DI Atte Harjanne nousee Ohisalon sijaiseksi
DI ja tutkija ja kaupunginvaltuutettu Helsingistä.
Kommentit (86)
[/quote] Iiris Suomela olisi imagohaitta. Tämä täysin riippumatta Iiriksen tai Vihreiden poliittisista näkemyksistä. Puheenjohtajaksi tai muutoin näkyvään asemaan ei kannata päästää sellaista, joka esiintyy julkifeministiksi. Sellainen keulakuva karkottaa ison osan kannattajista.[/quote]
Persua se niin pelottaa jos IIriksen kaltainen komeetta pääsee framille, puolueen johtoon ja sisäministeriksi. Ja itsellä on käsissä vain väkäleuka Purra. Kuiva kuin korppu.
On kaksi asiaa mitä joutuvat miettimään vihreissä: Puolueen kannatuksen kasvatus ja tuuraajan rooli viisikossa.
Holopainen huono kortti molempiin, vaikka onkin nainen. Ei tule saamaan maakunnista kepun ääniä ja ne olisivat ainoa kohderyhmä mistä hän voisi yrittää. City vihreät lipeää demareihin, vasemmistoon, kokoomukseen.
Harjanne saattaisi tuoda jonkun irtoäänen kokoomuksen puisto-osastosta, mutta vaarana, että vihreistä oikealta laidalta lähteekin ääniä kokoomuksen suuntaan. Kun ihmiset alkavat pohtimaan valintaansa henkilötasolla.
Suomelalla parhaat edellytykset saada aidosti uutta väkeä vihreitä tukemaan. Nukkuvia nuoria. Feministejä, Äiti-ihmisiä ja ilmastosta huolissaan olevia läpi linjan. Sekä pakolaisasioiden parissa työskentelevien...
Niin ja Suomela pärjäisi myös viisikon lauteilla. Pitäen puolueen vallan ytimessä ja vaikuttamassa.
Vihreät tekevät emämokan jos eivät käytä fotogeneettisesti edustavaa Suomelaa kuten SDP on käyttänyt Marinia. Malli on lähellä ja katsokaa miten se on toiminut ! Huikea suosio.
Ehkä huonoista vähiten huono, ainakin mies ja asiallinen koulutus. Hyvä ettei hullu-Iiris ainakaan.
Vihreitten on pakko ajatella tulevia vaaleja. Vihreiden kannatus pitäisi saada kasvuun. Iiris on tähän tehtävään kuin nakutettu. Jos vihreät onnistuvat luomaan "Iiris- ilmiön" nousu saattaa olla 5% yksikköä, jopa enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko vihreiden uudet varapuheenjohtajat opintonsa keskeyttäneitä ylioppilaita niinkuin edeltäjänsäkin?
Suurin osa vihreiden jäsenistä ja äänestäjistä on korkeakoulutettuja.
Juuri tuo ihmetyttää, ymmärrän ma mut ja kouluttamattomat että vihreä aivopesu toimii mutta että ihmiset joiden pitäisi pystyä itse jopa tutkimaan asioita niin menee tohon halpaan. Ei tiedolla eikä taidolla vaan tunteella, siinä vihreän politiikan slogan.
Atte Harjanne oli pakko valita. Nyt vihreät on liian vasemmalla ja heidän piti saada arvoiltaan käytännössä kokoomuslainen mukaan johtoon. Talousasioista ymmärtäviä ei ole vihreissä ollut liikaa. Soininvaara oli ja Antero Vartia myös.
Ja naisten vastapainoksi myös alle nelikymppinen mies puolueen johtohommissa antaa signaalia ulospäin, että naisvallan alta voi vihreissä mieskin nousta parrasvaloihin.
Luultavasti Harjanne kuitenkin jossain kohtaa hylkää puolueen ja etsii uuden poliittisen kodin oikeammalta laidalta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Fatima Diarré putosi vihreiden varapuheenjohtajistosta?
Hän ei saanut riittävästi ääniä varapuheenjohtajavaalissa.
Vierailija kirjoitti:
Pääasia että Ohisalo poistuu.
Väliaikaisesti vain.
