10 syytä miksi sinä et tule koskaan muuttamaan pois Suomesta
Vaikka niin jatkuvasti uhoatkin.
1.kielitaitosi rajoittuu tankeroenglantiin ja Irlantia ja Maltaa lukuunottamatta, englanninkielisiin maihin on vaikea päästä.
2. On niitä jotka uhoaa ja niitä jotka menevät ja tekevät, sinä vain uhoat ilman mitään todellisuuspohjaaa fantasioillesi
3. Ulkomaille muutto on hankalaa ja työlästä, pitää selvittää asioita ihan itse ja vielä vieraalla kielellä
4. Ulkomaankokemuksesi rajoittuu pakettimatkoihin eikä sinulla ole minkäänlaista käsitystä siitä millaista arki jossain muualla oikeasti on
5. Jos nyt kuitenkin lähdet (0.001% mahdollisuus) tajuat että olet uudessa asuinmaassasi maa han muut taja etkä minkään suuri juhlittu sankari. Ketään ei kiinnosta tutustua sinuun ja puolikielisenö olet jonon hännillä asuntoa, duunia yms hakiessa
6. Tajuat tarvitsevasi niin ystävien, perheen kuin yhteiskunnankin muodostaman tukiverkon pärjätäksesi
7. Jos todella haluaisit lähteä olisit jo lähtenyt etkö kyselisi täällä minne kannattaisi mennä
8. Jos olet syrjäytynyt jo nyt kuinka kuvittelet olevasi jotain muuta jossain muualla? Ongelmasi ja asenteesi eivät johdu Suomesta vaan sinusta.
9. Jos nyt kuitenkin viitsit alkaa selvittää asiaa muualtakin kuin mammapalstalta tajuat ettei sitä haaveilemaasi onnelaa ole olemassakaan ja vaikka olisikin, sinulla ei ole vaadittavia taitoja tai omaisuutta sinne lähteä.
10. Better the devil you know
Mutta kuten Blondiekin aikoinaan lauloi, dreaming is free.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Suomi on maailman onnellisin maa. Valittu monta kertaa peräkkäin kansainvälisessä vertailussa. Vaikka tämä ei ihan totta olisi on varmaa, että ollaan vähintään siellä paremmassa päässä listaa. Joten täällä on hyvä olla. Tutkitusti.
Onko kysytty koko kansalta? Ei minusta Suomi ole maailman onnellisin maa.
Vierailija kirjoitti:
1) kaduilla makaavat rappioalkoholistit ja narkomaanit
2) järjetön verotus
3) yrittäjyyden tappaminen
4) hintataso
5) holhous- ja kieltoyhteiskunta
6) heikkolahjaiset ja typerät maalaiset
7) kateus, vahingonilo, ja kyylääminen
8) ilmasto
9) näköalattomuus
10) ilottomuus, harmaus, alaspäin valuva energiattomuus
Siis nämäkö sua pidättelee Suomessa? Minä veikkaan, että lukutaidottomuus on kohdallasi esteenä muualle muuttoon, mutta kukin tyylillään.
AP ei keksinyt yhtään positiivista asiaa tästä taantuvasta perslävestä, piti vain mussuttaa poismuuton vaikeudesta. Kovin vaikeaa se ei ole, Euroopan sisällä voi muuttaa lähes vapaasti.
Oho, olipa lista. Varmaan tuolla huonoitsetuntoisen saa lannistettua, silti.
Vierailija kirjoitti:
AP ei keksinyt yhtään positiivista asiaa tästä taantuvasta perslävestä, piti vain mussuttaa poismuuton vaikeudesta. Kovin vaikeaa se ei ole, Euroopan sisällä voi muuttaa lähes vapaasti.
Tiedän itse hyvin mitä muuttaminen vaatii, olen asunut jo vuosia muualla.
Jos on opiskellut suomalaisten verorahoilla, rahat pitäisi joutua maksamaan takaisin pois muuttaessa.
