Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten lapset muka opettavat epäitsekkyyttä?
20.10.2014 |
Haluaisin tietää, miten se käytännössä toteutuu. Itse olen 2.v lapsen äiti ja huomaan itsessäni lapsen myötä lähinnä tulleen ärsyyntymisen merkkejä siitä, etten saa rauhassa mennä pesemään hiuksia, föönata, meikata, treenata ... en ole kokenut että olisin oppinut mitenkään suureellisen jaloksi ihmiseksi taikka kokenut tulleeni jotenkin epäitsekkääksi luonteeltani. Onko se epäitsekkyyden oppimista, että ei vain ehdi tehdä asioita niinkuin ennen ja tyytyy siihen ilman ääneen raivoamista? Olenko nyt se parempi ihminen?
Voin sanoa että ylipäätään mitkään äitimyytit eivät kohdallani toteutuneet, en ole kokenut tulleeni mitenkään paremmaksi taikka jalommaksi ihmiseksi, pikemminkin itsekkyyden kärjet ovat jopa kärjistyneet, kun on kertakaikkiaan ajateltava itseään silloin kun siihen irtoaa mahdollisuus. Joskus jopa tuntuu, että muut ovat sen tiellä jos sillä väärällä hetkellä kun itsellä kerrankin olisi aikaa ajatella itseään joku haluaakin tulla varastamaan sitä aikaa. Myös ystävyyssuhteet saati parisuhteet kärsii tästä, ajattelen mieluummin itseäni jos se on mahdollista. Ja silloin kun lapsi ei vaadi huomiota, on minun aikani ja oikeuteni tehdä niin.
Jostain luin, että lapset saattavat tehdä itsekkääsen elämään tottuneesta, jolle muutos tulee yllätyksenä jopa hiukan masentuneen koska aikaa ei olekaan enää vain ajatella itseään mutta se halu säilyy siellä pohjalla tehdä niin. Ennen kuin sain lapseni kärsin vuosikausia lapsettomuudesta ja voin sanoa rehellisesti, että se suru jalosti minusta esiin paljon sympaaattisemman ja ymmärtäväisemmän ihmisen kuin mitä äitiys on minulle tunnetasolla omia luonteenpiirteitäni muokannut.
Koen silti olevani hyvä äiti, mutta ärsyttää vain se hehkutus siitä paremmuudesta millaiseksi rajan "täälläpuolella" muututaan. En allekirjoita sitä ollenkaan. Suurimmat muutokset ihmiselle tulee elämän myötä, jota eletään. Lapsi taas yleensä laittaa sen elämän ja kokemusten kirjon aikalailla paussille, kun vaatimustaso keskittyy vain lapsen huoltamiseen ja ylläpitoon lähestulkoon laput silmillä.
Kommentit (34)
Lapsen hankkiminen tai hankkimatta jättäminen ovat molemmat aina itsekkäitä päätöksiä. Kukaan ei hanki lapsia jalostuakseen ihmisenä, joten siinä mielessä ap:n kysymyksenasettelu on aika triviaali.
Mutta se, miten lapsi muuttaa ihmistä on hyvin yksilöllistä. Ainakin lapsi lisää itsetuntemusta. On helppo olla huomaamatta omia itsekkäitä tarpeitaan niin kauan, kun niiden tyydyttäminen on täysin ongelmatonta.
Väitän siten, että lapsettomat ovat keskimäärin itsekkäämpiä, he eivät vain edes HUOMAA sitä, miten oman navan ympärillä heidän elämänsä pyörii. Kun lapsia syntyy, nainen alkaa asettaa heidän tarpeensa etusijalle ainakin useinmiten. Monet oppivat empatiaa myös muita ihmisiä kohtaan lisää.
Eivät tietenkään kaikki ja kaiken aikaa. Varsinkin äärimmäisen väsynyt ihminen tuppaa olemaan itsekäs siinä väsymyksessään, inhimillistä sekin.
Joku tuossa sanoi, että miten omien lasten huomioiminen on muka epäitsekkyyttä. Kyllä se on. Palkintoahan siitää ei sen kummemmin saa, jollei rakkaan ihmisen hyvinvointi ja hyvä mieli ole palkinto sinällään. Parempi sekin kuin oman mielihyvän tiivis tavoittelu.
