Mistä huomasitte sairastuneenne skitsofreniaan?

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:28"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:49"][quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:47"] Mm... varmaan, kun lääkäri kertoi, ettei äänten kuuleminen pään sisältä ole normaaleja. Olin 11-v. Olin kuullut jo jonkin aikaa ääniä ja nähnyt asioita, kaikki alkoi yhdestä isosta tapaturmasta, missä menetin itselleni läheisimmän ihmisen. Luinkin myöhemmin jostain, että iso tragedia (esim. läheisen menettäminen), jokin asia mitä ei vain pysty hyväksymään, voi laukaista skitsofrenian. Ja btw, tämä onnettomuudessa menehtyneen ihmisen "haamu" tms seuraa minua yhä, mutten ole kertonut siitä yhdellekkään lääkärille. Joskus se, musta haamumainen olio, seuraa minua viikkojakin putkeen huonoina aikoina, mutta saattaa kadota kuukausiksienkin ajoiksi hyvinä kausina. t. skitso teini [/quote]   entä jos ootkin vaan herkistynyt näkemään rajan toiselle puolelle? Mitä jos et lopulta olekaan hullu, vaan näet asioita, joita tavallisesti ei nähdä. [/quote] En nyt tiedä uskonko tuollaiseen, vaikka olenkin virallisesti ns. hullu. En ole missään elämäni vaiheessa törmännyt näihin muihin "haamuihin", jotka seuraavat minua aina välillä, enkä ymmärrä miksi kukaan "rajan toiselta puolen" seurailisi minua, varsinkaan kukaan minulle tuntematon. En muutenkaan usko mihinkään yliluonnolliseen (eh eh, vaikka olenkin skitso, niin ei), niinkun "taivaaseen", "Jumalaan" jne, etten nyt sanoisi varmaksi. Olen ateisti, ja sillä linjalla meinasin pysyä jatkossakin. Mun mielikuvitus ja psyyke vaan vittuilee mulle ja nään asioita, mitä te ette. The end. t. skitso teini

[/quote]

Ihan kuule normaalia nähdä näkymättömiä ja viestiä ajatuksia toisten välillä. Ei se kenestäkään hullua tee, jos samalla handlaa ja osaa erottaa sen todellisuuden.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:37"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:28"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:49"][quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:47"] Mm... varmaan, kun lääkäri kertoi, ettei äänten kuuleminen pään sisältä ole normaaleja. Olin 11-v. Olin kuullut jo jonkin aikaa ääniä ja nähnyt asioita, kaikki alkoi yhdestä isosta tapaturmasta, missä menetin itselleni läheisimmän ihmisen. Luinkin myöhemmin jostain, että iso tragedia (esim. läheisen menettäminen), jokin asia mitä ei vain pysty hyväksymään, voi laukaista skitsofrenian. Ja btw, tämä onnettomuudessa menehtyneen ihmisen "haamu" tms seuraa minua yhä, mutten ole kertonut siitä yhdellekkään lääkärille. Joskus se, musta haamumainen olio, seuraa minua viikkojakin putkeen huonoina aikoina, mutta saattaa kadota kuukausiksienkin ajoiksi hyvinä kausina. t. skitso teini [/quote]   entä jos ootkin vaan herkistynyt näkemään rajan toiselle puolelle? Mitä jos et lopulta olekaan hullu, vaan näet asioita, joita tavallisesti ei nähdä. [/quote] En nyt tiedä uskonko tuollaiseen, vaikka olenkin virallisesti ns. hullu. En ole missään elämäni vaiheessa törmännyt näihin muihin "haamuihin", jotka seuraavat minua aina välillä, enkä ymmärrä miksi kukaan "rajan toiselta puolen" seurailisi minua, varsinkaan kukaan minulle tuntematon. En muutenkaan usko mihinkään yliluonnolliseen (eh eh, vaikka olenkin skitso, niin ei), niinkun "taivaaseen", "Jumalaan" jne, etten nyt sanoisi varmaksi. Olen ateisti, ja sillä linjalla meinasin pysyä jatkossakin. Mun mielikuvitus ja psyyke vaan vittuilee mulle ja nään asioita, mitä te ette. The end. t. skitso teini

[/quote]

Ihan kuule normaalia nähdä näkymättömiä ja viestiä ajatuksia toisten välillä. Ei se kenestäkään hullua tee, jos samalla handlaa ja osaa erottaa sen todellisuuden.

[/quote]

voiko ajatuksen voimalla viestiä? voi kun vois, mulla olis yhdelle ihmiselle parikin asiaa. :D

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:37"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:28"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:49"][quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:47"] Mm... varmaan, kun lääkäri kertoi, ettei äänten kuuleminen pään sisältä ole normaaleja. Olin 11-v. Olin kuullut jo jonkin aikaa ääniä ja nähnyt asioita, kaikki alkoi yhdestä isosta tapaturmasta, missä menetin itselleni läheisimmän ihmisen. Luinkin myöhemmin jostain, että iso tragedia (esim. läheisen menettäminen), jokin asia mitä ei vain pysty hyväksymään, voi laukaista skitsofrenian. Ja btw, tämä onnettomuudessa menehtyneen ihmisen "haamu" tms seuraa minua yhä, mutten ole kertonut siitä yhdellekkään lääkärille. Joskus se, musta haamumainen olio, seuraa minua viikkojakin putkeen huonoina aikoina, mutta saattaa kadota kuukausiksienkin ajoiksi hyvinä kausina. t. skitso teini [/quote]   entä jos ootkin vaan herkistynyt näkemään rajan toiselle puolelle? Mitä jos et lopulta olekaan hullu, vaan näet asioita, joita tavallisesti ei nähdä. [/quote] En nyt tiedä uskonko tuollaiseen, vaikka olenkin virallisesti ns. hullu. En ole missään elämäni vaiheessa törmännyt näihin muihin "haamuihin", jotka seuraavat minua aina välillä, enkä ymmärrä miksi kukaan "rajan toiselta puolen" seurailisi minua, varsinkaan kukaan minulle tuntematon. En muutenkaan usko mihinkään yliluonnolliseen (eh eh, vaikka olenkin skitso, niin ei), niinkun "taivaaseen", "Jumalaan" jne, etten nyt sanoisi varmaksi. Olen ateisti, ja sillä linjalla meinasin pysyä jatkossakin. Mun mielikuvitus ja psyyke vaan vittuilee mulle ja nään asioita, mitä te ette. The end. t. skitso teini

