Lue keskustelun säännöt.
Haluan tyttölapsen /kokemuksia
08.09.2021 |
Miten muut tytöistä haaveilevat olette reagoineet tietoon pojasta ultrassa? Tai miltä teistä on tuntunut pojan syntymän jälkeen? Onko tunteenne muuttuneet ajan kanssa ja millä tavalla?
Itse haluaisin edes yhden tytön, mutta pelottaa jos saisin vain poikia.
Kiinnostaa niiden kokemukset/ajatukset/tunteet, jotka haluavat ainakin yhden tytön, mutta joiden esikoinen on poika tai on useampi poika tai tyttöhaave on toteutunut.
Ei kiinnosta "sukupuolineutraalien" kommentit, koska mielestäni pojat on poikia ja tytöt tyttöjä, toki kaikki yksilöitä. Eikä vertaukset lapsettomuuteen/vammaisuuteen.
Pojan äitiys tuntuu ajatuksena vieraalta ja velvollisuuden-/suorituksenomaiselta. Pystyisinkö tuntea ylpeyttä/iloa ja nauttimaan oikeasti pojan äitiydestä? Tuntisinko itseni äitinä vailinaiseksi myös muiden silmissä, kun ei olisi tyttöä?
Joutuisin elämään oman surun ja katkeruuden kanssa ja silti yrittää olla hyvä äiti pojalle. Pystyykö siihen?
Tiedän, mitä poika tarvitsee ja yrittäisin antaa sen hänelle tietenkin. Poika on tietenkin viaton. Mutta tytön äitiys on hartain haaveeni, jossa kaikki tuntuu luontevalta ja johon kuuluu lukuisia asioita, jotka toisivat valtavasti iloa, ihanaa sisältöä myös minun elämääni, mistä en halua jäädä paitsi. Pelkkä ajatus tytöstä saa minut täyttymään rakkaudesta, innosta ja periksiantamattomuudesta.
Tuntuu vahvasti, että olisin maailman paras ja onnellisin äiti tytölleni kuin minut olisi luotu siihen.
Tiedän, että haluan perheen ja elää perhearkea.
Se tuo epävarmuuden ja pelon, jos minusta tulisikin vain poikien äiti. Se tuntuisi vailinaiselta/surulliselta ja pystyisinkö siihen surun takia.
Ihailen perheitä ja äitejä, joilla on tyttöjä tai molemmat sukupuolet.
Tytöt on mielessäni suloisempia olemukseltaan, taipumuksiltaan ja ulkonäöltään. Myös lelut, vaatteet, mielenkiinnon kohteet, jutut jne.
Ei pojissakaan vikaa ole eikä ne tietenkään ansaitse mitään pahaa, mutta ne on vaan kuin pojat on.
Mitä olisitte valmiita tekemään haaveenne eteen?
Luovuttaisitteko/tyytyisittekö/yrittäisittekö sopeutua elämään surun kanssa?
Tekisittekö ison perheen yhden tytön toivossa yrittäen kotikonstein?
Itse en haluaisi adoptoida.
Suomessa sukupuolen valinta alkiodiagnostiikalla on laitonta. Pitäisi tehdä lakialoite sukupuolen valinnasta omakustanteisesti niille, joilla on jo toista sukupuolta
Sukupuolen voi selvittää yksityisesti luotettavalla verikokeella jo rv 9+0, tuloksen saa muutamassa päivässä. Abortin saa halutessaan rv 12+0 asti.
Voisiko joku keskeyttää raskauden väärän sukupuolen takia? Se olisi ahdistavaa, mutta joku voisi ajautua tähän huonon tuurin ja sen takia koska vaihtoehdot on vähissä epätoivoissaan.
Voiko näistä tunteista/ajatuksista ja "tytön äitin identiteetistä" päästä irti?
Kommentit (54)
Ymmärrän sukupuolitoiveen, mutta en tuollaista mustavalkoisuutta. Saahan sitä toivoa kaikenlaista, mutta jos lasta lähtisi tekemään sillä ajatuksella, että vain tietynlainen lapsi kelpaa, niin on parempi unohtaa koko juttu. Lapset kun ovat kuitenkin joka tapauksessa omia yksilöitään, eivätkä toteuttamassa vanhempiensa haaveita. Itsekin toivoin tyttöä vähän enemmän kuin poikaa, ja inasti olisi ehkä tuntunut tyhjältä, jos olisin saanut poikia, mutten yhtään tyttöä. Kun taas lapsiluku jäi rajoitetuksi meistä johtumattomista syistä, niin jäi olo jo senkin suhteen tyhjäksi - ja myös siinä, etten saanut yhtään poikaa. Niin se menee. Jos et saa toivomaasi määrää lapsia tai juurikin moni toivoisi saavansa molempia sukupuolia, niin jäähän siitä semmoinen, voi olisipa. Mutta semmoisen kanssa elää silti ihan onnellisena varsinkin siit, että on ne, jotka on. Kun kuitenkin tosiasia on se, ettei yksikäön lapsi oikeasti ole itsestäänselvyys, vaikkei se niille vanhemmille selvää olisikaan. Jokainen on kuitenkin oikeasti pienoinen ihme ja ihminen, joka on saanut lapsiaan toivomansa määrän ja vielä ilman isoja menetyksiä matkalla on kyllä todella onnekas tapaus.