Minä vähän veikkaan, että tuollainen epäitsekkyys on vähän sukupolvi- ja sukupuoliroolikysymys ja kulttuurisestikin määrittynyt. Kun meiltä naisilta odotetaan tietynlaista käyöstä, se on ikään kuin meillä selkänikamissa ihan toisella tavalla kuin miehillä. Tai kun nykyajan nuorille "velvollisuus" on pikemminkin kirosana ja ankea asia, iäkkäämmille se on luonnollinen, tiettyyn elämäntilanteeseen liittyvä asia, ei erityisen negatiivinen asia ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 14:00"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 13:51"]
Mä koen vähän samoin, mutta toisaalta kun vertaan esim. mieheni epäitsekkyyttä omaani, on siinä kuitenkin jonkinasteinen ero. Jos on tilanne, että itse vaikka olen kakalla, niin jätän aina oven lukitsematta sen varalta, että lapselle tulee joku hätä ja hänen on pakko päästä luokseni, mies taas ei tee niin, vaan lapsi saa itkeä ja odottaa oven takana (toki mies sitten tulee pois kesken kakan, jos ihan hengenhätä on kyseessä). Ja jos vaikka lapsi on syönyt ateriansa loppuun ja haluaa pois pöydästä, vien hänet käsipesulle vaikka oma ateriani olisi kesken, mies taas pyytää odottamaan paikallaan likaisin käsin kunnes mies on syönyt loppuun. Kyseessä 2-vuotias. Tällaisissa pienissä asioissa siis joustan omasta mukavuudestani enemmän kuin mies, ja toisaalta olen niin tottunut tähän, etten edes koe uhrautuvani mitenkään tai olevani erityisesti epäitsekäs. Se vaan tulee niin luonnostaan. Sitten taas tuo, että on odotettavissa hetki omaa aikaa ja se peruuntuu, se tympii niin pirusti! Ja niistä hetkistä myös taistelen kynsin hampain kuten sinä!
[/quote]
Olen lapseton nainen, joten en varmaan saisi osallistua tähän keskusteluun lainkaan, mutta täytyy nyt kyllä nostaa hattua miehellesi, että hän pitää kiinni tietyistä kasvatusperiaatteista, jotka eivät varmasti vahingoita lasta. Mielestäni jo kaksivuotiaan on hyvä oppia odottamaan sen pienen hetken, että vanhempi saa rauhassa käydä paskalla.
[/quote]
Olet varmasti ihan oikeassa! Olen liian lepsu tässä asiassa ja jotenkin tilanne on perua ajoilta, jolloin lapsi oli vauva, ja hänen tarpeisiinsa oli vastattava heti. Jos olimme vaikka syömässä ja lapsi heräsi itkemään, se olin aina minä joka lähdin lapsen luo, koska hänet oli todennäköisesti syötettävä (imettämällä) ja mies jäi jatkamaan ateriointiaan. Kuvio on jotenkin jäänyt päälle, ja nykyään kun lapsi on jo yli 2-v, miehellä on todennäköisemmin paljon terveempi suhtautuminen lapsen tarpeisiin, kun itse olen sinne vauva-asteelle jäänyt ylireagoiva häslääjä-äiti :D Yritän ihan tietoisesti opetella eroon tästä, mutta vaikeaa on.
Jaa. Kyllä mun pinnani on venynyt ihan eri sfääreihin kuin ennen lapsia. Ja omat biletykset väistyivät takavasemmalle lapsen takia. Ja ääks, en ymmärtänyt edes masentua. Olen oppinut myötätuntoa, pitkäjänteisyyttä, toisten huomioonottamista, samoin kuin jämäkkyyttä, kykyä valita olennaiset asiat jne. lapset ovat siis kasvattaneet mua paljon. Ap, sulla on vain yksi lapsi ja hänkin vasta kaksivuotias. Äitiytesi on siis melko tuoretta vielä. Yhden lapsen kanssa voi myös jatkaa aika itsekeskeisenä, sitten kun lapsia on useampi, vanhemman rooli muuttuu. Ei kannata noin vähäisellä kokemuksella yleistää. Toki omaan napaansa kiintyneitä ihmisiä aina löytyy, heitä joita ei lapseensa sitoutuminen tai ihmisenä kasvaminen kiinnosta, vaan masentaa kun ei voi itse olla enää vauva. Ilman lapsia olisin huomattavasti asennevammaisempi ja typerämpi ihminen kuin mitä nyt olen.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:31"]
Jaa. Kyllä mun pinnani on venynyt ihan eri sfääreihin kuin ennen lapsia. Ja omat biletykset väistyivät takavasemmalle lapsen takia.