[/quote]

Ihan kuule normaalia nähdä näkymättömiä ja viestiä ajatuksia toisten välillä. Ei se kenestäkään hullua tee, jos samalla handlaa ja osaa erottaa sen todellisuuden.
[/quote]

Nääh, ei oikein uppoo muhun just nyt. Tai koskaan. Osaan kyllä erottaa näkyni ja kuuloharhat todellisuudesta, usein, mutta en usko "rajan taakse" näkemiseen. Olen hullu, löytyy ihan lääkärin diagnoosi aiheesta, mutta ei. Mun psyyke ei vaan anna mun käsittää, että se mun läheinen ihminen on oikeasti poissa, ja siksi mielikuvitukseni luo tämän ihmisen haamun luokseni. Ei ole mitään "rajaa", minkä takaa joku yrittäisi ottaa kontaktia muhun, vaikka lohduttavalta se ajatus kuulostaisikin. t. skitso teini

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:09"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:37"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:28"] [quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:49"][quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:47"] Mm... varmaan, kun lääkäri kertoi, ettei äänten kuuleminen pään sisältä ole normaaleja. Olin 11-v. Olin kuullut jo jonkin aikaa ääniä ja nähnyt asioita, kaikki alkoi yhdestä isosta tapaturmasta, missä menetin itselleni läheisimmän ihmisen. Luinkin myöhemmin jostain, että iso tragedia (esim. läheisen menettäminen), jokin asia mitä ei vain pysty hyväksymään, voi laukaista skitsofrenian. Ja btw, tämä onnettomuudessa menehtyneen ihmisen "haamu" tms seuraa minua yhä, mutten ole kertonut siitä yhdellekkään lääkärille. Joskus se, musta haamumainen olio, seuraa minua viikkojakin putkeen huonoina aikoina, mutta saattaa kadota kuukausiksienkin ajoiksi hyvinä kausina. t. skitso teini [/quote]   entä jos ootkin vaan herkistynyt näkemään rajan toiselle puolelle? Mitä jos et lopulta olekaan hullu, vaan näet asioita, joita tavallisesti ei nähdä. [/quote] En nyt tiedä uskonko tuollaiseen, vaikka olenkin virallisesti ns. hullu. En ole missään elämäni vaiheessa törmännyt näihin muihin "haamuihin", jotka seuraavat minua aina välillä, enkä ymmärrä miksi kukaan "rajan toiselta puolen" seurailisi minua, varsinkaan kukaan minulle tuntematon. En muutenkaan usko mihinkään yliluonnolliseen (eh eh, vaikka olenkin skitso, niin ei), niinkun "taivaaseen", "Jumalaan" jne, etten nyt sanoisi varmaksi. Olen ateisti, ja sillä linjalla meinasin pysyä jatkossakin. Mun mielikuvitus ja psyyke vaan vittuilee mulle ja nään asioita, mitä te ette. The end. t. skitso teini [/quote]   Ihan kuule normaalia nähdä näkymättömiä ja viestiä ajatuksia toisten välillä. Ei se kenestäkään hullua tee, jos samalla handlaa ja osaa erottaa sen todellisuuden. [/quote] Nääh, ei oikein uppoo muhun just nyt. Tai koskaan. Osaan kyllä erottaa näkyni ja kuuloharhat todellisuudesta, usein, mutta en usko "rajan taakse" näkemiseen. Olen hullu, löytyy ihan lääkärin diagnoosi aiheesta, mutta ei. Mun psyyke ei vaan anna mun käsittää, että se mun läheinen ihminen on oikeasti poissa, ja siksi mielikuvitukseni luo tämän ihmisen haamun luokseni. Ei ole mitään "rajaa", minkä takaa joku yrittäisi ottaa kontaktia muhun, vaikka lohduttavalta se ajatus kuulostaisikin. t. skitso teini

[/quote]

Miksei voi käydä luonasi? Nuorelle se onkin pelottavaa, mutta vanhemmiten oppii jäsentelemään asioita ja elämään suht selväpäisenä eri rinnakkaistodellisuuksien välillä. Oppii myös olemaan pelkäämättä kummallisiakin kokemuksia. Jos pystyt erottamaan ns. konkretian ja mielikuvat, niin en pitäisi sinua hulluna.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:17"]

Miksei voi käydä luonasi? Nuorelle se onkin pelottavaa, mutta vanhemmiten oppii jäsentelemään asioita ja elämään suht selväpäisenä eri rinnakkaistodellisuuksien välillä. Oppii myös olemaan pelkäämättä kummallisiakin kokemuksia. Jos pystyt erottamaan ns. konkretian ja mielikuvat, niin en pitäisi sinua hulluna.