Toivotaanhan sitä yleensä aina tervettäkin lasta, mutta sitten kun lapsi ei ole terve, opit kyllä elämään sen asian kanssa. Tällainen sukupuolijuttu on siihen nähden tosi kevyttä kauraa ja onneksi suurin osa vanhemmistaan rakastaa ja rakastuu lapsiinsa niin paljon, ettei se sukupuoli sitten merkkaa mitään. Niitä yhteisiä juttuja ja samankaltaisuutta voi olla tai olla olematta sukupuolesta riippumatta, joten varsinaisesti en olisi siitä huolissani.
Minua jollain tavalla huvitti se oma tyttötoiveeni, koska se oli niin vahva. Siis kaikista menetyksistä ja yllä olevan ymmärtämisestä huolimatta. Mietin sitä omalla kohdalla ja olen analysoinut sen aika paljon johtuneen siitä, miten lapsuudessa poikiin suhtauduttiin (vaikka muka arvostettiin, niin sekä veljeni että lähimmät muut pojat sai tosi kylmää ja tylyä kyytiä isiltään, eikä äiditkään osanneet puolustaa, lelliä kyllä, muttei oikeasti tukea) ja minkälainen oma isäsuhteeni on. Minua siis ihan oikeasti hirvitti pojan kasvattaminen, koska äidit ja tyttäret on niitä luotettavia taisteluparisuhteita meidän perhetraditiossa ja miespuoliset siellä ns. ulkokehällä. Olisi ollut kamalaa, jos itse olisin vanhempana jotenkin luonut samanlaista kuviota. Mieheni kyllä lohdutti minua tässä joskus, että vaikka olenkin naisasianainen niin olen myös niin tiukka miesasia/poikienpuolesta-täti, että ei varmaan olisi tullut ongelmaksi. Mutta luultavasti tuo oli siellä pohjalla kuitenkin.
Meillä taas osa sukulaisista on niin tiukkoja sovinisteja, että tyttö nro. II:t ja siitä eteenpäin on kuulemma ihan turhakkeita - inhoan tietysti tuota asennetta niin paljon, että täräytin siihen poikajuttuun näitä: ”harmi kun ei voida poikaa kasvattaa homoksi!” -juttuja vastaan, kun niin sieppaa ne kahjot sovinistit. Oikeastihan olisi samaan pyritty kaikkien lasten kohdalla, lapsiahan kasvatetaan kuitenkin ennen kaikkea yksilöllisesti ja tuetaan juuri niissä jutuissa, missä kukin tarvitsee.
Kannattaa miettiä omaa lapsuuttaan ja noita mahdollisia vaikuttimia, mitä siellä sukupuolitoiveen takana on. Mitä paremmin niitä ymmärtää ja mitä paremmin ne syyt ja ne tarpeet näkee, niin sitä helpompi on siihen asiaan saada tunnetasolla etäisyyttä. Mitään minime:tä varsinkaan ei kyllä kannata haaveilla saavansa; tai no, sehän voi myös ollakin se haastavin paketti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä toivoin esikoisesta poikaa. Mutta saimme tytön. Synnytyksen jälkeen olin vähän hämilläni kun kuulin että "Tyttö syntyi." Mutta muutaman tunnin päästä kun olimme perhehuoneessa tämä rakas ihana tyttö sulatti mun sydämmen täysin. Ihana pieni käärö. Siinä hetkessä en enään ajatellut poika vauvaa vaan olin ylpeä ihanasta tytöstä. Parin vuoden päästä tulin uudestaan raskaaksi. Ja sitten saimme sen pojan jota olimme toivonut. Saimme raskaus aikana tietää että odotamme poikaa ja oli siinä jotenkin hupsu olo että "Ai nyt se poika sitten tulee." :)
Ole onnellinen että sait itse syntyä.
Ajattele jos äitisi olisi halunnutkin vain poikia ja abortoinut tyttösikiön.
Et olisi maailmassa toivomassa turhuuksia.
Jos tosissaan miettii aborttia sukupuolen takia, niin älä vain hyvä ihminen lisäänny...