Mutta asiaan. Olen asunut ulkomailla enkä haluaisi asua muualla kuin Suomessa. Rakastan Suomen luontoa joka on kaikkialla lähellä ja kaikkien saavutettavissa. Arvostan rauhaa ja turvallisuutta ja suomalaisten ihmisten vastuuntuntoisuutta, täsmällisyyttä ja rehellisyyttä. Jossain muualla valehtelua ei pidetä minään, vaan se koetaan oikeutetuksi keinoksi hakea omaa etua
Rakastan Suomen kieltä vaikka puhun muutamaa muutakin.
Mikään paikka ei ole täydellinen mutta minulle Suomi on paras, ja jos pitäisi muuttaa jonnekin, muuttaisin Norjaan. Vaikka siellä on ruma kieli.
En olisi voinut ajatellakaan muuttavani ulkomaille, kun vanhempani ovat Suomessa. Ja nuorena se päätös olisi kannattanut tehdä.
Aika pulassa ovat vanhukset, joilla ei ole ketään puolia pitämässä.
Vierailija kirjoitti:
AP ei keksinyt yhtään positiivista asiaa tästä taantuvasta perslävestä, piti vain mussuttaa poismuuton vaikeudesta. Kovin vaikeaa se ei ole, Euroopan sisällä voi muuttaa lähes vapaasti.
Luetunymmärtäminen ei vissiin oo sun juttu? Ap:han vain listasi ne syyt, miksi ne kovasti muutosta uhoavat eivät kuitenkaan tule lähtemään. Näitä tuntee varmaan jokainen. Tämä on vain kuittaileva teksti heille.
Vierailija kirjoitti:
Asuin itse kymmenisen vuotta ulkomailla ja allekirjoitan alottajan pointit täysin. Nettifoorumeilla uhoajista ja aikojista käytännössä kukaan ei tule lähtemään, ja jos joku lähteekin niin tulee pian häntä koipien välissä takaisin.
Mielestäni tuo Suomeen takaisin muuttavien pilkkaaminen on niin hölmö ilmiö. Ainakin yrittivät, ja joku toteaa että haluaakin takaisin alle vuodessa, joku vasta 20 vuoden päästä, mitä väliä. Tulipahan kokeiltua. Itse majailen ulkomailla neljättä vuotta, mutten pidä mahdottomana ajatusta paluumuutosta joskus hamassa tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos on opiskellut suomalaisten verorahoilla, rahat pitäisi joutua maksamaan takaisin pois muuttaessa.
Mutta asiaan. Olen asunut ulkomailla enkä haluaisi asua muualla kuin Suomessa. Rakastan Suomen luontoa joka on kaikkialla lähellä ja kaikkien saavutettavissa. Arvostan rauhaa ja turvallisuutta ja suomalaisten ihmisten vastuuntuntoisuutta, täsmällisyyttä ja rehellisyyttä. Jossain muualla valehtelua ei pidetä minään, vaan se koetaan oikeutetuksi keinoksi hakea omaa etua
Rakastan Suomen kieltä vaikka puhun muutamaa muutakin.
Mikään paikka ei ole täydellinen mutta minulle Suomi on paras, ja jos pitäisi muuttaa jonnekin, muuttaisin Norjaan. Vaikka siellä on ruma kieli.
Lähes jokaisella on veroja maksavat vanhemmat, joten tuo takaisinmaksatus on naurettava peruste ja orvoilla on varmasti muutenkin kestämistä. Muutenkin kostomentaliteetti on ylipäänsä säälittävää ja energia tulisi, sen sijaan, kohdentaa yhteiskunnan parantamiseen. Jos on hyvä olla, niin ei kaipaa pois. Jos kaipaa pois, niin jokin on vialla. Yksinkertaista, eikö totta?

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Itseään ei pääse pakoon. Toki me ollaan erilaisia. Tiedän ulkomaille muuttaneita ja sieltä palanneita jotka ovat todellisuudessa hakeneet itseään, eivät parempaa asuinympäristöä. Saatan olla sellainen itsekin.
Ja kieltæmättä kärjistin hieman. Tarkoitin sitä että yksi syy olla kiitollinen Suomelle on mahdollisuus kouluttautua vaikka ei olisi rikkaita vanhempia.
