Isis-terroristien kela-tukia ei lakkauteta
Asiasta tehtiin kysymys eduskunnassa, kuulemma terroristijärjestöön kuuluminen ja terroritoimet maan ulkopuolella eivät ole peruste tukien lakkauttamiselle. Esimerkiksi Hollannissa tukien maksaminen katkaistiin vauhdilla maasta poistuneilta ISIS-epäillyiltä.
Sikäli ironista, että niillä kelarahoilla - siis verovaroin - on hyvin todennäköisesti kustannettu myös joitain terrorismiin liittyviä hankintoja, lahjuksia tai matkoja, ja kustannetaan edelleen.
Että täällä Suomessa ollaan niin sinisilmäisiä, huhhuh.
Kommentit (41)
Ja minkähän takia mun ystävä joka meni rauhanturvaajaksi ja loukkaantui joutuu tappelemaan kelan kanssa siitä saako eläkettä??
No ei tietenkään katkaista.
Suomi on sen verran Vauras maa ,että meillä on vara kustantaa muutamat sotilaat ja hoitaa sodassa haavoittuneet ilmaiseksi sekä kustantaa heille vuosikausia kestävä terapia kun raukat saavat traumoja siellä sotiessa.
Nim. Harkitsen oikeasti tästä hölmöläisten maasta lähtöä
Jos suomalainen käy keittämässä kahvia hyväntekeväisyyteen niin tuet katkaistaan, mutta sotiminenhan onkin paljon hyväksyttävämpää.
Toivottavasti löytyy ihmisiä jotka saavat muutoksen tuohonkin asiaan! Eikös meitä veronmaksajia voi syyttää terrorismin tukemisesta kun saavat kelantukia?
Löytyisiköhän jotain lähdelinkkiä tälle alotukselle? Olisi kiva lukea Suomea koskeva juttu.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:55"]Asiasta tehtiin kysymys eduskunnassa, kuulemma terroristijärjestöön kuuluminen ja terroritoimet maan ulkopuolella eivät ole peruste tukien lakkauttamiselle. Esimerkiksi Hollannissa tukien maksaminen katkaistiin vauhdilla maasta poistuneilta ISIS-epäillyiltä.
Sikäli ironista, että niillä kelarahoilla - siis verovaroin - on hyvin todennäköisesti kustannettu myös joitain terrorismiin liittyviä hankintoja, lahjuksia tai matkoja, ja kustannetaan edelleen.
Että täällä Suomessa ollaan niin sinisilmäisiä, huhhuh.
[/quote]
Tuosta on vinkkailtu ahkerasti ulkomaisille medioille
Sen minä vaan sanon, että Suomi olisi parempi paikka jos yhteiskunnalliset päätökset tehtäisiin tällä palstalla. Av-mammat on järkevämpiä kuin poliitikot.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 10:34"]
Sen minä vaan sanon, että Suomi olisi parempi paikka jos yhteiskunnalliset päätökset tehtäisiin tällä palstalla. Av-mammat on järkevämpiä kuin poliitikot.
[/quote]
Valitettavasti monessa asiassa näyttävät olevan, ja se kertoo aika hälyttävästä Suomen politiikan tasosta.
Terveen järjen käyttö on meidän poliitikoilla pahasti hukassa.
"Terroristijärjestöön kuuluminen Syyriassa tai muualla ei ole peruste lakkauttaa Kelan myöntämien sosiaalietuuksien maksamista tällaiseen toimintaan osallistuvalta, tai hänen mukanaan ulkomailla oleskelevilta perheenjäseniltä."
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_716_2014_p.shtml
Jos epäillään tai jopa varmuudella tiedetään että joku on terrorijärjestön riveissä sotimassa Lähi-Idässä niin maan velvollisuutena pitäisi olla jäädyttää välittömästi tuet ja Suomessa olevat tilit. ISIS ei toimi ilman varoja, ja sen toimijoiden tilien ja rahasiirtojen jäädytys on mitä tehokkainta taistelua terroria vastaan.
Ärsyttää että Suomi ei edes yritä täyttää YK:n asettamia terrorinvastaisia velvoitteita!
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:20"]
Ärsyttää että Suomi ei edes yritä täyttää YK:n asettamia terrorinvastaisia velvoitteita!
[/quote]
Jep, YK ei vaadi jäsenmailtaan toimia ellei ole tosi kyseessä. Hävettää Suomen yhteistyökyvyttömyys.