Ei mitään hätää. Nykyään edes se että omaa pippelin tarkoita että olisi poika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos saisit tytön, eikä hän olisi ollenkaan sellainen kuin olit kuvitellut?
Minä olen nainen ja lapsesta lähtien ollut eniten kiinnostunut kaikista stereotyyppisistä poikien jutuista, vaikka äitini on aina ollut hyvin tyttömäinen/naisellinen.
Minäkin mietin samaa. Luulen, etten ole ihan sitä, mitä äitini olisi tytöltä toivonut. Hän esimerkiksi ompeli minulle miljoona röyhelömekkoa, mutta en tykännyt sellaisista lapsenakaan. Joskus pidin niitä esim. juhlissa, joskus oma-aloitteisesti äidin mieliksi ja joskus äiti käski. En ole muutenkaan kiinnostunut "tyttöjen jutuista" sillä tavalla kuin olisi ehkä toivottu. En leikkinyt prinsessaa enkä edes tykännyt barbeista. Leikin autoradalla yms. No onneksi äitini sai toisenkin tyttären, jonka kanssa saattoi touhuta nukeilla.
Minäkin sain tytön, joka inhosi mekkoja ja katkoi päät Barbie-nukeilta, jos niitä sattui lahjaksi saamaan. Lapset ovat sitä mitä ovat, eivät vanhempiensa toiveiden täyttäjiä. Oman muksun kanssa keksii kyllä aina jotain tekemistä, vaikka ne ns. tyttöjen jutut jäisivät pois. Eivätkä tytöt ole mitään eläviä nukkeja, joiden kanssa äidit pääsevät leikkimään prinsessaleikkejä luvallisesti vielä aikuisenakin.
Valitettavasti täytyy todeta, että olet pihalla ajatuksinesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla tuntuu olevan niin vahva mielikuva tuosta unelmien lapsestasi, että tulet pettymään joka tapauksessa. Vaikka sieltä tyttö tulisikin niin hän tuskin on sellainen kuin toivot.
Aika jännäksi on tosiaan mennyt. Samaan aikaan kuin monissa kehitysmaissa abortoidaan tyttöjä, täällä jotkut puhuvat poikien abortoinnista. Nuo edelliset ovat patriarkaatteja, ollaanko meillä siirtymässä matriarkaattin.
Objektiivisesti ottaen tytöllä on paljon etuja poikalapseen verrattuna:
-lastenlapsen saamisen todennäköisyys on n. 80%, pojan tapauksessa 60%
-lapsenlapsi on varmasti omaa sukulinjaa tyttären tapauksessa. Pojan tapauksessa käenpoika on mahdollinen.
-tytär elää paljon pidemmän elämän kuin poika
-tyttärellä iso todennäköisyys huolehtia ikääntyneistä vanhemmistaan, pojilla hyvin pieni
-tyttäret pitävät muutenkin enemmän yhteyttä vanhempiinsa
-pojan etuna paljon suurempi todennäköisyys tulla joskus rikkaaksi, kuuluisaksi ym. jos sattuu tuollaista arvostaa
-poika tyhjentää mökin huussin, tytär ei sitä tee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata, ne aina vuotaa jostakin päin.
Tytöt tehdään pari-kolme päivää ennen ovulaatiota, pojat ovulaatiopäivänä.
Meillä tämä on toiminut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi miehet tekevät paljon enemmän väkivaltarikoksia kuin naiset? Johtuuko se XY-kromosomista? Joka tapauksessa, minun mielestä on täysin ymmärrettävää, että nainen ei haluaisi synnyttää miestä. Syyksi riittää oman elämän kokemukset, tai tilastojen lukeminen. En näe mitään väärää abortissa muutenkaan, mutta etenkin tämä on hyvä syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse toivoin tyttöä koska ajattelin että meille tulee vain yksi lapsi ja tuntui jotenkin "väärältä" että se olisi poika. Ehkä taustalla juuri se että itselle poikien maailma oli niin vieras. Myös nimi oli tytölle jo valmiina, poikien nimet tuntuivat kaikki niin pökkelöiltä. Kun sain kuulla odottavani poikaa, jouduin sulattelemaan asiaa muutaman viikon, kuten aina jos jokin asia ei suju niin kuin olen ajatellut. Sitten asialla ei ollut enää suurta väliä, toki vaatekaupoissa kiertäessä ärsytti se että tyttöjen osastolla vaatteissa oli itseäni miellyttäviä, murrettuja sävyjä ja poikien osastolla kamalia tummia tai räikeitä värejä (teemoista puhumattakaan - Star Wars vs. kissanpennut, vaikea arvata kummasta pidän enemmän). Mutta tämä nyt oli lähinnä pinnallista hatutusta.
