Evoluutioteorian kuolinisku laboratorion todisteet!
Evolutionistiseen tieteeseen perustuva maailmankatsomus sanoo elämän syntyneen maapallolle ilman älyä, ilman suunnittelua, itseohjautuvasti sekä sattumanvaraisesti. Jotkut evolutionistista tiedettä puolustavat tiedemiehet ja ihmiset puolustavat evoluutioteoriaa sanomalla, koska ihminen on kyennyt suunnittelemaan ja rakentamaan laboratoriossa keinotekoisen solun, joka kykenee alkeellisiin toimintoihin, niin se todistaa evoluutioteorian oikeaksi.
Edellä olevan "todisteen" ongelma on se että se sotii itseään vastaan ja on ristiriitainen, sillä evoluution piti syntyä ilman älyä, sattumanvaraisesti, ilman suunnittelemista sekä rakentamista. Laboratoriossa tehty keinotekoinen solu syntyi älykkään suunnittelun sekä rakentamisen kautta. Itse asiassa keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen laboratoriossa romutti täydellisesti evoluutioteorian, sillä laboratoriossa valmistettu keinotekoinen solu ei syntynyt ilman älyä, suunnittelua ja rakentamista, sillä se syntyi ihmisen älyn, suunnittelun ja rakentamisen kautta.
Evoluutioteoriaa ei voida koskaan todistaa oikeaksi, koska sitä ei pystytä milloinkaan havaitsemaan olosuhteissa, jossa tyhjyyteen syntyisi ainetta alkuräjähdyksen kautta, joka ilman älyä itseohjautuvasti yhdistäisi aineet keskenään synnyttäen niiden kautta monimuotoista elämää. Keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen kumosi evoluutioteorian ja todisti Raamatun luomisen olevan ainoa oikea vaihtoehto elämän syntymiselle.
Kopsin. http://www.kotipetripaavola.com/universumijaihmisenkehonkoodaus.html
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 18:31"]
Kuka oikeesti uskoo satukirjaan ja mielikuvitusolentoon? Muut siis kuin lapset.
[/quote]
Eiks toi labrakoe todistanut evoluution saduksi ja raamatun todeksi. Niin teki. Älä enää usko evosatuja.
Siis mitä helkuttia täällä taas selitetään. Taas on uskikset riehumassa kehäpäätelmiensä kanssa. Noissa laboratoriokokeissa on luotu samat olosuhteet, joissa elämää olisi voinut syntyä. Ei tässä kehitetty mitään uutta, vaan kopioitiin jotain mitä oletettiin joskus tapahtuneen.
Ja edelleen on olemassa kolme erilaista teoriaa siitä, miten elämä on mahdollisesti syntynyt, joten yksi labrakoe ei noita asioita kumoa.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 18:43"]
Eiks toi labrakoe todistanut evoluution saduksi ja raamatun todeksi. Niin teki. Älä enää usko evosatuja.
[/quote]
Ei ole todellista. Ensinnäkin evoluutio on teoria, joka perustuu tehtyihin todellisiin havaintoihin. Raamattu on kooste satuja. Ja siihen kirjaseen valittiin vielä parhaat palat, jotta ihmiset saatiin peloteltua ruotuun mahdollisimman hyvin. Raamatun höpinöille ei ole löytynyt mitään todisteita, eikä tule löytymäänkään.
"Teoria tarjoaa selittävän kehyksen jollekin havainnolle." Eli asioita ei keksitä päästä, vaan mietitään miten löydökset voidaan selittää. Evoluutio ei siis ole mikään hassu tarina, toisin kuin raamattu on.
Tieteessä on se hienous, että kun uusia asioita löydetään, voidaan olemassa olevia teorioita muuttaa. Ja näistä asioista keskustelee useampi erittäin fiksu ihminen. Raamattu on ollut ja tulee aina olemaa se samainen satukirja kuin millaiseksi se on alunperin kirjoitettu.