[/quote]

Mikä sun tavoitteesi oikeastaan on tässä?

ohis

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:25"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:14"]

Mulla on epäilty skitsofreniaa. Sitä on suvussa. En ole kauhean kiinnostunut selvittämään tai saamaan mitään diagnoosia. Elämässäni on ollut aika isoja traumaattisia kokemuksia (puolison tapaturmainen kuolema, avioero, yksinhuoltajuus) joita olen käynyt avaamassa psykiatreilla, joista kolme neljästä on ruvennut epäilemään skitsofreniaa. Olen halunnut vain keskustella silloisesta ongelmastani, en pysty ottamaan käsittelyyn koko elämääni ja kyseenalaistamaan sitä. Niinkuin joku tässä aiemmin sanoi että on vaikeinta kestää se että joutuu epäilemään itseään. Todellisuus voi olla tai olla olematta, mutta en voi enkä halua pirstoa itseäni palasiksi.

Pystyn elämään ihan normaalisti arkea, käymään töissä, huolehtimaan lapsestani. Välillä todellisuus hämärtyy, mutta pystyn handlaamaan normaalit asiat. Pystyn esimerkiksi tuntemaan maapallon pyörimisliikkeen jatkuvasti mutta yritän olla huomioimatta sitä koska muutkaan eivät huomioi. Olen aina kuullut ääniä, mulla on pari tyyppiä pään sisällä, joista en puhu kenellekään, mutta pystyn suodattamaan mikä tulee sisältä ja mikä ulkoa. Joskus kun nukkuu huonosti tai unirytmi menee sekaisin, ne saattavat mennä sekaisin ja huomaan olevani eri elämässä kuin missä olen oikeasti, tai siis että ne kaksi-kolme eri todellisuutta risteävät, tunkeutuvat toisiinsa, mutta kun pakottautuu nukkumaan säännöllisesti, pystyy yleensä erottelemaan eri todellisuudet toisistaan. Pari kertaa vuosien varrella olen äidilleni maininnut niistä, mutta hänen suhtautumisensa on niin huolestunut ja hysteerinen etten ole halunnut huolestuttaa enempää ja yrittänyt sen jälkeen vetää vitsiksi ne. En todellakaan halua mitään huomiota, joten en puhu yleensä näistä kenellekään.

[/quote]

En pyri terapioimaan, mutta kuulostat ihan normaalilta aistiherkältä ihmiseltä. Tiivistit aika hyvin saman minkä itse koen. Koska pystyt jäsentelemään ns todellisuuden ja mielikuvat, en näkisi tilanteessasi ongelmaa. Ajattele mielummin niin, että sinulla on todella rikas sisäinen elämä.

[/quote]

Kivasti sanottu! Niin mustakin. Suhtaudun yleensä itseeni aika kevyesti (osittain siksi koska tiedän että jos rupean sohimaan liian syvältä tai soimaamaan itseäni, joudun tolaltani), enkä näe mitään ongelmaa siinä että näen pienenpieniä detaljeja. Ne ovat yleensä elähdyttäviä. Tai tuttuja, totuttuja, turvallisia, nekin mitkä eivät ole niin kivoja. Kuka jaksaisi oikeasti vain käydä kaupassa ostamassa maitoa ja olla vain sillä tasolla olemassa? Musta oli ihan kiva huomata että se näytelmä mitä olin puolen vuoden ajan vetänyt verhojen takana oleville tarkkailijoille eroni jälkeen olikin ehkä vain mun alitajuista itseni viihdyttämistä? Paitsi että toisella aivopuoliskollani tiedän yhä että siellä oli todellisesti joku, ja tiedän kuka, mutta en voi päästää sitä ajatusta aivojen etupuoliskoon koska en halua että se on yleisessä tietoisuudessa. Äh. Vaikea selittää. Onhan muillakin ihmisillä asioita, joita ei halua päästää kokonaan tietoisuuteen, vaan jotka tietää mutta pitää siellä alhaalla, sumussa.

Se, mikä ei ole niin kivaa on se, että en osaa olla muiden ihmisten kanssa. Piiskaan itseäni siitä, että ihmiset vaivaantuvat seurassani, puhun vääristä asioista, olen joko liian avoin tai liian ympäripyöreä, hermostun nopeasti ihmisten kanssa. En tiedä milloin ja mitä saa puhua, väsyn siihen suorittamiseen. Minusta kaikki on inhimillistä ja siksi ihan hyvin voin puhua kenen tahansa kanssa. Ihmisten reaktiot aikaansaavat sen että koen epäonnistuvani ja petyn itseeni. Tunnen että mokaan jatkuvasti. Skarppaaminen tuottaa sen että jaksan ihmisiä vain pieninä annoksina. Isot sosiaaliset tilaisuudet on täysin no-no. Siellä koen sen, mistä sanotaan "tulla hulluksi".

Mutta mitä tulee tuohon alkuperäiseen kysymykseen - mistä huomasitte sairastuvanne - en ole varma onko tämä mitä, vai onko vain pieni siivu skitsoa, osa siivu bipolääriä ja joku osa posttraumaattista, joitain osasia narsismista, ja mitä vielä psykopatiaa ja normaaliutta ja herkkäaistisuutta/antennia. Otan osaa tähän keskusteluun vähän siitäkin syystä että se on minulle ajankohtainen, koska olen tasapainoisessa tilassa ja pystyn näkemään tiettyjä yhdenmukaisuuksia. Ja koska olen saanut tukihenkilöltäni aivan mahtavan ihanaa asennekasvatusta - siitä että valtaosa ei tarvitse mitään muuta kuin olla sujut itsensä kanssa, ja kun osaa hallita itseään, voi elää rauhassa. Kun voi olla myös sen hallitsemattomuutensa kanssa sujut. Myöskin yritän sisäistää sitä oppinuoraa että tämä on vaiheittaista. Kun tulee poteroonkaivautumisvaihe, silloin pitää saada potea ja sairastaa, ihan niinkuin olisi flunssassa. Se, että piiskaa itseään silloin kun on täysin kykenemätön mihinkään koska kaikki on turhaa, on ihan turhaa.

