Tunnen itseni ulkopuoliseksi naisten keskuudessa.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 20:10"]

ihan varmasti on muitakin naisia, joita kyseiset aiheet kiinnostavat. Kyllä jokin muukin varmasti mättää. Tuskin myöskään olet ainut kaunis ja klassisen tyylikäs nainen.

[/quote]

En varmasti ole ja haluaisin oikeasti löytää kaverin. Tuntuu vain, etten löydä, vaikka kuinka yritän. 

Onneksi olet löytänyt av:n jossa voit keskustella!

No mä myönnän että vaikka en puhu meikeistä, vaatteista tai kynsilakoista, niin en myöskään politiikasta, yhteiskunnallisista aiheista, tai siis toki puhun kaikista em. silloin tällöin mutta eivät ne ole mikään ykköskiinnostuksenkohde. Näistä asioista puhuvia löytyy eniten jostain yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta, ehkä sun pitää liittyä johonkin poliittiseen järjestöön tms. Ei oo kyllä itselläkään tällä hetkellä naispuolisia ystäviä, mulle tärkeintä ystävissä on jonkinlainen yhteinen kemia/huumori, joka tietenkin usein muodostuu yhteisistä kiinnostuksenkohteista, mutta en osaisi määritellä että mistä aiheista haluan varsinaisesti kenenkään kanssa keskustella, kun ystävät ei ole minulle ensisijaisesti keskustelukumppaneita, jos nyt kukaan tajuaa mitä tarkoitan.

Ymmärrän ap:tä kyllä. Tosin olen vielä lihava enkä pidä ns. naisellisista asioista. Se tuntuu olevan ylitsekäymätön asia sekä miehille että naisille. Suurimmalle osalle itseni ikäisiä naisia kiinnostuksenkohteita on vain mies ja lapset ja ehkä puutarhanhoito. Kaikki muu esim ajankohtaisista asioista keskustelu ei onnistu. Tunnen kai niin tylsiä ihmisiä ja olen kyllä itsekin sellainen. En tykkää ihmissuhdepeleistä ja juoruiluista. Siksikin joudun olemaan yksin.

Meinasin tulla sanomaan, että sulla kuulostaa olevan kummallisen kanamainen tuttavapiiri ja että esim. lääkiksessä oli pilvin pimein naisia, joita kiinnostaa muutkin jutut kuin meikkaamiset. Mutta jos olit lääkiksessä etkä muka sieltäkään löytänyt samanhenkistä porukkaa, se kuulostaa jo vähän oudolta. Olisiko ongelma kuitenkin omassa päässäsi, eikä kaikkien muiden naisten liiallisessa pinnallisuudessa? Minuakaan ei kiinnosta pätkääkään nuo meikkaamiset sun muut ja keskustelen mielelläni esim. juuri luonnontieteistä. Olen löytänyt opiskelu- ja työkavereista paljonkin samanhenkistä seuraa, kuten myös sukulaisista ja vanhoista koulukavereista (jotka muiden alojen ihmisiä). Oletko liian vaatelias? Ei jokaisen hyvän keskustelukumppanin kanssa tarvitse voida jutella kaikista asioista.

Mäkin tunnen itseni ulkopuoliseksi joissain piireissä, mutta joissain olen kuin kotonani. Harvemmin kaikkien kanssa synkkaa, mutta yleensä joidenkin. Ongelma on vain jos joku porukka on tiivis ja siihen ei edes viitsi änkeä, niin olen mielummin vaikka itsekseni. Yleensä kyllä aloitan aika aktiivisesti keskustelun sen vieraammankin henkilön kanssa kun sopiva tilanne tulee eteen. Se mikä parhaiten auttaa ihmisten kanssa on huumori ja vapautuminen. Tosiaan se hillitty käytös harvemmin auttaa kaverisuhteiden solmimisessa. Kaveeraamisessa auttaa kun kyselee toisten kuulumisia ja kuuntelee, vaikka kaikki asiat ei itseä kiinnostaisikaan.

Mäkin ymmärrän ap:ta. En vaan jaksa jutella meikeistä tai vaatteista yhtään, enkä ulkonäöstä ylipäänsä. Ainakin työpaikalla tuntuu että olen pudonnut porukasta kun mua ei uusimmista merkkilaukuista jutteleminen kiinnosta. Vapaa-ajalla mulla on toki muita naispuolisia ystäviä, mutta olisi kiva etten töissä olis niin eri aaltopituudella muitten naisten kanssa...

ja paskat teitä naisia jotka ette löydä naisista ystäviä.

Ystävyys kun sattuu olemaan kahden ihmisen kauppa niinkuin parisuhde. Harvan naisen ainoa puheen tai kiinnostuksen aihe on kynsilakan väri, en satu tuntemaan yhtään.