Ja vielä pisteenä I:in päällä voidaan sanoa, että Paavolan höpinät eivät ole minkään tason tieteellistä asiaa, joten hänen sivuaan ei voida käyttää luotettavana referaattina, millekään asialle.
No totta hitossa sitä on pakko suunnitella ja tarkasti, kun yrittää luoda uudelleen jotain samanlaista, mikä on jo olemassa. Jos haluat luoda abstraktin maalauksen, voit heitellä maalia sattumanvaraisesti. Jos haluat luoda uudelleen juuri tietynlaisen abstraktin maalauksen, on pakko suunnitella.
Mutta eihän tuo todista juuri Raamatun teoriaa oikeaksi.
Sehän vain tarkoittaa, että meidät loi sittenkin toisesta todellisuudesta tulevat avaruusolennot.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 19:44"]
Tieteessä on se hienous, että kun uusia asioita löydetään, voidaan olemassa olevia teorioita muuttaa. Ja näistä asioista keskustelee useampi erittäin fiksu ihminen. Raamattu on ollut ja tulee aina olemaa se samainen satukirja kuin millaiseksi se on alunperin kirjoitettu.
[/quote]
Ja Raamatun hienous on siinä, että sitäkin voidaan lähestyä ja ymmärtää niin monella tavoin, kaiken uuden tiedon antamassa valossa. Aika mahdotonta olisi ollut kirjoittaa 2000 vuotta sitten jotakin yksityiskohtaista vaikkapa DNA:sta, kun se olisi ollut lähes näihin päiviin asti täysin käsittämätöntä jorinaa. Siksi Raamatussa puhutaan vertauskuvallisesti ja yleisellä tasolla, ajattomasti. Terv. yksi, joka ei kiistä sen paremmin evoluutiota kuin Raamatun perussanomaakaan.
Evoluutio etenee tuskallisen hitaasti mitä tulee uskonnoista vierottumiseen. Vielä tänäkin päivänä monet turvaavat satukirjaan -- miksi? Onko kyseessä jokin kollektiivinen psykoosi, koska mistään ilmestyksistä ei ole kyse? Milloin ihmiskunta alkaa ajatella omilla aivoillaan?
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 19:33"]
Siis mitä helkuttia täällä taas selitetään. Taas on uskikset riehumassa kehäpäätelmiensä kanssa. Noissa laboratoriokokeissa on luotu samat olosuhteet, joissa elämää olisi voinut syntyä. Ei tässä kehitetty mitään uutta, vaan kopioitiin jotain mitä oletettiin joskus tapahtuneen. Ja edelleen on olemassa kolme erilaista teoriaa siitä, miten elämä on mahdollisesti syntynyt, joten yksi labrakoe ei noita asioita kumoa.
[/quote]
Eikö evoluutio syntynyt ilman älyä? Miten se sitten voidaan todistaa älyllisesti asioita yhdistelemällä jos se syntynyt itsestään ilman älyä ja suunnittelua. Etkö huomaa evoluution ristiriitaa? Miten voit todistaa jotakin joka syntyy ilman älyä sattumanvaraisesti? Et mitenkään!
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:01"][quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 19:44"]
Tieteessä on se hienous, että kun uusia asioita löydetään, voidaan olemassa olevia teorioita muuttaa. Ja näistä asioista keskustelee useampi erittäin fiksu ihminen. Raamattu on ollut ja tulee aina olemaa se samainen satukirja kuin millaiseksi se on alunperin kirjoitettu.
[/quote]
Ja Raamatun hienous on siinä, että sitäkin voidaan lähestyä ja ymmärtää niin monella tavoin, kaiken uuden tiedon antamassa valossa. Aika mahdotonta olisi ollut kirjoittaa 2000 vuotta sitten jotakin yksityiskohtaista vaikkapa DNA:sta, kun se olisi ollut lähes näihin päiviin asti täysin käsittämätöntä jorinaa. Siksi Raamatussa puhutaan vertauskuvallisesti ja yleisellä tasolla, ajattomasti. Terv. yksi, joka ei kiistä sen paremmin evoluutiota kuin Raamatun perussanomaakaan.