Päihteet eivät minulle sovi lainkaan, silloin lähtee kyyti suoraan psykiatriselle/putkaan/hautaan/herratiesmihin, joudun erilleni kontrolloidusta itsestäni ja saatan ottaa mitä tahansa rooleja, eläytyä niihin ja olla todella vihamielinen epäilijöitä kohtaan. Olen oppinut relaamaan muulla tavoin kuin päihteiden avulla (olenko? niin varmaan). Tai jos päihteitä, niin vain yksin, vain kotona, ei koskaan missään arveluttavassa paikassa. Mutta tottakai kannan sisälläni pientä huolta aina välillä, että mitä jos tämä pahenee, että mitä jos jossain vaiheessa oma kontrollini todellisuuden hahmottamisesta rupeaa vääristymään, ja pidänkin todellisena sellaista mikä on muiden mielestä outohyypiö-osastoa?

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:17"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:09"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:37"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:28"] [quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:49"][quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:47"] Mm... varmaan, kun lääkäri kertoi, ettei äänten kuuleminen pään sisältä ole normaaleja. Olin 11-v. Olin kuullut jo jonkin aikaa ääniä ja nähnyt asioita, kaikki alkoi yhdestä isosta tapaturmasta, missä menetin itselleni läheisimmän ihmisen. Luinkin myöhemmin jostain, että iso tragedia (esim. läheisen menettäminen), jokin asia mitä ei vain pysty hyväksymään, voi laukaista skitsofrenian. Ja btw, tämä onnettomuudessa menehtyneen ihmisen "haamu" tms seuraa minua yhä, mutten ole kertonut siitä yhdellekkään lääkärille. Joskus se, musta haamumainen olio, seuraa minua viikkojakin putkeen huonoina aikoina, mutta saattaa kadota kuukausiksienkin ajoiksi hyvinä kausina. t. skitso teini [/quote]   entä jos ootkin vaan herkistynyt näkemään rajan toiselle puolelle? Mitä jos et lopulta olekaan hullu, vaan näet asioita, joita tavallisesti ei nähdä. [/quote] En nyt tiedä uskonko tuollaiseen, vaikka olenkin virallisesti ns. hullu. En ole missään elämäni vaiheessa törmännyt näihin muihin "haamuihin", jotka seuraavat minua aina välillä, enkä ymmärrä miksi kukaan "rajan toiselta puolen" seurailisi minua, varsinkaan kukaan minulle tuntematon. En muutenkaan usko mihinkään yliluonnolliseen (eh eh, vaikka olenkin skitso, niin ei), niinkun "taivaaseen", "Jumalaan" jne, etten nyt sanoisi varmaksi. Olen ateisti, ja sillä linjalla meinasin pysyä jatkossakin. Mun mielikuvitus ja psyyke vaan vittuilee mulle ja nään asioita, mitä te ette. The end. t. skitso teini [/quote]   Ihan kuule normaalia nähdä näkymättömiä ja viestiä ajatuksia toisten välillä. Ei se kenestäkään hullua tee, jos samalla handlaa ja osaa erottaa sen todellisuuden. [/quote] Nääh, ei oikein uppoo muhun just nyt. Tai koskaan. Osaan kyllä erottaa näkyni ja kuuloharhat todellisuudesta, usein, mutta en usko "rajan taakse" näkemiseen. Olen hullu, löytyy ihan lääkärin diagnoosi aiheesta, mutta ei. Mun psyyke ei vaan anna mun käsittää, että se mun läheinen ihminen on oikeasti poissa, ja siksi mielikuvitukseni luo tämän ihmisen haamun luokseni. Ei ole mitään "rajaa", minkä takaa joku yrittäisi ottaa kontaktia muhun, vaikka lohduttavalta se ajatus kuulostaisikin. t. skitso teini

[/quote]

Miksei voi käydä luonasi? Nuorelle se onkin pelottavaa, mutta vanhemmiten oppii jäsentelemään asioita ja elämään suht selväpäisenä eri rinnakkaistodellisuuksien välillä. Oppii myös olemaan pelkäämättä kummallisiakin kokemuksia. Jos pystyt erottamaan ns. konkretian ja mielikuvat, niin en pitäisi sinua hulluna.
[/quote]

Älä nyt järkyty, muttei ole olemassa rinnakkaistodellisuuksia. Psyykkeellä ja mielellä on monta tasoa, mutta mitään "tuonpuoleista" ei ole. En pelkää näitä haamuja, jollei lasketa niitä kohtauksia, milloin ne olevat todella agressiivisella päällä ja yrittävät vahingoittaa minua, joten kyse ei ole siitä, pelkäämisestä. Jotenkin vaan kaikki puhe "rajan toisesta puolesta", tuonpuoleisista, sieluista, ynnä muusta sellaisesta kuullostaa uskisten höpinöiltä. Me synnytään tänne, eletään täällä, kuollaan ja lamppu sammuu. Mikään, sielu tai muukaan sellainen, ei lähde vaeltamaan, tai jää loukkuun tänne, kun mitään sellaista ei ole. Vaikutan ehkä jääräpäiseltä mun mielipiteiden kanssa, mutta olen liian vanha uskoakseni satuihin. t. skitso teini

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:19"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:17"]

Miksei voi käydä luonasi? Nuorelle se onkin pelottavaa, mutta vanhemmiten oppii jäsentelemään asioita ja elämään suht selväpäisenä eri rinnakkaistodellisuuksien välillä. Oppii myös olemaan pelkäämättä kummallisiakin kokemuksia. Jos pystyt erottamaan ns. konkretian ja mielikuvat, niin en pitäisi sinua hulluna.

