Venäläiset harhauttavat suomalaisia
Touhuavat Ruotsin rannikolla saaden suomalaisten (ja muiden maiden) huomion sinne. Oikeastihan he suunnittelevat hyökkäystä Suomeen.
Kommentit (57)
Luulen, että sä et ehdi sotimaan, eikä oikein kukaan muukaan Suomalainen. Kaikki käy niin nopeasti.
J-P
Ei se nykyään käy kuin elokuvissa. Joukkojen siirrosta saadaan varoitus jo paljon aiemmin. Naton tiedustelusatelliitit ovat pohjoisella pallonpuoliskolla - enimmäkseen. Talebaneja on afghanistanissa muutama tuhat ja silti ei rauha tule.
Miten Isis voi pärjätä koko maailmaa vastaan ja me emme muka joillekin ryssille, jotka eivät osaa talvella hiihtää eikä kesälläkään oikein liikkua kuin maatoautolla.
Aloittaisimme sodan siten että ottaisimme täällä asuvat venäläiset vangiksi ja ryhtyisimme niitä teloittamaan tehden niistä teloitusvideot. Jos Putinille yhtään on rakkaita omien kansalaisten henki, niin pitäisi ohjusten piiput suunnattuna aivan muualle, näpit irti ydinaseen laukaisunappulasta ja sukellusveneet aivan omilla vesillä.
Vahingossa voisi teloitusvideolle tulla joku rättipääkin jos yhtään venäläismielinen ja hengaillut niiden kanssa.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:36"]

[/quote]
Tai sitten liitytään Natoon, niin mitään sotaa ei tarvi edes ajatella. Venäjä ei hyökkää Nato-maahan.
Voihan ne koukata lännestä Suomeen. Toivottavasti siihen on varauduttu Suomessa. Senköhän vuoksi ruotsinkielisellä rannikolla säilytettiin varuskuntia?
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:39"]
Voihan ne koukata lännestä Suomeen. Toivottavasti siihen on varauduttu Suomessa. Senköhän vuoksi ruotsinkielisellä rannikolla säilytettiin varuskuntia?
[/quote]
Mitä joku varuskunta auttaa? Ei mitään.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:38"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:36"]
Miten Isis voi pärjätä koko maailmaa vastaan ja me emme muka joillekin ryssille, jotka eivät osaa talvella hiihtää eikä kesälläkään oikein liikkua kuin maatoautolla.
Aloittaisimme sodan siten että ottaisimme täällä asuvat venäläiset vangiksi ja ryhtyisimme niitä teloittamaan tehden niistä teloitusvideot. Jos Putinille yhtään on rakkaita omien kansalaisten henki, niin pitäisi ohjusten piiput suunnattuna aivan muualle, näpit irti ydinaseen laukaisunappulasta ja sukellusveneet aivan omilla vesillä.
Vahingossa voisi teloitusvideolle tulla joku rättipääkin jos yhtään venäläismielinen ja hengaillut niiden kanssa.
[/quote]
Tai sitten liitytään Natoon, niin mitään sotaa ei tarvi edes ajatella. Venäjä ei hyökkää Nato-maahan.
[/quote] Sovitaanko sitten myös niin, että Nato-maa ei hyökkää Venäjälle. ;)
"Ihan sama" No mikset ole sitten sotimassa jo? Me muut normaalit ihmiset, ei haluta sotaa."
Sontaa, sodat käydään teidän vellihousujen takia. Te itkette ja sotkette pakkaa = hajotatte, Kukaan ei hyökkää kovan kaverin kimppuun...riittävän kova ja ennakkoon pitkäkestoinen sota ja kukaan ei ota riskiä ja ala siihen. Täytyy muistaa, että venäjä on huomattavasti pienempi ja heikompi kuin neuvostoliiton aikana. Venäjä 140 M vs Neuvostoliitto 260M ihmistä.
Isis pärjää, koska se on Usan suojeluksessa. Se on Usan perustama järjestö, jota Usa käyttää nyt keppihevosena saadakseen tekosyyn hyökätä esim Syyriaan.
J-P
Naton mukana olemme sitten jokaisessa maailman rähinässä mukana ja sotkemassa itseämme niihin. Taistelemassa Isis joukkoja vastaan, sotimassa ukrainassa venäläisiä vastaan sekä kaikessa mihin eurooppa ja amerikka itsensä sotkee. Olisi paikoitteita sekä kaikkea muuta harmia.
Venäjän syleilyssä olisimme rauhassa kuin Herran kukkarossa tarvitsematta olla kenenkään puolella tai ketään vastaan eikä pakotteet purisi meitä, vaan voisimme käydä kauppaa aivan solkenaan.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:40"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:38"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:36"]
Miten Isis voi pärjätä koko maailmaa vastaan ja me emme muka joillekin ryssille, jotka eivät osaa talvella hiihtää eikä kesälläkään oikein liikkua kuin maatoautolla.
Aloittaisimme sodan siten että ottaisimme täällä asuvat venäläiset vangiksi ja ryhtyisimme niitä teloittamaan tehden niistä teloitusvideot. Jos Putinille yhtään on rakkaita omien kansalaisten henki, niin pitäisi ohjusten piiput suunnattuna aivan muualle, näpit irti ydinaseen laukaisunappulasta ja sukellusveneet aivan omilla vesillä.
