Miksi enää yrittää elää

Sinä olet arvokas ja tärkeä. Jumala rakastaa sinua <3

Mennään treffeille. Terv. 36-vee mies.

Maisemanvaihdos. Välivuosi ulkomailla

Hyväntekeväisyystyö. Ja kyllä sinä olet arvokas vain sillä, että olet olemassa.

Ei se muillakaan tämä elämä kovin mielekästä ole. Ja jos tarpeeksi kaukaa katsotaan, koko ihmiskunnan olemassaolo on täysin merkityksetöntä. Ei sinun tarvitse olla merkityksellinen, voit tehdä ihan mitä vaan. Jos ei ole lapsia tai miestäkään, voit kiivetä vaikka Kilimanjarolle tai mennä BB-taloon ja esiintyä viisaana älykkönä. Tulis siihenkin paskaan jotain vaihtelua.

Koska sinulla on vain yksi elämä. Toista mahdollisuutta ei saa.

Luin jostain haastattelusta vapaaehtoistyöntekijän kommentin, että ainoa asia mikä tuo pysyvää onnea on toisten auttaminen. Oletko kokeillut? Rupea vanhuksen tai yh-vanhemman ystäväksi, vankilavierailijaksi tai mielenterveysyhdistykseen vertaistueksi. Jos et kestä ihmisiä niin hoivaa löytöeläimiä. En vähättele masennusta koska itsekin sairastan sitä jo kolmannella vuosikymmenellä... Olen vain huomannut että tulee hyvä mieli kun auttaa muita. Helpottaa ainakin hetkeksi.

Kiitoksia vastauksista. Voisin tehdä mitä tahansa, mutta mikä poistaa tuskan? Toisen ihmisen kaipuu on valtava, mutten kestä yhtään hylkäämistä enää. Pelkään, että seuraavat 40 vuotta tätä samaa.

Jaa a. Ihana sama tunne täällä. Silmät kun auki saa niin alkaa tuska...
N27

Auttaisiko jokin vertaistukiryhmä? Voisit sieltä löytää samankaltaisia asioita kokevan henkilön jolle jutella?

Minulla on lapsia ja jonkunlainen (=surkea) parisuhde ja silti koen elämäni olevan täysin merkityksetöntä. Olen yksin ja ulkopuolella kaikesta. Onneksi kohta tulee ebola ja tappaa.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 21:14"]

Kiitoksia vastauksista. Voisin tehdä mitä tahansa, mutta mikä poistaa tuskan? Toisen ihmisen kaipuu on valtava, mutten kestä yhtään hylkäämistä enää. Pelkään, että seuraavat 40 vuotta tätä samaa.

[/quote]

Mut just hylättiin, eikä tunnu missään! Ajattele tähtiä ja tähtijärjestelmiä ja sitten sitä vähäistä pettymystä, jonka hylkääminen aiheuttaa. Itseäni jo vähän huolettaa, että onko normaalia päästä hylkäämisestä yli parissa päivässä, varsinkin kun itse olin tällä kertaa tosi rakastunut... Pieniä on nämä ihmisen murheet!

aika samoissa fiiliksissä. Tosin elämäntilanne eri. Opiskelija olen, opinnot ei syksyltä edisty lainkaan, koska olen ollut niin masentunut. Tsemppiä kovasti. Etsi etsi etsi jotain mikä vois olla sun juttus, edes jtn mistä saat merkityksentunnetta. Ehkä sitä ei löydäkään, mutta ehkä se etsiminen onkin se juttu.emt?

No mä olen 35, ei ole miestä, ei ole työtä, ei ole lapsia eikä ole omaisuutta. Kaikki on mennyt viimeisten puolentoista vuoden aikana. Korkeakoulututkinto on, mutta sillä ei näköjään tee mitään. Ei ainakaan töitä. Jatkokoulutusmahdollisuuksia ei ole, kun en saa mistään rahoitusta. Olen kanssa mietiskellyt, että minkä takia mä tässä sinnittelen, kun elämä on lähinnä olemassa olemista. Koen kyllä, että mulla olis yhteiskunnalle ja muille ihmisille annettavaa, muttei näytä kelpaavan. Tie pystyssä kaikkialla. Tunnen itseni todella turhaksi, ihmiskuonaksi. Ebolaa tässä odottelen myös.

Ole onnellinen kun sinulla on sentään kiva asunto ja varmaan ihan kiva elinympäristö. Voisi se elämä paskempaakin olla. Kaikilla ei ole sitäkään.  Elämä on monella varmasti tasaisen paskaa, mutta ei sitä auta kuin katsoa eteenpäin.

Aloita jokin harrastus... matkusta ja yritä vaikka elää hieman villimpää elämää.. Revittele...

Tuli mieleeni kun luin kohtalotovereiden kirjoituksia, että jaettu tuska valitettavasti helpottaa. Missä voisimme antaa vertaistukea tai ainakin jakaa olotiloja? Toivotan kaikille voimia tarvontaan. T.ap