[/quote]

Mikä sun tavoitteesi oikeastaan on tässä?

ohis
[/quote]

Minusta tuntuu, et minua yritetään käännyttää uskomaan "rajan toiselta puolen" kontaktia ottaviin sieluihin/haamuihin/tms/emt. Olen liian vanha sellaisiin, ja painun nyt nukkumaan. t. skitso teini

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:17"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:09"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:37"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:28"] [quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:49"][quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:47"] Mm... varmaan, kun lääkäri kertoi, ettei äänten kuuleminen pään sisältä ole normaaleja. Olin 11-v. Olin kuullut jo jonkin aikaa ääniä ja nähnyt asioita, kaikki alkoi yhdestä isosta tapaturmasta, missä menetin itselleni läheisimmän ihmisen. Luinkin myöhemmin jostain, että iso tragedia (esim. läheisen menettäminen), jokin asia mitä ei vain pysty hyväksymään, voi laukaista skitsofrenian. Ja btw, tämä onnettomuudessa menehtyneen ihmisen "haamu" tms seuraa minua yhä, mutten ole kertonut siitä yhdellekkään lääkärille. Joskus se, musta haamumainen olio, seuraa minua viikkojakin putkeen huonoina aikoina, mutta saattaa kadota kuukausiksienkin ajoiksi hyvinä kausina. t. skitso teini [/quote]   entä jos ootkin vaan herkistynyt näkemään rajan toiselle puolelle? Mitä jos et lopulta olekaan hullu, vaan näet asioita, joita tavallisesti ei nähdä. [/quote] En nyt tiedä uskonko tuollaiseen, vaikka olenkin virallisesti ns. hullu. En ole missään elämäni vaiheessa törmännyt näihin muihin "haamuihin", jotka seuraavat minua aina välillä, enkä ymmärrä miksi kukaan "rajan toiselta puolen" seurailisi minua, varsinkaan kukaan minulle tuntematon. En muutenkaan usko mihinkään yliluonnolliseen (eh eh, vaikka olenkin skitso, niin ei), niinkun "taivaaseen", "Jumalaan" jne, etten nyt sanoisi varmaksi. Olen ateisti, ja sillä linjalla meinasin pysyä jatkossakin. Mun mielikuvitus ja psyyke vaan vittuilee mulle ja nään asioita, mitä te ette. The end. t. skitso teini [/quote]   Ihan kuule normaalia nähdä näkymättömiä ja viestiä ajatuksia toisten välillä. Ei se kenestäkään hullua tee, jos samalla handlaa ja osaa erottaa sen todellisuuden. [/quote] Nääh, ei oikein uppoo muhun just nyt. Tai koskaan. Osaan kyllä erottaa näkyni ja kuuloharhat todellisuudesta, usein, mutta en usko "rajan taakse" näkemiseen. Olen hullu, löytyy ihan lääkärin diagnoosi aiheesta, mutta ei. Mun psyyke ei vaan anna mun käsittää, että se mun läheinen ihminen on oikeasti poissa, ja siksi mielikuvitukseni luo tämän ihmisen haamun luokseni. Ei ole mitään "rajaa", minkä takaa joku yrittäisi ottaa kontaktia muhun, vaikka lohduttavalta se ajatus kuulostaisikin. t. skitso teini

[/quote]

Miksei voi käydä luonasi? Nuorelle se onkin pelottavaa, mutta vanhemmiten oppii jäsentelemään asioita ja elämään suht selväpäisenä eri rinnakkaistodellisuuksien välillä. Oppii myös olemaan pelkäämättä kummallisiakin kokemuksia. Jos pystyt erottamaan ns. konkretian ja mielikuvat, niin en pitäisi sinua hulluna.
[/quote]

Kuule, sä taidat olla tämän keskustelun selvästi mielenterveysongelmaisin, etkä tunnu valitettavasti sitä edes tiedostavan. Sinuna hankkisin keskusteluapua.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:14"]

Mulla on epäilty skitsofreniaa. Sitä on suvussa. En ole kauhean kiinnostunut selvittämään tai saamaan mitään diagnoosia. Elämässäni on ollut aika isoja traumaattisia kokemuksia (puolison tapaturmainen kuolema, avioero, yksinhuoltajuus) joita olen käynyt avaamassa psykiatreilla, joista kolme neljästä on ruvennut epäilemään skitsofreniaa. Olen halunnut vain keskustella silloisesta ongelmastani, en pysty ottamaan käsittelyyn koko elämääni ja kyseenalaistamaan sitä. Niinkuin joku tässä aiemmin sanoi että on vaikeinta kestää se että joutuu epäilemään itseään. Todellisuus voi olla tai olla olematta, mutta en voi enkä halua pirstoa itseäni palasiksi.