[/quote]
Tämä on juuri tätä bilehileestä hurmosmammaksi -tyyppiä. Mitä haltioituneempi nainen on lapsen tuomasta vakaudesta, sitä kovempi sekoilumenneisyys hänellä on.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:31"]
Jaa. Kyllä mun pinnani on venynyt ihan eri sfääreihin kuin ennen lapsia. Ja omat biletykset väistyivät takavasemmalle lapsen takia. Ja ääks, en ymmärtänyt edes masentua. Olen oppinut myötätuntoa, pitkäjänteisyyttä, toisten huomioonottamista, samoin kuin jämäkkyyttä, kykyä valita olennaiset asiat jne. lapset ovat siis kasvattaneet mua paljon. Ap, sulla on vain yksi lapsi ja hänkin vasta kaksivuotias. Äitiytesi on siis melko tuoretta vielä. Yhden lapsen kanssa voi myös jatkaa aika itsekeskeisenä, sitten kun lapsia on useampi, vanhemman rooli muuttuu. Ei kannata noin vähäisellä kokemuksella yleistää. Toki omaan napaansa kiintyneitä ihmisiä aina löytyy, heitä joita ei lapseensa sitoutuminen tai ihmisenä kasvaminen kiinnosta, vaan masentaa kun ei voi itse olla enää vauva. Ilman lapsia olisin huomattavasti asennevammaisempi ja typerämpi ihminen kuin mitä nyt olen.
[/quote]
Kieltämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 13:51"]
Jos on tilanne, että itse vaikka olen kakalla, niin jätän aina oven lukitsematta sen varalta, että lapselle tulee joku hätä ja hänen on pakko päästä luokseni, mies taas ei tee niin, vaan lapsi saa itkeä ja odottaa oven takana (toki mies sitten tulee pois kesken kakan, jos ihan hengenhätä on kyseessä). Ja jos vaikka lapsi on syönyt ateriansa loppuun ja haluaa pois pöydästä, vien hänet käsipesulle vaikka oma ateriani olisi kesken
[/quote]
Minulla ei ole lapsia, mutta kuten miehesi, minäkään en ole valmis luopumaan tuollaisista perusasioista lapsen vuoksi. Muut voivat odottaa sen aikaa, että saan asiani toimitettua.
[/quote]
Sulla ei ole kokemusta paniikissa huutavasta vastasyntyneestä. Kun toinen huutaa henkensä hädässä, sitä kummasti pystyy siirtämään niitä omia tarpeitaan. Pienen vauvan tarepisiin pitää vastata heti, pienet eivät pysty odottamaan. Lapsella on monia kehitysvaiheita, missä hän tarvitsee varmistusta siitä, että hän saa tarvitsemasna avun silloin kun hän sitä tarvitsee. Se että apu tulee kun se äidille sopii, aiheuttaa lapselle vaurioita. Kun se oma lapsi siinä on, aika monet kasvavat vanhemmaksi ja unohtavat valtataistelun siitä, kenen tarpeet ovat etusijalla. Ihan vaan rakkaudesta omaan jälkikasvuunsa.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:31"]
Jaa. Kyllä mun pinnani on venynyt ihan eri sfääreihin kuin ennen lapsia. Ja omat biletykset väistyivät takavasemmalle lapsen takia. Ja ääks, en ymmärtänyt edes masentua. Olen oppinut myötätuntoa, pitkäjänteisyyttä, toisten huomioonottamista, samoin kuin jämäkkyyttä, kykyä valita olennaiset asiat jne. lapset ovat siis kasvattaneet mua paljon. Ap, sulla on vain yksi lapsi ja hänkin vasta kaksivuotias. Äitiytesi on siis melko tuoretta vielä. Yhden lapsen kanssa voi myös jatkaa aika itsekeskeisenä, sitten kun lapsia on useampi, vanhemman rooli muuttuu. Ei kannata noin vähäisellä kokemuksella yleistää. Toki omaan napaansa kiintyneitä ihmisiä aina löytyy, heitä joita ei lapseensa sitoutuminen tai ihmisenä kasvaminen kiinnosta, vaan masentaa kun ei voi itse olla enää vauva. Ilman lapsia olisin huomattavasti asennevammaisempi ja typerämpi ihminen kuin mitä nyt olen.