Vahingossa voisi teloitusvideolle tulla joku rättipääkin jos yhtään venäläismielinen ja hengaillut niiden kanssa.
[/quote]
Tai sitten liitytään Natoon, niin mitään sotaa ei tarvi edes ajatella. Venäjä ei hyökkää Nato-maahan.
[/quote] Sovitaanko sitten myös niin, että Nato-maa ei hyökkää Venäjälle. ;)
[/quote]
Ei sovita, putinistien kanssa ei neuvotella. :D
No Suomihan on jo natossa, siitä ei ole puhettakaan. Näin on ollut jo tämän vuoden alusta. Se on vaan vaikea kertoa kansalle.
Kuuntelin tässä yhtä armeijan edustajaa, kun hän puhui asehankinnoista. Sanoi, että kaikki tulevat hankinnat tulee olla nato yhteensopivia.
J-P
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:41"]
"Ihan sama" No mikset ole sitten sotimassa jo? Me muut normaalit ihmiset, ei haluta sotaa."
Sontaa, sodat käydään teidän vellihousujen takia. Te itkette ja sotkette pakkaa = hajotatte, Kukaan ei hyökkää kovan kaverin kimppuun...riittävän kova ja ennakkoon pitkäkestoinen sota ja kukaan ei ota riskiä ja ala siihen. Täytyy muistaa, että venäjä on huomattavasti pienempi ja heikompi kuin neuvostoliiton aikana. Venäjä 140 M vs Neuvostoliitto 260M ihmistä.
[/quote]
Ja suomi 5,4 milj. :D Miten ajattelit että 5,4 milj. ihmisen Suomi pärjää yksin, 140 milj. ihmisen ydinasevaltaa vastaan? Kerro pettämätön strategiasi :D Me "vellihousut" kuuntelemme.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:47"]
No Suomihan on jo natossa, siitä ei ole puhettakaan. Näin on ollut jo tämän vuoden alusta. Se on vaan vaikea kertoa kansalle.
Kuuntelin tässä yhtä armeijan edustajaa, kun hän puhui asehankinnoista. Sanoi, että kaikki tulevat hankinnat tulee olla nato yhteensopivia.
J-P
[/quote]
Hyvä. Mitä tiiviimmin olemme Natossa, sitä paremmin olemme suojassa Venäjältä.
Naton mukana olemme sitten jokaisessa maailman rähinässä mukana ja sotkemassa itseämme niihin. Taistelemassa Isis joukkoja vastaan, sotimassa ukrainassa venäläisiä vastaan sekä kaikessa mihin eurooppa ja amerikka itsensä sotkee. Olisi paikoitteita sekä kaikkea muuta harmia.
"Venäjän syleilyssä olisimme rauhassa kuin Herran kukkarossa tarvitsematta olla kenenkään puolella tai ketään vastaan eikä pakotteet purisi meitä, vaan voisimme käydä kauppaa aivan solkenaan."
Onko ongelmia lääkityksen kanssa? Teitä kommunisteja juuri tarkoitin aikaisemmassa viestissä. Mene katsomaan miten tavallinen ihminen elää venäjällä...helvetin köyhää lukuunottamatta osaa Moskovasta tai Pietarista.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 19:15"]Ei puskuria ole koskaan liikaa...varsinkin kun Nato on jo levittäytymässä. Eräs ennen unen nähnyt "norjalainen" vanha nainen ennusti jo 60-70 luvulla tapahtumat ja näin vain on tähän saakka käynyt.
Tuon mukaan suomi katkaistaisiin lahdesta...ouluun ja pohjoinen puoli olisi venäjän. Hän myöskin ennusti siirtolaisista tulevan ongelman ja tulevan sodan,jolla heidät heitetään pois euroopasta. Pohjoinen pallonpuolisko myöskin myöhemmin muuttui asumiskelvottomaksi.
[/quote] eikös raamatussa puhuta lopunajoiata ja siitä että "suuri onnettomuus on tulossa pohjoisesta"? Mitäköhän tarkoittaa?
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:49"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:47"]
No Suomihan on jo natossa, siitä ei ole puhettakaan. Näin on ollut jo tämän vuoden alusta. Se on vaan vaikea kertoa kansalle.
Kuuntelin tässä yhtä armeijan edustajaa, kun hän puhui asehankinnoista. Sanoi, että kaikki tulevat hankinnat tulee olla nato yhteensopivia.
J-P
[/quote]
Hyvä. Mitä tiiviimmin olemme Natossa, sitä paremmin olemme suojassa Venäjältä.
[/quote]
Mitäpä minä tuohon. Sittenpähän näet, olemmeko turvassa.
J-P
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:33"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:27"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:25"]
" Oikeastaan tässä käy niin, että Suomi katkeaa keskeltä ja eteläpuoli vielä halkeaa.
J-P "
Joku konflikti tässä vielä tulee. Ei se mitään, soditaan sitten.
[/quote]
Haluatko sotaa?
[/quote]
Tuskin kukaan sotaa haluaa mutta turha sitä on myöskään pelätä. Sota tulee jos on tullakseen ja sitten toimitaan sen mukaan.
[/quote]
Ei tule sotaa jos liitytään Natoon. Venäjä ei hyökkää Natoon.
[/quote]
Nyt kun saataisiin päättäjätkin huomaamaan asia. Muuten tosiaan huomataan, että Venäjä on jo Suomen puolella.