[/quote]
Sehän on siis vähän niinkuin iltiksen horoskoopit! Puhutaan yleisellä tasolla ja heitetään pari vertauskuvaa sinne sun tänne niin jokainen voi sitten haluamallaan tavalla soveltaa jutut omaan elämäänsä ja uskoa horoskooppeihin jotka joku lukiolainen harkkari on kirjoittanut :)
Puuhapete tykittää - Ps 139:
13 Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14 Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15 Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani (golem),. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
Psa 139:16 Thine eyes did see mine unformed substance (golem), and in Thy book they were all written - even the days that were fashioned, when as yet there was none of them. (JPS - Jewish Society Publiation Bible 1917)
Hepreankielen sana golem tarkoittaa Raamatun sanakirjojen mukaan ainetta tai materiaa, joka ei ole vielä kokonaan valmis tai viimeistelty sekä kietoa, kääriä ja kiertää. Golem tulee sanasta galam, joka tarkoittaa kääriä tai kiertää yhteen. Raamatun sanakirjat kuten Online Bible Hebrew Lexicon,Mickelson's Greek and Hebrew Dictionary sekä Brown-Driver-Brigg's Hebrew Dictionary antavat myös golem sanalle merkitykset sikiö ja alkio.
Tutkimalla Psalmi 139 jakeita 13-16 alkutekstin valossa löydämme jotakin todella mielenkiintoista ja merkittävää. Psalmi 139:16 sanoo Jumalan nähneen ja tehneen ihmisen olemuksen, joka ei ollut vielä ihan täysin valmis ja joka oli kääritty tai kieritty yhteen. DNA:n rakenteessa on kaksoiskierre. Raamattu Jumalan sana kertoo ihmisen elämän alkavan kierteen muotoisena, joka ei ole ihan vielä kokonaan valmis, sillä DNA:n kaksoiskierre-rakenteessa on jokaisen ihmisen persoonallinen tieto, jolla ei ole vielä koko ihmisen muotoa (keho ja sen kaikki jäsenet). Ihmisen keho kaikkine jäsenineen sekä toimintoineen tulee kuitenkin rakentumaan valmiiksi DNA:ssa olevien rakennuspiirustuksien mukaisesti.
Ihmisen kehon koodi, eli DNA on Jumalan asettama ja luoma koodi, jonka avulla alkiosta kehittyy sikiö sekä lopulta kokonainen ihminen. Ihmisen ainoa järkevä vaihtoehto selittää ja ymmärtää elämän syntyminen maapallolle perustuu Raamatun totuuteen Jumalan luomistöistä.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:20"]
Eikö evoluutio syntynyt ilman älyä? Miten se sitten voidaan todistaa älyllisesti asioita yhdistelemällä jos se syntynyt itsestään ilman älyä ja suunnittelua. Etkö huomaa evoluution ristiriitaa? Miten voit todistaa jotakin joka syntyy ilman älyä sattumanvaraisesti? Et mitenkään!
[/quote]
Siis mitä sinä nyt höpäjät. Ihminen pyrkii mallintamaan niitä tapauksia, joita elämän synnyn alussa oli. Eli noissa kokeissa ei tehty mitään uutta, vaan testattiin voiko teoria pitää paikkaansa. Se ei siis todista, että elämä olisi syntynyt juuri niin, vaan sen, että se on teoriassa ollut mahdollista. Ja edelleen, elämän syntymisestä on kolme erilaista teoriaa. Ja kokeissa on testattu yhtä.
Kukaan ei voi milloinkaan varmaksi sanoa miten elämä maapallolla on syntynyt, mutta siitä voidaan tehdä ns. sivistyneitä arvauksia. Ja miksi evoluutiota pidetään jonakin tarinana. Se on päätelmä löydetyistä havainnoista.