Pystyn elämään ihan normaalisti arkea, käymään töissä, huolehtimaan lapsestani. Välillä todellisuus hämärtyy, mutta pystyn handlaamaan normaalit asiat. Pystyn esimerkiksi tuntemaan maapallon pyörimisliikkeen jatkuvasti mutta yritän olla huomioimatta sitä koska muutkaan eivät huomioi. Olen aina kuullut ääniä, mulla on pari tyyppiä pään sisällä, joista en puhu kenellekään, mutta pystyn suodattamaan mikä tulee sisältä ja mikä ulkoa. Joskus kun nukkuu huonosti tai unirytmi menee sekaisin, ne saattavat mennä sekaisin ja huomaan olevani eri elämässä kuin missä olen oikeasti, tai siis että ne kaksi-kolme eri todellisuutta risteävät, tunkeutuvat toisiinsa, mutta kun pakottautuu nukkumaan säännöllisesti, pystyy yleensä erottelemaan eri todellisuudet toisistaan. Pari kertaa vuosien varrella olen äidilleni maininnut niistä, mutta hänen suhtautumisensa on niin huolestunut ja hysteerinen etten ole halunnut huolestuttaa enempää ja yrittänyt sen jälkeen vetää vitsiksi ne. En todellakaan halua mitään huomiota, joten en puhu yleensä näistä kenellekään.

[/quote]

Moi!
Mulla on dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja niillä joilla on jonkin tyyppinen dissosiatiivinen häiriö, on tyypillisesti noita osia/tyyppejä pään sisällä mutta sillon kun ne puhuu tai jos kuulee jotain ääniä, niin tän häiriön ihmiset tunnistaa että ne kuuluu/tapahtuu nimenomaan pään sisällä.

Tyypillinen ilmiö on myös että tuntee itsensä (esim ajatukset tai oma keho) jotenkin vieraaksi, tai tuntee ympäristön vieraana joskus vaikka olisi ollut siinä vuosia (esim oma koti voi tuntua siltä että se onkin jonkun toisen koti) ja jotkut tutut ihmiset voi tuntua aivan vierailta. Oireet vaihtelee. 
Voi myös olla kehollisia oireita, esim kipuja tai jotain toiminnan häiriöitä (esim ruoansulatus) mihin ei löydy lääketieteellistä syytä. Oireet kuitenkin ovat tosia.

Myös: voi olla että omaa joitain taitoja vain joissain tilanteissa ja toisissa niitä ei ole olemassa, koska toisissa tilanteissa on "päällä" toinen dissosiatiivinen osa joka ei ole tietoinen toisen osan tekemisistä/taidoista.

Dissosiatiiviset häiriöt on usein traumaperäisiä, esim jos kasvuiässä on tapahtunut rankkoja juttuja, ja varsinkin jos ei ole saanut niihin emotionaalista tukea millä selviäisi, integraation kehittyminen ei ole ollut mahdollinen. Toisinsanoen sen sijaan että muistelisi elämäänsä ja näkisi että jaa tuossa elin tuollaista ja tuollaista elämää ja se olin minä joka eli sitä elämää, tuntuukin että no tuossa oli kyllä joku muu kyseessä.

Esimerkiksi voi joko olla merkittäviä muistiaukkoja elämästään tai sitten voi samanaikaisesti tuntua että tietää kyllä että jotain on tapahtunut, mutta tuntuu kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle.

Dissosiaatio on selviytymiskeino.

Siihen on hoitomuotoja (lääkkeettömiä). Kaikki psykiatrit ei tule ajatelleeksi tehdä aiheeseen liittyviä testejä/haastatteluja, mutta enenevässä määrin osaavat..

Myöskin monet ei koskaan tule hoidetuksi nimenomaan sen taustalla olevan dissosiatiivisen häiriön kannalta, vaan koska joskus häiriössä, varsinkin sen "syvemmissä" muodoissa elämä voi olla aika monimutkaista/sekavaa, niin ihmiset hakeutuu hoitoon jaksamisongelmien, ihmissuhdeasioiden, uupumuksen, masennuksen tai ahdistuksen takia. Oireet voivat myös tuntua niin kummallisilta, tai ovat vaikeita selittää, että niitä ei oikein osaa ottaa puheeksi. 

Kuitenkin lähinnä sen itse dissosiatiivisen häiriön hoidolla lähinnä saa kestävää apua näihin muihin liitännäisasioihin.

Sukulaisellani on myös dissosiatiivinen häiriö ja haki apua kasvatusongelmiin siinä vaiheessa kun ei vielä tiennyt häiriöstään. Itse ei tiennyt, mutta lapsensa tiesivät, että henkilöllä vaihtui kodin säännöt persoonan osan vaihdoksen myötä, esim torstaina päivällä takit kuului laittaa tiettyyn paikkaan eteisessä, mutta tiistai-iltana kun tuota torstain sääntöä noudatettiin, olivatkin kuulemma väärässä paikassa. Näissä säännöissä sitten palloteltiin edes takas riippuen siitä mikä osa oli päällä milloinkin.
Myös henkilön käsitys tavaroiden oikeasta paikasta esim keittiössä tai olohuoneessa vaihteli parien eri sääntöjen välillä ja vaikka itse oli niitä siirrellyt, luuli että toiset olivat niitä siirrelleet ja ihmetteli kun talossa ei noudateta järjestyksiä.
Onneksi häiriö tunnistettiin ja on edistynyt näissä asioissa, johdonmukaisuus on mahdollista ja saa apua nimenomaan siihen kaiken pohjalla olevaan asiaan.

Kaikilla joilla on tää häiriö, ei ole sillain että useampi osa olisi käytössä yhdessä paikassa, vaan voi olla että joku osa ottaa jonkun osa-alueen itselleen, esim 1 osa tiettyihin tehtäviin töissä, 1 osa kotona jolloin ulkopuoliset ei oikeastaan koskaan huomaa mitään erikoista. 