Aloimme myöhemmin sittenkin toivoa toista lasta, ja nimenomaan siksi että lapselle olisi sisarus. Ja tässä kohtaa jopa toivoin, että lapsi olisi poika, ajatuksena että lapsilla olisi enemmän yhteisiä juttuja ja ehkä sitä kautta läheisemmät välit. No, lapsi oli tyttö. Tästä "pettymyksestä" toivuin huomattavasti nopeammin, mutta selväksi kävi että sieltä tulee justiinsa mitä sieltä sattuu tulemaan. Pääasia että kaikki sujui hyvin. Ja molemmat on yhtä rakkaita, niin kliseistä kuin se onkin.
Minäkin halusin ehdottomasti tytön, ja sain! <3
Lapset ovat yksilöitä, joten turha luoda mielikuvia etukäteen millaisia tytöt/pojat olisivat. Minun tyttöni on villimpi ja paljon rajumpi, kuin muut samanikäiset pojat joiden kanssa leikkii. Eikä tehdä mitään kivoja tyttömäisiä lettikampauksia pinkkeine koristeineen, koska ei anna harjata takkutukkaa. Ja minusta hän on täydellinen juuri omana itsenään.
Musta jomman kumman sukupuolen toivominen on jotenkin surullista vaikka tavallaan varmaan ihan luonnollista. Mutta nykyään tuntuu että jokainen toivoo tyttöä ja poikalapsi on monesti pettymys - varsinkin jos kummatkin lapset on poikia. Näin ainakin omassa lähipiirissä. Tuntuu niin pahalta että äiti miettii että voiko rakastaa omaa lastaan jos on eri sukupuolta kuin on toivonut. Voiko äiti rakastaa jos lapsi on vammainen tai hänellä on joku muu häiriö, kuten ADHD tai autismi?
Hyvä että näistä asioista puhutaan ja toki kaikki tunteet on sallittuja, mutta kyllä mun rehellinen reaktio on pohtia että onko äiti, joka miettii sukupuolen takia abortointia ylipäänsä valmis ja kykenevä äidiksi. Kuinka paljon hän tulee vaatimaan lapselta jos jo sukupuolen pitäisi olla oikea äitiä varten. (Toistaiseksi) saat juuri sen lapsen joka sulle on tarkoitettu, et sitä jonka päätät tilata zalandosta.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännäksi on tosiaan mennyt. Samaan aikaan kuin monissa kehitysmaissa abortoidaan tyttöjä, täällä jotkut puhuvat poikien abortoinnista. Nuo edelliset ovat patriarkaatteja, ollaanko meillä siirtymässä matriarkaattin.
Objektiivisesti ottaen tytöllä on paljon etuja poikalapseen verrattuna:
-lastenlapsen saamisen todennäköisyys on n. 80%, pojan tapauksessa 60%
-lapsenlapsi on varmasti omaa sukulinjaa tyttären tapauksessa. Pojan tapauksessa käenpoika on mahdollinen.
-tytär elää paljon pidemmän elämän kuin poika
-tyttärellä iso todennäköisyys huolehtia ikääntyneistä vanhemmistaan, pojilla hyvin pieni
-tyttäret pitävät muutenkin enemmän yhteyttä vanhempiinsa-pojan etuna paljon suurempi todennäköisyys tulla joskus rikkaaksi, kuuluisaksi ym. jos sattuu tuollaista arvostaa
-poika tyhjentää mökin huussin, tytär ei sitä tee
Ja meillä pojat ovat enemmän yhteyksissä meihin ja tyttö on se huussin tyhjentäjä ja käsistään kätevä.
Jos saat tytön, niin ymmärräthän, että hän ei ole sinun kopiosi?
Emme lukeneet yhdessä lapsuuden tyttökirja sarjoja uudelleen, tytärtä kiinnosti enemmän scifi ja fantasia 😊
Muutenkin on "reippaampi" kuin äitinsä. 😄
Vierailija kirjoitti:
Sinulla tuntuu olevan niin vahva mielikuva tuosta unelmien lapsestasi, että tulet pettymään joka tapauksessa. Vaikka sieltä tyttö tulisikin niin hän tuskin on sellainen kuin toivot.
Näin. Minä olen tällaisen äidin esikoinen. Lapsen syntymä oli niin erilaista kuin hän oli vauvahuuruissaan kuvitellut, että olin väistämättä pettymys. Lapsuuteni tarinoissa toistuu se, miten äiti koki minut vieraana ja pelkäsi minun olevan vaihdokas.
Nyt kun olen nelikymppinen, hän on alkanut hyväksyä, etten ole hänen persoonansa jatke.
Toivottavasti ap ei edes yritä lasta.
Ja sitten tässä maassa pöyristellään, kun jossain kulttuureissa hankkiudutaan tyttölapsista eroon jo ennen syntymää, koska se poika on taloudellisesti tärkeämpi.