[/quote]
Vaikeaa uskoa, että tuosta voisi olla vielä typerämpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:35"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:31"]
Jaa. Kyllä mun pinnani on venynyt ihan eri sfääreihin kuin ennen lapsia. Ja omat biletykset väistyivät takavasemmalle lapsen takia.
[/quote]
Tämä on juuri tätä bilehileestä hurmosmammaksi -tyyppiä. Mitä haltioituneempi nainen on lapsen tuomasta vakaudesta, sitä kovempi sekoilumenneisyys hänellä on.
[/quote]
Pienehköä tulkintaa :D
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:37"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:31"]
Jaa. Kyllä mun pinnani on venynyt ihan eri sfääreihin kuin ennen lapsia. Ja omat biletykset väistyivät takavasemmalle lapsen takia. Ja ääks, en ymmärtänyt edes masentua. Olen oppinut myötätuntoa, pitkäjänteisyyttä, toisten huomioonottamista, samoin kuin jämäkkyyttä, kykyä valita olennaiset asiat jne. lapset ovat siis kasvattaneet mua paljon. Ap, sulla on vain yksi lapsi ja hänkin vasta kaksivuotias. Äitiytesi on siis melko tuoretta vielä. Yhden lapsen kanssa voi myös jatkaa aika itsekeskeisenä, sitten kun lapsia on useampi, vanhemman rooli muuttuu. Ei kannata noin vähäisellä kokemuksella yleistää. Toki omaan napaansa kiintyneitä ihmisiä aina löytyy, heitä joita ei lapseensa sitoutuminen tai ihmisenä kasvaminen kiinnosta, vaan masentaa kun ei voi itse olla enää vauva. Ilman lapsia olisin huomattavasti asennevammaisempi ja typerämpi ihminen kuin mitä nyt olen.
[/quote]
Vaikeaa uskoa, että tuosta voisi olla vielä typerämpi.
[/quote]
No, usko pois. Olen ollut vieläkin typerämpi ja asennevammaisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on vasta alussa tuo äitiys. Kyllähän sitä on epäitsekäs jo raskausaikana kun asettaa lapsen edun oman mielihyvän edelle. Sitten sitä hoitaa lasta vaikka väsyttäisi ja huvittaisi ehkä tehdä muuta. Ei anna lasta pois vaikka kuinka vituttaisi. Kärjistettyä, mutta täydellisen itsekäs ihminen ei voisi pitää lasta, koska lapsihan haittaa elämistä.
Mulla on teini-ikäiset lapset ja kyllä mulla on ekana aina mielessä että onko LAPSET syöneet, onko LAPSILLA puhtaita vaatteita, mitähän LAPSET haluaa joululahjaksi. Kärsiikö LAPSET jostain tekemästäni ratkaisustani. Toki oma hyvinvointikin on tärkeää mutta kyllä tuo jälkikasvu on ykkönen. En usko että ketään muuta voisin laittaa listallani samalla tavalla ykköseksi.
Lapseton kummi 1: Nauraa kaikelle paskaista naurua niin, että lapsi sanoi 5-vuotiaana, ettei pidä kummista, kun se nauraa niin ilkeästi.
Lapseton kummi 2: Tulee kylään ja leikkii lapsen kanssa ja yhtäkkiä nousee ja sanoo lähtevänsä kotiin. Lapsi jää itkemään. Lähdöstä olisi siis voinut "varottaa" tyyliin, kohta joudun lähtemään kotiin, mutta leikitään vielä hetki.
Huipputapaus lapseton perhetuttu 47-vuotias mies: Pelattiin Monopolia lasten (13 ja 17 v) ja tämä mies suuttui, kun ei huomannut, että joku oli hänen tontillaan eikä siis sääntöjen mukaan pitänyt itse huolta siitä, että pyytää vuokran. Mies hermostui, alkoi raivota, miten häntä huijataan ja miten he ovat "aina" pelanneet. Tämän jälkeen mies meni tupakalle eikä suostunut enää peliä jatkamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:37"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 13:51"]
Jos on tilanne, että itse vaikka olen kakalla, niin jätän aina oven lukitsematta sen varalta, että lapselle tulee joku hätä ja hänen on pakko päästä luokseni, mies taas ei tee niin, vaan lapsi saa itkeä ja odottaa oven takana (toki mies sitten tulee pois kesken kakan, jos ihan hengenhätä on kyseessä). Ja jos vaikka lapsi on syönyt ateriansa loppuun ja haluaa pois pöydästä, vien hänet käsipesulle vaikka oma ateriani olisi kesken
[/quote]
Minulla ei ole lapsia, mutta kuten miehesi, minäkään en ole valmis luopumaan tuollaisista perusasioista lapsen vuoksi. Muut voivat odottaa sen aikaa, että saan asiani toimitettua.