En sano, että sulla on tää häiriö, mutta tuli traumataustasta ja kuvailemistasi oireista mieleen.
Jos ylläolevat kuulostaa tutulta, niin ei syytä huoleen, tosiaan häiriöön on saatavissa hoitoa.

Koska dissosiaatio on mielen puolustuskeino, niin traumaattisten asioitten käsittely/läpikäyminen usein pahentaa oireita.
Ennen kuin mihinkään menneisiin ikäviin asioihin kannattaa paneutua, on erikseen sellaisia taitoja millä voi säädellä esim vireystilaansa (ettei tuu esim ylipääsemätön ahdistus missä dissosiaatio puskee päälle eikä tapahdu edistystä asioissa koska ahdistuksen takia unohtaa kaikki, tai sitten alivireyttä eli esim että tuntuu riittävän kauheelta että jopa mikään ei tunnu miltään ja on ihan turtana eikä siksikään onnistu tunnetasolla toimimaan juuri missään).
Näitä taitoja voi opetella esim jonkun aihetta osaavan psykologin tai muun mielenterveystyöntekijän avulla.

On myös sellaisia harjoituksia että miten tuntee olevansa turvassa nykyhetkessä, koska traumaperäisissä jutuissa voi tulla todentuntuisia takaumia missä tuntee kuin jotkut menneet ikävät asiat tapahtuisi uudelleen ja uudelleen.

Itse olen saanut taitojen opetteluun apua psykologikäynneistä psykologilla jolla on ollut osaamista häiriöni hoidossa. Tiedän että on olemassa myös ryhmiä missä opetellaan niitä taitoja.
Koska itselläni on eri persoonan osa ulkomaailmassa ja kotona, taitojen tuominen kullekin persoonan osalle on vaatinut vähän extra työtä/temppuja.
Tämä osien erillisyys on yksi syy miksi tämän mun häiriön ihmiset voi käydä vuosia psykoterapiassa ja tuntea että se apu ei ihan kovin hyvin siirry esim kotielämään. 

Nyt kun oon saanut hoitoa /taitoja itselleni tähän, elämä ei tunnu ehkä edes 1/3 niin turhauttavalta kun on joskus tehnyt, ja sekin auttaa kun ymmärtää mistä on kyse niin osaa olla kärsivällinen itseään kohtaan. Matka on vasta alussa mutta jatkuu edelleen : )


Oli sulla tätä tai ei, niin paljon tsemppiä kaikkeen! : )

^Joku hullu nyt täällä vaanii...

Niin just. Kyllä osaa erottaa eri todellisuudet toisistaan, yleensä. Ja ne eri todellisuudet ei ole mitään olemassaolevia todellisuuksia vaan. Mitä ne on? Eri tapoja käsittää tämä sama todellisuus. Eri asenteita. Erityylisiä ilmauksia. En mä usko että se nainen joka huutaa mulle on todellinen tai jostain rajan takaa kuollut sielu. Mutta saatan silti jäädä sitä kuuntelemaan, koska se on mielenkiintoinen. Ja koska se aiheuttaa mussa sellaisen tunteen, lapsuudesta asti, että se on tuttu ja turvallinen vaikkakin se on hajottava ja sättivä, se on lapsuudenystävä.

Tunnetko sä skitso teini aivoissais ne alueet fyysisesti missä mikäkin sijaitsee?

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:39"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:17"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:09"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:37"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 00:28"] [quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:49"][quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 23:47"] Mm... varmaan, kun lääkäri kertoi, ettei äänten kuuleminen pään sisältä ole normaaleja. Olin 11-v. Olin kuullut jo jonkin aikaa ääniä ja nähnyt asioita, kaikki alkoi yhdestä isosta tapaturmasta, missä menetin itselleni läheisimmän ihmisen. Luinkin myöhemmin jostain, että iso tragedia (esim. läheisen menettäminen), jokin asia mitä ei vain pysty hyväksymään, voi laukaista skitsofrenian. Ja btw, tämä onnettomuudessa menehtyneen ihmisen "haamu" tms seuraa minua yhä, mutten ole kertonut siitä yhdellekkään lääkärille. Joskus se, musta haamumainen olio, seuraa minua viikkojakin putkeen huonoina aikoina, mutta saattaa kadota kuukausiksienkin ajoiksi hyvinä kausina. t. skitso teini [/quote]   entä jos ootkin vaan herkistynyt näkemään rajan toiselle puolelle? Mitä jos et lopulta olekaan hullu, vaan näet asioita, joita tavallisesti ei nähdä. [/quote] En nyt tiedä uskonko tuollaiseen, vaikka olenkin virallisesti ns. hullu. En ole missään elämäni vaiheessa törmännyt näihin muihin "haamuihin", jotka seuraavat minua aina välillä, enkä ymmärrä miksi kukaan "rajan toiselta puolen" seurailisi minua, varsinkaan kukaan minulle tuntematon. En muutenkaan usko mihinkään yliluonnolliseen (eh eh, vaikka olenkin skitso, niin ei), niinkun "taivaaseen", "Jumalaan" jne, etten nyt sanoisi varmaksi. Olen ateisti, ja sillä linjalla meinasin pysyä jatkossakin. Mun mielikuvitus ja psyyke vaan vittuilee mulle ja nään asioita, mitä te ette. The end. t. skitso teini [/quote]   Ihan kuule normaalia nähdä näkymättömiä ja viestiä ajatuksia toisten välillä. Ei se kenestäkään hullua tee, jos samalla handlaa ja osaa erottaa sen todellisuuden. [/quote] Nääh, ei oikein uppoo muhun just nyt. Tai koskaan. Osaan kyllä erottaa näkyni ja kuuloharhat todellisuudesta, usein, mutta en usko "rajan taakse" näkemiseen. Olen hullu, löytyy ihan lääkärin diagnoosi aiheesta, mutta ei. Mun psyyke ei vaan anna mun käsittää, että se mun läheinen ihminen on oikeasti poissa, ja siksi mielikuvitukseni luo tämän ihmisen haamun luokseni. Ei ole mitään "rajaa", minkä takaa joku yrittäisi ottaa kontaktia muhun, vaikka lohduttavalta se ajatus kuulostaisikin. t. skitso teini

