Anopin epähygieenisyys keittiössä
Anoppi on meillä vieraana pari viikkoa ja toiset mokomat jäljellä. Minut saa hulluksi anopin olematon hygieniaosaaminen keittiössä, vaikka muuten siisti onkin. Eilen tuli esille se, että hän käyttää kasvisleikkuulautaa lihan leikkaamiseen. Ilmeisesti tätä on jatkunut koko ajan eli tämä tarkoittaa sitä, että hän on käyttänyt kyseistä lautaa myös raa'an kanan leikkaamiseen. Toinen asia, mikä minua häiritsee, on se, että hän uudelleenpakastaa raakaa lihaa monta kertaa. En taatusti annan hänen kokata vauvalle nyt mitään saati sitten tulevaisuudessa. Sitten on niin loukkaantunut, kun kiltisti asiasta sanon. Mistään ei voi hälle sanoa ilman, että hän loukkaantuu.
Kommentit (60)
Eikö teillä ole muovisia leikkuulautoja, nehän saa kyllä pestyä. Äitini on myös hieman epähygieeninen, ei tahallaan (kuten anoppisikaan), ennenvanhaan asiat vain olivat eri tavalla.
Ap anoppisi kuulostaa kevyeltä tapaukselta. Meidän suvussa on ihminen, joka jättää aina ruuat tuntikausiksi pöytään ja korjaa joskus illalla jääkaappiin. Voitte vaan kuvitella kuinka monta kertaa litran maitopurkki tai juustokimpale lämpenee ja viilenee ennen kuin loppuu. Suurin osa vihanneksista säilytetään keittiön pöydällä kunnes ovat mätiä. Jääkaappi haisee hirveälle. Kädet hän pesee jossain vaiheessa kokkausprosessia, mutta yleensä kaapinovet ja vetimet ovat tahmeita ruoanlaiton jälkeen. En tykkää syödä tässä talossa.
Niin siis ongelma ei ollutkaan hygienia, vaan ap:n ituhippeys.. miten kykenet valmistamaan miehellesi ja jälkikasvulle lihaa kun et kestä ajatusta lihasta ituleikkuulaudallasi?
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 10:26"]
Minun anoppi pitää tiskirättiä siten, ettei se kuivu hanan päällä vaan on altaiden välissä siten, että rätti on jatkuvasti märkä -> alkaa haisemaan hyvin nopeasti ihan hirveälle. Sitten tällä rätillä pyyhkii tasoja jatkuvasti, ja minä herkkänenäisenä haistan heti, kuinka ruokapöytään istuutuessa se mädäntyneen tiskirätin haju leijailee pöydästä. Anoppi on olevineen niin hygieeninen ja siisti "siivous- ja kotitalousihminen", mutta oikeasti ei ole hänellä mitään käsitystä siitä, kuinka tiskirätti (varsinkin tuolla käsittelyllä) on kodin likaisin esine. Hän vaihtaakin rättiä uuteen ehkä kerta vuoteen... Joskus tekisi mieli ottaa rätti ja lähettää se laboratorioon pöpöanalyysiin ja läväistä tulokset naaman eteen. Kommenttiahan ei voi hänelle antaa, koska ottaa heti kaikki vinoiluna ja menee pojalleen itkemään miniän ilkeyttä.
[/quote]
Toi mädäntyneen tiskirätin haju on jotain ihan järkyttävää! Kaikki paikat, joita sillä on pyyhitty, haisee ihan samalta. Minun isäni ei ikinä vaihda tiskirättiä, pitää aina vaihtaa se, kun menen kylään.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 08:33"]
Onko, ap, anoppi suomalainen? Jos on, miksi ihmeessä hän on teillä kuukauden?!
Minä en päästäisi keittiööni ketään muuta kokkaamaan. Ap:kin voi häätää anopin sieltä pois. Sinun keittiö, sinun tavat. Jos ei anopille ruoka maita, sitten on mentävä kotiin syömään. Jos anopilla on vimma olla avuksi, leikkiköön vauvan kanssa ja sinä saat kerrankin laittaa rauhassa ruokaa.
