tekemistä. Mua huolestuttaa ihmisten typeryys. Keskitytään tällaiseen tarkoitushakuiseen "ajojahtiin", "Hesari kaunistelee murhaa kun tekijänä oli Kokoomuslainen" ja sen takia jää huomaamatta oikeat ongelmat. MEdialla on paljon valtaa ja poliitikoilla ei monillakaan oo puhtaat jauhot pussissa, mutta kapasiteetti ihmisillä ei ilmeisesti riitä niiden todellisten ongelmien pohtimiseen niin käytetään aikaa sitten tällaiseen.
[/quote]Jos pääministeripuolueen nuorisopomo on murhaaja, niin se on pikkujuttu!!! Suomen kokoisessa maassa se on tosi iso juttu, vaikka sinä ja muut kokoomuslaiset haluavat painaa murhan villaisella.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 12:38"]Minusta olisi kaikin puolin tervettä keskittyä tosiaan siihen uhriin ja hänen selvästikin hyviin tarkoitusperiinsä. Siinä tulisi aidosti sitä suvaitsevaisuuskasvatusta kun kokkarit, persut ja ihan kaikki näkisivät selvästi sen, että mamuissa on ihan tavallisia vastuullisia ihmisiä, jotka yrittävät elää elämäänsä joutumatta kuuntelemaan rääkättyjen koirien ulvontaa. Tuollaisen pienen elämän kuvaaminen olisi niin virkistävää vaihtelua tähän syyttelyyn ja puoluepolitiikkaan, mihin tämäkin tragedia nyt on mennyt. Ei tuollaisella kokoomuksen syyttelyllä mikään asia parane, kyllä se Romppainen itse on vastuussa hirveästä teostaan. Ja muutenkin uhrin perspektiivi on minusta kaikkein mielenkiintoisin tässä tapauksessa, tekijä on täyssekopää psykopaatti, joten ei kovin kiinnostava tavallisen ihmisen kannalta. Valitettavasti noita on lähes jokaisessa vuokrataloyhtiössä eikä heidän aggressiivisuuteensa poliisi reagoi mitenkään ennen kuin joku on vainaa.
[/quote]Sekopää psykopaatti ei pääse puolueen nuorisosiiven piikkipaikoille, idioott siellähän ne broilerit haudotaan jotta saadaan ujutettua niitä ministereiden avustajiksi ja eduskuntaan. Ei kaikki tällä palstalla ole niin idiootteja kuin luulet.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 13:13"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 10:32"][quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 07:40"] [quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 04:23"] Eduskuntavaalit tulossa, joten Hesarin toimitus ei halua kaivaa enää yhtään syvemmäksi sitä kuoppaa, jonka Stubbin Kokoomus on itse itselleen kaivanut. Varsinkin kun toisenkin Helsinki-keskeisen puolueen, Vihreiden, kannatus on samaan aikaan pahasti alamäessä. Gallupeissa kun Keskusta on Kokoomuksen nähden jo lähes tavoittamattoman tuntuisessa johdossa ja Perussuomalaisetkin hengittää erittäin läheltä niskaan. [/quote] Toisaalta taas persut on Helsinkipuolue jos joku voi olla. EU-vaaleissakin Halla-aho keräsi koko maan toiseksi suurimman äänimäärän. [/quote] Tom Packalen kyllä hautasi persujen toiveet saada edustaja stadista. [/quote] Miten, puuttumalla siihen faktaan, että poliisi oli vuoden pimittänyt mamujengiä ja aiheutti kymmenien lasten loukkaantumisen. Olisiko vieläkin pitänyt odottaa?
