Lue keskustelun säännöt.
Olen mennettänyt ainoan lapseni
16.10.2014 |
Silti pystyn elämään. Mutta aina, jos tulee edes sekunnin pituinen hetki, että kokisin onnellisuutta, muistan, että lapseni on kuollut.
Kommentit (15)
Näin se on, kyllä jokaisella on myös se oma syynsä elää, vaikka kaikki sanovatkin, että itse ei kestäisi. Aikaa ja surutyötähän sen löytämiseen vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hali. Mä oon vanhemmiten alkanut panikoimaan, että ehkä 2 lasta oli liian vähän. Entä jos matkavat samassa autossa ja kuolevat molemmat...Ei auta edes, että lapsilla on 7 vuoden ikäero...
Liian julmaa menettää lapsi...
Kuinka vanhana lapsesi kuoli ja miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kerran yksi satunnainen kurssikaveri kertoi samanalisen asian, lapsen kuolemasta oli aikaa jo jonkin verran. Menin ihan sanattomaksi, niin kuin nytkin....
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo olisi pahin painajaiseni.
Osanotot täältäkin.
En halua/pysty edes kuvittelemaan. Minulla on vain yksi lapsi ja luultavasti tappaisin itseni jos hän kuolisi. Olet vahva kun jaksat. Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas uskon, että ap ei koe itseään mitenkään vahvaksi, kunhan elää taapertaa eteenpäin? Oltaishan me jo kuoltu sukupuuttoon, jos kaikki lapsensa menettäneet itsensä tappaisi.
Halaukset täältäkin. Tuttava piirissä 2 vastaavaa tapausta ja omakin sydän itkee. Ainoan lapsen kuolema vanhentaa ihmistä vuodessa 20 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka paljon ihminen joutuu kestämään. Pahoittelut.
Olen pahoillani :(