Ymmärtäkää, hyvät ihmiset, että Suomessa ei voida vain yhtäkkiä päättää tehdä toisin, kuin lain mukaan kuuluu tehdä. Se vaatii muutoksen pykäliin, mikä ei tapahdu ihan minuutissa. Terroristijärjestöön kuuluminen ei ole, nykyisten pelisääntöjen mukaan, este etuuksien maksamiselle. Tämä sääntö voidaan muuttaa, mutta vain asiallisen käsittelyn kautta.
Järkevä politiikka olisi:
"tukien maksaminen katkaistiin vauhdilla maasta poistuneilta"
Jos tukia hakeva lähtee lomille tai muuten vain ulkomaille, niin miksi vitussa maksetaan mitään tukia?
Työttömillä on VELVOLLISUUS OLLA TYÖMARKKINOILLA, siis lomailun, joka on pitkäaikaista ja ilmoittamatonta, pitäisi ehdottomasti katkaista tuet.... Aivan samoin pitäisi KAIKKIEN sosiaalisten tukien päättyä, miksi vitussa maksetaan jotain toimeentulotukea, jos henkilö ei edes ole täällä?
M40
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:57"]Järkevä politiikka olisi:

Sinun pitäisi varmaan lukea sosiaalioikeutta, niin löytäisit vastauksia.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:57"]
Järkevä politiikka olisi:
"tukien maksaminen katkaistiin vauhdilla maasta poistuneilta"
Jos tukia hakeva lähtee lomille tai muuten vain ulkomaille, niin miksi vitussa maksetaan mitään tukia?
Työttömillä on VELVOLLISUUS OLLA TYÖMARKKINOILLA, siis lomailun, joka on pitkäaikaista ja ilmoittamatonta, pitäisi ehdottomasti katkaista tuet.... Aivan samoin pitäisi KAIKKIEN sosiaalisten tukien päättyä, miksi vitussa maksetaan jotain toimeentulotukea, jos henkilö ei edes ole täällä?
M40
[/quote]
Sinusta pieni palkkaisen asumistuki pitäisi katkaista, jos tämä lähtee lomallaan ulkomaille?
Tuet voisi katkaista muiltakin mamuilta, onko Suomella varaa elättää puolta Viroa venäjää ja Puolaa sosiaaliturvallaan?
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:38"]Ymmärtäkää, hyvät ihmiset, että Suomessa ei voida vain yhtäkkiä päättää tehdä toisin, kuin lain mukaan kuuluu tehdä. Se vaatii muutoksen pykäliin, mikä ei tapahdu ihan minuutissa. Terroristijärjestöön kuuluminen ei ole, nykyisten pelisääntöjen mukaan, este etuuksien maksamiselle. Tämä sääntö voidaan muuttaa, mutta vain asiallisen käsittelyn kautta.
[/quote] Kyllä, mutta nähtävästi ei olla muuttamassa kovin tiukalla aikataululla? Suomessa on olemassa myös nopeutettu lainsäätämismahdollisuus ja poliisilla periaatteessa laajat omaisuuden jäädytysvaltuudet. Näin vaarallisissa rikoksissa pitäisi olla mahdollisuus perustaa toiminta taannehtivaan lakimuutokseen.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:57"]Järkevä politiikka olisi:
"tukien maksaminen katkaistiin vauhdilla maasta poistuneilta"
Jos tukia hakeva lähtee lomille tai muuten vain ulkomaille, niin miksi vitussa maksetaan mitään tukia?
Työttömillä on VELVOLLISUUS OLLA TYÖMARKKINOILLA, siis lomailun, joka on pitkäaikaista ja ilmoittamatonta, pitäisi ehdottomasti katkaista tuet.... Aivan samoin pitäisi KAIKKIEN sosiaalisten tukien päättyä, miksi vitussa maksetaan jotain toimeentulotukea, jos henkilö ei edes ole täällä?
M40
[/quote] On vähän eri asia lähteä Viroin kylpylälomalle kuin lähteä Syyriaan tappamaan siviileitä. Tässä ketjussa keskustellaan vain terroriepäillyistä, ei kaikista Suomen sossupummista.
Olisi kansalaisaloitteen paikka tämä juttu, että saataisiin tuet lakkautettua rikollisilta.
Naurettavaa