[/quote]
Anoppi on suomalainen, mutta asuu toisessa maassa. Sen takia tuli pitkälle vierailulle. Ap
[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 10:26"]
Minun anoppi pitää tiskirättiä siten, ettei se kuivu hanan päällä vaan on altaiden välissä siten, että rätti on jatkuvasti märkä -> alkaa haisemaan hyvin nopeasti ihan hirveälle. Sitten tällä rätillä pyyhkii tasoja jatkuvasti, ja minä herkkänenäisenä haistan heti, kuinka ruokapöytään istuutuessa se mädäntyneen tiskirätin haju leijailee pöydästä. Anoppi on olevineen niin hygieeninen ja siisti "siivous- ja kotitalousihminen", mutta oikeasti ei ole hänellä mitään käsitystä siitä, kuinka tiskirätti (varsinkin tuolla käsittelyllä) on kodin likaisin esine. Hän vaihtaakin rättiä uuteen ehkä kerta vuoteen... Joskus tekisi mieli ottaa rätti ja lähettää se laboratorioon pöpöanalyysiin ja läväistä tulokset naaman eteen. Kommenttiahan ei voi hänelle antaa, koska ottaa heti kaikki vinoiluna ja menee pojalleen itkemään miniän ilkeyttä.
[/quote]
Yök. Mulla oli nuorena tuo ongelma parin kämppiksen kanssa. Joka ikinen kerta, kun olin keittiössä, huuhtelin rätin ja siirsin sen hanan päälle kuivumaan. Seuraavan kerran, kun tulin keittiöön, rätti makasi litimärkänä altaiden välissä tai myttynä altaassa. Montakohan rättiä heitin menemään, kun en vaan halunnut, että niillä enää kukaan pyyhkii keittiön tasoja. En ymmärrä miten niihin edes pystyi koskemaan niiden maattua altaan pohjalla likaisten astioiden seurana. Ja kyseiset kämppikset oli juuri niitä mielestään siivousintoilijoita. Silti perusasiat hygienian suhteen ihan hukassa.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 20:58"]
Ap anoppisi kuulostaa kevyeltä tapaukselta. Meidän suvussa on ihminen, joka jättää aina ruuat tuntikausiksi pöytään ja korjaa joskus illalla jääkaappiin. Voitte vaan kuvitella kuinka monta kertaa litran maitopurkki tai juustokimpale lämpenee ja viilenee ennen kuin loppuu. Suurin osa vihanneksista säilytetään keittiön pöydällä kunnes ovat mätiä. Jääkaappi haisee hirveälle. Kädet hän pesee jossain vaiheessa kokkausprosessia, mutta yleensä kaapinovet ja vetimet ovat tahmeita ruoanlaiton jälkeen. En tykkää syödä tässä talossa.
[/quote]
Anoppi jättää illallisen yöksi pöydälle ja laittaa jääkaappiin vasta seuraavana aamuna. Muuten kyllä anoppi on todella kevyt tapaus esimerkkiisi verrattuna. Rispektiä, jos uskallat syödä kyseisessä talossa! Ap
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 21:05"]
Niin siis ongelma ei ollutkaan hygienia, vaan ap:n ituhippeys.. miten kykenet valmistamaan miehellesi ja jälkikasvulle lihaa kun et kestä ajatusta lihasta ituleikkuulaudallasi?
[/quote]
Kuka tässä ituhippeydestä on puhunut? Olen kasvissyöjä, mutta syön kalaa, kananmunia ja maitotuotteita. Varmasti ituhippi ei niihin koskisi pitkällä tikullakaan tai valmistaisi lihaa perheenjäsenille. Tykkään vain siitä, että kasvisleikkuulauta on kasviksille. Piste. Varmaa on se, etten anna lapseni syödä anoppini tekemää liharuokaa, koska en voi olla varma, ettei se ole käynyt montaa kertaa pakastimessa. Lapseni terveydestä olen huolissani. Ap
Sun tykkääminen ap on eri asia kuin epähygienisyys.