[/quote]
Packalen menee heittämällä läpi.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 09:36"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 12:20"]Voi kun yhden ihmisen toilailut vaikuttaisivatkin puolueen äänestäjiin! Silloin Kauko Juhantalo ja Anneli Jäätteenmäki olisivat esim Keskustaa pahemmin vahingoittaneet, Teuvo Hakkarainen Persuja ja sitä rataa. Vaalirahasotku oli aika helvetinmoinen jupakka, liittyi suoraan politiikkaan tosin kuin tämä väkivallanteko, ja se aiheutti ihan pikkuisen dipin Kepun kannatuksessa, joka oikaistiin taas uudella puheenjohtajalla ja paremmalla oppositiopolitiikalla. Mun mielestä on naiivi ajatus, että kokonainen lehti keskittyisi kaunistelemaan yhtä järjetöntä väkivallantekoa, josta jokainen tietää, että se oli yksilön toteuttama eikä siinä ollut puolueen kanssa mitään tekemistä. Mua huolestuttaa ihmisten typeryys. Keskitytään tällaiseen tarkoitushakuiseen "ajojahtiin", "Hesari kaunistelee murhaa kun tekijänä oli Kokoomuslainen" ja sen takia jää huomaamatta oikeat ongelmat. MEdialla on paljon valtaa ja poliitikoilla ei monillakaan oo puhtaat jauhot pussissa, mutta kapasiteetti ihmisillä ei ilmeisesti riitä niiden todellisten ongelmien pohtimiseen niin käytetään aikaa sitten tällaiseen. [/quote]Jos pääministeripuolueen nuorisopomo on murhaaja, niin se on pikkujuttu!!! Suomen kokoisessa maassa se on tosi iso juttu, vaikka sinä ja muut kokoomuslaiset haluavat painaa murhan villaisella.
[/quote]
Olisi USA:ssakin KokoomusGate ja ykkösuutinen pitkään. Ihmisillä olisi jo nyt päällä ruiskukansiniset t-paidat, joihin olisi printattu Kokoomus Kills. Hjallis haastattelisi Romppaista suorassa tv-lähetyksessä vankilasta.
Lehtien ja varsinkin Sanomien läpyskät ovat aina olleet suurpääoman äänitorvia ja Kokoomuksen. Se ei ole uutta. Onneksi nykyään on netti jotta pystyy saamaan muutakin tietoa kuin sensuroitua paskapuhetta.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 12:56"]
Lehtien ja varsinkin Sanomien läpyskät ovat aina olleet suurpääoman äänitorvia ja Kokoomuksen. Se ei ole uutta. Onneksi nykyään on netti jotta pystyy saamaan muutakin tietoa kuin sensuroitua paskapuhetta.
[/quote]
Ehei, ne on kaikki VIHERVASEMMISTOLAISIA!!!
Varsinkin kun Suomessa ei edes ole mitään vihervasemmistoa. Niin no vasemmisto on se kaikkein vihrein, kun varsinaiset vihreät on muuttunut "kokoomuksen puisto-osastoksi".
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 12:58"][quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 12:56"]
Lehtien ja varsinkin Sanomien läpyskät ovat aina olleet suurpääoman äänitorvia ja Kokoomuksen. Se ei ole uutta. Onneksi nykyään on netti jotta pystyy saamaan muutakin tietoa kuin sensuroitua paskapuhetta.
[/quote]
Ehei, ne on kaikki VIHERVASEMMISTOLAISIA!!!
Varsinkin kun Suomessa ei edes ole mitään vihervasemmistoa. Niin no vasemmisto on se kaikkein vihrein, kun varsinaiset vihreät on muuttunut "kokoomuksen puisto-osastoksi".
[/quote]Aivan tuubaa. Erkko piti lehden linjan selvästi oikealla ja kuolemansa jälkeen linjaa ei ole muutettu. Yksittäiset toimittajat eivät edusta lehden linjaa. Sama juttu maakuntien kepulaisilla läpysköillä jotka ovat olevinaan sitoutumattomia. Sitoitumatonta tiedonvälitystä ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan. Hs on Naton, EU:n, markkinakapitalismin äänenkannattaja. Päällysvaahto on vaan pintaa.Ehkä Pentikäinen sai kenkää kun mahd.edusti toisenlaisia arvoja ja oli kepulainen.
Oli aihe mikä hyvänsä, Hesari saa täällä haukut uutisoinnistaan. Ekaa kertaa näin, että Hesaria syytetään Kokoomuksen hyysäämisestä:).
Jos Hs mielestänne uutisoi "väärin", älkää lukeko sitä. So Simple.
Romppainen ryssitteli venäläisiä vielä murhan jälkeenkin ja poliisi sanoo ettei rasismilla ollut tekemistä murhan kanssa. Poliisi valehtelee ja media myötäilee.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:19"]
Oli aihe mikä hyvänsä, Hesari saa täällä haukut uutisoinnistaan. Ekaa kertaa näin, että Hesaria syytetään Kokoomuksen hyysäämisestä:).
Jos Hs mielestänne uutisoi "väärin", älkää lukeko sitä. So Simple.