Vierailija kirjoitti:
Vihreät tekevät emämokan jos eivät käytä fotogeneettisesti edustavaa Suomelaa kuten SDP on käyttänyt Marinia. Malli on lähellä ja katsokaa miten se on toiminut ! Huikea suosio.
Ei toimisi. Tiedättehän, että mehiläispesässä voi olla vain yksi kuningatar kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vihreitten on pakko ajatella tulevia vaaleja. Vihreiden kannatus pitäisi saada kasvuun. Iiris on tähän tehtävään kuin nakutettu. Jos vihreät onnistuvat luomaan "Iiris- ilmiön" nousu saattaa olla 5% yksikköä, jopa enemmänkin.
Se, että on kaunis ja tulee Tampereelta, ei tarkoita sitä, että on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Fatima Diarré putosi vihreiden varapuheenjohtajistosta?
Ehkä ollut niin paljon esillä, että uusia kasvoja kaivattiin. Eiköhän Diarra pysy politiikassa ja töitä on riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vihreitten on pakko ajatella tulevia vaaleja. Vihreiden kannatus pitäisi saada kasvuun. Iiris on tähän tehtävään kuin nakutettu. Jos vihreät onnistuvat luomaan "Iiris- ilmiön" nousu saattaa olla 5% yksikköä, jopa enemmänkin.
Juuri päinvastoin. Hän ajaa monet maltilliset äänestäjät pois fanaattisuudellaan.
Vierailija kirjoitti:
Sama jos valitsisivat Kai Mykkäsen tai Petteri Orvon vihreiden johtoon, jos Atte Harjanteen valitsevat. Harjanne tasan edustaa kokoomuksen vihreää liberaalia siipeä.
Ohisalon mahdoton palata Harjanteen jälkeen - ei ota kenttä enää häntä vastaan. Paras tuuraaja ja kannatuksen potentiaalinen lisääjä on tietenkin IIris Suomela. Hänellä on keinot, ulkonäkö ja ulosanti tuoda täysin uusia äänestäjiä vihreisiin sankoinkin joukoin some herättelyillä. Hän myös pärjäisi tv-väittelyissä saarikon pälätykselle ja edustaisi luonnollista naiskauneutta, niille jotka äänestävät ulkonäön perusteella. Marinille siinä paha vastus naistenlehtiä, kansainvälistä huomiota jne. ajatellen. Nuori, kaunis ja asiallisesti pätevä haastaja. Joka myös uskaltaisi haastaa ja viedä puolueen linjaa eteenpäin sinnikkäästi ja rohkeasti.
Ja hän nauttii laajaa kannatusta yli puoluerajojen. Iiris olisi ylivertainen ehdokas jopa presidentiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihreät tekevät emämokan jos eivät käytä fotogeneettisesti edustavaa Suomelaa kuten SDP on käyttänyt Marinia. Malli on lähellä ja katsokaa miten se on toiminut ! Huikea suosio.
Ei toimisi. Tiedättehän, että mehiläispesässä voi olla vain yksi kuningatar kerrallaan.
Mutta talibankuhnureita mahtuu lisää pesään.
Vierailija kirjoitti:
Mutta missä on Fat I Am D?
Kyhää somessa insestipostauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko patriarkaalista jos tuolla cv:llä mennään vihreiden talousasiantuntijan Iiris Suomelan ohi, joka oli jo parikymppisenä lukenut ja opiskellut kaikki taloustiedon kirjat.
Juuri näin. Ellei Iiristä valita siihen tehtävään mihin hän haluaa, kyseessä on monisatavuotinen perinne naisten alistamisesta, sillä nuoruus ja naiseus pätevöittää kaikkeen automaattisesti. Ihan kuten pätevöitti Marinin jolla ei ollut mitään kokemusta mistään.
Kehotan lukemaan Sanna Marinin CV:n. Oli sillä nyt pikkuisen kokemusta ennen pääministeriksi tuloaan. Enemmän varmaan kokemusta mistä Esko Aholla aikoinaan kun tämä nousi pääministeriksi.
Kummallakohan on enemmän älliä? Ääni Esko Aholle, muistan hänet kyllä 90 - luvun alusta.