[/quote]
Sulla ei ole kokemusta paniikissa huutavasta vastasyntyneestä. Kun toinen huutaa henkensä hädässä, sitä kummasti pystyy siirtämään niitä omia tarpeitaan. Pienen vauvan tarepisiin pitää vastata heti, pienet eivät pysty odottamaan. Lapsella on monia kehitysvaiheita, missä hän tarvitsee varmistusta siitä, että hän saa tarvitsemasna avun silloin kun hän sitä tarvitsee. Se että apu tulee kun se äidille sopii, aiheuttaa lapselle vaurioita. Kun se oma lapsi siinä on, aika monet kasvavat vanhemmaksi ja unohtavat valtataistelun siitä, kenen tarpeet ovat etusijalla. Ihan vaan rakkaudesta omaan jälkikasvuunsa.
[/quote]
Näköjään isältä kuitenkin onnistuu kaksivuotiaan odotuttaminen sen aikaa, että saa itse paskottua. Äidiltäkö ei?
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:39"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:37"]
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 18:31"]
Jaa. Kyllä mun pinnani on venynyt ihan eri sfääreihin kuin ennen lapsia. Ja omat biletykset väistyivät takavasemmalle lapsen takia. Ja ääks, en ymmärtänyt edes masentua. Olen oppinut myötätuntoa, pitkäjänteisyyttä, toisten huomioonottamista, samoin kuin jämäkkyyttä, kykyä valita olennaiset asiat jne. lapset ovat siis kasvattaneet mua paljon. Ap, sulla on vain yksi lapsi ja hänkin vasta kaksivuotias. Äitiytesi on siis melko tuoretta vielä. Yhden lapsen kanssa voi myös jatkaa aika itsekeskeisenä, sitten kun lapsia on useampi, vanhemman rooli muuttuu. Ei kannata noin vähäisellä kokemuksella yleistää. Toki omaan napaansa kiintyneitä ihmisiä aina löytyy, heitä joita ei lapseensa sitoutuminen tai ihmisenä kasvaminen kiinnosta, vaan masentaa kun ei voi itse olla enää vauva. Ilman lapsia olisin huomattavasti asennevammaisempi ja typerämpi ihminen kuin mitä nyt olen.
[/quote]
Vaikeaa uskoa, että tuosta voisi olla vielä typerämpi.
[/quote]
No, usko pois. Olen ollut vieläkin typerämpi ja asennevammaisempi.
[/quote]
Kamalaa.
Alue: Aihe vapaa
En usko, että olisin muuttunut itsekkäämmäksi. Nyt lapsi on kolmevuotias ja huomaan ärsyyntyväni helposti, jos en rauhassa saa tehdä ns. omaa juttuani loppuun (hiusten kuivaus, meikkaus, ruoanlaitto, tms) rauhassa, vaan lapsi tulee häsläämään. Tietysti, jos apua tarvitsee, keskeytän hommani, autan ja jatkan taas, mutta miellän jostain syystä kolmevuotiaan niin vanhaksi, että pystyy ja jaksaa yksin leikkimään sen aikaa, että saan jonkun homman rauhassa tehtyä.
Oman ajan tärkeys on kyllä korostunut todella paljon. Kaipa se on jonkinlaista itsekkyyttä.
Itsekkyydeksi miellän myöskin sen, että lapsille haluan ns. kunnon ikäerot, jotta itse pääsen helpommalla ja lapset saavat nauttia siitä pienenä olosta kauemmin, eikä liian nopeasti tarvitse kasvaa "isoksi". Hyvät ja huonot puolensa tässäkin. Miehelläni on yksivuotias lapsi edellisestä suhteesta, joten toisaalta sekin auttaa omaa lastani siinä, että ei sisaruksen puutteessa tarvitse olla.