Olen asunut jo yli kymmenen vuotta Englannissa. Ennen Brexittiä muutto tänne oli itse asiassa todella helppoa. Senkus varasit lennon ja lähdit vaan. Toki jonkin verran säästöjä oli hyvä olla olemassa ja kieltä täytyy osata. Ystäviä täällä (Lontoossa) saa paljon helpommin kuin Suomessa, koska on paljon muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja paljon sosiaalisia tapahtumia. Töitä löytyy myös helposti, ravintolatöihin ei tarvitse hirveästi kielitaitoa ja suurella osalla suomalaisista on niin hyvä kielitaito, että pystyvät kyllä tekemään vaativampia upper management tason töitäkin.
Väärin. Minä en muuta koskaan pois Suomesta, koska:
1. Yksi maailman alhaisimpia väestöntiheyksiä
2. Yksi maailman metsäisimpiä maita
3. Yksi maailman soisimpia maita
4. Yksi maailman vetisimpiä maita
5. Kaikki ylläoleva on vieläpä aika puhdasta
6. IHmiset ei puhu toisilleen ellei ole pakko
7. Kukaan ei istu viereesi bussissa ellei ole pakko
8. Jos joku istuukin, teidän ei ole tarpeen puhua toisillenne, vaan jopa oman poistumishalukkuuden voi viestiä suutaan avaamatta, vaikka joku yli-innokas lapsonen painaisikin nappia ennen sinua
9. Jokamiehenoikeudet
10. 60. leveyspiirin eteläpuolella ei ole mitään mikä kiinnostaisi minua. Paitsi Antarktis.
Voi kuule, olen asunut monta vuotta jo ulkomailla töitten perässä. Ei ole kummoinenkaan askel lähteä uudestaan.
Ihan hallituksen perseilystä riippuu koska lähden uudestaan.
Tietenkään en kaikkia siteitä Suomeen katkaise.
Rahaa, kielitaitoa ja asennetta löytyy, älä huoli!
Vierailija kirjoitti:
Asuin 20 vuotta sitten yhteensä kolme vuotta Lontoossa (ok Farnborough), Düsseldorfissa ja Münchenissä. Viimeisimmän jälkeen tulin vain käymään Suomessa 6-12kk ajaksi ja sen jälkeen piti muuttua pysyvästi baijerilaiseksi.
Tuo käväisy on siis muuttunut 20 vuotta pitkäksi, kuvioon ilmestyi nainen joka ilmoitti suoraan ettei hausfraun ura kiinnosta. Tein päätöksen, ja vain huomatakseni että aivan sama olisi ollut vaikka tiet olisi eronneet jo tuolloin. Mutta katsotaas uusiksi kun penskat ovat omillaan...
Jos nainen ei Saksaan muutossa näe muita mahdollisuuksia kuin kotirouvana olo, niin varmaan ihan hyvä ettei tullut lähdettyä.
Ai tää olikin tällainen ketju. Minä kun ajattelin tulla kertomaan syitä miksi en enää halua lähteä ulkomaille (muutin tänä vuonna takaisin 15 v jälkeen).
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut jo yli kymmenen vuotta Englannissa. Ennen Brexittiä muutto tänne oli itse asiassa todella helppoa. Senkus varasit lennon ja lähdit vaan. Toki jonkin verran säästöjä oli hyvä olla olemassa ja kieltä täytyy osata. Ystäviä täällä (Lontoossa) saa paljon helpommin kuin Suomessa, koska on paljon muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja paljon sosiaalisia tapahtumia. Töitä löytyy myös helposti, ravintolatöihin ei tarvitse hirveästi kielitaitoa ja suurella osalla suomalaisista on niin hyvä kielitaito, että pystyvät kyllä tekemään vaativampia upper management tason töitäkin.
Varsinkin ravintola-alan palkoilla asuminen kimppakämpässä on se, joka houkuttelee.
Suomi on tutkitusti kammottava paikka asua. Ihmiset suorastaan lakkaavat elämästä jos viettävät liikaa aikaa Suomessa.