Sinulla on nyt mennyt sanat "satu" ja "teoria" hieman sekaisin.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:23"]
Ihmisen ainoa järkevä vaihtoehto selittää ja ymmärtää elämän syntyminen maapallolle perustuu Raamatun totuuteen Jumalan luomistöistä.
[/quote]
Heti kun tähän löytyy joku oikea todiste, niin hyväksyn asian. Niin kauan kuin tuollaista paskaa suolletaan, niin antaa asian olla.
Taas uskikset vauhdissa. "Koska en ymmärrä asiaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jumala on sen tehnyt". Aikanaahan maanjäristyksiä tms. pidettiin jumalan rangaistuksena, kun ei ymmärretty asioiden oikeaa puolta.
Ap on selvästikin äärikristitty, joka on samaa kastia äärimuslimien kanssa. Ei kannata ottaa tosissaan.
No. Mihin kaikki uskikset hävisivät? Juuri vasta päästiin vauhtiin vänkäyksessä :)
Öö, evoluutioteoria ei ota kantaa elämän syntyyn? Joten tossa aloituksessahan sotketaan asioita ihan hulvattomasti. Puhutaan jostain syystä evoluutiosta, mutta otetaan kantaa vain abiogeneesiin.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 18:23"]Evolutionistiseen tieteeseen perustuva maailmankatsomus sanoo elämän syntyneen maapallolle ilman älyä, ilman suunnittelua, itseohjautuvasti sekä sattumanvaraisesti. Jotkut evolutionistista tiedettä puolustavat tiedemiehet ja ihmiset puolustavat evoluutioteoriaa sanomalla, koska ihminen on kyennyt suunnittelemaan ja rakentamaan laboratoriossa keinotekoisen solun, joka kykenee alkeellisiin toimintoihin, niin se todistaa evoluutioteorian oikeaksi.
Edellä olevan "todisteen" ongelma on se että se sotii itseään vastaan ja on ristiriitainen, sillä evoluution piti syntyä ilman älyä, sattumanvaraisesti, ilman suunnittelemista sekä rakentamista. Laboratoriossa tehty keinotekoinen solu syntyi älykkään suunnittelun sekä rakentamisen kautta. Itse asiassa keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen laboratoriossa romutti täydellisesti evoluutioteorian, sillä laboratoriossa valmistettu keinotekoinen solu ei syntynyt ilman älyä, suunnittelua ja rakentamista, sillä se syntyi ihmisen älyn, suunnittelun ja rakentamisen kautta.
Evoluutioteoriaa ei voida koskaan todistaa oikeaksi, koska sitä ei pystytä milloinkaan havaitsemaan olosuhteissa, jossa tyhjyyteen syntyisi ainetta alkuräjähdyksen kautta, joka ilman älyä itseohjautuvasti yhdistäisi aineet keskenään synnyttäen niiden kautta monimuotoista elämää. Keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen kumosi evoluutioteorian ja todisti Raamatun luomisen olevan ainoa oikea vaihtoehto elämän syntymiselle.
Kopsin. http://www.kotipetripaavola.com/universumijaihmisenkehonkoodaus.html
Juu, evoluutioteoriaa ei voi koskaan todistaa oikeaksi, päinvastoin kuin luomisopin ja jumalan olemassaolon. Eikun siis...miten se oli?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 18:43"][quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 18:31"]
Kuka oikeesti uskoo satukirjaan ja mielikuvitusolentoon? Muut siis kuin lapset.
[/quote]
Eiks toi labrakoe todistanut evoluution saduksi ja raamatun todeksi. Niin teki. Älä enää usko evosatuja.
[/quote]
se ei mitenkään todistanut raamattua todeksi. Mutta elä sä vain mielikuvitusystävien ja satukirjojen kanssa.
Kuka oikeesti uskoo satukirjaan ja mielikuvitusolentoon? Muut siis kuin lapset.