Mutta mitäpä jos puhuisit siitä kynsilakan väristä,  puheen voi siitä aloittaa, harva kun alkaa Ukrainan tilannetta pohtimaan kahvipöytäkeskutelussa ensimmäiseksi vieraan kanssa. ELi aloitetaan kevyestä säästä ja siirrytään vakavampiin ja pohtivampiin keskusteluihin, kun tunnetaan paremmin, niin niitä ystäviä löytyy, kuka jaksaa koko ajan pohtia koko ajan syvällisiä, ainakaan ihminen joka viettää edes joskus aikaa av:lla?

Kuinka monta oikeaa ystävää ihmisen elämään mahtuu, minä ainakin, 50v, koen että minulla on kaksi ystävää joiden kanssa voin jakaa ne kaikkein paskimmatkin tuntoni, loput ovat tuttuja vaikka heidänkin kanssa vietän jopa kolmen viikon lomia. 

Huomaan jo näistä vastauksista, että suurin osa ihmisistä on ilmeisesti aika karheita ja haluatte jutella vaan diibadaabaa itsestänne. Ehkä vanhempani tekivät minulle karhunpalveluksen, kun opettivat minut keskustelmaan sillä tasolla, millä kaikissa muissa maissa keskustellaan ihmisten kanssa. Kun yritän tällä taktiikalla tutustua suomalaisiin, vaikutan heidän mielestään ylimieliseltä. Onneksi olen löytänyt suomenruotsalaiset, heille on opetettu kotona samat keskustelutaidot kuin minullekin.

Ei liity aiheeseen, mutta kiinnostaa: Oletko mies vai nainen?

2

Ap:lle sympatiat täältä. Olen akateeminen - kuten myös useat 'lähipiirini' naiset. Mutta olen itse jotenkin 'väärin' ohjelmoitu, koska minua ei kiinnosta merkkilaukut, kasvohoidot, kynttiläkusut jnejne. Näihin ja muihin turhanpäiväisyyksiin (omasta mielesä) tulee viikottain kutsuja.

Osallistun osaan kuitenkin, kohteliaisuudesta, mutta ystäviksi en kykene näitä ihmisiä kutsumaan, koska ketään heistä ei kiinnosta puhua/tai edes kysyä, että 'mitä sulle/teille kuuluu. Vaikka 'mukamas' ollaan tuttuja ja kavereita.

Olen nainen ja nytkin katson yksin elokuvaa kotona. Seeking for a friend at the end of the world, aika järkyttäväkin. Nyt mietin, miten itse reagoisin, jos olisi vai kuukausi elinaikaa. Luultavasti menisin töihin. Ei olisi kiva, että potilaat joutuisivat elämään kivussa ja säryssä loppuelämänsä. Määräisin varmasti vähän vanhemmatkin lääkkeet, kun ei olisi huolta pitkäaikaisvaikutuksista. Elämäni on jotenkin vain surullista. Toivoisin kovasti olevani niin kuin kaikki muut, mutten vain pysty siihen.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 20:09"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:58"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:51"]Opiskelin ja olen jo valmistunut yliopistosta luonnontieelliseltä, itseasiassa lääketieelliseltä alalta. En löytänyt samanhenkistä porukkaa. Olivat varmasti älykkäitä, kun olivat päässet opiskelmaan vaikeaa alaa, mutta yleissivistystä ei löytynyt monelta yhtään enempää kuin perustallaajalta. Tiedettiin siis vain ne oman alan jutut ja keskusteltiin niistä, itse kun keskustelisin vapaa-ajallani mielellään vähän yleisemminkin asioista. Sen akateemisen pinnan alla ollaan ihan yhtä kanoja kuin jotkut amistytöt. [/quote] Lääketieteellisissä tiedekunnissa vuosikurssit ovat niin suuria, että ei ole mitenkään mahdollista, ettei kuvailemasi kaltaisia naisia löydy. Olisi ehkä aika vilkaista peilin suuntaan.

[/quote]

Syytän itseänikin siinä mielessä, etten käynyt niin paljoa kaikissa tapauhtumissa koulun ulkopuolella. Minua kiusattiin lukiossa (eristettiin ulkopuolelle ja levitettoin juoruja), joten suhtauduin lääkiksen alussa todella epäluuloisesti uusiin ihmisiin. Ehkä sitten myöhemmin, kun piirit olivat jo muodostuneet, oli vaikea päästä sisään. Lähinnä koin eniten Yhteenkuuluvuutta minua vanhempien opiskelijoiden kanssa, mutta heillä monella oli jo perhettä ja hengasivat muiden perheellisten kanssa. Nuoremnat olivat taas monet näitä "baila, baila meistä tulee menestyviä"-tyyppejä. Todella kovat arvot jylläsivät.
[/quote]

Mulla on samanlainen kokemus lääkiksestä. Koulussa vallitsee yli-itsetietoinen ja suvaitsematon show off -kulttuuri, massasta ei sovi poiketa...