[/quote]

Miksei voi käydä luonasi? Nuorelle se onkin pelottavaa, mutta vanhemmiten oppii jäsentelemään asioita ja elämään suht selväpäisenä eri rinnakkaistodellisuuksien välillä. Oppii myös olemaan pelkäämättä kummallisiakin kokemuksia. Jos pystyt erottamaan ns. konkretian ja mielikuvat, niin en pitäisi sinua hulluna.
[/quote]

Kuule, sä taidat olla tämän keskustelun selvästi mielenterveysongelmaisin, etkä tunnu valitettavasti sitä edes tiedostavan. Sinuna hankkisin keskusteluapua.
[/quote]

Saanko mä nyt jonkun pokaalin? :) Ja siksikö, kun en satu uskomaan sieluihin? t. skitso teini

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 01:46"]Niin just. Kyllä osaa erottaa eri todellisuudet toisistaan, yleensä. Ja ne eri todellisuudet ei ole mitään olemassaolevia todellisuuksia vaan. Mitä ne on? Eri tapoja käsittää tämä sama todellisuus. Eri asenteita. Erityylisiä ilmauksia. En mä usko että se nainen joka huutaa mulle on todellinen tai jostain rajan takaa kuollut sielu. Mutta saatan silti jäädä sitä kuuntelemaan, koska se on mielenkiintoinen. Ja koska se aiheuttaa mussa sellaisen tunteen, lapsuudesta asti, että se on tuttu ja turvallinen vaikkakin se on hajottava ja sättivä, se on lapsuudenystävä.

Tunnetko sä skitso teini aivoissais ne alueet fyysisesti missä mikäkin sijaitsee?
[/quote]

Nääh, en fyysisesti, vaan jotenkin tosi skitsolla fiiliksellä tunnun leijuvan kokonaan hieman ilmassa. Etten fyysisesti olisi tässä, vaan jossain korkeemmalla. Henkisesti ihan jossain muualla, mitä täällä. Mulla on pari omaa maailmaa, mut niihin ei pääse muut, kun nekin on vaan mun omaa mielikuvitusta, mutta ne paikat on ihan ok. Joihinkin pääsen musiikin kautta sisälle, toisiin yltiömäisen informaatian (ns ylimenevä mind blow). Ja tiedän kuulostavani mielisairaalta, hullulta, mut sitä minä olenkin. Skitso, hullu, sekaisin. Täysin sekaisin. Mut oon silti vapaalla jalalla, suljetulle en oo enää menossa takaisin ^^ t. skitso teini (oikeasti sinne nukkuun...)

Tämä saattaa kuulostaa aluksi pahalle mutta toivoisin että minulla olisi tietynlaista skitsofreniaa.
Tietynlaisella tarkoitan sitä että ne äänet ja näyt eivät olis uhkaavia, surullisia tai muutenkaan negatiivista. Ne olisivat myös sellaisia että tiedän milloin joku ääni tai näky on sairauteeni liittyvää eikä todellisuuteen.
Tällöin elämässä olisi sisältöä eikä se olisi tällaisella negatiivisella masispaskalla niin tylsää ja surullisen neutraalia. 8)

Vähänkö minä oikeasti kuulostan hullulta :'D Toivon, etten pilaa kaikkien skitsojen mainetta. Oon sentään pystyny käymään koulussa ja osaan hoitaa arjen hyvin, välillä "normaaleja" sisaruksiani paremmin. Jaksan laittaa ruokaa ja tykkään siivota, läksyt teen aina ja usein myös ylimääräistä. Hiukset laitan joka kouluaamu ja muutenkin osaan huolehtia hygieniastani, vaikka osalle skitsoista se on vaikeaa, ns turhaa.

Minulla vaan menee pään sisällä välillä kovaa, ja näen ja kuulen asioita, jota ei oikeasti ole olemassa. Minulla on päällä psyykelääkitys, mikälie, minkä pitäis "auttaa" mun tilaan, mutten tiedä miten, kun tuntuu et mun skitsous on niin iso osa mua, vaikkei se ulospäin näykkään. Opet mun koulussa ei tiedä mtn mun skitsofreniasta, mitä nyt tietävät pakolliset adiat mun lääkituksestä, mut hyvin mulla on mennyt. Ei edes tullut mtn sanomista, kun olin eskarissa harjoittelussa yläasteella pari viikkoa, kehuja kylläkin. Sosiaalinen kanssakäyminen yms on ok, mitä nyt välillä rasittaa, mut nyt sinne nukkuun. t. skitso teini

Jk

2

Hop

No en pidä itseäni skitsona tai muuten vain hulluna. Mutta näen tyttäreni kanssa samoja unia. Mummoni näki myös unia , samoja mun kanssa. Äitini ei. Kun oli lankapuhelimet niin tiesin kenelle puhelu on ja kuka soittaa. Sanoin aina että en vastaa, ei oo mulle. Sulle soittaa terttu. Tiedän kuka tulee käymään ja mihin aikaan. jos näen unessa vaikka setäni, näen hänet seuraavana päivänä.