[/quote]Etpä sinä sitten paljon ole nähnyt.
Ja mitä tulee Hesarin linjaan, niin johan Virkkusen aikaan 90-l lopussa pääkirjoituksessa avoimesti myönnettiin lehden ajavan kokoomuslaista linjaa, koska tiedonvälitys ei koskaan ole täysin puolueetonta. Sittemmin 2000-luvulla toimitukseen pesiytyi tätä viherväkeä pakkosyöttämään agendaansa etenkin kolumneissa ja kaupunkisivuilla, ja lopetin ko. lehden lukemisen kokonaan.
Samaan Sanoma-konserniin Hesarin kanssa kuuluu myös Vauva.fi sivusto ja luonnollisesti palstan moderointi noudattaa yhtiön haluamaa linjaa. Siksi täällä saa vapaasti levittää näitä rasistisia wt-törkeyksiä eikä niitä asiattomaksi ilmoittamisesta huolimatta poisteta. Mutta annas olla jos kirjoitat vastaavan määrityksen etnisestä väestöstä...
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 13:48"]
Hesarille olisi vain eduksi uutisoida tasapuolisemmin. Ihmettelen, miten lehti on niin kokoomuksen tossun alla. Voisi tehdä hyvää tilaajamäärillekin muuttaa linja todelliseksi valtakunnanlehdeksi, jossa kaikki uutiset sensuroimatta. Vaikka asun itse Helsingissä, ärsyttää, kun Hesarissa on juttuja vain jostain pienistä paikallisasioista. Kuin Hufvudstadsbladet, jossa pääuutinen on suurin piirtein jonkun yksityishenkilön synttärit ja uuden kaupan avajaiset. Toivon laajempaa ja taspuolisempaa poliittisen kentän, siis meidän koko yhteiskunnan, käsittelyä. Etenkin Hesarin kolumnistit ovat täyttä torttua, ja nykyään kun lukee hs.fitä, etusivulle on oikein aseteltu surkeaakin surkeampia viihteellisiä kolumneja peittämään ajan tärkeitä uutisia. Aina kun maailmassa ja etenkin Suomessa on tekeillä jotakin tärkeää, sinne päivittyy tunnin välein joitain "en pitänyt eilisestä telkkariohjelmasta"- ja "liukuvoide pelastaa kuivan alapään" -tasoisia kolumneja. (Niille, jotka eivät lue Hesaria, tiedoksi, että esimerkit ovat aitoja, eivät vitsi. Säälittävää.
[/quote]
Hesarin pitää alkaa uutisoida asioista rehellisesti kertomalla totuus ja faktat. Mitään toimittajan omia mielipiteitä niihin lisäämättä tai pois jättämättä. Kertoa esim epäillyn kaikki tuntomerkit, eikä ainoastaan niitä ympäripyöreitä tyyliin "oletko nähnyt kolmea miestä?". Lisäksi hesari harrastaa omituista ennakkosensuuria ja rajoittaa siten ihmisten sananvapautta.
Taas poistettu yksi Laajasalo-ketju. Se alkuperäinenhän lukittiin jo pari päivää sitten. Tämä alkaa muistuttaa erästä viime kesän kansanedustaja-aihetta.
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 11:39"]
Taas poistettu yksi Laajasalo-ketju. Se alkuperäinenhän lukittiin jo pari päivää sitten. Tämä alkaa muistuttaa erästä viime kesän kansanedustaja-aihetta.
[/quote]
Paitsi että siitä aiheesta Hesari kirjoitti kyllä jutun ja salli jopa kommentoinnin.
Hesari on selvästi puolueellinen. Onko se oikea tapa tehdä journalismia? Ei.
Saa mun puolesta loppuakin tommonen lehti. Onko ne vielä niin vanhanaikaisia ettei ne tajua miten netti on muuttanut tiedonkulkua? Tieto on kaikkien saatavilla. Valehteleva tai salaileva tai tietoa pimittävä journalismi jää nopeasti kiinni kun ihmiset pystyvät helposti keskenään vertaamaan tietojaan ja eri tietolähteitä. Tieto ei ole enää toimittajien yksityisomaisuutta. Sitä voidaan välittää verkossa ilmaiseksi ja nopeasti. Hienosti joku vertasi aikoinaan että kun kirjasto toi tiedon kaikkien saataville, internet teki samoin mutta paljon tehokkaammin. Todellista Demokratiaa.