Mikä idea et tarvii eri leikkuualustat. Entä jos teillä tippuu raakaa lihaa/kanaa/kalaa jeittiön tasolle niin vaihdetaanko tasot? Mä laitan tiskikoneeseen aina käytön jälkeen tasot ja leikkaan niillä milloin mitäkin.
Vai oletko itse turhan hygieeninen?
Jee, kohtalotoveri.
t. tuntikausia ruokia pöydässä seisottavan anopin miniä, joka teki aiheesta tänne keskustelunkin
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 16:11"][quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 15:55"]Kuka pilkkoo raakaa kanaa ja tarvii siihen vielä oman leikkuulaudan.
[/quote]
Entä jos tarvii kanasuikaleita?
Siis ei kai kukaan oikeasti osta niitä kanan leikkuujätteitä mitä jossain kanasuikaleina myydään?
[/quote]
Minä ostan. Naturellejä.
Onko, ap, anoppi suomalainen? Jos on, miksi ihmeessä hän on teillä kuukauden?!
Minä en päästäisi keittiööni ketään muuta kokkaamaan. Ap:kin voi häätää anopin sieltä pois. Sinun keittiö, sinun tavat. Jos ei anopille ruoka maita, sitten on mentävä kotiin syömään. Jos anopilla on vimma olla avuksi, leikkiköön vauvan kanssa ja sinä saat kerrankin laittaa rauhassa ruokaa.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 15:22"]
Ei oo kotioloissa mitää haittaa jos käyttää samaa leikkuulautaa kasviksiin ja lihaan.
[/quote]
No ei kai, jos niitä vihanneksia ja lihoja ei sitten säilytetä niin pitkään, että mikrobit ehtivät lisääntyä vaan syödään heti, ja jos on taatusti kotimaista lihaa, jossa ei ole salmonellaa eikä muuta vaarallista. Meillä leikkuulauta pestään aina välillä.
Toisaalta anoppi ja hänen poikansa ovat hyvä todiste siitä, että ei se epähygieenisyys kovin vaarallista voi olla, kun ovat hengissä ja terveinäkin pysyneet.
No tuohon leikkuulauta-asiaan on pakko kommentoida, että kyllähän moni taho suosittelee käyttämään eri leikkuulautaa raa'alle lihalle/kanalle. Mullakin on näille oma leikkuulautansa, vaikken mikään kasvissyöjä olekaan.
THL sanoo: Leikkuulaudalla on väliä: oli lauta sitten muovinen tai puinen, lihoilla ja vihanneksilla pitää käyttää omia leikkausalustojaan. Kaikki lihat pitää käsitellä omilla leikkausalustoillaan, ellei niitä pestä huolellisesti välillä. http://www.thl.fi/fi/aiheet/tietopaketit/kesaterveys/ela-ja-nauti-sopivasti/puhtaus-on-syodessa-puoli-ruokaa
Hyvä Terveys -lehti kertoo, miten estää ikävä EHEC-tartunta: Varaa eri ruoanlaittovälineet raa’alle lihalle ja muille elintarvikkeille. Osta eri värisiä leikkuulautoja ja varaa yksi lihalle, toinen kalalle ja kolmas vihanneksille. http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/kokkaaja_nain_torjut_ehec_tartunnan
Evira kehottaa: Varaa omat leikkuulaudat seuraaville ruoka-aineille: raaka liha, raaka kala, vihannekset, leipä. www.evira.fi/files/.../1386071592796_nikseja_ja_neuvoja_kevyt.pdf
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 16:41"]Löysin eräästä liikkeestä (edullisen) pakkauksen valkoisia pahvisia leikkuualustoja, joita voi huuhtaista tai pyyhkäistä, kummankin puolen voi käyttää, ja sitten vaan kartonkijätteeseen tai takkaan.
Mökkiolosuhteissa tai anoppitilanteissa mainioita.
[/quote] Hahaha, kiitos vinkistä. Pitääkin ostaa ja varastoida anopin varalle.